11.7.2019

Koiralle peti ja istutuksille laatikko

Mökillä meidän koira on kuin Harry Potter, se nukkuu portaiden alla! Se on muuten hyvä paikka, mutta pedin vieressä on metallinen matka-arkku, joka on varsinkin talvisin ikävän kylmä. Vanha peti oli edelleen ihan hyvä (tein sen kolmisen vuotta sitten), mutta parantelin sitä ompelemalla reunukset sen ympärille. Kahdet farkut eli neljä lahjetta, jotka täytin vanhoilla peitoilla ja ompelin yhteen.


Isoimmat reiät piilotin luupaikkojen alle. Tahratkin ovat valmiina ja omien ihmisten tuttu haju. Pedin upgradaus sai heti hyväksynnän. En kuullut yhtäkään soraääntä väärän värisellä langalla tehdyistä ompeleista (oikean värinen loppui heti alkuunsa) tai siitä, että lahkeet ovat keskenään eri väriset ja vielä enemmän eri sävyiset kuin pohja eli vanha peti.


Minulla on aina monta rautaa tulessa, pedin kanssa samaan aikaan rakensin istutuslaatikoita. Olen halunnut sellaisia monta vuotta, mutta limaisia lavakauluksia ei ole tullut vastaan enkä ole halunnut ostaa valmiita laatikotia. Kaupungissa naapuritalossa alkoi putkiremontti ja heidän kellarinsa tyhjennettiin kokonaan. Roskakasasta pelastin pari minun silmiin hyvää laatikkoa.


Lisäsin puuttuvat osat, täytin raot ja poistin pohjat - ja sain istutuslaatikot! Tai oikeastaan tässä vaiheessa minulla oli puiset kehikot. Käsittelemätön puu ei olisi kauaa kestänyt ulkona ja pelkässä ilmassa ei kasva edes salaatti. Rikoin ostolakkoani ja ostin maalin ja multaa. Monen monta vajaata maalipurkkia olisi ollut, mutta koska tässä on oikeasti tarkoitus kasvattaa syötävää, halusin ehdottomasti jotain myrkytöntä. Käytin Tikkurilan Patio Versoa. Siemeniä minulla oli entuudestaan, nyt ne on kylvetty ja toivon, että saisin satoa vielä tänä kesänä.


Ostolakkoa on vajaa kolme viikkoa jäljellä. Tuntuu uskomattomalta, että kohta on vuosi mennyt. Lakko ei ole missään tapauksessa onnistunut täydellisesti, viimeksi pari viikkoa sitten jouduimme ostamaan astianpesukoneen. Sinällään tämä ei ole rike, koska lakon säännöissä oli, että saan hankkia uuden kodinkoneen hajonneen tilalle, mutta kyllä se silti tuntui. Lakon aikana olen kulkenut pitkän matkan ja oppinut yhtä sun toista matkan varrella. 20 päivää vielä, sitten lupaan avata tuntemuksiani tarkemmin.

Pyörittelen mielessäni erilaisia listoja, mitä menen ostamaan elokuun ensimmäinen päivä. Lista elää koko ajan, joinain päivinä lista on hyvinkin pitkä, seuraavana päivänä se on täysin tyhjä. Musta ompelulanka ja mehiläisvaha nousevat mieleen uudestaan ja uudestaan, samoin hyvä jalkaraspi. Astioita, varsinkin juomalaseja on hajonnut todella monta, niiden hankintaa täytyy ainakin harkita.

Ainoa varma asia on, että minun ei tarvitse ostaa joulukaktusta, ei palkkioksi, ei tsempistä eikä säälistä. Pistokkaani on alkanut vihdoin kasvaa. Kasvu on vielä tuskin silmin nähtävää, mutta se ei haittaa, joskus elämässä ne kaikkein pienimmät asiat tekevät hyvin iloiseksi.




24.6.2019

Kesätyyny afrikkalaisista kukista

Viisikymmentä afrikkalaista kukkaa on virkattu ja ommeltu yhteen. Uusi tyyny terassin korituoliin on valmis. Aavistuksen liian retro minun makuuni, mutta värit ovat täydelliset aiempiin pehmusteisiin. Eiköhän silmäni totu ja tykästy tyynyyn.


Toukokuussa kävin taas kerran lankavarastoani läpi ja minulla oli useampi puuvilla-villa-sekoitelangan jämä, jotka yksinään olivat väärän paksuisia tai väärän värisiä tai muuten vain ei mieluisia. Yhdessä ne kuitenkin puhuttelivat minua ja kuisikivat, kuinka sopisivat mökille terassin tyynylle kaveriksi.

