26.11.2019

Lumiukkoja

Olen tehnyt lumiukkoja. Ensimmäisen tein Lumiukko elokuva mielessäni. Tehdessäni hyräilin Walking in the air, huomasin hymyileväni.


Lumiukon porkkananenä on siis edellisen postauksen arvoituksen ratkaisu. Useampi nenä, tai siinä vaiheessa vielä oranssiin maalin dipattu grillitikun pää, oli sokerikulhossa kuivumassa. Niinkuin niin usein ennenkin, eihän se lumiukko yhteen jäänyt. Tein perheen teineille kuulokepäiset lumiukot. Voipi olla, että nämä koristavat meidän joulupöytää tänä aattona.


Pian lumiukkoja oli kokonainen armeija. Pipopäisiä, silinterihattuisia. Kaikilla porkkananenä ja "hiilestä" tehdyt silmät ja suut.


Tämä oli hauska kierrätysprojekti. Miehen loppuun pelaamat golf pallot saivat uuden elämän (toki kunnon pesun ja pari kerrosta maaliakin). Käytin loppuun lasten kuivumassa olleista pienoismallimaaleista taas yhden purkin. Erilaisia nauhoja huiveiksi, jämälankoja kaulaiinoiksi ja pipoiksi, löytyipä laatikostani mustaa huopaakin silinterihatuksi. Entäpä olkihatut? Ne tein säkkikankaasta ja kuohuviinipullon korkista. Kuka ukoista on sinun suosikkisi?


Jatkoin kierrätysteemalla (eli kodin raivaamisella). En tiedä, mistä meille on jäänyt viisi puista verhorengasta. Todella kummallinen määrä. Mietin pitkään, että olisin vain polttanut ne takassa, mutta sitten keksin tehdä niistä purulelut vauvalle. Nyt pitäisi vielä löytää jostain vauva tai vauvat, jotka tarvitsevat puruleluja. Miksi en keksinyt tätä silloin kun omat lapseni olivat vauvoja? Nyt taisin joutua ojasta allikkoon...


Seuraava projekti ei oikeastaan liity raivaamiseen, tämä oli puhdas päähänpisto. Tai ei nyt ihan puhdas, koska aikaisempina vuosina minulta on myyjäisissä kysytty kissojen leluja. Mutta siis tein huovutettuja kissanleluja, pikkuisia kaloja joiden sisällä on kulkunen. Inspiraatiota hain netin syövereistä mutta malli ja toteutus on taas omasta päästäni. Tähän sain hyvin käytettyä pikkuisia langan pätkiä. Olen säästänyt niitä ajatuksena joskus käyttää niitä huovutettavien lapasten raitoihin, mutta tämä oli ehdottomasti kivempi käyttötarkoitus.


Sukkalankojen jämistä tein palkkiraitasukkia, koska kaikki muutkin tekevät niitä nyt. Näistä tuli pienet, vain noin kokoa 30. Pinkit onnistuivat mielestäni hyvin, sinisävyisissä värit ovat liian lähellä toisiaan erottuakseen kunnolla.


Ja koska minulla oli yksi ylimääräinen Tylypahka -kangasmerkki, tein Tylypahka sukat. Perusharmaat sukat, mutta teräosaan kudoin kaikkien tupien raidat. Tämä olisi erinomainen lahjaidea sellaiselle Harry Potter fanille, joka ei vielä ole varma, mihin tupaan kuuluu.


Aiemmin syksyllä tein koirashampoota, nyt paketoin ne. Ruskeaa paperia, niini nauhaa ja painettu tassun jälki koristeeksi. Yksinkertaista mutta kaunista. Näitä voisi antaa koirakavereille lahjaksi.


Se on ensimmäinen adventti viikonloppuna. Alle kuukausi jouluun. Minä olen ensi viikonloppuna Riihimäellä ja Kellokoskella joulumyyjäisissä. Tervetuloa, jos olet yhtään samalla suunnalla.


12.11.2019

Kodin raivaamista ennen joulusiivousta

Mihin meni lokakuu?!?!! Marraskuu on jo puolivälissä ja yhtäkkiä huomaan, että ei ole ollenkaan liian aikaista aloittaa kynttiläkautta. Jouluvalmisteluista puhumattakaan. Tein viime vuoden kynttiläjämistä (kiitos isosisko omiesi lahjoittamisesta) yhden räsymattokynttilän. Tästä tuli kovin hempeä, keväinen suorastaan, mutta nyt on kynttilänjämäpurkissa taas tilaa uusille jämille. Tein tämän kynttilän kadulta löytämääni hiukan rutistettuun Pringles-purkkiin, joten ihan tasainen se ei ole, mutta se on vain yksi tarina lisää kerrottavaksi kynttilän valoa ihaillessa.


Olen yrittänyt raivata kotiamme entisestään. Joukko trikoovaatteita ei löytänyt uutta kotia edes kirpputorilta, osa oli niin rikkinäisiä, ettei niitä kannattanut korjata. En kuitenkaan halunnut heittää niitä pois joten ompelin niistä kestositeitä Vaaka ry:lle. Parit yöpuvun housut, muutama paita ja yksi vanha pyyhe pääsivät näin toiselle kierrokselle.
 

