Kahdeksan vuoden villatakki

Melkein kahdeksan vuotta sitten sain lahjakortin FiinaNeuleeseen ja kävin ostamassa Rowanin Felted Tweediä villapaidan verran. Kudoin ja purin. Kudoin ja sain paidan valmiiksi, kirjoitinkin siitä sattumalta päivälleen viisi vuotta sitten. Villapaita oli susi heti syntyessään, ikinä en sitä käyttänyt. Viisi vuotta villapaita on kummitellut mielessäni. Välillä vein sen vintille, välillä hain sen lankalaatikkoon. Vuoden alussa purin paidan ja aloitin alusta. Nyt, vihdoin, minulla on valmis villatakki.

Kudoin villatakin Klompelompe neuleita koko perheelle kirjan Kvalavåg -ohjeella. Kudoin samalla ohjeella viime vuonna itselleni neuletakin, josta pidän edelleen paljon. Toivoin kuitenkin vähän väljempää mallia ja ajattelin, että samoilla puikoilla mutta paksummalla langalla tulee täydellinen. Noh, ei tullut täydellistä. Kaula-aukko on niin suuri, että siihen täytyy keksiä jotain, ja väljyyttä on muutenkin ehkä hiukan liikaa. Tästä tulee mökkivillis, oikein mukava sellainen.

Ensimmäisen, lyhythihaisen version valmistumisen jälkeen olen kuluttanut langanloput useampaan eri projektiin (olen hävittänyt alkuperäiseen kuuluneen kaulurinkin matkan varrella), joten varmuudeksi ostin kaksi ja puoli vuotta sitten 200 grammaa lisää samaista lankaa (luonnollisestikin eri värjäyserää). Tämän villatakin kudoin puretusta alkuperäisestä langasta, käyttämättömästä alkuperäisestä langasta ja käyttämättömästä täydennyslangasta. Luulin häivyttäväni värin vaihtumisen olkavarsiin, mutta kyllähän tuon sävyeron näkee selvästi (kameran varjo kyynärpäässä ei onneksi näy kuin tässä kuvassa, anteeksi). En anna sävyeron haitata, se on muistutus, mitä tapahtuu, kun ei saa heti valmista, kun villatakin kutomiseen menee kahdeksan vuotta.

Tämä projekti on vaivannut minua pitkään ja olen äärimmäisen helpottunut, kun sain sen vihdoin valmiiksi. Tätä varten ostin napitkin ostolakostani huolimatta. Kuten aiemmin kirjoitin, halusin saada takkiin sopivat napit nyt enkä vasta puolen vuoden päästä. Napit on valmistettu kookoksen kuoresta (ja kuskattu Nappitaloon varmaan toiselta puolelta maapalloa, huoh).

Minulle jäi vielä kaksi ja puoli kerää lankaa, enkä ole varma, säästänkö ne jotakin myöhempää projektia varten vai yritänkö myydä kirpparilla jollekin tarvitsevalle. Näistä tulisi ihana peitto (jos ostaisin 900 grammaa lisää lankaa), mutta kun minulla on valmiina odottamassa langat kahteen torkkupeittoon ja oikeasti, sen jälkeen emme todellakaan tarvitse lisää peittoja. Mitä sinä tekisit noin 125 grammasta Rowanin felted tweediä?

Tummansinisen langan jälkeen oli ihana tarttua vaaleaan, keväiseen sukkalankaan. Niin kauniita aurinkoisia päiviä on ollut, että väkisin kevät valtaa mielen!

Ihan kohta on maaliskuu. Hyvää helmikuun loppua sinulle!

Tuskastuttavaa jumitusta

Sain anopilta kasan kankaita. Hän oli raivaamassa kotiaan ja tarjosi minulle hyvin paljon kankaita, suurimmalle osalle sanoin suoraan ei kiitos, mutta jotain kuitenkin toin kotiinkin. Sinällään älytöntä, koska minulla on jo ennestään reilusti kankaita, ja myönnän, tuntui hölmöltä vain hamstrata lisää. Tuskastuttavaa.

Marimekon tasaraita trikoista ompelin kestotiskirättejä.

Mustavalkoisista tuli mielestäni oikein tyylikkäät. Suorastaan harmi, että meillä ei ole käyttöä näille ja ei, en aio nostaa näitä tiskipöydälle vain koristeeksi. Nämä menevät ystävälleni lahjaksi. Hmph, trikoota on vielä niin paljon jäljellä, että voisin tehdä megasäästöpaketillisen näitä liinoja, mutta laitan lopun kankaan tässä vaiheessa suosiolla kaappiin.

Anoppi antoi myös punapinkkiraidallista trikoota. Siitäkin tein parempien ideoiden puutteessa kestotiskirättejä. Kivoja nämäkin, mutta... Parempi olisi antaa kankaan odottaa todellista järkevää käyttötarkoitusta kuin käyttää sitä johonkin ihan vain tekemisen vuoksi. Pakkokuluttamista. Ylikuluttamista tämäkin.