 
Minulla oli valmiitakin kukkia odottamassa inspiraatiota. Vaikka ne olivat edelleen mieluisia, ne eivät sopineet tähän ptojektiin. Purin ne ja käytin sopivat värit tähän projektiin (loput lisäsin mysteerikerääni, jota kasvatan kunnes siitä saa tehtyä sukat).


Muutama mitta/ajatusvirhe tapahtui työn edetessä, minkä takia tyyny ei ole alunperin suunnitellun 40*40 senttiä kokoinen eikä se ole neliö vaan suorakaide. Mutta antaa olla. Sisätyynyn pienensin vanhasta unityynystä, joka oli liiskaantunut käyttökelvottomaksi.


Tärkeintä on, että terassin tuoleissa on nyt molemmissa tyynyt selän takana, koska muuten tuoleissa on mahdottoman huono istua.



Sitä en vaan voi ymmärtää, että vaikka kuinka sommittelee kukat värien mukaan ja yrittää tarkastaa, ettei samanlaisia ole vierekkäin, niin aina joku stiplu pääsee livahtamaan ja sen huomaa vasta valmiissa tuotteessa. Se on varmaankin se kuuluisa käsityön leima, onhan? Koska mikään kone ei laittaisi kolmea ruskeaa kukkaa samaan riviin.


Tämä om yksi lempipaikoistani mökillä, täydellinen aamukahvin juomiseen, erinomainen kutomiseen.


Mutta mutta, tämän tyynyn takia olen rikkonut ostolakkoani. Kävin ostamassa kerän valkoista Nallea. Olisin voinut odottaa reilu 40 päivää lakon loppumiseen, mutta koin tärkeämmäksi saada tyynyn nyt valmiiksi kuin vasta elokuussa. Ja kyllä, olisin voinut käyttää jotain muita jämälankoja, mutta sitten tyynystä ei olisi tullut mieleistä, ja minusta oli tärkeämpää tehdä siitä kiva kuin vain saada se valmiiksi. Parhaat ostolakkoilijat hankkivat tarvitsemansa vaihtamalla, mutta blogillani ei ole tarpeeksi lukijoita eikä minulla ole instassa (@katripes) tarpeeksi seuraajia, että olisin edes viitsinyt yrittää (varsinkin kun minusta vaihtaminen on sekin ostamista, maksuväline on vain erilainen kuin perinteinen raha).

Olen rikkonut lakkoani toisenkin kerran kesän aikana. Ostin keittiövaa'an. Minulla on kaupungissa vanha kirjevaaka, mutta se on iso ja kömpelö eikä sitä todellakaan voi kuljettaa mukana mökille. Hapanjuureni sen sijaan otin, ja kun halusin tehdä perheelle onnistunutta leipää, siksi ostin punalaputetun poistuvaa mallia olevan vaa'an.

Molemmat rikkeet tulevat käyttöön eivätkä jää pyörimään kaappien pohjille vuosikausiksi koskemattomina. Perustelut ovat hyviä, mutta hankinnat ovat silti epäonnistumisia lakossa.

 
Ei kahta ilman kolmatta, sanotaan. Huvitus -omenapuuni. Se on hankinta, vaikka en ostanutkaan sitä. Sain puun lahjaksi 2018 äitienpäivänä, mutta vasta nyt sille löytyi sopiva paikka. Kasva rauhassa, pikkuinen, kasva isoksi ja tuota paljon herkullisia omenoita.


Toissa viikolla keräsin ruusun terälehtiä ja havahduin miettiväni joululahjoja. Aivan liian aikaisin, mutta ei sille voi mitään, milloin ideoita tulee mieleen. Pitänee alkaa kirjoittaa ajatukset ylös, puolen vuoden aikana ne ehtivät unohtua.


Rentouttavaa kesän jatkoa!


7.6.2019

Näennäisen eko

Kesä on täällä, helteineen. Lapsilla on loma. Niinkuin joka kesän alussa, mieleni on levoton, säädän tuhatta ja sataa asiaa yhtä aikaa enkä pysty keskittymään kunnolla mihinkään. Aloin kutoa sukkia, koska se kuuluu kesään, jämälangoista, tottakai.


Olen nauttinut luonnonkukista, pitänyt vähintään yhtä kimppua sisällä koko ajan. Mikä riemu 10 ostolakkokuukauden jälkeen saada tuoreita kukkia maljakkoon!


Olen hymyillyt tyytyväisenä, kun talvella pahoin syöty omenapuuni kukkii paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Se selvisi talvesta ja keväästä, toivottavasti se selviää jatkossakin.