Näihin olisi voinut ostaa painonapit tai ommella nepparit, mutta kun hyvän tekemisen lisäksi tarkoitus oli tyhjentää omia varastoja, en ostanut niitä vaan ompelin tarranauhat varastostani löytyvistä materiaaleista. Kosteussulun ostin uutena, mutta sen käytin kokonaan eikä se jäänyt pyörimään kaappiin.


Meillä on pyörinyt muutaman vuoden apteekista saatu kynä-kumi-viivotin-setti. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta kukaan ei ole tullut käyttäneeksi sitä. Päätin ommella sen ympärille penaalin, koska Vaaka ry kerää täytettyjä penaaleja jaettavaksi eteenpäin tarvitseville. Penaaliin piti laittaa myös heijastin (laitoin kaksi kappaletta, olin ostanut joskus aikoinaan lapsilleni, mutta jääneet kokonaan käyttämättä) ja terotin (pesin ja jynssäsin kuopuksen vanhan terottimen, mitä hän ei ole käyttänyt enää vuosiin). Penaalin kankaat ja vetoketju löytyivät omista varastoistani. Minulla olisi ollut materiaalia useampaankin penaaliin, mutta sisällöt olisi pitänyt ostaa, joten tämä yksi riittäköön tällä erää.


Hidasta tämä kodin siivoaminen ja raivaaminen, kun yrittää etsiä jokaiselle tavaralle uuden käyttötarkoituksen tai kodin. Mutta tavara kerrallaan, ei auta hätiköiminen. Voiko tämän raivaamisen laskea joulusiivoukseksi? Jos voi, niin olen aloittanut kerrankin hyvissä ajoin, hih.

Kuopus hukkasi toisen sormikkaansa, kudoin yhden uuden vanhalle kaveriksi. Alkuperäisessä taisi olla mohair-langan kaverina Nallea, mutta kun sitä ei enää ollut varastossani mutta kaapista, julmasti erotettuna kaikista muista langoista, löytyi kerä Vilmaa, käytin sitä. Kuopus ei huomaa eroa, ja jos huomaa, voin sanoa, että toinen on vain käytössä kulunut pehmeämmäksi.


Olen kutonut jos jonkunlaisia jämäsukkia olemassaolevilla langoillani. Osa on onnistunut paremmin, osa huonommin, kaikki ne ovat yhtälailla päättelemättä. Huoh, enkö ikinä opi, että uusia silmukoita ei saa luoda ennenkuin edelliset on päätelty? Ilmeisesti en.


Pohjolan kutsu neulepaitanikin etenee, vaikka siitä ei kuvia tähän hätään olekaan. Sain viikonloppuna pääteltyä toisen hihan. Jos hyvin käy, saan paidan valmiiksi ennen joulua. Se olisikin erinomainen joululahja itselleni. Muuten en ole keksinyt ensimmäistäkään lahjaa, joten lahjasumaa puikoillani ei ainakaan toistaiseksi ole.

Tein saippuaa. Uutin kesällä nokkosia oliiviöljyyn, koska ymmärsin, että niin voisi saada vihreää saippuaa. Lisäsin saippuaan vielä kuivattua voikukkaa, koska sekin värjäisi saippuan vihreäksi. Noh, ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Saippua tuoksuu hyvälle ja on varmasti hyvää ja toimivaa, mutta ei se kovin vihreää ole. Saa nähdä jäävätkö nämä omaan käyttöön vai menevätkö lahjaksi.


Joulukaktukseni sentään kasvaa kuin Strömsössä! Maaliskuussa saamani pistokkaat ovat jo näin isoja. Elämän suuria pieniä iloja!


Valmistautuminen joululmyyjäisiin on vienyt paljon aikaani. Ensimmäiset ovat jo 24.11. Oulunkylässä, Marttojen Iloiset kädet myyjäiset. Silloin pitäisi tietysti kaiken olla valmista. Vaan arvaatko, mitä minulla on työn alla? Mitä alla olevassa työvaihekuvassa on tuloillaan?


3.10.2019

Keskeneräistä ja läksyt tekemättä

Puikoilla on ruuhkaa. Monta keskeneräistä työtä minkä välillä valita. Tajunnanvirta2 sukat etenevät annetussa tahdissa. Huomenna kudon näihin kantapäät - paitsi jos ensin puran kaksi viimeisintä ohjetta. Tiedä sitten johtuuko kireähköstä käsialastani vai lankavalinnoista, mutta varsi vetää ikävästi nilkan kohdalta. Ehkäpä kokeilen kostuttaa niitä ennen jatkamista ja vasta sitten päätän, puranko vai jatkanko suoraan. Mukavaa jämälankojen kulutusta.


