24.2.2011

Virkatut hiiriveljekset

Olen aina ollut huono virkkaamaan. Tai ehkä oikeammin, en ole koskaan juuri virkannut. Olen usein päättänyt, että opettelen virkkaamaan, mutta puikot ja kutominen on toistaiseksi vienyt voiton. Virkkaamisen ei pitäisi olla vaikeaa, mutta minulle se on ollut ennenkaikkea hankalaa, vierasta, suorastaan tuntematonta! Kukaan ei ole opettanut kädestä pitäen, että mistä välistä koukku pujotetaan, tuskissani olen kiristänyt lankaa kauheasti ja sormeni ovat puutuneet alta aika yksikön ja sitten kipeytyneet. Eli ei kauhean inspiroivaa saati rentouttavaa puuhaa.

Jälleen kerran päätin yrittää. Monissa blogeissa näkemäni ihanat virkatut lelut ja amigurumit saivat unohtamaan kaikki hankaluudet ja ottamaan ratkaisevan askeleen. Ja uskomatonta mutta totta, sain edes jotain aikaiseksi (siis puutuneiden ja kipeytyneiden sormien lisäksi).


Se on hiiri. Ja olen virkannut sen! Jostain langan lopusta, koukulla 3½. Hiiri ei ole suuren suuri, vähän tulitikkuaskia pienempi, mutta minulle henkisesti valtavan suuri onnistuminen! Ja kun vauhtiin pääsin, päätin tehdä hiirelle kaverin.



Ja ihan totta, niitä on nyt kaksi. Toinen vaaleampi ja toinen tummempi, mutta selvästi kuitenkin veljekset. Ja varmaankin vielä poikasia kun yrittävät samaan pesäkoloon päästä.



Näitä oli hauska tehdä, eikä niihin nyt oikeasti niin kauhean kauaa mennyt.

Malli on täältä vaikka alunperin eksyin sivuille Koukutettu blogissa olleen virkatun koiran ohjeen kautta. Kuopus näki koiran ja sanoi anelevasti: "Äiti pliis, voisitko tehdä mulle tollaisen ihanan sulosen koiran?" Mitäpä äiti siihen vastaamaan kuin että tottakai, kunhan ensin teen pari muuta hommaa. Eli lisää on tulossa, kun kerran vauhtiin pääsin!

20.2.2011

Valkoista ja värikästä

Terveisiä hiihtolomalta, Rukalta! Oli erittäin kylmä, niin kylmä, ettei ainoatakaan ulkokuvaa tullut otettua. Lunta oli sopivasti, aurinko paistoi joka päivä. Rinteet olivat hyvässä kunnossa ja kaikki nautittiin laskemisesta. Loma oli onnistunut. Eniten hämmästyin, miten hyvin meidän välillä erittäinkin vilkkaat lapset jaksoivat istua yli 10 tunnin automatkan mennen tullen. Pieni lahjonta Legon Ninjagoilla ehkä vähän auttoi, mutta silti.

Itselleni loman paras hetki oli, kun yhtenä aamupäivänä laskimme koko perhe yhdessä. Rinteessä ei ollut ketään muuta. Tulin muiden perässä, näin kaikki perheenjäseneni laskevan vähän edelläni, selvästi nauttien. Ketään ei tarvinnut komentaa hiljentämään vauhtia tai vaihtamaan reittiä. Kaikki vain sujui hyvin. Jotenkin todella kaunista ja harmonista. Pieni hetki, jossa oli kaikki olennainen. Jos taas lapsilta kysytään, parasta lomassa oli tuolihissillä meneminen ja Kuusamon Tropiikin vesiliukumäki...

Minulla on sormista kylmä, kuten totesin aiemmin. Aina. On kyllä varpaistakin, mutta se ei nyt liity tähän kirjoitukseen millään tavoin. Minulla on pidempään ollut työlistalla sormikkaat itselleni, Novitan valkoinen alpakka lankakin on ollut valmiina odottamassa sopivaa hetkeä. Juuri sopivasti reissussa sain työn valmiiksi.


