13.8.2019

Ostolakon jälkeen

Vuoden ostolakkoni päättyi melkein kaksi viikkoa sitten. Kaksi viikkoa olen elänyt kuin jossain välitilassa, tietämättä mitä pitäisi tai kannattaisi tai saisi tehdä. Olo on ollut jotenkin turvaton. Olen ostanut mehiläisvahaa ja mustaa ompelulankaa, niinkuin olin suunnitellut. Lisäksi ostin kaksi uutta juomalasia - alkukesästä oli sama malli saatavilla kierrätyslasista, mutta ei enää. En käynyt kirppareilla tai Kierrätyskeskuksessa katsomassa laseja, ostin nämä koska halusin.

Vielä ostolakkoni aikana purin itselleni noin 10 vuotta siten kutomani polvisukat. Kaikkina näinä vuosina käytin sukkia ehkä kaksi kertaa, en halunnut pitää niitä lahkeiden päällä ja lahkeiden alla ne eivät pysyneet jalassa. Enkä halunnut täyttää laatikoitani käyttämättömillä asioilla. Oikeasti purin vain varret kutoakseni sukkiini tavalliset, lyhyet varret. Ylijäämälangasta kudoin vielä yhdet villasukat noin koossa 37, lanka ei ihan riittänyt joten jatkoin sitä laatikossani olevalla tummansinisellä Maijalla. Kivat perussukat, tykkään edelleen tuosta Nallen Kesä-väristä.


Lakon päätyttyä olen ostanut kaksi kerää lankaa, toisen väriin ihastuin ja toinen oli sopivasti tarjouksessa. Kumpaakaan en oikeasti tarvinnut, vaikka tiedän kyllä, että tulen ne käyttämään. Huono omatunto kolkutti, sen sijaan että olisin alkanut kutoa uusia lankoja, kävin vanhoja jämiäni läpi ja vähän suunnittelin seuraavia projekteja niistä.


Ostin myös 2 metriä puuvillakangasta, koska ihastuin siihen instassa. En nähnyt mitään mainosta, eli periaatteessa en ole edes mainoksen uhri, olen vain heikko ihminen joka ihastui ja osti haluamansa miettimättä yhtään tuotteen hiilijalanjälkeä tai sen korvaamista jollain jo olemassa olevalla.


Parantaakseni omaatuntoani, ikään kuin hyvitelläkseni itseäni, kävin läpi lasten vaatteita ja poistin kasan pieneksi jääneitä. Rikkinäisiä ja korjattuja ei kukaan huoli, mutta en heittänyt niitä roskiin. Kunhan aika antaa myöten, minulla on idea näiden hyödyntämiseen.


Ompelin kummitytölle syntymäpäivälahjaksi hänen toivomansa putkikassin. Ihana toive, kiva saada toteuttaa. Sen valmistuminen jä niin viime tippaan, että en ehtinyt ottaa kuin yhden fiilistelykuvan. Kummityttö oli kuitenkin silmin nähden tyytyväinen, siksi laitan sen tänne itselleni musitiin.


Vajaa kaksi viikkoa mennyt ja rehellisesti sanottuna mopo on jo karannut käsistä. Haluan jatkaa ostolakkoani. Aion jatkaa ostolakkoani. Haluan sen rauhan, minkä julkinen lakko minulle antaa, sen turvallisuuden tunteen, yleisen hyväksynnän. Tekemättömiä projekteja on edelleen ihan riittävästi, samoin materiaaleja niitä varten. Viime viikolla julkaistu ilmastoraportti ei ainakaan huojentanut mieltäni yhtään tämän maapallomme tilasta, päinvastoin.

Jatkossakin saan ostaa hajonneen tavaran tilalle korvaavan (käytettyä tulee suosia ensisijaisesti), ensi kesänä saan ostaa uuden mekon esikoisen rippijuhliin ja kun ajankohjtaista, saan ostaa kangasta päällystääkseni nojatuolimme. Muuten ostolakko on voimassa 31.7.2020 asti. Ihan oikeasti en tarvitse yhtään mitään tavaraa lisää. En halua tavaraa lisää. Tarvitsen - toivon - vain punaa tomattieni poskille.




31.7.2019

365 päivää ostolakossa

Tänään olen ollut 365 päivää ostolakossa. 52 viikkoa, 12 kuukautta, yhden vuoden. Tuntuu uskomattomalta. Vuosi sitten en ollut yhtään varma, miten selviydyn vai selviydynkö ollenkaan. Tässä sitä kuitenkin ollaan.