Instan puolella minua seuraavat tietävätkin, että minä sorruin. Annoin pirulle pikkusormen ja ostin langat Pohjolan kutsu paitaan. Kutsu oli niin voimakas, että rikoin ostolakkoani, rikoin päätöstäni ostaa vain suomalaisia 100 prosenttisia villalankoja ja rikoin päätöstäni tehdä kaikki vanhat keskeneräiset loppuun ennen minkään uusien materiaalien ostamista. Olen vain ihminen, kuulostaa erittäin huonolta selitykseltä, mutta se on niin totta.


Paita etenee hitaasti mutta varmasti. Ihan sama kuinka kehopositiivisesti yritän ajatella, silmukoita laskiessani en voi kuin miettiä, miten pitkällä olisinkaan jos tekisin kokoa XS koon L sijaan. Toisaalta, sekin nopeuttaisi jos olisi tehnyt läksynsä kunnolla ja suunnitellut värit kertaheitolla loppuun. Alempana ensimmäinen versio, jonka purin liian tunkkaisena.


Minua ei harmita, että vastasin Pohjolan kutsuun. En ole ennen osallistunut tällaisiin isompiin yhteisneulontoihin ja olen iloisesti yllättynyt, miten sosiaalista kutominen somen välityksellä on. En ole ravelryssä ja parhaat höpinät menee minulta ohi, mutta mikä nautinto onkaan seurata muiden työn edistymistä, muiden värivalintoja ja paitojen valmistumista pikku hiljaa. On ilo olla tässä mukana.

Mutta läksyt oli tekemättä ennen lankojen ostamista. Valitsin Filcolanan arwetta classicia erinomaisen värikartan ja miellyttävän tunnun takia perehtymättä lankaan sen enempää. Filcolana on tanskalainen yhtiö, mutta sen nettisivuilla ei kerrota, mistäpäin maailmaa villa tulee, missä se kehrätään, miten se värjätään ja niin edespäin. Vasta eilen minä ymmärsin, miten haitallinen villan superwash menetelmä on ympäristölle (kloorin käyttäminen langan pesussa) ja ihmiselle (langan "päällystäminen " hartsilla eli muovilla). Jatkossa en aio ostaa superwash lankaa. Mutta turha itkeä kaatuneen maidon perään. Otan tästä opikseni. Nyt nautin villapaidan kutomisesta.

Esikoinen tarvitsee uudet lapaset, mustat oli toiveena. Luulin tekeväni ekoteon ostamalla Onion knitin nokkoslankaa. Onko sekään kuitenkaan mitenkään sen ekologisempaa? Villa tuodaan Etelä-Amerikasta ja "tuottaja on ilmoittanut sen olevan luomua". Sukissa käytetyt nokkoset tuodaan Kiinasta ja "tuottaja on vakuuttanut, ettei niissä ole käytetty mitään kasvimyrkkyjä". Langat kehrätään Italiassa ja siksi niitä markkinoidaan Made in Italy. Väriaineet ovat ympäristöystävällisiä. Mitä se tarkoittaa, siihen en kuitenkaan sen enempää perehtynyt. 


Lapaset ovat päättelyä vaille valmiit ja aivan ihanan tuntuiset kädessä. Ihan peruslapaset kiilapeukalolla. Itselle muistiin varressa 56 silmukkaa, kämmenessä 58 ja 3 mm puikot.

Lankalaatikon pohjalla marinoituneen puuvillalangan kudoin tiskirätiksi, kuopuksen pieneksi jääneistä puuvillaisista yöpuvun housuista ompelin kestotiskirättejä. Mukavat pienet välityöt, jotain valmista sentään.


Eikä pidä unohtaa juoksuvyötäni! Sen sijaan että olisin mennyt ostamaan sellaisen, tein sen itse kokonaan kierrätysmateriaaleista. Ompelin sen esikoisen vanhan soft shell takin hupusta (huppu oli joutunut paikkaan nimeltä jemma ja siis erilleen takista, joka on luovutettu seuraavalle käyttäjälle jo aikaa sitten), vetoketju on hyvin vanhoista toppahousuista talteen ottamani, vyönä toimivat kuminauhat ja soljet ovat vielä vanhemmista lasketteluhousuista.



Ei mikään kummallinen, mutta toimii. Tämä toivottavasti vähän tasapainottaa omaa ekologinen  - epäekologinen vaakaani.

13.9.2019

Kudotuttaa

Kesällä näin instassa @voihanvillasukka n tekemät ihanat villasukat. Ihastuin niihin ja tiesin heti, että haluan kutoa samanlaiset. No, eihän niistä ihan samanlaiset tulleet, mutta kivat jämälankasukat kuitenkin. Tykkään erityisesti noista varren makkaroista.


Keväällä sain pari kerää valkoista villa(sekoite)lankaa, toinen valkoinen ja toinen luonnonvalkoinen. Pitkään mietin, mitä niistä tekisin, mutta sitten päätin kutoa peiton Käsitöitä keskosille -keräykseen. Aivotonta kutomista, aina oikeaa kulmasta kulmaan, 40 cm * 40 cm. Langat eivät ihan riittäneet, mutta jatkoin harmailla kun lanka loppui. Valkoinen ja harmaa on kivan hillitty, mutta pienen pieni tuo niin paljon iloa ja riemua mukanaan, että halusin peittoon jotain väriä. Virkkasin reunaan kerroksen mysteerikerälläni ja tykkään siitä, miten väri vaihtuu ja riippuen peiton kulmasta, se on ihan eri näköinen.