Olen omenapuusta iloinen kertaa tuhat, mutta toivoisin silti, että joulukaktukseni pistokas alkaisi sekin vihdoin kasvaa. Se on ollut minulla kohta kolme kuukautta eikä osoita mitään kasvun merkkejä. Tänään tuskastuin ja epätoivoissani kaivoin sen ylös. Juuria se on kasvattanut, eli se lienee sittenkin hengissä. Annan sille vielä aikaa. Noin puolentoista kuukauden päästä olen ollut vuoden ostolakossa. Se ei ole onnistunut täydellisesti, mutta mietin, voisinko ostaa itselleni joulukaktuksen palkkioksi. Hetkittäin olen sitä mieltä, että ilman muuta, mutta samaan aikaan hirvittää ajatus taas yhdestä muoviin pakatusta kasvista, joka on kasvatettu ties missä kasvihuoneessa ties millä myrkyillä ja kuljetettu tuhansia, ehkä jopa kymmeniä tuhansia kilometrejä. Ostaminen ei oikeastaan ole aito vaihtoehto, joten pitäkää peukut pystyssä, että tämä onnistuu.


Ostolakon aikana olen yrittänyt raivata kotiamme. Katsoin jopa yhden jakson Marie Kondoa Netflixistä - mikä pettymys! Olen yrittänyt hyödyntää kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitä meiltä löytyy. Olin jo vieämässä lasten vanhaa Toy Story 3 -peltisalkkua metallinkeräykseen, kunnes tajusin sen olevan juuri sopivan kokoinen muliinilangoilleni. Siskoni ja serkkuni tyrmäsivät ajatukseni, mutta jääräpäisesti ryhdyin tuumasta toimeen.


Poistin kahvan ja maalasin salkun lasten pienoismallien pohjamaalilla (sain sen kulutettua loppuun ja pääsin isosta spraypullosta eroon). Sisäpuolelle kanteen kiinnitin serkultani joskus saamani ihanan ompeluaiheisen kortin. 


Olisin halunnut saada metalliin prässätyt kuviot oiottua, mutta en siinä onnistunut. Ne näkyvät edelleen ulkopuolelle. Ehkä keksin siihen jotain, toistaiseksi se saa olla näin. Tämä on joka tapauksessa hyvin monta kertaa parempi kuin aiempi muovinen marmeladirasia, joka päätyi muovinkeräykseen. Samalla kun järjestin kaikki muliinilankani, kävin tekijäänsä odottavat aikanaan hamstratut ristipistomallini läpi. Niitä on aika monta, aloitettujakin kymmenkunta. Saisinkohan edes jonkun pistelyn valmiiksi tänä kesänä?


Kukkien kasvattaminen pistokkaista, sukkien kutominen jämälangoista, kotona olevan roinan järjestäminen ja tuunaaminen, kaikki sinällään tärkeitä ja hienoja asioita, mutta sittenkin... Käytämme ekosähköä, olemme luopuneet kertaköyttötavaroista ja kierrätämme kaiken mahdollisen. Kuljen pyörällä aina kun mahdolista, mutta toisaalta ajan autolla kauppaan hakemaan lisää ruokaa, kuskaan lapsia harrastuksiin ja ajan mökille. Minulla on olo, että tämä on vain pientä näpertelyä, elän vain näennäisesti ekologista elämää. Olen ollut yli kymmenen kuukautta ostolakossa, mutta kuitenkin tuona aikana ostanut lapsille heidän tarvitsemansa asiat ja antanut fyysisiä tavaralahjoja sen enempää asiaa miettimättä (näin olin sen alunperinkin kirjoittanut lakkoni sääntöihin).

Olen luopunut punaisen lihan syömisestä, mutta teen perheelleni ruokaa siitä. Minä en juo maitoa, mutta kannan sitä lapsille juotavaksi litrakaupalla. Syön edelleen juustoa ja kermajäätelöä, nautin irtokarkeista omaan pussiin ostettuna, vaikka eivät nekään mitään zero waste ole, pussit ja laatikot ovat vain isompia ja jäävät kaupan murheeksi. Korjaan vaatteita minkä ehdin, mutta kun joku vaate on tullut tiensä päähän, heitän sen roskiin. Aika ja tila ei anna myöten säästää jokaista kangastilkkua mahdollista myöhempää käyttöä varten. Toissa viikolla heitin vanhoja kylpypyyhkeitä pois, koska a) yksi perhe tarvitsee vain rajallisen määrän niistä tehtyjä rättejä, b) kukaan ei halua niin kuluneita ja kulahtaneita pyyhkeitä ja c) edes eläinsuojeluyhdistykset eivät huoli niitä, niillä on pyyhkeitä varastossa pitkäksi aikaa.