Alunperin ryhdyin ostolakkoon, koska minulla oli käsityötarvikkeita enemmän kuin mitä pystyin muistamaan ja ikinä tarvitsemaan.  Projekteja, jotka oli jo aloitettu tai olivat aloittamatta, mutta joihin oli materiaalit hankittuna, oli 44. Oikeasti niitä oli enemmän, mutta tuon verran pystyin palauttamaan mieliini. Projektit halliltsivat minua eikä toisinpäin. Noista listatuista projekteista on vielä tekemättä 16, mutta toisaalta, olen saanut päätökseen 28. Näin ajateltuna ostolakko on ollut menestys.

Vuoden aikana olen tehnyt paljon projekteja myös listan ulkopuolelta. Miten olisinkaan voinut vuosi sitten listata uuden käsityökorin, kun vasta toukokuussa pelastin sen naapurin jätelavalta!


Perusteellisen pesun jälkeen poistin korista kahvan, pohjamaali ja kolme kerrosta maalia, vanha nahkavyö kahvaksi ja olen enemmän kuin iloinen uudesta käsityökoristani. Roosa tai vaaleansininen olisi ollut mieleinen, mutta harmaata maalia oli jäljellä juuri sopivasti.


Itselle muistutuksena vielä kori ennen muodonmuutosta.


Viimeisimpänä projektina olen kunnostanut vanhan matka-arkun. En muistanut tätä projektia vuosi sitten, mutta 9 vuotta sitten lasten huone tapetoitiin kuumailmapallotapetilla ja silloin keksin, että jämäpalat sopisivat matka-arkkuun täydellisesti. Mitä voin sanoa, on ollut kaikenlaista muuta. Olisi ollut hullua ostaaa purkillinen liisteriä kun sitä tarvitsee vain vähän. Isosiskolle kiitos liisteripurkin lainasta, sain työn tehtyä ilman liisterin ostamista.


Ihan valmis arkku ei ole vielä. Huomenna käyn ostamassa kanttinauhaa, jotta saan reunat viimeisteltyä kestävästi. Samoin aion käydä ostamassa aukipitolaitteet, koska ilman sellaisia tämä metallinen merimiesarkku on kuin giljotiini. Itselle muistiin lähtötilanne.


Käsitöiden määrän rinnalla vähintään yhtä tärkeä syy ostolakkoon ryhtymiselle oli maapallon tila, ilmastonmuutos, ylikuluttaminen. Halusin vähentää kulutustani ja siinä mielessä ostolakko on onnistunut kohtalaisesti. Ensimmäiset kaksi kuukautta sujuivat moittettomasti, ostin siitä palkkioksi itselleni palmuvehkan (näin olin kirjoittanut sääntöihin). Ajattelin, että vuoden jälkeen ostaisin itselleni jonkun toisen kasvin, mutta nyt en haluakaan mennä kauppaan ja ostaa jotakin moneen kertaan pakattua ties missä ja miten kasvatettua kasvia jota on kuljetettu ehkä tuhansia kilometrejä. Siskontytöltä saamani joulukaktus on alkanut kasvaa ja olen siihen enemmän kuin tyytyväinen! Se riittää minulle palkinnoksi tästä vuodesta.



Mutta... yhteensä 11 kertaa olen ostanut itselleni jotain, mitä en olisi saanut: 1) sukkapuikot, jotta sain anopin lahjasukat tehtyä, 2) puisen vessaharjan, 3) 8 nappia projektilistalla olleen villatakin viimeistelyyn, 4) taimimultaa, 5) kesäkurpitsan siemeniä, 6) avomaankurkun siemeniä, 7) kerän valkoista Nallea, jotta sain tyynyn afrikkalaisista kukista valmiiksi, 8) keittiövaa'an mökille juurileivän leipomiseksi, 9) maalia istutuslaatikoille, 10) multaa istutuslaatikoihin ja 11) väriaineen, jolla värjäsin epämielllyttävästi haalistuneen hupparin taas käyttökelpoiseksi.

Selityksiä on paljon mutta stipluja nämä ovat kaikki. Toisaalta, haluan olla armelias itselleni ja huomauttaa, että yhtään uutta vaatetta en ole ostanut itselleni, en myöskään keittiöpyyhkeitä, serviettejä tai kynttilöitä, joista alunperin ajattelin olevan vaikeinta kieltäytyä. Mieli on tehnyt aloittaa uusia villapaitoja, mutta olen vain ihaillut malleja ja lankoja, läheltä piti tilanteita ei ole ollut.

Haluan ajatella onnistuneeni ostolakossani siinä mielessä, että mielestäni erotan tarpeen ja halun toisistaan.  Pystyn olemaan ostamatta asioita vain haluamisen takia. Pystyn korjaamaan ja pidentämään tavaroiden käyttöikää ja siedän niitä pitkään. Jossain vaiheessa tavarat kuluvat ja tulee aika hankkia korvaavia, mutta oikeasti, se aika ei ole täällä vielä. Mikään ei ole loppunut.