 
Hyväntekeväisyyteen menevät myös kutomani isot miesten lapaset. Lahjoitan nämä jaettavaksi jollekin kodittomalle Asunnottomien yössä. Käytin lapasiin pitkään marinoituneen yksittäisen kerän tummansininstä Karismaa ja pienen nöttösen Sachenmayerin Regiaa. Lapaset ovat nopeat kutoa (mutta hitaat päätellä, heh), enemmän aikaa meni siihen, kun jaoin pätkävärjätyn kahteen samankokoiseen pätkään ja sitten vielä kohdistin langat, jotta sain kudottua ne kaksinkertaisena. Siltikin lanka loppui kesken ja jouduin jatkamaan jollain tuntemattomalla tummansinisellä. Toivon, että lapasten saaja arvostaa enemmän niiden lämpöä kuin pientä sävyeroa sinisessä langassa.


TIlaustyönä kudoin Marimekko -henkisiä mailahuppuja. Nämä tarvittiin niin nopealla toimitusajalla, että aikaa parempiin kuviin ei jäänyt.


Olen kutonut paljon ja vieläkin kudotuttaa. Liekö syksyn sateet vai mikä saa aikaan suorastaan pakonomaisen tarpeen kutoa. Tänään kävin pitkällä lenkillä Haltialan metsissä, toivoin, että saisin ajatukseni järjestykseen. En saanut, olisi varmaan pitänyt kävellä toiset kaksi tuntia. Käyn suoranaista jaakobin painia itseni kanssa, lähteäkö mukaan Pipotuksen ja Käsityökuplassa:n järjestämään Pohjolan kutsu -yhteisneulontaan. Kirjoneulepoolo. Ihan oikeasti en tarvitse sellaista, vaikka ei minulla ole sellaista tai vastaavaa, muita neuleita kyllä riittävästi. Mutta malli on niin kaunis. Tekisin sen kyllä erivärisenä enkä tiedä, osaisinko ollenkaan sommitella värejä ja pitäisinkö lopputuloksesta. Silti ajatus yhteisneulonnasta houkuttaa. Olisi niin kivaa ja paljon kivempaa kuin kutoa yksin. Tiedän, ostolakkoni ei sallisi uusien lankojen ostamista ja edellinenkin villatakki on vielä pahasti vaiheessa. Sittenkään en osaa selvästi sanoa itselleni, että ei, en lähde mukaan. Mikä siinä on niin vaikeaa? Mukamas?


Miksi on niin vaikeaa pysyä tekemissään päätöksissä muutenkin? Toinen vuosi ostolakossa ja jo nyt stiplasin: ostin kukkaruukun hyvin kasvamaan lähteneelle joulukaktuksen pistokkaalleni. Ei mikään kauhean paha, mutta sittenkin. Syyskuun alussa haastoin itseni leipomaan kaikki leivät, pullat ja keksit perheelleni kuukauden ajan. Eilen aamulla kaupassa ostin Hävikkipussillisen leipää, eli 3 pakattua leipää. Joo, vältin leivän joutumisen roskiin, mutta eiköhän joku muukin olisi ostanut ne päivän aikana. Stiplasin tuon haasteen jo 12:n päivän kohdalla. Voisin todeta, että en ole iskussa, mutta ne kerrat kun olen onnistunut ja leiponut leivän itse, on se ollut herkullista ja mennyt viimeistä murua myöten.


Ulkona sataa rankasti, taidan tarttua puikkoihin ja kutoa muutaman kerroksen.

28.8.2019

Elokuun lopussa

Elokuu vetelee viimeisiään. Odotan jo syksyä. Pimenevät illat ovat täällä, mutta kaipaan viileitä aamuja, villasukkia, helteet saisivat jo riittää. Ihana arki rullaa taas lasten koulujen myötä, mutta rutiinit etsivät vielä uomiaan. Mikään ei tapahdu itsestään niinkuin kevään viimeisinä koulupäivinä. Harrastusrumba kuljetuksineen vaatii vielä justeeraamista. Ei siis ihme, että tuntuu kuin aika ei riittäisi mihinkään. Vaikka ainahan se johonkin riittää, kuitenkin - varastettuja hetkiä ompelukoneen ääressä ja lopulta syntyy jotakin.

Tällä kertaa syntyi koiranlelu vanhoista farkuista. Raatolelu, kuollut katti. Olen nähnyt samanoloisen jossain netin ihmeellisessä maailmassa, mutten sitä enää tähän hätään löytänyt. Niinkuin niin monesti ennenkin, alkuperäinen idea ei ole minun, mutta malli ja toteutus ovat. Olisin kiittänyt inspiraatiosta. Tämä katti meni lahjaksi ihanalle boxeri neidillle.


