25.9.2018

Kadonneen lapasen syndrooma

Reilu kaksi vuotta sitten kudoin esikoiselle lapaset. Viime keväänä hän onnistui hävittämään niistä toisen ja siitä asti meillä on pyörinyt yksi hyvin yksinäinen lapanen.


Ilmojen viiletessä oli pakko tehdä jotain, ettei lapsen sormet palellu. Vaan mitä tekee äiti, jolla on noin 15 kiloa lankaa varastossa? Purkaa lapasen ja pesee langan käyttääksen sen pojan lapasiin.


Luulin pojan pitävän langasta ja siksi halusin hyödyntää jäljelle jääneen lapasen (toki myös siksi, että se on hyvä ekoteko). Kun ehdotin vaihtoehtoja olemassa olevan lapaslangan kaveriksi ja mahdollisia raidoitusideoita, en ollut enää yhtään varma pojan mielipiteestä ja tuntui kuin olisin "kostanut" hänelle lapasen kadottamisen. Muutaman kokeilun ja purkamisen jälkeen näistä tuli kuitenkin mielestäni kivat lapaset.


Matkan varrella poika pyysi, josko voisin kuitenkin tehdä läppälapaset. Voisin, mutta nämä langat ei riitä. "Ei haittaa, jos ei oo samaa, kai sulla jotain lankaa löytyy tarpeeksi". Yksinäinen lapanen ei ole enää yksinäinen ja esikoinen sai läppälapaset. Viileät ilmat saavat tulla.


Tämä on hyvää kierrätystä ja uskoisin, että näin aikanaan toimittiin kaiken materiaalin kanssa, niin lankojen kuin kankaidenkin. Kaikki käytettiin loppuun asti, taidolla! Tottakai lapanen oli kulunut jonkin verran kahden talven aikana, mutta ei niin paljoa, etteikö siitä toisen langan kanssa olisi tullut hyvät ja lämpimät lapaset. Olen aiemmin jatkanut villasukkia niiden jäätyä pieneksi tai kutonut uudet terät pohjien kuluttua puhki, mutta minulla on vielä paljon opittavaa materiaalin hyödyntämisessä loppuun asti. Viitseliäisyyttä tämä vaatii, mutta niin moni muukin asia.


Värikkäitä syyskuun viimeisiä päiviä!

20.9.2018

Viikon varrelta

Viime viikolla vakuutin, että vasta kun villatakki on valmis, saan luoda silmukat uuteen työhön. Ei olisi pitänyt. Hävettää myöntää, mutta en ole kutonut villatakkiini ensimmäistäkään silmukkaa. Sen sijaan loin silmukat keskospeittoon. Ei olisi pitänyt ei, mutta halusin tehdä jotain nopeasti valmistuvaa (mistä minä muuten kertoisin teille tai näyttäisin kuvia) ja aivotonta (villatakissa pitää seuraavaksi laskea ja paljon enkä yksinkertaisesti jaksanut).


Loin vain neljä silmukkaa, joten se ei ole niin paha, eihän? Ja sain kulutettua siihen kaksi vajaata kerää lankaa: ihanaa merinoa, jolle olisi varmasti myöhemminkin löytynyt käyttöä, mutta joku pienen pieni saa valmiista peitosta varmasti enemmän iloa kuin minä olisin saanut lankakeristä. Kudoin kulmasta kulmaan aina oikeaa, joten tämä oli sopiva työ ottaa viikonlopuksi mökille mukaan. Peitolla on kokoa reilu 40 cm * 40 cm. Lahjoitan peiton @keskosillekasitoita.


Lankakorin pohjalta kaivoin keskeneräiset sukat ja kudoin ne valmiiksi. Valmiina oli puolitoista vartta, joten yhtään silmukkaa en luonut, heh. Aloitin nämä viime helmikuussa, oli jo korkea aikakin tehdä sukat valmiiksi. Päättely jää kyllä toiseen päivään ja vasta sitten saan vetää taas yhden keskeneräisen projektin yli.  Nämä keskeneräiset projektit ja niiden hallitseminen ovat minulle vaikeita. Aina on jotain, mitä haluaa ottaa välityöksi. Tai mitä pitää tehdä välityönä.