Malli on omasta päästä, vähän olemassa olevia lapasia ja valmiita sormikkaita soveltaen. Itselle muistiin: puikot 3½ ja silmukoita 48, resori 28 krs, kiilapeukaloon 18+2 s ja 17 krs, resorin jälkeen 39 krs ja sitten pikkurilli 12+3 s ja 18 krs, 3 kerrosta lisää ja loput sormet: nimetön ja etusormi kumpikin 13+3 s ja 21 krs, keskisormi 12+6 ja 25 krs.  Kokeilin sormikkaita työn edetessä varmaan ainakin sata kertaa, mutta kyllä kannatti: sormikkaat tuntuvat erittäin hyvin istuvilta kädessä. Ja se on olennaista, koska halusin näiden sopivan toisten hanskojen tai tumppujen alle.



Tämä oli ensi kosketukseni Novitan Alpacaan. Ja täytyy sanoa, että tykkään. Ihanan pehmeää, mukava neuloa. Ja kun kerästä jää 1,5 metriä lankaa jäljelle, on keräkokokin aivan täydellinen! Toivottavasti lanka kestää myös käytössä.



Tämä oli virallinen reissukutomukseni ja kyllä, käsityökassini toimi erinomaisesti!

Lupasin alkuvuodesta, että en enää ostaisi itseraidottuvia lankoja. Vaan kuinkas kävikään?



Aivan. Olimme täydentämässä reissun ruokavarastoja kun näin kaupan hyllyssä Novitan 7 veljestä Papukaijaa. Ja mukaanhan se lähti. Jouduin kyllä perustelemaan itselleni hyvän tovin päätökseni pyörtämistä jo helmikuussa. Mutta kun oikeastaan lanka ei ole minulle... Hyvä lukioaikainen ystäväni täyttää 40 vuotta ja halusin tehdä hänelle sukat tästä langasta... eli oikeastaan ostin langan hänelle, en itselleni...


Seli seli, mutta mielestäni näissä sukissa on elämän raitoja 40 vuoden verran, ne ovat ihanan tyttömäiset samalla kun ne lämmittävät "vanhan" varpaita. Kuvassa mallinukkena toimii esikoiseni, jolle sukat ovat kyllä aivan liian suuret.


Itselle muistiin: puikot 3½ ja 52 s, kärki 40 s ennen kiilakavennuksia.

10.2.2011

Käsityökassi

Olen saanut ensimmäiset lukijani, wau. Tervetuloa!

Kuljetan kutimusta tai ristipistotyötä usein mukanani, milloin mökille, milloin reissuun, milloin muuten vaan mahdollista luppoaikaa silmällä pitäen. Tähän asti olen kuljettanut käsitöitä niiden arvolle täysin sopimattomissa muovipusseissa tai täysin väärän kokoisissa mainoskasseissa. Vihdoin tuli asia korjattua. Tein itselleni käsityökassin, my knitting bag.


Ilman sen tarkempia ohjeita tai mittoja ompelin kassin GreenGaten beigevalkopilkullisesta Dotty puuvillakankaasta. Halusin kassin, johon mahtuu lankojen ja puikkojen lisäksi tarvittaessa ohjelehti, mutta joka ei ole niin iso, että se syö liian monta työtä kerralla. Kassin piti olla sopiva myös tarvittaessa vain yhdelle pienelle pistelylle. Aika näyttää, miten sopivan kokoinen kassi oikeasti on. Mittaa sillä on noin leveys 25 cm ja korkeus 30cm.


Mietin kassin vuoritusta, erilaisia taskuja ja osastoja, kuin myös koristekanttauksia ja -nauhoja, mutta päätin pitäytyä mahdollisimman yksinkertaisessa. Pidän tästä kankaasta, mutta harmittaa kun kuvio on painettu vinoon. Ehkä pilkut eivät kuitenkaan ala vilistää silmissä vaikka ne eivät ihan lankasuorassa olekaan.


Ensimmäisenä kassiin pääsi puikoilla tällä hetkellä oleva työni. Olemme lähdössä hiihtoloman viettoon, joten kassi pääsee heti tulikokeeseen ja neitsytmatkalleen!