Farkkua materiaalina riittää varastoissani vaikka kuinka. Lasten farkut ovat hyviä niin kauan kuin ne mahtuvat päälle. Omassa käytössä tulleet reiät eivät haittaa ja äidin paikkaukset on ihan ok, mutta kukaan ei halua toisen paikattuja housuja. Ei ainakaan yläasteella, ei edes ilmaiseksi. Sama koskee monia muitakin vaatteita, omassa käytössä ne ovat vielä ok, mutta kukaan ei huoli niitä seuraavalle kierrokselle. Niitä minä varastoin, kunnes keksin jotain käyttöä niille, yritän pitää ne pois sekajätteestä.

Kuopus toivoi omaa avainkoria työpöydälleen. Perheen yhteinen kori eteisessä lienee liian sotkuinen tai liian täynnä tavaraa, että sieltä ehtisi aamuisin etsiä omia avaimiaan. Mukava pieni välityö, virkattu kori juuttilangasta. Kuvan jälkeen vielä kovetin sen vesiliimaseoksella. Kuopus on tyytyväinen, niin olen minäkin.


Kaikkein helpoin on varastaa pieniä hetkiä kutimuksen ääressä, pari kerrosta kun perunat kiehuvat, muutama puikko ennen nukkumaan menoa, kantapää illalla telkkarin ääressä. Ei-kutojalle tuo voisi kuulostaa stressaavalle, mutta minua muutamakin silmukka rauhoittaa. Näin syntyi kummipojalle Harry Potter sukat, Rohkelikko -tuvan väreissä, kuinka muutenkaan. Jo pari raitaa tekee paljon, mutta varteen ompelemani kangasmerkki tekee näistä vielä astetta paremmat. En olisi merkkiä sukkia varten tilannut, mutta kun sellainen oli varastossani, olin iloinen, että sain sen hyödynnettyä.


Olen pakastanut tilliä, keittänyt omenahilloa, säilönyt kesäkurpitsaa ja leiponut omenapiirakkaa. Olen kuivattanut kanervankukkia, timjamia ja minttua. Tomaatit alkavat punastua. En voi enkä halua kerskailla satoni koolla, mutta jokainen itse kasvatettu tai itse kerätty juttu antaa iloa ja valaa uskoa paremmasta huomisesta. Muistan jonkun sanoneen, että oman maan antimet ovat pienituloisen palkankorotus. Mikä ihana ajatus. Vaikka ei olisi omavarainen, jokainen avomaankurkku on kotiin päin.

En ole koskaan tehnyt mitään rasvaa tai salvaa itse - en ennenkuin tänään. Olen käyttänyt muoviin pakattuja kemikaalihirviöitä, joita käsirasvaksi kutstuaan, purkki kerrallaan loppuun. Vieläkin voi jostain löytyä joku purkin loppu, mutta lisää en osta (enkä ole ostanut yli vuoteen).  Kesällä uutin siankärsämön kukkia aurngonkukkaöljyyn, tänään tein siitä mehiläisvahan kanssa salvaa. Niin kaunis aurinkoinen väri, kunhan salva jäähtyy kunnolla, pääsen testaamaan sitä.


Olen yrittänyt raivata kotiamme, järjestellä ja siivota, löytää jokaiselle tavaralle oman paikkansa. Työ edistyy äärimmäisen hitaasti, mutta edistyy kuitenkin. Samalla tein roska inventaarion, trash audit :in. Rajasin sen muoviroskiin, koska ne ahdistavat minua eniten. Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, ajattelin, että näin voisin yrittää vielä karsia kotiimme tulevan muovin määrää. Tässä kuvassa on kaikki kierrätyskelpoinen muoviroska 10 päivän ajalta (poislukien leipäpussit, jotka käytämme koiran kakkapusseina), joukossa elämäni viimeinen Fairy-pullokin (toin sen mökiltä). Paljon on vielä parannettavaa, mutta tässäkin edistystä tapahtuu, vaikkakin tuskallisen hitaasti.


Joku tunnelmallinen kynttiläkuva olisi ollut tietysti kivempi tähän loppuun, mutta minun elämäni ei aina ole yhtä hehkeää kuin sisustuslehdissä. Joten näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, mukavaa elokuun loppua.

13.8.2019

Ostolakon jälkeen

Vuoden ostolakkoni päättyi melkein kaksi viikkoa sitten. Kaksi viikkoa olen elänyt kuin jossain välitilassa, tietämättä mitä pitäisi tai kannattaisi tai saisi tehdä. Olo on ollut jotenkin turvaton. Olen ostanut mehiläisvahaa ja mustaa ompelulankaa, niinkuin olin suunnitellut. Lisäksi ostin kaksi uutta juomalasia - alkukesästä oli sama malli saatavilla kierrätyslasista, mutta ei enää. En käynyt kirppareilla tai Kierrätyskeskuksessa katsomassa laseja, ostin nämä koska halusin.