Ostamattomuus tuntuu minulle luontaiselta. Se ei tuota (ainakaan vielä) mitään ongelmia. Uusille lukijoille täsmennän, että ostamattomuus ei koske elintarvikkeita, lääkkeitä, lahjoja eikä lasten juttuja! Jouduin käymään Espoon Sellossa tässä yhtenä päivänä. Sen sijaan, että olisin halunnut shoppailla jotakin, minua ahdisti nähdä kaikki ihmiset kantamassa vihreitä muovikasseja. Samoin minua hirvitti koristeina käytetyt ilmapallot ja valtavat pinot mainosesitteitä. Miten turhaa roskaa tapahtuman päättymisen jälkeen. Eikä siitä ole kovinkaan kauaa, kun itsekin innoissani odotin Sembaloita, Hulluja Päiviä ja muita hamstraustapahtumia ja kynä kädessä luin esitteitä. En enää.

Päästyäni kotiin ryhdyin naapurin rouvan innoittamana tekemään hunajalla ja kanelilla maustettuja kuivattuja omenalastuja. Herkullinen ajatus, mutta lopputulos ei ollut minun makuun. Mies ja esikoinen kyllä tykkäsivät.


Ensimmäinen erä paloi poroksi ja kasvatti ruokahävikkiä ihan turhaan (puhumattakaan uunin kuluttamasta ylimääräisestä sähköstä!). Ruokahävikkiä on muutenkin tullut viimeisen viikon aikana luvattoman paljon. Ostin tuoretiskiltä 1,5 kiloa lohta ajatuksena tehdä keittoa ja uunilohta. Kun otin lohen jääkaapista seuraavana päivänä, se oli jo pilalla! Puolitoista kiloa kalaa biojätteeseen. Kun siihen vielä lisätään mökille jääkaappiin (josta otin virran kyllä pois päältä) unohtamani levite, juusto ja kinkkupakkaus, ei voi muuta kuin inhota itseään. Onneksi tämä on meille poikkeuksellista ja yleensä ruokahävikkiä tulee minimaalisesti.

Vaan olen minä onnistunutkin. Lapset voittivat monta vuotta sitten (mainos)repun arpajaisissa. Reppu oli täynnä Dumlea ja lapsilla riemu katossa. Se syötiin tietysti tyhjäksi ja sittemmin reppua käytettiin monet kerrat eväiden tai uimakamppeiden kuskaamiseen, riippuen mitä mökillä oli ohjelmassa.


Reppu on kulunut ja siinä on muutama reikäkin. Sille ei ole enää käyttöä reppuna (ei meille eikä kenellekään muullekaan). Jollan pressussa oli repeämä ja edellisen omistajan teippipaikkaus petti pahemman kerran. Minä purin repun ja käytin osan siitä pressun korjaamiseen. Erinomaista paikkakangasta! Nyt mietin, mitä teen lopulle repulle. Säästänkö mahdollista myöhempää paikkausta varten vai laitanko suosiolla roskiin. Kaikkea ei voi säästää materiaalin takia, mutta jotain täytyy kuitenkin olla varastossa.

Tsemppiä ostolakkoilijoille! Kutojat, nauttikaa jokaisesta silmukasta, oli työn alla mitä tahansa! Hyvää viikonloppua kaikille!

14.9.2018

Ketjureaktio

Ompelin elokuun alussa esikoiselle kylpytakin. Tuo kylpytakki aloitti sellaisen ketjureaktion, etten olisi ihan heti uskonut. Kylpytakista jäi paljon froteisia kangassoiroja yli - niinkuin lähes aina kun ompelee jotakin. Ostolakon ansiosta säästin soirot myöhempää käyttöä varten, aiemmin olisin heittänyt ne melko surutta roskiin. Kun yhdestä toisesta projektista jäi puuvillaisia kangassoiroja yli, tiesin hetkeni koittaneen. Ompelin kestovanulappuja.