Olen leiponut hapanjuurella paljon ja tekisi mieli sanoa, että se alkaa sujua. Kokeilin tehdä ylijäämäjuuresta vohveleita (aamiaiseksi, koska kesällä voi), ne tuli syötyä, mutta en usko tekeväni niitä toiste. Voikukkasiirappi niiden päällä oli annoksen parasta antia. Lounaalla söimme salaattia. Kuopukseni, erittäin nirso ruokailija, söi sitä tyytyväisenä, vaikka siinä oli (hänen tietämättään) vuohenputkea ja voikukan lehtiä mukana.


On hetkiä kun tuntuu, että olen jo pitkällä tällä ekologisella matkallani. Matkalla, joka alkoi kaksi vuotta sitten muovin välttelyllä, laajeni vuosi sitten ostolakoksi ja viimeisen vuoden aikana räjähti huoleksi meidän yhteisestä maapallosta. Sitten tulee niitä hetkiä, kun tuntuu että olen kulkenut matkaa vasta pari askelta. Kun kaipaisi perheen tukea ja kannustusta (mieluiten tietysti osallistumista), mutta saakin iskun vasten kasvoja kun miehen toiselta puolelta maailmaa tilaamat golfmailat toimitetaan muoviin käärittynä kymmenen kertaa liian isoon pahvilaatikkoon pakattuna.

Ei auta kuin olla armelias itselleen ja uskoa, että jokainen askel oikeaan suuntaan on hyvästä. On luotettava siihen, että jokaisen askeleen jälkeen voi ottaa seuraavan askeleen. Voi vain toivoa, että kun mittarissa on tarpeeksi monta askelta, ei niitä tarvitse ottaa enää yksin vaan mieluiten rinnakkain perheenjäsenten kanssa.

Isot muutokset eivät tapahdu hetkessä, millä ihmeellä sen muistaisi. Kaikki hamstratut langat ja projektit, muistutukset aiemmasta elämästä ja ylikuluttamisesta, nekään eivät lopu hetkessä, mutta yksi kerrallaan kuitenkin. Sain vihdoin valmiiksi maton mökin vessaan. Langat ostin viime kesän helteillä. Paksu villalanka ei halunnut asettua, ei ennenkuin pingotin sen nauloilla märän pyyhkeen päälle vanhaan levyyn kiinni. Järeitä toimia, mutta kyllä kannatti.
 

Askel kerrallaan, hetki kerrallaan, nautitaan jokaisesta kesäpäivästä.

24.5.2019

Vuoden 2018 viimeinen joululahja

Sain sen vihdoin valmiiksi, miehen viime joulun joululahjan nimittäin. Eikä se ole kuin hups, 5 kuukautta myöhässä! Tämä lahja oli täsmätoive ja sen toteuttamiseen tuli matkan varrella useita hyvin tarkkoja ohjeita, tai siis toiveita, lisää. Mutta siinä se nyt on, Seamus golfin Fescue Sunday bagin inspiroima golf bägi.


Ruudullinen kangas on Harris Tweedin Macleod -villakangasta. Huom! Ostolakon aikana saan ostaa lahjoja ja lahjoihin tarvittavia materiaaleja. Yksivärinen kangas on minun noin 30 vuotta vanha Barbourin öljykangastakki. Takki oli paikoin reikäinen ja hyvin kulunut, se oli myös aivan väärän kokoinen minulle, siksi annoin sille uuden elämän tässä bägissä.


Yhden vetoketjun, 8 niittiä ja kaksi D-rengasta ostin, muuten kaikki on kierrätetty joko mainitusta takista, miehen vanhasta golf bägistä (olkahihna ja pehmusteet) tai minun varastoista (kuminauhat, puristimet, klipsit ja strapit). Takin takataskusta (koko selän levyinen ja korkeahko) tein vuorin, käsien lämmittelytaskuista tein taskupussit vetoketjutaskuille. Povitaskun vetoketju oli vähän lyhennettynä hyvä toiseen taskuun.


Tämä oli aikamoista aivojumppaa, miten ja ennenkaikkea missä järjestyksessä työn toteutti. Mies näytti erilaisia kuvia ja minä yritin parhaani mukaan ratkaista. Miten yksinkertainen juomapullotaskukin voi vaatia kaksi purkamista, ennenkuin onnistuu?