Vielä ostolakkoni aikana purin itselleni noin 10 vuotta siten kutomani polvisukat. Kaikkina näinä vuosina käytin sukkia ehkä kaksi kertaa, en halunnut pitää niitä lahkeiden päällä ja lahkeiden alla ne eivät pysyneet jalassa. Enkä halunnut täyttää laatikoitani käyttämättömillä asioilla. Oikeasti purin vain varret kutoakseni sukkiini tavalliset, lyhyet varret. Ylijäämälangasta kudoin vielä yhdet villasukat noin koossa 37, lanka ei ihan riittänyt joten jatkoin sitä laatikossani olevalla tummansinisellä Maijalla. Kivat perussukat, tykkään edelleen tuosta Nallen Kesä-väristä.


Lakon päätyttyä olen ostanut kaksi kerää lankaa, toisen väriin ihastuin ja toinen oli sopivasti tarjouksessa. Kumpaakaan en oikeasti tarvinnut, vaikka tiedän kyllä, että tulen ne käyttämään. Huono omatunto kolkutti, sen sijaan että olisin alkanut kutoa uusia lankoja, kävin vanhoja jämiäni läpi ja vähän suunnittelin seuraavia projekteja niistä.


Ostin myös 2 metriä puuvillakangasta, koska ihastuin siihen instassa. En nähnyt mitään mainosta, eli periaatteessa en ole edes mainoksen uhri, olen vain heikko ihminen joka ihastui ja osti haluamansa miettimättä yhtään tuotteen hiilijalanjälkeä tai sen korvaamista jollain jo olemassa olevalla.


Parantaakseni omaatuntoani, ikään kuin hyvitelläkseni itseäni, kävin läpi lasten vaatteita ja poistin kasan pieneksi jääneitä. Rikkinäisiä ja korjattuja ei kukaan huoli, mutta en heittänyt niitä roskiin. Kunhan aika antaa myöten, minulla on idea näiden hyödyntämiseen.


Ompelin kummitytölle syntymäpäivälahjaksi hänen toivomansa putkikassin. Ihana toive, kiva saada toteuttaa. Sen valmistuminen jä niin viime tippaan, että en ehtinyt ottaa kuin yhden fiilistelykuvan. Kummityttö oli kuitenkin silmin nähden tyytyväinen, siksi laitan sen tänne itselleni musitiin.


Vajaa kaksi viikkoa mennyt ja rehellisesti sanottuna mopo on jo karannut käsistä. Haluan jatkaa ostolakkoani. Aion jatkaa ostolakkoani. Haluan sen rauhan, minkä julkinen lakko minulle antaa, sen turvallisuuden tunteen, yleisen hyväksynnän. Tekemättömiä projekteja on edelleen ihan riittävästi, samoin materiaaleja niitä varten. Viime viikolla julkaistu ilmastoraportti ei ainakaan huojentanut mieltäni yhtään tämän maapallomme tilasta, päinvastoin.

Jatkossakin saan ostaa hajonneen tavaran tilalle korvaavan (käytettyä tulee suosia ensisijaisesti), ensi kesänä saan ostaa uuden mekon esikoisen rippijuhliin ja kun ajankohjtaista, saan ostaa kangasta päällystääkseni nojatuolimme. Muuten ostolakko on voimassa 31.7.2020 asti. Ihan oikeasti en tarvitse yhtään mitään tavaraa lisää. En halua tavaraa lisää. Tarvitsen - toivon - vain punaa tomattieni poskille.




31.7.2019

365 päivää ostolakossa

Tänään olen ollut 365 päivää ostolakossa. 52 viikkoa, 12 kuukautta, yhden vuoden. Tuntuu uskomattomalta. Vuosi sitten en ollut yhtään varma, miten selviydyn vai selviydynkö ollenkaan. Tässä sitä kuitenkin ollaan.

Alunperin ryhdyin ostolakkoon, koska minulla oli käsityötarvikkeita enemmän kuin mitä pystyin muistamaan ja ikinä tarvitsemaan.  Projekteja, jotka oli jo aloitettu tai olivat aloittamatta, mutta joihin oli materiaalit hankittuna, oli 44. Oikeasti niitä oli enemmän, mutta tuon verran pystyin palauttamaan mieliini. Projektit halliltsivat minua eikä toisinpäin. Noista listatuista projekteista on vielä tekemättä 16, mutta toisaalta, olen saanut päätökseen 28. Näin ajateltuna ostolakko on ollut menestys.

Vuoden aikana olen tehnyt paljon projekteja myös listan ulkopuolelta. Miten olisinkaan voinut vuosi sitten listata uuden käsityökorin, kun vasta toukokuussa pelastin sen naapurin jätelavalta!


Perusteellisen pesun jälkeen poistin korista kahvan, pohjamaali ja kolme kerrosta maalia, vanha nahkavyö kahvaksi ja olen enemmän kuin iloinen uudesta käsityökoristani. Roosa tai vaaleansininen olisi ollut mieleinen, mutta harmaata maalia oli jäljellä juuri sopivasti.


Itselle muistutuksena vielä kori ennen muodonmuutosta.


