Langankulutusta

Karkauspäivä. Helmikuun jatkoaika. Huomenna alkaa maaliskuu ja sen myötä virallisesti kevät.

Jos alkukuu meni askarrellessa, loppukuu meni juoksuttaessa lankaa sormien välissä. Ensin valmistui miehelle hänen toiveestaan Oslo-pipo. Lankana ohjeen mukaisesti Arwetta Filcolana Classic. Tähän kävin ostamassa tammikuussa kaksi kerää lankaa.

Kaksi riitti, koska upotin taitteen alle jämiä. Rakastan tällaisia ohjeita, joihin voi hyödyntää erilaisia langanloppuja. Lankaa kului yhteensä 128 grammaa. Pääväriä jäi noin metrin verran, sillä sain parsittua yhden puhki kuluneen villasukan.

Esikoinen oli lähdössä kummitädin luokse pohjoiseen hiihtolomalla. Matkaan piti pakata hiihtokamat, mutta ehdottomasti myös villasukat. Jo viime syksynä ostin TukuWoolia näitä sukkia ajatellen, mutta kuten niin usein, nämäkin jäivät viime tippaan. Muutama tunti ennen lähtöä sain nämä pääteltyä. Ei todellakaan aikaa mihinkään pingotuksiin tai hienoihin poseerauskuviin. Sukista tuli ihanat, lämpimät niinkuin vain suomilampaan villa voi olla. Lankaa näihin kului 103 grammaa.

Alkukuun ompelulaatikkotuunausta tehdessä manailin, että tarvitsen uuden neulatyynyn.  Muistin, että minulla oli parin vuoden takaa tallessa neulatyynymalli. En muista enää mistä kirjasta tämä on, mutta tämä oli hauska välityö ja tyynystä tuli juuri sopiva ompelulaatikkoon. Jämälangoista, tietenkin, ja täytteenä ne kaikkein lyhyimmät langanpätkät. Langankulutus huikeat 14 grammaa. 

Pipotuksen Johannalla on käynnissä Instagramin puolella #hukkapätkäkal -yhteisneulonta. Siitä inspiroituneena tein rakkaalle luppakorvalleni ikioman lelun. Perintöleluissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin ne on hyvin sisäänajettu, mutta Ludden naskalihampaat tuhoavat niitä hyvää vauhtia korjauskelvottomiksi. Idea tähän käsipunnukseen on netin syövereistä ja pyörinyt mielessäni jo useamman vuoden. Käytin tätä mallia inspiraationa muokaten sitä omiin lankoihin sopivaksi. Tähän kulutin 38 grammaa huopuvien lankojen jämiä, lähinnä Limaa. Täytteeksi vanua ja yksi vinku.

Lelu on testattu, hyväksytty ja otettu omaksi. Tällä on harjoiteltu noutoa ja olemme pisteessä, että tämä lelu noudetaan, mitään muuta ei.

Kivoja pieniä töitä, jotka valmistuvat nopeasti, onnistuneita tuotoksia mitkä pääsevät suoraan käyttöön. Itselleni pari vuotta sitten kutomat lapaset eivät olleet niin onnistuneet. Tai ne olivat ihan onnistuneet jämälankalapaset, mutta ajatuksissani heitin ne pesukoneeseen ja tietenkin ne kutistuivat kun joukossa oli 100 prosenttisia villalankoja. Resorit olivat kuitenkin hyvät, joten päätin purkaa lapaset resoriin asti.

Tällaisiin epäonnisiin lapasiin oli hyvä kutoa uudet terät toisesta epäonnisesta työstä puretulla langalla. Miehelleni kolmisen vuotta sitten kutoma pipo venähti käytössä ja lanka värjäytyi pesussa (ei kuitenkaan palauttanut pipoa alkuperäiseen kokoonsa). En halunnut heittää ihanaa Louhittaren luolan lankaa uudestaan värjättynäkään pois, vaan päätin, että se on kaunista tällaisenaankin. Kahdesta pilalle menneestä työstä tuli lopulta minulle mainiot lapaset. 

Ihan älytöntä, mutta tuntuu kuin minulla olisi pakottava tarve pienentää lankavarastoani. Ihan kuin maailma sillä pelastuisi tai ilmastonmuutos pysähtyisi. Mutta tuntuu, kuin sitä pienentämällä saisin oman elämäni paremmin järjestykseen. Parhaiten lankavarastoni tietysti pienenisi, kun vaan tekisin isoja monen sadan gramman töitä pois, kuten alla olevan kuvan pohjana olevan torkkupeiton, mutta en malta, haluan saada äkkiä valmista. Kyllä ihmismieli on nurinkurinen.

Kaiken kutomisen jälkeen päätin vielä virkata jotakin. Edellä mainitun hukkapätkä-yhteisneulonnan innoittamana virkkasin jämälangoista keskospeiton hyväntekeväisyyteen. Peitolla on kokoa noin 42 cm * 42 cm, siihen kului 113 grammaa lankoja.