Tai no, meiltä on hajonnut vuoden aikana paljon astioita. Ei mitenkään siististi puoliksi, että osat voisi liimata yhteen, pieniä säröjä en edes ajattele, vaan tuhannen pirstaleiksi  Juomalaseja on enää niin vähän, että kaikille ei riitä lasia ruokapöytään. Varmasti joku astia, mistä juoda, löytyisi, mutta minä haluan ihan oikeat juomalasit perheeni ja vieraideni käyttöön. Olenko sittenkään oppinut vuoden aikana mitään? Olen.

Olen oppinut, että matkani kohti kestävämpää elämää on vasta alussa. Oloni ei ostolakon jälkeenkään ole huojentunut tai autuas, päinvastoin, vasta nyt ymmärrään, mitä kaikkea on vielä tehävänä. Olen hyväksynyt, että muutosten tekeminen vie aikaa. Ostamattomuus on vain yksi osa elämää, niin moni muukin asia vaikuttaa kokonaisuuteen. Yritän olla muistelematta kaikkia hirveitä tarpeettomia kulutushysterioita, millä olen tuhonnut tätä maapalloa ja sen sijaan katsoa eteenpäin. Ennenkaikkea oloni on kiitollinen tästä vuodesta, tästä hetkestä. Aamulla keräämistäni vatuista.


Aionko jatkaa ostolakkoa? En tiedä vielä. Ostolakko on helppo ja hyväksyttävä syy kertoa ulkopuolisille ostamattomuudesta, ilman lakkoa saattaisin murtua sosiaalisen paineen alla. Lakko toimii myös henkilökohtaisena pakotteena, koska on paljon asioita, mitä voi perustella tarpeellisiksi vaikka ne eivät sitä ihan oikeasti olisikaan. Ihan yhtä lailla minun on helpompi olla kokonaan karkkilakossa, en pysty syömään vain vähän karkkia. Toisaalta haluaisin ajatella, että  ostamattomuus on elämän tapa, ei mikään määräaikainen kokeilu tai opinnäyte. Paluuta entiseen ei ole, se on varmaa, mutta miten jatkan tästä eteenpäin? Ehkäpä teen tarvitsemani ostokset ja päätän vasta sitten.

Kiitos Sinulle, kun olet jaksanut kulkea tätä matkaa kanssani. Toivottavasti seuraat minua jatkossakin, mihin suuntaan sitten jatkankaan. Yksi asia on varma, käsillä tekemistä en lopeta. Kuvassa russian join -tekniikalla toisiinsa liittämäni langanjämät, jotta yksikään käyttökelpoinen langanpätkä ei päätyisi roskiin.



11.7.2019

Koiralle peti ja istutuksille laatikko

Mökillä meidän koira on kuin Harry Potter, se nukkuu portaiden alla! Se on muuten hyvä paikka, mutta pedin vieressä on metallinen matka-arkku, joka on varsinkin talvisin ikävän kylmä. Vanha peti oli edelleen ihan hyvä (tein sen kolmisen vuotta sitten), mutta parantelin sitä ompelemalla reunukset sen ympärille. Kahdet farkut eli neljä lahjetta, jotka täytin vanhoilla peitoilla ja ompelin yhteen.


Isoimmat reiät piilotin luupaikkojen alle. Tahratkin ovat valmiina ja omien ihmisten tuttu haju. Pedin upgradaus sai heti hyväksynnän. En kuullut yhtäkään soraääntä väärän värisellä langalla tehdyistä ompeleista (oikean värinen loppui heti alkuunsa) tai siitä, että lahkeet ovat keskenään eri väriset ja vielä enemmän eri sävyiset kuin pohja eli vanha peti.


Minulla on aina monta rautaa tulessa, pedin kanssa samaan aikaan rakensin istutuslaatikoita. Olen halunnut sellaisia monta vuotta, mutta limaisia lavakauluksia ei ole tullut vastaan enkä ole halunnut ostaa valmiita laatikotia. Kaupungissa naapuritalossa alkoi putkiremontti ja heidän kellarinsa tyhjennettiin kokonaan. Roskakasasta pelastin pari minun silmiin hyvää laatikkoa.


Lisäsin puuttuvat osat, täytin raot ja poistin pohjat - ja sain istutuslaatikot! Tai oikeastaan tässä vaiheessa minulla oli puiset kehikot. Käsittelemätön puu ei olisi kauaa kestänyt ulkona ja pelkässä ilmassa ei kasva edes salaatti. Rikoin ostolakkoani ja ostin maalin ja multaa. Monen monta vajaata maalipurkkia olisi ollut, mutta koska tässä on oikeasti tarkoitus kasvattaa syötävää, halusin ehdottomasti jotain myrkytöntä. Käytin Tikkurilan Patio Versoa. Siemeniä minulla oli entuudestaan, nyt ne on kylvetty ja toivon, että saisin satoa vielä tänä kesänä.