Olen yrittänyt kuluttaa vanhaa kosmetiikkaa ja erilaisia pesu- ja siivousaineita pois ja varmasti sortunut yliannosteluun ja ylikuluttamiseen tyhjenevien pullojen ja purkkien toivossa. Mikseivät ne voi ikinä loppua? Tuskastuttaa pestä lattiaa jollain liat pois räjäyttävällä, silmissä kirvelevällä kemikaalihirviö tehoaineella, kun oikeasti haluaisin vain käyttää etikkaa ja soodaa. Mutta ei auta. Itse olen jokaisen purkin ja purnukan hankkinut ja niin ne vain on kulutettava pois, vaikka mieli kyllä tekisi kaataa viemäristä alas. Pesu kerrallaan.

Olen tuskastellut rikkoutuneen yleiskoneeni kanssa. Sain sen neljä vuotta sitten joululahjaksi ja olen käyttänyt sitä paljon, mutta nyt on kyse jostain muusta kuin pelkästä kulumisesta. Takuu on edelleen voimassa, ei siitä puolen sanaa, mutta minun piti pakata kone ja lähettää se Tanskaan korjattavaksi. Ottaen huomioon, että kone on valmistettu USA:ssa (jotkut osat tiettävästi Kiinassa), niin tuo yksittäinen kodinkone on reissanut aika paljon ympäri maailmaa. Ei kovin ympäristöystävällistä, mutta takuuhuolto on takuuhuolto.

Ja niin vain tuskastuttaa joulukaktuksenikin, tai sen puute. Sen pistokkaat. Sain kaksi kuukautta sitten joulukaktuksen pistokkaita, kuukausi sitten niihin kasvoi juuret (kuvassa) ja istutin ne multaan. Ne ovat edelleen ihan elossa olevan näköisiä, mutta mitään kasvua ei vain näytä tapahtuvan. Pitäisikö minun hävittää nekin vai yksinkertaisesti malttaa odottaa pidempään? Haluaisin viherkasveja, haluaisin niitä paljon lisää, mutta en voi mennä ostamaan. Pistokkaita voisin yrittää saada tutuilta, mutta eipä sekäään auta jos/kun en saa niitä kasvamaan. Ituja olen kasvattanut ja saanut edes levän päälle vihreää, mutta siihen se melkein tässä vaiheessa vuotta jääkin.

Syntymäpäiväni on parin kuukauden kuluttua. Huomaan tekeväni mielessäni erilaisia toivelistoja, vaikka samaan aikaan en haluaisi mitään muuta kuin olla perheeni kanssa. Haluaisin heidän leipovan minulle kakun, tarjoiltuna aamulla sänkyyn, ehkä kukkia. Lasi kuohuviiniä maistuisi illalla. Miten jouluna oli niin helppoa toivoa vain kahta asiaa? Miksi nyt mieleeni tulee kaikkia haluja ja mielitekoja? Haaveilen uudesta kylpytakista, peikonlehdestä, isosta multakuormasta mökille, istutuslaatikoista, räätälin liiduista, kangassaksieni teroituksesta..... Lista vain venyy venymistään. Ihme, ettei siinä ole lisää lankaa.....
 
Upeita talvipäiviä. Olen nauttinut niistä koiran kanssa, kahlannut polvia myöten umpihangessa, ihastellut lumisia puita niska vääränä. Aikaa käsitöille ei ole jäänyt eikä tekemättömien projektien lista ole lyhentynyt. Jään odottamaan inspiraatiota.

 

6 kuukautta ostolakossa - välitilinpäätös

Olen ollut kuusi kuukautta ostolakossa. Kuusi kuukautta kahdestatoista. Olen puolessa välissä lakkoa, jonka toivon ajan myötä muuttuvan elämäntavaksi.

En voi sanoa kokeneeni minkäänlaista valaistumista tai puhdistumista, en ole saanut lisää aikaa vuorokauteen eikä pankkitilini saldo ole noussut mihinkään ennätyslukemiin. Olen rikkonut lakkoa kolmesti: vahingossa ja ajattelematta ostin sukkapuikot, jotta sain anopin lahjasukat tehtyä, ja puisen vessaharjan, koska olin sellaista pitkään etsinyt. Toissa päivänä ostin kahdeksan nappia ihan tietoisena siitä, että se rikkoo ostolakkoani.

Kyllä, minulla olisi ollut kahdeksan nappia kotonakin (heh, minulla on varmasti 80 nappia purkissa), mutta kun teen ison työn villatakin kutomisessa, haluan, että napitkin ovat mieleiset, jotta takkia tulee käytettyä vuosikausia. Tottakai olisin voinut nyt ommella siihen väliaikaisesti vain jotkut napit ja ostaa mieleiset ostolakon jälkeen, mutta haluan saada villatakin kerralla kuntoon enkä ottaa riskiä, että se nappien takia ufoutuu uudestaan.