Toiselle puolelle froteeta ja toiselle puuvillakangasta. Halusin käyttää kaikki puuvillasoirot pois, joten hain vielä pari valkoista käsipyyhettä käytettäväksi tähän tarkoitukseen. Pyyhkeiden pinttyneet keskikohdat jätin käyttämättä. Nämä ovat hauskan näköisiä ja vähentävät selvästi jätettä kun ei tarvitse käyttää kertakäyttöisiä vanulappuja. Hölmöintä tässä hommassa on se, että meillä ei edes käytetä vanulappuja satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta ja tammikuussa ompelin jo flanellisia vanulappuja. No, näitä voi hyvin antaa lahjaksi.


Vanulappujen ompelemisen jälkeen minulla oli taikinakulhollinen tekstiilisilppua. Melkein kolme litraa saumurin silppuamaa froteeta ja muuta kangasta.


Päätin tehdä koirille pehmoluita ja täyttää ne tuolla silpulla. Aikaisemmin olen käyttänyt leluluiden täytteenä polyester-vanua, mutta pakko myöntää, tämä on paljon ympäristöystävällisempi vaihtoehto.


Vintissä oli odottamassa tahriintuneet lappuhaalarishortsit (kokoa 110cm ja kun kuopuskin on jo 155cm, ne ovat odottaneet parempaa käyttöä aika pitkään) ja samaa kokoa olevat puhki kuluneet farkut (joista tosin oli enää puolikas lahje jäljellä, muun osan olen käyttänyt jo aiemmin). Kestävää mutta käytössä sopivasti pehmennyttä kangasta. Näistä sain tehtyä yhteensä 4 erikokoista luuta. Yksi jää meidän koiralle, loput menevät muille karvakuonoille.


Ostolakkoni aikana olen miettinyt paljon asioita. En siksi, että shoppailemattomuus olisi vapauttanut aikaa miettimiselle, vaan siksi, että kun kerran ryhtyy oikeasti miettimään maapallon vointia ja omaa toimintaa ilmastonmuutoksen hidastamiseksi, on vaikea lopettaa ja sanoa, että teen jo tarpeeksi. Ketjureaktio on alkanut ja sitä on hankala pysäyttää. Olen miettinyt esimerkiksi, että kuinka paljon minulla on oikeus tuottaa lisää tavaraa tähän maailmaan. Eikö nuokin luut olisi voinut jättää tekemättä? Kyllä ja ei. Meidän koira ei tarvitse näin montaa leluluuta ja siksi oli turhaa tehdä niin monta, mutta jos antamalla koirakaverille täysin kierrätysmateriaaleista valmistetun lahjan voi välttää yhdenkin muovikrääsän tuonnin Kiinasta, silloin niiden valmistaminen on mielestäni perusteltua.


Pohdintojeni lomassa olen kutonut villatakkiani, mutta valmista ei tunnu tulevan ei sitten millään. Tekisi mieli aloittaa jotkut sukat tai muu pienempi projekti, ihan vain siksi, että saisin puikoilta jotain valmiiksi, mutta en aio lipsua. Vasta kun villatakki on kudottu, saan luoda silmukat johonkin muuhun työhön.


Ostin 10 kiloa ruokasoodaa, kaksi viiden kilon säkkiä. Jos ostolakkoni sääntöjä tulkitaan kirjaimellisesti, olen lakkorikkuri, koska ostamani ruokasooda ei ole elintarvikekäyttöön! Samaa ainetta se on, mutta jostain syystä jotkut ovat elintarvikkeita ja toiset eivät. En tiedä miksi. Mutta, en katso rikkoneeni ostolakkoani. Jos olisin ostanut soodan pienemmissä paketeissa (huom, paketit ovat aina joko kokonaan tai osaksi muovisia), se olisi luonnollisesti elintarvike. Tämä tulee siivous ja puhdistuskäyttöön ja minusta on ehdottomasti parempi ostaa tuote paperipussissa kuin muoviin pakattuna. Yhtälailla näin vältyn ostamasta kemikaaleilla kyllästettyjä valmiita puhdistusaineita.

Sade tuo raikkautta. Nautitaan ihanista syyskeleistä!