Ostolakkoa on vajaa kolme viikkoa jäljellä. Tuntuu uskomattomalta, että kohta on vuosi mennyt. Lakko ei ole missään tapauksessa onnistunut täydellisesti, viimeksi pari viikkoa sitten jouduimme ostamaan astianpesukoneen. Sinällään tämä ei ole rike, koska lakon säännöissä oli, että saan hankkia uuden kodinkoneen hajonneen tilalle, mutta kyllä se silti tuntui. Lakon aikana olen kulkenut pitkän matkan ja oppinut yhtä sun toista matkan varrella. 20 päivää vielä, sitten lupaan avata tuntemuksiani tarkemmin.

Pyörittelen mielessäni erilaisia listoja, mitä menen ostamaan elokuun ensimmäinen päivä. Lista elää koko ajan, joinain päivinä lista on hyvinkin pitkä, seuraavana päivänä se on täysin tyhjä. Musta ompelulanka ja mehiläisvaha nousevat mieleen uudestaan ja uudestaan, samoin hyvä jalkaraspi. Astioita, varsinkin juomalaseja on hajonnut todella monta, niiden hankintaa täytyy ainakin harkita.

Ainoa varma asia on, että minun ei tarvitse ostaa joulukaktusta, ei palkkioksi, ei tsempistä eikä säälistä. Pistokkaani on alkanut vihdoin kasvaa. Kasvu on vielä tuskin silmin nähtävää, mutta se ei haittaa, joskus elämässä ne kaikkein pienimmät asiat tekevät hyvin iloiseksi.




24.6.2019

Kesätyyny afrikkalaisista kukista

Viisikymmentä afrikkalaista kukkaa on virkattu ja ommeltu yhteen. Uusi tyyny terassin korituoliin on valmis. Aavistuksen liian retro minun makuuni, mutta värit ovat täydelliset aiempiin pehmusteisiin. Eiköhän silmäni totu ja tykästy tyynyyn.


Toukokuussa kävin taas kerran lankavarastoani läpi ja minulla oli useampi puuvilla-villa-sekoitelangan jämä, jotka yksinään olivat väärän paksuisia tai väärän värisiä tai muuten vain ei mieluisia. Yhdessä ne kuitenkin puhuttelivat minua ja kuisikivat, kuinka sopisivat mökille terassin tyynylle kaveriksi.

 
Minulla oli valmiitakin kukkia odottamassa inspiraatiota. Vaikka ne olivat edelleen mieluisia, ne eivät sopineet tähän ptojektiin. Purin ne ja käytin sopivat värit tähän projektiin (loput lisäsin mysteerikerääni, jota kasvatan kunnes siitä saa tehtyä sukat).


Muutama mitta/ajatusvirhe tapahtui työn edetessä, minkä takia tyyny ei ole alunperin suunnitellun 40*40 senttiä kokoinen eikä se ole neliö vaan suorakaide. Mutta antaa olla. Sisätyynyn pienensin vanhasta unityynystä, joka oli liiskaantunut käyttökelvottomaksi.


Tärkeintä on, että terassin tuoleissa on nyt molemmissa tyynyt selän takana, koska muuten tuoleissa on mahdottoman huono istua.



Sitä en vaan voi ymmärtää, että vaikka kuinka sommittelee kukat värien mukaan ja yrittää tarkastaa, ettei samanlaisia ole vierekkäin, niin aina joku stiplu pääsee livahtamaan ja sen huomaa vasta valmiissa tuotteessa. Se on varmaankin se kuuluisa käsityön leima, onhan? Koska mikään kone ei laittaisi kolmea ruskeaa kukkaa samaan riviin.


Tämä om yksi lempipaikoistani mökillä, täydellinen aamukahvin juomiseen, erinomainen kutomiseen.


Mutta mutta, tämän tyynyn takia olen rikkonut ostolakkoani. Kävin ostamassa kerän valkoista Nallea. Olisin voinut odottaa reilu 40 päivää lakon loppumiseen, mutta koin tärkeämmäksi saada tyynyn nyt valmiiksi kuin vasta elokuussa. Ja kyllä, olisin voinut käyttää jotain muita jämälankoja, mutta sitten tyynystä ei olisi tullut mieleistä, ja minusta oli tärkeämpää tehdä siitä kiva kuin vain saada se valmiiksi. Parhaat ostolakkoilijat hankkivat tarvitsemansa vaihtamalla, mutta blogillani ei ole tarpeeksi lukijoita eikä minulla ole instassa (@katripes) tarpeeksi seuraajia, että olisin edes viitsinyt yrittää (varsinkin kun minusta vaihtaminen on sekin ostamista, maksuväline on vain erilainen kuin perinteinen raha).