Ostolakkoni päällimmäisenä syynä olivat tekemättömät projektit, joihin materiaalit oli hankittuna. Sen sijaan, että olisin tehnyt niitä, hamstrasin lisää materiaaleja uusiin projekteihin - osin hyvin saman kaltaisiin kuin mihin materiaalit olivat jo olemassa. Ylikulutusta ylikuluttamisen päälle. Kun aloitin ostolakkoani, listasin 44 projektia. Olen tehnyt niitä urakalla pois, nyt jäljellä on 23. Ostamalla nämä napit saan lähiaikoina taas yhden projektin valmiiksi ja sitten olen puolessa välissä. Jee! 

Ennen ostolakkoa projektit olivat vain mielessäni ja siksi niitä "unohtui" samalla kun lankoja tai kankaita siivosi kaapin perukoille. Ostolakon alussa listasin projketit, mutta siinäkin ne olivat vain ranskalaisia viivoja ja niiden työmäärää oli vaikea hahmottaa. Samanlaisia viivoja olivat lapaset ja torkkupeitto. Instan #makenine innoitti minua listaamaan projektejani helpommin hahmotettavaan muotoon. Yhdeksän ei tietenkään riitä minulle mihinkään, mutta halusin kuitenkin piirtää tekemättömät työt paremmin esille. Tähän taulukkoon listasin 15 työtä (lista ei ole valmis), tämä auttoi minua ymmärtämään, että ihan oikeasti, yksi ihminen pystyy tekemään vain tietyn määrän käsitöitä vuoden aikana. Niitä on ihan turha hamstrata lisää, jos edellisetkin ovat tekemättä.

Ostolakkoni on paisunut tarkoittamaan hyvin paljon kaikkea muutakin kuin ostamattomuutta. Olen tämän puolen vuoden aikana lukenut ilmastomuutokseen liittyviä juttuja enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ahdistuksissani yrittänyt elää kestävämmin ja ohjata perhettäni samaan suuntaan. Vaikka välillä tuntuu, että teini-ikäisten lasten toiminnan muuttaminen on vaikeaa, on todettava, että vielä vaikeampaa se on 50+ miehen suhteen. Mieheni on tukenut minua ostolakossani ja kiitettävästi syö kaikkia ei aina niin onnistuneita ruokakokeilujani, mutta silti. Lasten syömästä ketsupista kertyvät muovipullot eivät ole mitään verrattuna vaikka miehen juomaan kahviin tai hankkimiin urheiluvarusteisiin.

Olen rohkaistunut olemaan sukuni ituhippiviherpiipertäjä, olen se kummajainen, joka paikkaa vaatteensa, jättää joulukukatkin ostamatta ja yrittää välttää roskien lisäksi kaikkea turhaa kulutusta. Tiedän, etteivät esimerkiksi siskoni ymmärrä kaikkea tekemääni ja he pyörittelevät silmiään kuullessaan uusimmista tavoitteistani, mutta entä sitten. Tämä on minun elämäni ja minä vastaan siitä. 

Haastoin tammikuun alussa koko perheemme vähentämään sähkönkulutusta 10 %:lla viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Jos onnistuisimme, kävisimme ostamassa kunnon pizzat. Koskaan aikaisemmin eivät lapset ole muistaneet sammuttaa valoja niin hyvin, koskaan aikaisemmin ei mies ole muistanut sammuttaa illalla telkkarista virtaa (on laittanut sen vain stand by :lle). Aikaisemmin olen surutta lämmittäyt uunin tarvittaessa joka päivä vaikka yhtä asiaa varten, tänä vuonna olen tehnyt aina vähintään kaksi asiaa yhdellä lämmityksellä. Mutta me onnistuimme, itse asiassa erittäin hyvin, vähensimme kulutusta 22,4 %:lla! Vielä pitäisi löytää ne todelliset kulutussyöpöt, onko se pesukone, uuni vai mikä. Lienee selvää, että sama haaste (eri porkkanalla) toteutetaan myös helmikuussa!

Sähkönkulutuksen vähentäminen on tietysti osin ristiriidassa sen kanssa, että haluaisin tehdä mahdollisimman ison osan ruoasta itse. Leipä on parasta uunituoreena, vaikka osan voi laittaa pakkaseen, sitä täytyy silti leipoa usein. Kyse on tasapainon löytämisestä, siitä kultaisesta kestävästä keskitiestä. Kumpi on oikeasti parempi, yksi paketti hiivaa vai jatkuva juuren ruokkiminen ja osan juuresta hävittäminen. Minulla on vielä paljon opittavaa.

Yritän edelleen opetella juomaan kahvini kauramaidolla. Lapseni kysyi yksi päivä, että miksi sitten juot sitä, jos et tykkää siitä. Erinomainen kysymys. Päätin, että jatkossa juon harvemmin kahvia ja useammin teetä. Silloin harvoin, kun juon kahvia, voin / aion / saan (toistaiseksi) nauttia sen lehmänmaidon kanssa.

Kulunut puoli vuotta on avannut silmäni niin monella tavalla, etten osaa sitä sanoiksi pukea. Kuluneet kuusi kuukautta eivät ole olleet ankeita, päinvastoin. Tavoitteeni on, että pystyn jatkamaan valitsemallani tiellä ja että sekä mieheni että lapseni haluaisivat valita samoin.

Ihanaa lumista helmikuuta!