7.9.2018

Kullan keltaista

Kudoin kahdet lapaset Ehyt ry:lle jaettavaksi tarvitseville asunnottomien yönä. Lankana 7 veljestä. Miesten lapaset niin perus kuin vaan olla voi, naisten Karisma-lapaset (ohje Ulla-neuleesta). Olen erittäin varma, että nämä lapaset tulevat tarpeeseen.


Nämä lapaset eivät olleet keskeneräisissä projekteissani ostolakon alkaessa, mutta ne menevät hyvään tarkoitukseen ja siksi kiilasivat muiden töiden ohi. Ne ovat tietysti vain pisara meressä. Tai olivat noin yksi kerä minun lankalaatikossani. Tammikuussa laskin, että minulla on 7veikkaa ja vastaavan paksuisia lankoja noin 2,4 kiloa. Määrä on pysynyt suurinpiirtein samana. Tiedän, että langat eivät mene miksikään, mutta onko minulla tarvetta kaikelle tälle lankamäärälle? Kuka täysjärkinen varastoi lankoja noin 16:een sukkapariin? En usko, että langat olisivat ihan heti loppumassa tästä maailmasta, joten kun aito tarve sukille tai lapasille ilmaantuu, lankaa voisi hakea kaupasta. Ostolakkoni jatkuu vielä noin 11 kuukautta, mutta tämä määrä taitaa riittää pitkään vielä senkin jälkeen.


Vähän oikaisten ja todelliset hankintahinnat unohtaen, minun paksumpien sukkalankojen varaston arvo on noin 70 euroa. Onko tämä sitä kuuluisaa sukanvarteen säästämistä? Kirjaimellisesti? Jokainen täysjärkinen ihminen veisi tuon summan pankkiin tai käyttäisi johonkin hyödyllisempään kuin lankojen marinointiin. En lähde laskemaan koko lankavarastoni arvoa, mutta arvaat, että kympit eivät riitä, puhutaan satasista. Kerä silloin tällöin ruokakauppareissulla tai muuten vaan piristykseksi, eihän se tunnu missään - kunnes ottaa vaa'an ja laskimen esille ja katsoo totuutta silmiin. 


On paljon tavaroita, joita voi karsia, laittaa kiertoon, antaa ne niitä enemmän tarvitseville, mutta en osaa ajatella luopuvani langoistani. Minä olen ne ostanut, joten minunhan ne kuuluukin kuluttaa, ei siirtää toisten niskoille. En osaisi luopua niistä, en vaikka voin ottaa langat käteeni ja todeta, että tällä hetkellä ne eivät tuota iloa, lähinnä ahdistusta. Ennemmin kulutan niitä sukkiin ja lapasiin ja laitan hyvän kiertämään. Ajan kuluessa.


Eikä ne tavarat tunnu muutenkaan vähenevän, vaikka ostolakko on pitänyt. Koiran kanssa löysimme ulkoa pallon, hyvin kuraisen mutta ensimmäisestä suutuntumasta asti selvästi mieleisen. Kannoimme sen kotiin, pesin sen ja jo nyt se on tuottanut monta iloista leikkihetkeä. Metsään pallo ei kuulunut, siellä se oli roska. Toisaalta tuntui tyhmältä laittaa hyvä pallo roskikseen. Kun löytöpaikan lähellä ei ollut mitään, mihin sen olisi voinut laittaa tarjolle oikealle omistajalle, annoimme sille jatkoajan meidän kotona.

Touhukasta viikonloppua! 

3.9.2018

Nöyrtyminen

Elokuu hurahti ohi ja voin tyytyväisenä todeta, että ostolakko edistyy hyvin. Mitään mielitekoja ei juuri ole ollut ja olo on ehkä jopa aavistuksen pettynyt: näin helppoako on lopettaa ostaminen? Se ei tietenkään yksistään riitä, vaan raivattavaa ja ylimääräistä tavaraa täytyy vähentää kotoa.

Olen kutonut sukkia, koska lankojahan minulla riittää. Halusin käyttää loppuun keväällä ostamani sateenkaarilangan, johon ensin ihastuin ja sitten epäihastuin. Näiden sukkien myötä saavutin neutraalin suhtautumisen. Sain kudottua langan loppuun ja käytettyä muutaman muunkin vajaan kerän. Hyvä minä.