Olen rikkonut lakkoani toisenkin kerran kesän aikana. Ostin keittiövaa'an. Minulla on kaupungissa vanha kirjevaaka, mutta se on iso ja kömpelö eikä sitä todellakaan voi kuljettaa mukana mökille. Hapanjuureni sen sijaan otin, ja kun halusin tehdä perheelle onnistunutta leipää, siksi ostin punalaputetun poistuvaa mallia olevan vaa'an.

Molemmat rikkeet tulevat käyttöön eivätkä jää pyörimään kaappien pohjille vuosikausiksi koskemattomina. Perustelut ovat hyviä, mutta hankinnat ovat silti epäonnistumisia lakossa.

 
Ei kahta ilman kolmatta, sanotaan. Huvitus -omenapuuni. Se on hankinta, vaikka en ostanutkaan sitä. Sain puun lahjaksi 2018 äitienpäivänä, mutta vasta nyt sille löytyi sopiva paikka. Kasva rauhassa, pikkuinen, kasva isoksi ja tuota paljon herkullisia omenoita.


Toissa viikolla keräsin ruusun terälehtiä ja havahduin miettiväni joululahjoja. Aivan liian aikaisin, mutta ei sille voi mitään, milloin ideoita tulee mieleen. Pitänee alkaa kirjoittaa ajatukset ylös, puolen vuoden aikana ne ehtivät unohtua.


Rentouttavaa kesän jatkoa!


7.6.2019

Näennäisen eko

Kesä on täällä, helteineen. Lapsilla on loma. Niinkuin joka kesän alussa, mieleni on levoton, säädän tuhatta ja sataa asiaa yhtä aikaa enkä pysty keskittymään kunnolla mihinkään. Aloin kutoa sukkia, koska se kuuluu kesään, jämälangoista, tottakai.


Olen nauttinut luonnonkukista, pitänyt vähintään yhtä kimppua sisällä koko ajan. Mikä riemu 10 ostolakkokuukauden jälkeen saada tuoreita kukkia maljakkoon!


Olen hymyillyt tyytyväisenä, kun talvella pahoin syöty omenapuuni kukkii paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Se selvisi talvesta ja keväästä, toivottavasti se selviää jatkossakin.


Olen omenapuusta iloinen kertaa tuhat, mutta toivoisin silti, että joulukaktukseni pistokas alkaisi sekin vihdoin kasvaa. Se on ollut minulla kohta kolme kuukautta eikä osoita mitään kasvun merkkejä. Tänään tuskastuin ja epätoivoissani kaivoin sen ylös. Juuria se on kasvattanut, eli se lienee sittenkin hengissä. Annan sille vielä aikaa. Noin puolentoista kuukauden päästä olen ollut vuoden ostolakossa. Se ei ole onnistunut täydellisesti, mutta mietin, voisinko ostaa itselleni joulukaktuksen palkkioksi. Hetkittäin olen sitä mieltä, että ilman muuta, mutta samaan aikaan hirvittää ajatus taas yhdestä muoviin pakatusta kasvista, joka on kasvatettu ties missä kasvihuoneessa ties millä myrkyillä ja kuljetettu tuhansia, ehkä jopa kymmeniä tuhansia kilometrejä. Ostaminen ei oikeastaan ole aito vaihtoehto, joten pitäkää peukut pystyssä, että tämä onnistuu.


Ostolakon aikana olen yrittänyt raivata kotiamme. Katsoin jopa yhden jakson Marie Kondoa Netflixistä - mikä pettymys! Olen yrittänyt hyödyntää kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitä meiltä löytyy. Olin jo vieämässä lasten vanhaa Toy Story 3 -peltisalkkua metallinkeräykseen, kunnes tajusin sen olevan juuri sopivan kokoinen muliinilangoilleni. Siskoni ja serkkuni tyrmäsivät ajatukseni, mutta jääräpäisesti ryhdyin tuumasta toimeen.


Poistin kahvan ja maalasin salkun lasten pienoismallien pohjamaalilla (sain sen kulutettua loppuun ja pääsin isosta spraypullosta eroon). Sisäpuolelle kanteen kiinnitin serkultani joskus saamani ihanan ompeluaiheisen kortin. 


