28.8.2019

Elokuun lopussa

Elokuu vetelee viimeisiään. Odotan jo syksyä. Pimenevät illat ovat täällä, mutta kaipaan viileitä aamuja, villasukkia, helteet saisivat jo riittää. Ihana arki rullaa taas lasten koulujen myötä, mutta rutiinit etsivät vielä uomiaan. Mikään ei tapahdu itsestään niinkuin kevään viimeisinä koulupäivinä. Harrastusrumba kuljetuksineen vaatii vielä justeeraamista. Ei siis ihme, että tuntuu kuin aika ei riittäisi mihinkään. Vaikka ainahan se johonkin riittää, kuitenkin - varastettuja hetkiä ompelukoneen ääressä ja lopulta syntyy jotakin.

Tällä kertaa syntyi koiranlelu vanhoista farkuista. Raatolelu, kuollut katti. Olen nähnyt samanoloisen jossain netin ihmeellisessä maailmassa, mutten sitä enää tähän hätään löytänyt. Niinkuin niin monesti ennenkin, alkuperäinen idea ei ole minun, mutta malli ja toteutus ovat. Olisin kiittänyt inspiraatiosta. Tämä katti meni lahjaksi ihanalle boxeri neidillle.


Farkkua materiaalina riittää varastoissani vaikka kuinka. Lasten farkut ovat hyviä niin kauan kuin ne mahtuvat päälle. Omassa käytössä tulleet reiät eivät haittaa ja äidin paikkaukset on ihan ok, mutta kukaan ei halua toisen paikattuja housuja. Ei ainakaan yläasteella, ei edes ilmaiseksi. Sama koskee monia muitakin vaatteita, omassa käytössä ne ovat vielä ok, mutta kukaan ei huoli niitä seuraavalle kierrokselle. Niitä minä varastoin, kunnes keksin jotain käyttöä niille, yritän pitää ne pois sekajätteestä.

Kuopus toivoi omaa avainkoria työpöydälleen. Perheen yhteinen kori eteisessä lienee liian sotkuinen tai liian täynnä tavaraa, että sieltä ehtisi aamuisin etsiä omia avaimiaan. Mukava pieni välityö, virkattu kori juuttilangasta. Kuvan jälkeen vielä kovetin sen vesiliimaseoksella. Kuopus on tyytyväinen, niin olen minäkin.


Kaikkein helpoin on varastaa pieniä hetkiä kutimuksen ääressä, pari kerrosta kun perunat kiehuvat, muutama puikko ennen nukkumaan menoa, kantapää illalla telkkarin ääressä. Ei-kutojalle tuo voisi kuulostaa stressaavalle, mutta minua muutamakin silmukka rauhoittaa. Näin syntyi kummipojalle Harry Potter sukat, Rohkelikko -tuvan väreissä, kuinka muutenkaan. Jo pari raitaa tekee paljon, mutta varteen ompelemani kangasmerkki tekee näistä vielä astetta paremmat. En olisi merkkiä sukkia varten tilannut, mutta kun sellainen oli varastossani, olin iloinen, että sain sen hyödynnettyä.


Olen pakastanut tilliä, keittänyt omenahilloa, säilönyt kesäkurpitsaa ja leiponut omenapiirakkaa. Olen kuivattanut kanervankukkia, timjamia ja minttua. Tomaatit alkavat punastua. En voi enkä halua kerskailla satoni koolla, mutta jokainen itse kasvatettu tai itse kerätty juttu antaa iloa ja valaa uskoa paremmasta huomisesta. Muistan jonkun sanoneen, että oman maan antimet ovat pienituloisen palkankorotus. Mikä ihana ajatus. Vaikka ei olisi omavarainen, jokainen avomaankurkku on kotiin päin.

En ole koskaan tehnyt mitään rasvaa tai salvaa itse - en ennenkuin tänään. Olen käyttänyt muoviin pakattuja kemikaalihirviöitä, joita käsirasvaksi kutstuaan, purkki kerrallaan loppuun. Vieläkin voi jostain löytyä joku purkin loppu, mutta lisää en osta (enkä ole ostanut yli vuoteen).  Kesällä uutin siankärsämön kukkia aurngonkukkaöljyyn, tänään tein siitä mehiläisvahan kanssa salvaa. Niin kaunis aurinkoinen väri, kunhan salva jäähtyy kunnolla, pääsen testaamaan sitä.


Olen yrittänyt raivata kotiamme, järjestellä ja siivota, löytää jokaiselle tavaralle oman paikkansa. Työ edistyy äärimmäisen hitaasti, mutta edistyy kuitenkin. Samalla tein roska inventaarion, trash audit :in. Rajasin sen muoviroskiin, koska ne ahdistavat minua eniten. Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, ajattelin, että näin voisin yrittää vielä karsia kotiimme tulevan muovin määrää. Tässä kuvassa on kaikki kierrätyskelpoinen muoviroska 10 päivän ajalta (poislukien leipäpussit, jotka käytämme koiran kakkapusseina), joukossa elämäni viimeinen Fairy-pullokin (toin sen mökiltä). Paljon on vielä parannettavaa, mutta tässäkin edistystä tapahtuu, vaikkakin tuskallisen hitaasti.