Nyt odotan jännityksellä (lue: kauhulla) miten hyvin bägi vastaa miehen odotuksia ja miten hyvin se tulee kestämään. Tämä on taas niitä projekteja, kun olisi tarvinnut teollisuuskoneen kotiompelukoneen lisäksi. Kirjastoissa on kaikenlaisia koneita lainattavissa nykyisin, mutta en ole vielä löytänyt järeämpää konetta.


Tämän aivopähkinän lisäksi olen jatkanut hortoilua ja tehnyt ensimmäistä kertaa ikinä voikukkasiirappia! Ah mitä herkkua, ymmärrän hyvin, että tätä kutsutaan vegaaniksi hunajaksi. Tätä maistettuani en enää ikinä pysty katsomaan voikukkia vain viheliäisinä rikkaruohoina.


Vuohenputket pääsivät piirakkaan enkä voi kuin ihmetellä, miksi vasta nyt löysin tämän idean ja tämän reseptin.


Ostolakon aikana en saa ostaa edes kesäkukkia. On mentävä sillä mitä on. Peikonkakkarat olivat ainoat itäneet kesäkukan siemenet, ne saivat kaveriksi pelakuun pistokkaista kasvuun lähteneet vauvapelakuut. Löysin mökiltä syksyllä tyhjentämättä jääneen kukkaruukun alta pienen verson maahumalaa tai jotain koristehumalaa. Mikä riemu! Se selvisi talvesta, jospa se intoutuisi näiden muiden selviytyjien kanssa kasvamaan oikein kunnolla.


Ja tietysti, jotain uutta koukullakin. Afrikan kukkia, niinkuin edellisessä postauksessa lupailin.


Viikko toukokuuta jäljellä. Viikon kuluttua alkaa kesä. Nautitaan kevään viimeisistä päivistä.

10.5.2019

Hortoilua

Ostolakkoa on nyt yli yhdeksän kuukautta takana. Tuntuu uskomattoman pitkältä ajalta, mutta toisaalta niin mitättömän lyhyeltä. Viime aikoina olen halunnut kaikenlaista kesämekosta uusiin nojatuoleihin ja puukengistä taikinan nostatuskoreihin. Miksi ihmeessä, tekeekö kevät sen? Vai mahdollisuus toivoa jotakin äitienpäivälahjaksi? Vai olenko ylipäätään kyllästynyt kaikkeen ja nyt iskee vasten kasvoja se, että näillä tavaroilla mennään?

Ostolakkoni ehdoissa on, että saan ostaa uudet kumisaappaat rikkinäisten tilalle. Mutta ihan parasta, minun ei tarvitsekaan käyttää tuota oljenkortta, koska luottosuutarini lupasi korjata saappaani! Ja hänellä tosiaan on täysi luottoni, koska hän sai korjattua pohjattomat vaelluskenkäni eikä edes ihmetellyt asiaa.

Sain minä sentään jotain uutta, virkkasin vaaleansinisestä kesäneuleesta ylijääneestä Allino-langasta tiskirätin. Mielenkiinnolla odotan, miten pellava-puuvilla-lanka toimii rättinä. Lanka ei ihan riittänyt kahteen rättiin, mutta ehkä se on hyvä testata ensin yhdellä. Tämä tulee tarpeeseen, sillä viime syksynä jo kertaalleen paikkaamani tiskirätti vetelee toden teolla viimeisiään.


Kun ei saa ostaa mitään itselleen, on hyvä hankkia uusia harrastuksia ja käyttää aikaa niihin perehtymiseen. Kävin hortoilemassa. Eli keräämässä villiyrttejä. Ostolakkoni myötä olen alkanut arvostaa alkukantaisia (ja ilmaisia) asioita. Vuosi sitten minusta tuskin olisi ollut keräämään vuohenputkia, nokkosista nyt puhumattakaan. Ja kuitenkin tässä sitä ollaan, iloisena ensimmäisestä saaliistani.


Osasta tein vuohenjuustopestoa (nam!), osasta kuivatin viherjauhetta ja osan pakastin. Nyt haluaisin päästä äkkiä takaisin mökille ja kerätä ainakin toisen korillisen luonnon antimia. Älkää pikkuiset kasvako liian nopeasti, olen tulossa lähipäivinä!