Olisin halunnut saada metalliin prässätyt kuviot oiottua, mutta en siinä onnistunut. Ne näkyvät edelleen ulkopuolelle. Ehkä keksin siihen jotain, toistaiseksi se saa olla näin. Tämä on joka tapauksessa hyvin monta kertaa parempi kuin aiempi muovinen marmeladirasia, joka päätyi muovinkeräykseen. Samalla kun järjestin kaikki muliinilankani, kävin tekijäänsä odottavat aikanaan hamstratut ristipistomallini läpi. Niitä on aika monta, aloitettujakin kymmenkunta. Saisinkohan edes jonkun pistelyn valmiiksi tänä kesänä?


Kukkien kasvattaminen pistokkaista, sukkien kutominen jämälangoista, kotona olevan roinan järjestäminen ja tuunaaminen, kaikki sinällään tärkeitä ja hienoja asioita, mutta sittenkin... Käytämme ekosähköä, olemme luopuneet kertaköyttötavaroista ja kierrätämme kaiken mahdollisen. Kuljen pyörällä aina kun mahdolista, mutta toisaalta ajan autolla kauppaan hakemaan lisää ruokaa, kuskaan lapsia harrastuksiin ja ajan mökille. Minulla on olo, että tämä on vain pientä näpertelyä, elän vain näennäisesti ekologista elämää. Olen ollut yli kymmenen kuukautta ostolakossa, mutta kuitenkin tuona aikana ostanut lapsille heidän tarvitsemansa asiat ja antanut fyysisiä tavaralahjoja sen enempää asiaa miettimättä (näin olin sen alunperinkin kirjoittanut lakkoni sääntöihin).

Olen luopunut punaisen lihan syömisestä, mutta teen perheelleni ruokaa siitä. Minä en juo maitoa, mutta kannan sitä lapsille juotavaksi litrakaupalla. Syön edelleen juustoa ja kermajäätelöä, nautin irtokarkeista omaan pussiin ostettuna, vaikka eivät nekään mitään zero waste ole, pussit ja laatikot ovat vain isompia ja jäävät kaupan murheeksi. Korjaan vaatteita minkä ehdin, mutta kun joku vaate on tullut tiensä päähän, heitän sen roskiin. Aika ja tila ei anna myöten säästää jokaista kangastilkkua mahdollista myöhempää käyttöä varten. Toissa viikolla heitin vanhoja kylpypyyhkeitä pois, koska a) yksi perhe tarvitsee vain rajallisen määrän niistä tehtyjä rättejä, b) kukaan ei halua niin kuluneita ja kulahtaneita pyyhkeitä ja c) edes eläinsuojeluyhdistykset eivät huoli niitä, niillä on pyyhkeitä varastossa pitkäksi aikaa.

Olen leiponut hapanjuurella paljon ja tekisi mieli sanoa, että se alkaa sujua. Kokeilin tehdä ylijäämäjuuresta vohveleita (aamiaiseksi, koska kesällä voi), ne tuli syötyä, mutta en usko tekeväni niitä toiste. Voikukkasiirappi niiden päällä oli annoksen parasta antia. Lounaalla söimme salaattia. Kuopukseni, erittäin nirso ruokailija, söi sitä tyytyväisenä, vaikka siinä oli (hänen tietämättään) vuohenputkea ja voikukan lehtiä mukana.


On hetkiä kun tuntuu, että olen jo pitkällä tällä ekologisella matkallani. Matkalla, joka alkoi kaksi vuotta sitten muovin välttelyllä, laajeni vuosi sitten ostolakoksi ja viimeisen vuoden aikana räjähti huoleksi meidän yhteisestä maapallosta. Sitten tulee niitä hetkiä, kun tuntuu että olen kulkenut matkaa vasta pari askelta. Kun kaipaisi perheen tukea ja kannustusta (mieluiten tietysti osallistumista), mutta saakin iskun vasten kasvoja kun miehen toiselta puolelta maailmaa tilaamat golfmailat toimitetaan muoviin käärittynä kymmenen kertaa liian isoon pahvilaatikkoon pakattuna.

Ei auta kuin olla armelias itselleen ja uskoa, että jokainen askel oikeaan suuntaan on hyvästä. On luotettava siihen, että jokaisen askeleen jälkeen voi ottaa seuraavan askeleen. Voi vain toivoa, että kun mittarissa on tarpeeksi monta askelta, ei niitä tarvitse ottaa enää yksin vaan mieluiten rinnakkain perheenjäsenten kanssa.

Isot muutokset eivät tapahdu hetkessä, millä ihmeellä sen muistaisi. Kaikki hamstratut langat ja projektit, muistutukset aiemmasta elämästä ja ylikuluttamisesta, nekään eivät lopu hetkessä, mutta yksi kerrallaan kuitenkin. Sain vihdoin valmiiksi maton mökin vessaan. Langat ostin viime kesän helteillä. Paksu villalanka ei halunnut asettua, ei ennenkuin pingotin sen nauloilla märän pyyhkeen päälle vanhaan levyyn kiinni. Järeitä toimia, mutta kyllä kannatti.
 