6.2.2011

Huovutetut tumput

Minulla on aina sormet jäässä kun olen ulkona. Minulla on kylmät kädet, paitsi ehkä kesähelteillä. Kaikkein lämpimin vaihtoehto käsille on mielestäni kunnon huovutetut tumput ja niiden alle toiset lapaset. Edellisistä tumpuistani kului peukalot puhki, joten sain hyvällä omatunnolla tehdä itselleni uudet.

Yhdistin valkoista Novitan Huopasta ja ruskeaa Pirtin Kehräämön hahtuvaa (muistaakseni, tarkempia tietoja tuosta langasta ei enää ollut tallella). Tein kolmen kerroksen raitoja ajatuksena jatkaa niin pitkälle, kun lankoja riittää (molempia kun oli vajaat kerät, jäänyt jostain aiemmista tumpuista). Jokaisen raidan jälkeen huokaisin helpotuksesta, että riitti edes tähän asti. Jännittyneenä kudoin kun pelkäsin varsinkin ruskean loppuvan kesken. Mutta hyvin riitti, sain jopa kokonaan ruskeat peukalot!


Lapasen viereinen viivotin on 40 senttiä pitkä. Ja oikeasti ihan suora, en tiedä, miksi kuva vääristää näin paljon.

Ennen pesua kaikki näytti hyvältä, mutta sitten alkoi se pesun pituinen jännitys: minkälainen mytty sieltä tulee ulos? Eniten minua jännitti, että miten ja missä suhteessa kaksi täysin erilaista lankaa huopuu keskenään. Odotus kuitenkin palkittiin ja sain käteeni melkein täydellisen kokoiset tumput. Pari silmukkaa kapeampi olisi ehkä riittänyt.
Tässä ulkona auringonpaisteessa otetussa kuvassa värit ovat juuri niin ihanan lämpimät kuin ne oikeastikin ovat. Kuvassa tumput on jo sisäänajettu: niillä on oltu pulkkamäessä ja käyty hiihtoretkellä.  Vaikka ruskea huopui vähän vähemmän kuin valkoinen ja minulla on siksi isopeukaloiset tumput, ovat nämä erittäin hyvän tuntuiset kädessä.

2.2.2011

Suuria ja pieniä ompeluksia

Ompelukone on käynyt kuumana viime päivinä.

Pojat siirtyivät lyhyistä lastensängyistä kerrossänkyyn nukkumaan elokuussa. Sängyt ovat olleet siitä asti ilman päiväpeittoja. Ja sitä myöten yleensä aina petaamatta. Tai vaikka ne olisi aamulla pedattu, on päivällä tarvittu peittoja milloin majaan milloin laivaksi ja milloin hotelliksi. Ne on ollut liian helppo ottaa sängystä.

Pidän siitä, että edes sängyt on pedattu, vaikka huone muuten olisikin hävityksen jäljiltä. Tästä eteenpäin on.

Valkoiseen Linumin kankaaseen tein kanttauksen vaaleansiniharmaaruudullisesta puuvillakankaasta, jonka löysin syksyllä Lastenhuone.fi:stä. Värit sopivat mielestäni hyvin grafiitin harmaaseen sänkyyn ja siniharmaaseen Sandersonin kuumailmapallotapettiin.

Ompelu ei ollut mitään kovin vaikeaa, mutta loppumetreillä aika puuduttavaa. Sängyn koko on 90*200 ja sitä myöten peitonkin koko on reilu 90*200. Kaikki ompelut (enkä edes juuri siksakannut...) ja vielä tuplana niin kyllä, olen tyytyväinen, ettei ollut enempää päiväpeittoja ommeltavana.
Suuren työn vastapainoksi oli kiva näpertää jotain pientä. Lähestyvä Ystävänpäivä mielessä aloin tehdä pehmosydämiä. Valkoisesta pellavasta tein ensimmäiset. Nämä ovat reilu 9 cm korkeita ja niiden taakse liimasin magneetit.

Sitten tein Greengaten beigevalkopilkullisesta kankaasta vähän isomman ripustettavan sydämen. Ripustuslenkin ompelin hamppunarusta.

Ja kun vauhtiin pääsin syntyi sydämiä enemmänkin.

En vielä tiedä, mihin nämä kaikki laitan, mutta kauniita ne ovat näin yhtenä isona perheenäkin.