 
Villiyrteissä on sekin hyvä, että ne kasvavat varmasti. Rikkaruohoina ja viheliäisinä sellaisina minäkin pidin niitä vielä viime kesänä, nehän tunkevat joka paikkaan, vasta nyt ymmärrän, millaista lähiruokaa ne ovat. Omat viljelykseni eivät oikein ole onnistuneet tänä vuonna. Aiemmin kerroin, kuinka tomaatin taimeni kuolivat pystyyn. Kylvin uuden satsin ja nyt minulla on viisi pikkuista taimea, jotka tänään koulin vähän isompiin astioihin. Kylvin pari viikkoa sitten 10 avomaankurkun ja 10 kesäkurpitsan siementä. Ei mene kovin hyvin, kesäkurpitsoista on itänyt 2, kurkuista 1. Taisin olla liian itsevarma niiden kasvamisen suhteen, olin jo mielessäni nauttimassa sadosta ja sain näpeilleni. Tein uusintakylvön niistäkin, toivottavasti toinen kerta toden sanoo.

Joulukaktuksen pistokkaat eivät kahden kuukauden jälkeenkään ole osoittaneet mitään elon merkkejä uudella kasvulla, avokadon siemen antaa sekin odotuttaa itseään. Toivon, että olen vain malttamaton, mutta kyllähän se hyvältä tuntuisi, jos joku nyt onnistuisi.


Hapanjuurella leipominen alkaa sentään sujua jo aika hyvin. Vielä on säätämistä juuren ruokkimisen ja aikatauluttamisen kanssa, mutta perhe syö tyytyväisenä ja se on pääasia.


Ostolakosta alkaneeseen kestävämpään elämään kuuluu, että vaatteita korjataan ja ne käytetään (aikuisten oikeasti) loppuun. Minä olen korjannut vaatteita niin kauan kuin muistan, mutta nyt siitä saa olla julkisesti ylpeä. Olen parsinut sukkia, paikannut verkkareita, kaventanut fleece-liivin, tehnyt miehen uimashortseista esikoiselle sopivat, korjannut koiran lelut. Homma on oikeastaan aika koukuttavaa, kunhan alkuun pääsee, ja palkitsevaa.

Liekö kevätväsymystä, ilmastoahdistusta vai sekä että ja jotain ihan muuta, mutta on ollut vaikea ryhtyä toimeen. On ollut paljon helpompaa kutoa sukkia jämälangoista kuin vaikka pestä ikkunoita.


Olen kerännyt aikansa eläneitä pyyhkeitä kassiin, mutta en ole saanut aikaiseksi toimittaa niitä eläinsuojeluyhdistykselle, koska, niin, olen kutonut sukkia.


Olen hortoillut lankavarastossani ja hahmotellut seuraavaa projektia (mikä ei kyllä ole ollenkaan projektilistalla), mutta niinhän se on, että yksi asia johtaa toiseen ja sitten on jo selvä tarve jollekin asialle, tässä tapauksessa afrikkalaisista kukista tehtävälle tyynylle. Mutta siitä lisää joku toinen kerta.


22.4.2019

Villasukkia ja pajunkissoja

Kuopus tarvitsi uudet villasukat. Mustat, oli yksiselitteinen toive. Varastostani olisi löytynyt  SukkaPuffan käsinvärjättyä värissä Heavy Metal Show ja mustaa 7veikkaa, mutta käsinvärjätty ei ollut mieleinen ja 7veikkaa oli liian vähän. Olin jo valmis ostamaan lisää jälkimmäistä (lasten tarpeet ovat ostolakon ulkopuolella), mutta sitten kuopus osoitti Rintalan luomutilan harmaata Ilo ja suru -sukkalanka vyyhtiä ja sanoi, että kyllä tämäkin kelpaa. Hyvä että "kelpaa", ehkä paras ja mieleisin lankani laatikossani. Kudoin sukat Sulhaspoika mallilla kirjasta Suuri suomalainen toivesukkakirja - miesten sukat. Sukat pääsivät heti jalkaan ja olivat jalassa koko pääsiäisen. Kun olisi ollut sopiva aika kuvata sukat, ne olivat narulla kuivumassa pludaamisen jäljiltä. Sukat ovat ihanat, vaikka niistä ei tähän hätään kuvaa olekaan. Erinomainen lisäbonus, ei tarvinnut ostaa lankaa.

Tilaustyönä kudoin tavallistakin tavallisemmat perusvillasukat. Ihana roosaan taittuva vaaleanpunainen on Hjertegarnin Sock4-lankaa. Väri on hyvin keväinen, todellinen vastakohta rouhealle harmaalle sukkalangalle kuopuksen sukissa.


Iso osa pajunkissoista on jo täydessä kukassa, mutta vielä löytyi harmaitakin maljakkoon pääsiäisen kunniaksi. Yhtään pääsiäiskukkaa en ostanut, ihailin muiden narsisseja. Minun ei tehnyt edes mieli mitään uutta pääsiäiskoristetta. Kaikki pääsiäisen karkit ostin irtokarkkivalikoimasta ja munat olivat Mignoneita. Ei mitään muovikrääsää, jee!