Lankavarastoni pienee hitaasti mutta varmasti (helmikuussa 448 grammaa). Tai no, miten sen ottaa. Purin muutaman kutomani työn, mitkä eivät ole löytäneet käyttäjää, purin, pesin, kuivatin ja kerin. Sen sijaan, että ne olisivat jääneet nurkkiin pyörimään ikuisiksi ajoiksi, saan langat parempaan käyttöön - ja nurkat tyhjiksi. Mutta se tarkoittaa, että lankavarastoni kasvoi 134 grammalla. Ja kun vielä löysin yhden projektipussin pohjalta sinne jääneen 30 gramman lankakerän, on helmikuun saldo yhteensä -284 grammaa.

Gramma kerrallaan, silmukka kerrallaan. Hyvä maaliskuuta!

Tuunaamalla elämä järjetykseen

Alkuvuosi on mennyt tavaroita läpikäydessä - karsimista, tuunausta, siivoamista, uudelleen järjestelyä. Palkitsevaa, mutta hidasta hommaa. Ompelulaatikkoni on ollut pitkään yksi kaaosta puoleensa vetävä angstinen muovilaatikko. Kaappeja läpikäydessäni löysin puisen viinilaatikon. Laatikossa, jonka olemassaolon olin kokonaan unohtanut, oli vesivärejä, joilla on maalattu viimeksi noin 10 vuotta sitten. Laatikon löytäessäni tiesin, miten haluan ompelutarvikkeeni järjestää.

Tein laatikkoon väliseinät, jotta sain siihen sopivat lokerot. Tämä oli niitä hetkiä kun toivon, että olisi kunnon työtilat ja välineet myös puutöiden tekemiseen. Mutta serkkuni sanoja lainatakseni, minkä sahaus heittää, sen maali peittää.

Isosiskolta sain harmaata kalkkimaalia (ylijäämä jostain projektista) ja maalasin mittavirheet piiloon. Lopputulos ei varmasti läpäisisi puusepän tarkastusta, mutta minulle ompelulaatikko on täydellinen. Kun ompelulaatikko on järjetyksessä, on elämäkin järjestyksessä.

Vielä haluan tehdä uuden neulatyynyn. Kuopuksen koulun kässätunneilla askartelema kilpikonna on palvellut kilpensä puhki. Toki sen voisi paikata, mutta haluan sen verran pienemmän, että se mahtuu ompelulaatikkooni. Että sille oikeasti on oma paikka eikä niin, että se vain on jossain ompelulaatikon lähettyvillä.

Samaan aikaan sopivasti vuorotellen ompelulaatikon tuunaamisen kanssa tein lapsille omat muistojen laatikot, nekin vanhoista viinilaatikoista. Olen näitä laatikoita joskus Alkosta hamstrannut, minusta ne ovat kivoja ja käytännöllisiä ja ainakin siihen aikaan niitä sai ilmaiseksi, kunhan pyysi. Kanteen liimasin puiset kirjaimet, jotka aikoinaan oli lastenhuoneessa vaatekaappien ovissa kertomassa kumpi on kummankin kaappi. Nyt on neuvolakorteille, diplomeille, todistuksille ja muille aarteille selkeät paikat.

Tähän projektiin sain upotettua kolmen vanhan maalipurkin jämät (maalit ovat värimalleja vuodelta 2013 kun etsimme sopivaa sävyä esikoisen huoneen seinään). Mikään maaleista ei olisi ykinään riittänyt, mutta yhdistin ne ja sain kuin sainkin laatikot maalattua - ja kolme maalipurkkia tyhjennettyä ja vietyä metallinkeräykseen. Ah, niin palkitsevaa!

Ei kahta ilman kolmatta, joten vielä yksi maalausprojekti. Kuopus teki koulussa 2019 äitienpäivälahjaksi kehyksen, jonka sisällä oli äitienpäiväkortti. Tämä oli jotenkin rosoisen kiva ja tykästyin tähän heti tämän saadessani.

Reunukset oli liimattu vain pahville ja kun osa puupaloista oli maalattu, päätin tuunata tämän uusiksi. Liimasin reunukset vanerille ja lisäsin useamman kerroksen maalia pintaan. Tiesin koko ajan, että haluan tähän yhden lempivalokuvistani, parin vuoden takaisen mökillä otetun kuvan, jossa ovat kaikki elämäni miehet. Tämä kuva kehyksineen menee mökille.

Viimeisin tuunausprojektini oli vähän pehmeämpi. Vaikka ulkona on plus asteita, tarvitsee elämäni luppakorva jotain lämmintä päälleen. En halua ostaa mitään paitaa tai takkia, kun se mahtuisi maksimissaan kaksi viikkoa ja jäisi sitten pieneksi, joten tein sellaisen vanhasta villapaidastani. Paidasta, jota olen käyttänyt viimeksi yli 20 vuotta sitten. Paidasta, joka oli aivan liian pieni ja on vain odottanut, että tekisin siitä tyynynpäällisen tai jotain muuta. Nyt tein siitä koiralle paidan ja tämä on juuri tarpeeksi lämmin. Mallina käytin kaverilta lainassa ollutta vähän pienempää paitaa ja mukana oli paljon hyvää tuuria.

Hiihtoloma - eikä toivoakaan päästä hiihtämään, talviloma - raparperit ja pionit puskevat pintaan. Maailma on sekaisin, onneksi oma elämäni on edes pikkuisen enemmän järjestyksessä.