Askel kerrallaan, hetki kerrallaan, nautitaan jokaisesta kesäpäivästä.

24.5.2019

Vuoden 2018 viimeinen joululahja

Sain sen vihdoin valmiiksi, miehen viime joulun joululahjan nimittäin. Eikä se ole kuin hups, 5 kuukautta myöhässä! Tämä lahja oli täsmätoive ja sen toteuttamiseen tuli matkan varrella useita hyvin tarkkoja ohjeita, tai siis toiveita, lisää. Mutta siinä se nyt on, Seamus golfin Fescue Sunday bagin inspiroima golf bägi.


Ruudullinen kangas on Harris Tweedin Macleod -villakangasta. Huom! Ostolakon aikana saan ostaa lahjoja ja lahjoihin tarvittavia materiaaleja. Yksivärinen kangas on minun noin 30 vuotta vanha Barbourin öljykangastakki. Takki oli paikoin reikäinen ja hyvin kulunut, se oli myös aivan väärän kokoinen minulle, siksi annoin sille uuden elämän tässä bägissä.


Yhden vetoketjun, 8 niittiä ja kaksi D-rengasta ostin, muuten kaikki on kierrätetty joko mainitusta takista, miehen vanhasta golf bägistä (olkahihna ja pehmusteet) tai minun varastoista (kuminauhat, puristimet, klipsit ja strapit). Takin takataskusta (koko selän levyinen ja korkeahko) tein vuorin, käsien lämmittelytaskuista tein taskupussit vetoketjutaskuille. Povitaskun vetoketju oli vähän lyhennettynä hyvä toiseen taskuun.


Tämä oli aikamoista aivojumppaa, miten ja ennenkaikkea missä järjestyksessä työn toteutti. Mies näytti erilaisia kuvia ja minä yritin parhaani mukaan ratkaista. Miten yksinkertainen juomapullotaskukin voi vaatia kaksi purkamista, ennenkuin onnistuu?


Nyt odotan jännityksellä (lue: kauhulla) miten hyvin bägi vastaa miehen odotuksia ja miten hyvin se tulee kestämään. Tämä on taas niitä projekteja, kun olisi tarvinnut teollisuuskoneen kotiompelukoneen lisäksi. Kirjastoissa on kaikenlaisia koneita lainattavissa nykyisin, mutta en ole vielä löytänyt järeämpää konetta.


Tämän aivopähkinän lisäksi olen jatkanut hortoilua ja tehnyt ensimmäistä kertaa ikinä voikukkasiirappia! Ah mitä herkkua, ymmärrän hyvin, että tätä kutsutaan vegaaniksi hunajaksi. Tätä maistettuani en enää ikinä pysty katsomaan voikukkia vain viheliäisinä rikkaruohoina.


Vuohenputket pääsivät piirakkaan enkä voi kuin ihmetellä, miksi vasta nyt löysin tämän idean ja tämän reseptin.


Ostolakon aikana en saa ostaa edes kesäkukkia. On mentävä sillä mitä on. Peikonkakkarat olivat ainoat itäneet kesäkukan siemenet, ne saivat kaveriksi pelakuun pistokkaista kasvuun lähteneet vauvapelakuut. Löysin mökiltä syksyllä tyhjentämättä jääneen kukkaruukun alta pienen verson maahumalaa tai jotain koristehumalaa. Mikä riemu! Se selvisi talvesta, jospa se intoutuisi näiden muiden selviytyjien kanssa kasvamaan oikein kunnolla.


Ja tietysti, jotain uutta koukullakin. Afrikan kukkia, niinkuin edellisessä postauksessa lupailin.


Viikko toukokuuta jäljellä. Viikon kuluttua alkaa kesä. Nautitaan kevään viimeisistä päivistä.

10.5.2019

Hortoilua

Ostolakkoa on nyt yli yhdeksän kuukautta takana. Tuntuu uskomattoman pitkältä ajalta, mutta toisaalta niin mitättömän lyhyeltä. Viime aikoina olen halunnut kaikenlaista kesämekosta uusiin nojatuoleihin ja puukengistä taikinan nostatuskoreihin. Miksi ihmeessä, tekeekö kevät sen? Vai mahdollisuus toivoa jotakin äitienpäivälahjaksi? Vai olenko ylipäätään kyllästynyt kaikkeen ja nyt iskee vasten kasvoja se, että näillä tavaroilla mennään?