Sukat ovat vielä päättelemättä, mutta se on vain osoitus siitä, että minulta jää hommat kesken. Innoissani aloitan uuden ennenkuin edellinen on tehty loppuun. Joku psykologi osaisi ehkä diagnosoida minut ja antaa tälle nimenkin.

Minulla ostolakkoon kuuluu olennaisena osana keskeneräisten projektien loppuunsaattaminen. Laskin, että alun 44 projektista olen saanut yliviivata jo kahdeksan! Mikä siinä on, että kun listaa alunperin niin ihanat ja houkuttelevat mutta sittemmin kesken jääneet työt, ne alkavat tuntua jopa luotaantyöntäviltä. Niihin on vaikea tarttua. On paljon helpompaa aloittaa uusia, kuten nämä lapaset, jotka eivät olleet millään edes alustavalla suunnittelulistalla.


Enkö minä ikinä opi? Ilmeisesti en. Tai sitten omien tapojen muuttaminen vaatii oikeasti enemmän aikaa kuin kuukauden. Vuosi on varmaan ihan hyvä aika tapojen muuttamiselle - pysyvästi.

Nöyryyttä minä olen oppinut kuluneen kuukauden aikana. Aiemmin ajattelin, että kyllä minä saan puristettua hammastahnasta ihan kaiken pois, että turha niitä tuubeja on lähteä leikkaamaan auki. Onneksi päätin kuitenkin kokeilla, koska tämä "ihan tyhjäksi puristettu" tuubi riitti vielä kuudeksi päiväksi nelihenkisessä perheessä! Yritän olla pahoittamatta mieltäni kaikista niistä vajaasti käytetyistä tuubeista, joita olen matkan varrella heittänyt roskiin. Ne ovat menneitä, mutta tästä eteenpäin aion leikata kaikki tuubit auki ja aikuisten oikeasti käyttää loppuun asti. Aion myös uskoa kokeneempia ja nöyrtyä entisestään, muissakin asioissa.
 

Jouduinhan minä nöyrtymään myös hapanjuurileivonnankin suhteen. Kerroin jo aiemmin, miten ensimmäisellä yrityksellä kävi. Toinen yritys aikaansai kyllä leivän, mutta hyvin tiiviin sellaisen. Onneksi se maistui esikoiselle eikä sitä tarvinnut heittää pois.


Kolmannella kerralla lisäsin taikinaan hiivaa ja sain aikaiseksi leivän, hyvän makuisen, mutta päätin, että on ihan turha leipoa hapanjuurella jos kuitenkin käyttää hiivaa. Parin päivän päästä huomasin juuren olevan pilalla. Tällä erää hapanjuurileivontani on päättynyt.


Olen yrittänyt nöyrästi käyttää kuiva-ainekaappini kummajaisia pois. Tein pinaattilättyjä, joihin lisäsin yhtä kummajaisista, härkäpapurouheseosta. Lätyistä tuli hyvin lättymäisiä, ei kovinkaan pinaattisia. Minusta ne olivat ihan ok, mies tykkäsi, esikoinen pystyi syömään muutaman, kuopus yhden suupalan (sokerilla kuorrutettuna). Miten iloinen olenkaan, että mieheni syö loppuun kaikki keitokseni. Hän on meidän perheen "jätemylly" (kaikella kiitollisuudella, rakas), hän syö sen, mikä ei muille maistu.


Ostolakon aikana olen yrittänyt tehdä viikottaisen ruokalistan ja käydä kaupassa sen mukaisesti. Tämä on minulle vaikeaa ja vaatii opettelua. Haastetta lisää se, että haluan välttää muovipakkauksia, hyödyntää olemassa olevia aineksia, lisätä kasvisten määrää ja vähentää lihan määrää. Potenssiin X haasteen nostaa tietynlaiseen ruokaan tottuneet lapset, joista toinen on vielä erittäin nirso. Mutta en valita, tässä on mielikuvitukselle työtä! Muilta osin koko perhe on hyvin mukana tässä minun ostolakossani.

Ihanaa syyskuuta Sinulle!