Aiemmin istuttamani tomaatintaimet ovat kaikki lopettaneet kasvunsa. Oletan, että etelän puoleinen ikkunalauta oli niille liian kuuma paikka, vaikka aurinkoisina päivinä laskinkin sälekaihtimet alas suoran auringonpaisteen eteen. Uudesta kylvöstä on 3 siementä itänyt, toivottavasti ne jaksaisivat satokuntoisiksi asti. Tämä pettymys taustalla olin ikionnellinen, kun lehtien alta löysin viime kesänä istuttamani raparperin taimen hyvinkin elinvoimaisena. Raparperipiirakka ja -kiisseli omista raparpereista on vaan niin paljon parempaa kuin muiden raparpereista tehty.


Monen monta vuotta olen haaveillut kesäkanoista, koska uskon, että omat munat olisivat niin paljon parempia kuin ostomunat. Emme kuitenkaan voi sellaisia ottaa, koska kuljemme kodin ja mökin väliä. Jatkamme siis ostomunilla. WWF:n uusien ruokasuositusten mukaan jokainen saisi syödä 6 kananmunaa kuukaudessa, meidän nelihenkiselle perheelle se tarkoittaisi 24 munaa kuukaudessa ja 288 munaa vuodessa. Se tuntuu paljolta, mutta ei oikeastaan ole. Tarkkaa tietoa käyttämistämme munista minulla ei ole, mutta S-kanavan omat ostot palvelun tietojen mukaan olemme viimeisen 12 kuukauden aikana ostaneet 330 munaa. Se on kuitenkin lähellä totuutta ja tarkoittaa, että olemme ylittäneet suositukset  noin 15 prosentilla. Toisin päin laskettuna, joka kuukausi pitäisi karsia 3,3 munaa, jotta olisimme suositusten rajoissa. Ei mahdoton tehtävä, mutta edellyttää, että asiaan kiinnittää huomiota.

Ainakin käytän munat kokonaan hyödyksi. Olen huuhdellut kuoret kunnolla, paahtanut uunissa ja sitten jauhanut sauvasekoittimella. Tämä hienohko kuori- eli kalkkijauhe pääsee lannoittamaan muun muassa edellä mainittua raparperia, tomaatitkin kuulemma pitävät munankuorista. Sammaleiseen pihaan pääsee loput ja näin yritän välttää muoviin pakatun puutarhakalkin ostamisen.   


Kevät on täällä, jäät lähtevät mökkijärvestä hetkenä minä hyvänsä. Minä nautin luonnon heräämisestä, nelijalkainen ystävämme nauttii keväästä omalla tavallaan.

 

4.4.2019

Aika kiristää ruuvia

Olen ollut ostolakossa 8 kuukautta. Kahdeksan kuukautta! Ja muutama päivä päälle. Päällimmäisenä ajatuksena ei ole onnistuminen, vaan pelko siitä, että kohta tämä loppuu. Ostolakko, määräaikainen projekti, tuntuu ulkopuolisille hyväksyttävältä syyltä olla ostamatta "mitään". Entäs kun tämä loppuu? Millä minä sitten perustelen ostamattomuuttani?

En ole onnistunut täydellisesti, mutta annan silti itselleni kouluarvosanan kiitettävä. Olen vahingossa ostanut sukkapuikot (muuten lahjasukat olisivat jääneet tekemättä) ja vessaharjan, tietoisesti olen ostanut napit villatakkiin (sain keskeneräisen työn valmiiksi) ja pussin multaa. Mitään muuta en ole ostanut, muistaakseni. Olen pitkän harkinnan jälkeen toivonut ja saanut joululahjaksi parsinsienen ja synttärilahjaksi uudet, muovittomat peiton sekä tyynyn. Olenko halunnut asioita enemmän? Kyllä! Onko ollut vaikea kieltäytyä haluamistani tavaroista? Ei.

Olen lakkoni aikana ostanut (sallitusti, sääntöjeni mukaisesti) lankaa lahjasukkiin sekä pojan pipoon. Muuten olen kuluttanut ja käyttänyt omia varastojani. Ostolakkooni ja lankavaraston pienentämiseen sopi täydellisesti Tavaroiden taikamaailman Johannan Instan puolella järjestämä jämälankasukkaprojekti #tajunnanvirtakal. Tykkään tekemistäni sukista, vaikka en ole täysin tyytyväinen teräosaan. Silmiini sopivampi teräosa olisi vaatinut uuden langan ostamista, ja se ei nyt ollut tarkoituksena, eikä mahdollistakaan.