Joku tunnelmallinen kynttiläkuva olisi ollut tietysti kivempi tähän loppuun, mutta minun elämäni ei aina ole yhtä hehkeää kuin sisustuslehdissä. Joten näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, mukavaa elokuun loppua.

13.8.2019

Ostolakon jälkeen

Vuoden ostolakkoni päättyi melkein kaksi viikkoa sitten. Kaksi viikkoa olen elänyt kuin jossain välitilassa, tietämättä mitä pitäisi tai kannattaisi tai saisi tehdä. Olo on ollut jotenkin turvaton. Olen ostanut mehiläisvahaa ja mustaa ompelulankaa, niinkuin olin suunnitellut. Lisäksi ostin kaksi uutta juomalasia - alkukesästä oli sama malli saatavilla kierrätyslasista, mutta ei enää. En käynyt kirppareilla tai Kierrätyskeskuksessa katsomassa laseja, ostin nämä koska halusin.

Vielä ostolakkoni aikana purin itselleni noin 10 vuotta siten kutomani polvisukat. Kaikkina näinä vuosina käytin sukkia ehkä kaksi kertaa, en halunnut pitää niitä lahkeiden päällä ja lahkeiden alla ne eivät pysyneet jalassa. Enkä halunnut täyttää laatikoitani käyttämättömillä asioilla. Oikeasti purin vain varret kutoakseni sukkiini tavalliset, lyhyet varret. Ylijäämälangasta kudoin vielä yhdet villasukat noin koossa 37, lanka ei ihan riittänyt joten jatkoin sitä laatikossani olevalla tummansinisellä Maijalla. Kivat perussukat, tykkään edelleen tuosta Nallen Kesä-väristä.


Lakon päätyttyä olen ostanut kaksi kerää lankaa, toisen väriin ihastuin ja toinen oli sopivasti tarjouksessa. Kumpaakaan en oikeasti tarvinnut, vaikka tiedän kyllä, että tulen ne käyttämään. Huono omatunto kolkutti, sen sijaan että olisin alkanut kutoa uusia lankoja, kävin vanhoja jämiäni läpi ja vähän suunnittelin seuraavia projekteja niistä.


Ostin myös 2 metriä puuvillakangasta, koska ihastuin siihen instassa. En nähnyt mitään mainosta, eli periaatteessa en ole edes mainoksen uhri, olen vain heikko ihminen joka ihastui ja osti haluamansa miettimättä yhtään tuotteen hiilijalanjälkeä tai sen korvaamista jollain jo olemassa olevalla.


Parantaakseni omaatuntoani, ikään kuin hyvitelläkseni itseäni, kävin läpi lasten vaatteita ja poistin kasan pieneksi jääneitä. Rikkinäisiä ja korjattuja ei kukaan huoli, mutta en heittänyt niitä roskiin. Kunhan aika antaa myöten, minulla on idea näiden hyödyntämiseen.


Ompelin kummitytölle syntymäpäivälahjaksi hänen toivomansa putkikassin. Ihana toive, kiva saada toteuttaa. Sen valmistuminen jä niin viime tippaan, että en ehtinyt ottaa kuin yhden fiilistelykuvan. Kummityttö oli kuitenkin silmin nähden tyytyväinen, siksi laitan sen tänne itselleni musitiin.


Vajaa kaksi viikkoa mennyt ja rehellisesti sanottuna mopo on jo karannut käsistä. Haluan jatkaa ostolakkoani. Aion jatkaa ostolakkoani. Haluan sen rauhan, minkä julkinen lakko minulle antaa, sen turvallisuuden tunteen, yleisen hyväksynnän. Tekemättömiä projekteja on edelleen ihan riittävästi, samoin materiaaleja niitä varten. Viime viikolla julkaistu ilmastoraportti ei ainakaan huojentanut mieltäni yhtään tämän maapallomme tilasta, päinvastoin.

Jatkossakin saan ostaa hajonneen tavaran tilalle korvaavan (käytettyä tulee suosia ensisijaisesti), ensi kesänä saan ostaa uuden mekon esikoisen rippijuhliin ja kun ajankohjtaista, saan ostaa kangasta päällystääkseni nojatuolimme. Muuten ostolakko on voimassa 31.7.2020 asti. Ihan oikeasti en tarvitse yhtään mitään tavaraa lisää. En halua tavaraa lisää. Tarvitsen - toivon - vain punaa tomattieni poskille.