Viimeisimpänä projektina olen kunnostanut vanhan matka-arkun. En muistanut tätä projektia vuosi sitten, mutta 9 vuotta sitten lasten huone tapetoitiin kuumailmapallotapetilla ja silloin keksin, että jämäpalat sopisivat matka-arkkuun täydellisesti. Mitä voin sanoa, on ollut kaikenlaista muuta. Olisi ollut hullua ostaaa purkillinen liisteriä kun sitä tarvitsee vain vähän. Isosiskolle kiitos liisteripurkin lainasta, sain työn tehtyä ilman liisterin ostamista.


Ihan valmis arkku ei ole vielä. Huomenna käyn ostamassa kanttinauhaa, jotta saan reunat viimeisteltyä kestävästi. Samoin aion käydä ostamassa aukipitolaitteet, koska ilman sellaisia tämä metallinen merimiesarkku on kuin giljotiini. Itselle muistiin lähtötilanne.


Käsitöiden määrän rinnalla vähintään yhtä tärkeä syy ostolakkoon ryhtymiselle oli maapallon tila, ilmastonmuutos, ylikuluttaminen. Halusin vähentää kulutustani ja siinä mielessä ostolakko on onnistunut kohtalaisesti. Ensimmäiset kaksi kuukautta sujuivat moittettomasti, ostin siitä palkkioksi itselleni palmuvehkan (näin olin kirjoittanut sääntöihin). Ajattelin, että vuoden jälkeen ostaisin itselleni jonkun toisen kasvin, mutta nyt en haluakaan mennä kauppaan ja ostaa jotakin moneen kertaan pakattua ties missä ja miten kasvatettua kasvia jota on kuljetettu ehkä tuhansia kilometrejä. Siskontytöltä saamani joulukaktus on alkanut kasvaa ja olen siihen enemmän kuin tyytyväinen! Se riittää minulle palkinnoksi tästä vuodesta.



Mutta... yhteensä 11 kertaa olen ostanut itselleni jotain, mitä en olisi saanut: 1) sukkapuikot, jotta sain anopin lahjasukat tehtyä, 2) puisen vessaharjan, 3) 8 nappia projektilistalla olleen villatakin viimeistelyyn, 4) taimimultaa, 5) kesäkurpitsan siemeniä, 6) avomaankurkun siemeniä, 7) kerän valkoista Nallea, jotta sain tyynyn afrikkalaisista kukista valmiiksi, 8) keittiövaa'an mökille juurileivän leipomiseksi, 9) maalia istutuslaatikoille, 10) multaa istutuslaatikoihin ja 11) väriaineen, jolla värjäsin epämielllyttävästi haalistuneen hupparin taas käyttökelpoiseksi.

Selityksiä on paljon mutta stipluja nämä ovat kaikki. Toisaalta, haluan olla armelias itselleni ja huomauttaa, että yhtään uutta vaatetta en ole ostanut itselleni, en myöskään keittiöpyyhkeitä, serviettejä tai kynttilöitä, joista alunperin ajattelin olevan vaikeinta kieltäytyä. Mieli on tehnyt aloittaa uusia villapaitoja, mutta olen vain ihaillut malleja ja lankoja, läheltä piti tilanteita ei ole ollut.

Haluan ajatella onnistuneeni ostolakossani siinä mielessä, että mielestäni erotan tarpeen ja halun toisistaan.  Pystyn olemaan ostamatta asioita vain haluamisen takia. Pystyn korjaamaan ja pidentämään tavaroiden käyttöikää ja siedän niitä pitkään. Jossain vaiheessa tavarat kuluvat ja tulee aika hankkia korvaavia, mutta oikeasti, se aika ei ole täällä vielä. Mikään ei ole loppunut.

Tai no, meiltä on hajonnut vuoden aikana paljon astioita. Ei mitenkään siististi puoliksi, että osat voisi liimata yhteen, pieniä säröjä en edes ajattele, vaan tuhannen pirstaleiksi  Juomalaseja on enää niin vähän, että kaikille ei riitä lasia ruokapöytään. Varmasti joku astia, mistä juoda, löytyisi, mutta minä haluan ihan oikeat juomalasit perheeni ja vieraideni käyttöön. Olenko sittenkään oppinut vuoden aikana mitään? Olen.

Olen oppinut, että matkani kohti kestävämpää elämää on vasta alussa. Oloni ei ostolakon jälkeenkään ole huojentunut tai autuas, päinvastoin, vasta nyt ymmärrään, mitä kaikkea on vielä tehävänä. Olen hyväksynyt, että muutosten tekeminen vie aikaa. Ostamattomuus on vain yksi osa elämää, niin moni muukin asia vaikuttaa kokonaisuuteen. Yritän olla muistelematta kaikkia hirveitä tarpeettomia kulutushysterioita, millä olen tuhonnut tätä maapalloa ja sen sijaan katsoa eteenpäin. Ennenkaikkea oloni on kiitollinen tästä vuodesta, tästä hetkestä. Aamulla keräämistäni vatuista.