Ostolakkoni ehdoissa on, että saan ostaa uudet kumisaappaat rikkinäisten tilalle. Mutta ihan parasta, minun ei tarvitsekaan käyttää tuota oljenkortta, koska luottosuutarini lupasi korjata saappaani! Ja hänellä tosiaan on täysi luottoni, koska hän sai korjattua pohjattomat vaelluskenkäni eikä edes ihmetellyt asiaa.

Sain minä sentään jotain uutta, virkkasin vaaleansinisestä kesäneuleesta ylijääneestä Allino-langasta tiskirätin. Mielenkiinnolla odotan, miten pellava-puuvilla-lanka toimii rättinä. Lanka ei ihan riittänyt kahteen rättiin, mutta ehkä se on hyvä testata ensin yhdellä. Tämä tulee tarpeeseen, sillä viime syksynä jo kertaalleen paikkaamani tiskirätti vetelee toden teolla viimeisiään.


Kun ei saa ostaa mitään itselleen, on hyvä hankkia uusia harrastuksia ja käyttää aikaa niihin perehtymiseen. Kävin hortoilemassa. Eli keräämässä villiyrttejä. Ostolakkoni myötä olen alkanut arvostaa alkukantaisia (ja ilmaisia) asioita. Vuosi sitten minusta tuskin olisi ollut keräämään vuohenputkia, nokkosista nyt puhumattakaan. Ja kuitenkin tässä sitä ollaan, iloisena ensimmäisestä saaliistani.


Osasta tein vuohenjuustopestoa (nam!), osasta kuivatin viherjauhetta ja osan pakastin. Nyt haluaisin päästä äkkiä takaisin mökille ja kerätä ainakin toisen korillisen luonnon antimia. Älkää pikkuiset kasvako liian nopeasti, olen tulossa lähipäivinä!

 
Villiyrteissä on sekin hyvä, että ne kasvavat varmasti. Rikkaruohoina ja viheliäisinä sellaisina minäkin pidin niitä vielä viime kesänä, nehän tunkevat joka paikkaan, vasta nyt ymmärrän, millaista lähiruokaa ne ovat. Omat viljelykseni eivät oikein ole onnistuneet tänä vuonna. Aiemmin kerroin, kuinka tomaatin taimeni kuolivat pystyyn. Kylvin uuden satsin ja nyt minulla on viisi pikkuista taimea, jotka tänään koulin vähän isompiin astioihin. Kylvin pari viikkoa sitten 10 avomaankurkun ja 10 kesäkurpitsan siementä. Ei mene kovin hyvin, kesäkurpitsoista on itänyt 2, kurkuista 1. Taisin olla liian itsevarma niiden kasvamisen suhteen, olin jo mielessäni nauttimassa sadosta ja sain näpeilleni. Tein uusintakylvön niistäkin, toivottavasti toinen kerta toden sanoo.

Joulukaktuksen pistokkaat eivät kahden kuukauden jälkeenkään ole osoittaneet mitään elon merkkejä uudella kasvulla, avokadon siemen antaa sekin odotuttaa itseään. Toivon, että olen vain malttamaton, mutta kyllähän se hyvältä tuntuisi, jos joku nyt onnistuisi.


Hapanjuurella leipominen alkaa sentään sujua jo aika hyvin. Vielä on säätämistä juuren ruokkimisen ja aikatauluttamisen kanssa, mutta perhe syö tyytyväisenä ja se on pääasia.


Ostolakosta alkaneeseen kestävämpään elämään kuuluu, että vaatteita korjataan ja ne käytetään (aikuisten oikeasti) loppuun. Minä olen korjannut vaatteita niin kauan kuin muistan, mutta nyt siitä saa olla julkisesti ylpeä. Olen parsinut sukkia, paikannut verkkareita, kaventanut fleece-liivin, tehnyt miehen uimashortseista esikoiselle sopivat, korjannut koiran lelut. Homma on oikeastaan aika koukuttavaa, kunhan alkuun pääsee, ja palkitsevaa.

Liekö kevätväsymystä, ilmastoahdistusta vai sekä että ja jotain ihan muuta, mutta on ollut vaikea ryhtyä toimeen. On ollut paljon helpompaa kutoa sukkia jämälangoista kuin vaikka pestä ikkunoita.


Olen kerännyt aikansa eläneitä pyyhkeitä kassiin, mutta en ole saanut aikaiseksi toimittaa niitä eläinsuojeluyhdistykselle, koska, niin, olen kutonut sukkia.


Olen hortoillut lankavarastossani ja hahmotellut seuraavaa projektia (mikä ei kyllä ole ollenkaan projektilistalla), mutta niinhän se on, että yksi asia johtaa toiseen ja sitten on jo selvä tarve jollekin asialle, tässä tapauksessa afrikkalaisista kukista tehtävälle tyynylle. Mutta siitä lisää joku toinen kerta.