Kuvassa sukat kuopuksen jalassa, joten koko ei ole ihan kohdillaan, omaan jalkaani ne ovat erinomaiset. Sain kulutettua kaksi jämäkerää kokonaan, kaikkia muita jäi vielä jäljelle. Itselle muistiin langan menekki 81 grammaa, 68 silmukkaa puikoilla 2,5mm.

 
Lankaa olisi kiva saada lisää, aina, niin ainakin luulen, mutta oikeasti, varastoni riittävät vielä pitkälle ja olen tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen. Minun ei tarvitse seurata kaikkia uusimpia ihanuuksia, saan pudota valtavirrasta ja kärryiltä (vaikka väkisinkin ihastelen muiden aikaansaannoksia ja niissä käytettyjä lankauutuuksia). Lankojen lisäksi mikään muukaan ei ole loppunut. En ole joutunut vielä edes säätämään asioiden tai esineiden riittämisen kanssa. En ole ostanut leikkokukkia, päinvastoin olen ilahtunut kun siskontytöltä saamaani joulukaktuksen pistokkaaseen on ilmestynyt pienen pienet juuret ja nauttinut koivunoksiin ilmestyneistä hiirenkorvista. Erinomainen vaihtoehto ostetuille leikkokukille.



Katsoin eilen dokumentin Muovi - ihmeaineesta inhokiksi. Sinällään siinä ei ollut mitään uutta, mutta kyllä se pisti taas pohtimaan, mitä vielä voisin tehdä tämän meidän maapallomme hyväksi. Kaikki ensisijaiset, helpot konstit ovat jo osa arkeamme: kestokassit ja pussit ovat aina mukana kaupassa, emme käytä talouspaperia tai kertakäyttöisiä nenäliinoja muovipilleistä tai kertakäyttöastioista puhumattakaan. Korjaan vaatteet (ja kaiken mahdollisen muunkin) ja sammutamme valot poistuessamme huoneesta. Pyrimme minimoimaan ruokahävikin, teen ruoan niin paljon kuin mahdollista alusta asti itse. Lajittelemme ja kierrätämme roskat niinkuin kuuluu. Ikkunalaudalla kasvaa yrttejä, ituja ja versoja. Kylvin tomaatin siemeniä ja ne itivät hyvin, mutta eivät ole sen jälkeen kasvaneet. Kylvin pari päivää sitten uuden erän, toivottavasti ne kasvavat taimiksi asti, vielä kivempi olisi jos ne tuottaisivat satoa.

Mutta tämä ei riitä. On aika kiristää ruuvia, pistää seuraava vaihde silmään. Olen yrittänyt muuttaa ruokavaliota kasvispainoitteisemmaksi, mutta siinä on haasteita kun perheessä on kaksi teini-ikäistä poikaa, jotka ovat tottuneet jauhelihaan ja maitoon. Tällä hetkellä teen usein kahta eri ruokaa, missä ei siinäkään ole mitään järkeä ihan jo sähkönkulutuksen kannalta. Minulla on kaupassa vain rajallinen määrä aikaa käytettävissä, ja jokaisen tuotteen kohdalla en pysty googlaamaan sen hyvyyttä tai pahuutta. Jos banaanit ovat ok, onko naapurimaasta tuotettu hunajameloni ok? Sen tiedän, että monesti olen vain valinnut sen muoviin pakatun tilalle lasisen tai kartonkisen vaihtoehdon, mutta ei se riitä, on löydettävä enemmän niitä täysin pakkauksettomia, mahdollisesti meille uusia tuotteita. Ostin mustapapuja tarkoituksena tehdä pihvejä. Nähtäväksi jää, syönkö minä ne kaikki yksin.

Ostin myös yhden avokadon, ensimmäistä kertaa kolmeen neljään vuoteen. Se on ruokaa, joten ei hätää ostolakon kannalta, se on sallittua, vaikka päällimmäisenä tarkoituksena olikin saada nimenomaan sen siemen. Kun esikoinen näki avokadon, hän sanoi: "Äiti pliis, älä osta noita kun ne kuluttaa niin paljon vettä!" Hahaa, tuo kunnon isoja pihvejä toivova teini on sisäistänyt ainakin jotakin. Kyllähän minä sen tiesin enkä osta enää toiste, mutta tämän kerran annoin itselleni luvan. Nyt sen siemen on hammastikkujen varassa puoliksi vedessä - toivottavasti itämässä, minun pikku Sputnikini.


Aurinkoista ja iloista huhtikuuta Sinulle. Minun tavoitteenani huhtikuussa on kulkea pyörällä mahdollisimman moneen paikkaan!