Aionko jatkaa ostolakkoa? En tiedä vielä. Ostolakko on helppo ja hyväksyttävä syy kertoa ulkopuolisille ostamattomuudesta, ilman lakkoa saattaisin murtua sosiaalisen paineen alla. Lakko toimii myös henkilökohtaisena pakotteena, koska on paljon asioita, mitä voi perustella tarpeellisiksi vaikka ne eivät sitä ihan oikeasti olisikaan. Ihan yhtä lailla minun on helpompi olla kokonaan karkkilakossa, en pysty syömään vain vähän karkkia. Toisaalta haluaisin ajatella, että  ostamattomuus on elämän tapa, ei mikään määräaikainen kokeilu tai opinnäyte. Paluuta entiseen ei ole, se on varmaa, mutta miten jatkan tästä eteenpäin? Ehkäpä teen tarvitsemani ostokset ja päätän vasta sitten.

Kiitos Sinulle, kun olet jaksanut kulkea tätä matkaa kanssani. Toivottavasti seuraat minua jatkossakin, mihin suuntaan sitten jatkankaan. Yksi asia on varma, käsillä tekemistä en lopeta. Kuvassa russian join -tekniikalla toisiinsa liittämäni langanjämät, jotta yksikään käyttökelpoinen langanpätkä ei päätyisi roskiin.



11.7.2019

Koiralle peti ja istutuksille laatikko

Mökillä meidän koira on kuin Harry Potter, se nukkuu portaiden alla! Se on muuten hyvä paikka, mutta pedin vieressä on metallinen matka-arkku, joka on varsinkin talvisin ikävän kylmä. Vanha peti oli edelleen ihan hyvä (tein sen kolmisen vuotta sitten), mutta parantelin sitä ompelemalla reunukset sen ympärille. Kahdet farkut eli neljä lahjetta, jotka täytin vanhoilla peitoilla ja ompelin yhteen.


Isoimmat reiät piilotin luupaikkojen alle. Tahratkin ovat valmiina ja omien ihmisten tuttu haju. Pedin upgradaus sai heti hyväksynnän. En kuullut yhtäkään soraääntä väärän värisellä langalla tehdyistä ompeleista (oikean värinen loppui heti alkuunsa) tai siitä, että lahkeet ovat keskenään eri väriset ja vielä enemmän eri sävyiset kuin pohja eli vanha peti.


Minulla on aina monta rautaa tulessa, pedin kanssa samaan aikaan rakensin istutuslaatikoita. Olen halunnut sellaisia monta vuotta, mutta limaisia lavakauluksia ei ole tullut vastaan enkä ole halunnut ostaa valmiita laatikotia. Kaupungissa naapuritalossa alkoi putkiremontti ja heidän kellarinsa tyhjennettiin kokonaan. Roskakasasta pelastin pari minun silmiin hyvää laatikkoa.


Lisäsin puuttuvat osat, täytin raot ja poistin pohjat - ja sain istutuslaatikot! Tai oikeastaan tässä vaiheessa minulla oli puiset kehikot. Käsittelemätön puu ei olisi kauaa kestänyt ulkona ja pelkässä ilmassa ei kasva edes salaatti. Rikoin ostolakkoani ja ostin maalin ja multaa. Monen monta vajaata maalipurkkia olisi ollut, mutta koska tässä on oikeasti tarkoitus kasvattaa syötävää, halusin ehdottomasti jotain myrkytöntä. Käytin Tikkurilan Patio Versoa. Siemeniä minulla oli entuudestaan, nyt ne on kylvetty ja toivon, että saisin satoa vielä tänä kesänä.


Ostolakkoa on vajaa kolme viikkoa jäljellä. Tuntuu uskomattomalta, että kohta on vuosi mennyt. Lakko ei ole missään tapauksessa onnistunut täydellisesti, viimeksi pari viikkoa sitten jouduimme ostamaan astianpesukoneen. Sinällään tämä ei ole rike, koska lakon säännöissä oli, että saan hankkia uuden kodinkoneen hajonneen tilalle, mutta kyllä se silti tuntui. Lakon aikana olen kulkenut pitkän matkan ja oppinut yhtä sun toista matkan varrella. 20 päivää vielä, sitten lupaan avata tuntemuksiani tarkemmin.

Pyörittelen mielessäni erilaisia listoja, mitä menen ostamaan elokuun ensimmäinen päivä. Lista elää koko ajan, joinain päivinä lista on hyvinkin pitkä, seuraavana päivänä se on täysin tyhjä. Musta ompelulanka ja mehiläisvaha nousevat mieleen uudestaan ja uudestaan, samoin hyvä jalkaraspi. Astioita, varsinkin juomalaseja on hajonnut todella monta, niiden hankintaa täytyy ainakin harkita.

Ainoa varma asia on, että minun ei tarvitse ostaa joulukaktusta, ei palkkioksi, ei tsempistä eikä säälistä. Pistokkaani on alkanut vihdoin kasvaa. Kasvu on vielä tuskin silmin nähtävää, mutta se ei haittaa, joskus elämässä ne kaikkein pienimmät asiat tekevät hyvin iloiseksi.