9.12.2018

Tonttu nimeltä Taavetti

Eilen askarreltiin siskojeni ja serkkuni kanssa tonttuja. Ihan parasta valmistautumista jouluun. Ei siksi, että minäkään olisin tarvinnut yhtään uutta tonttua, vaan siksi, että oli ihanaa istua alas, vaihtaa kuulumisia ja syödä hyvin. Meillä oli yksi kuva tontusta. Se toimi inspiraationa ja mallina kolmelle hyvin erilaiselle tontulle. Minä tein tontun nimeltä Taavetti.


Ostolakon aikana en tietenkään voinut ostaa mitään materiaaleja, joten piti pärjätä sillä, mitä kaapeista löytyy. Ja löytyihän sieltä vaikka mitä. Kuopuksen pieneksi käyneet vihreät huovutetut tumput - niistä tulisi vartalo ja kädet. Jostain pehmolelusta talteen otettu raepussi, joka on revennyt ja rakeet ärsyttävästi pyörineet lipaston laatikossa vuosia, käyttäisin sen painoksi tontun sisälle. Kadulta löytynyt nahkahanska - kaksi viikkoa tarkkailin hanskaa ja kun kukaan ei ottanut sitä, annoin itselleni luvan ottaa sen talteen. Hanskasta tulisi tontulle saapikkaat (ja serkun tontulle myös).


Matkan varrella minua epäilytti paljon, että mitä pingviiniä olen oikein tekemässä. Kun sain lakin huovutettua, alkoi epätoivo muuttua toivoksi. Tumppujen peukaloista tein kädet. Muovirakeet olivat liian kevyet, joten laitoin tontun sisälle painoksi hiekkapussin (kyseinen hiekka on joltain reissulta kerätty ja etsinyt paikkaansa siitä asti, nyt pääsin siitäkin pussista "eroon"). Siskon vanha avokassukka täyttyi vanulla ja muotoutui nenäksi. Siskolta sain myös pellavaa parraksi (ajattelin ensin tehdä parran villalangasta, mutta kyllä pellava oli paljon parempi ratkaisu). Vielä kulkunen lakin kärkeen, sekin otettu talteen jostain vanhasta joulukoristeesta.


Illan aikana syntyi kolme hyvin erilaista ja erikokoista tonttua. Taavetti pienimpänä, Jörö keskimmäisenä ja Haarald punalakkisena. Miten hyvälle mielelle tulenkaan tästä projektista. Ensi vuonna teemme tonttuherroille vaimot!


Osaisipa sitä aina rauhoittua joulun alla yhtä hyvin kuin eilen illalla. Nauttia yhdessä olemisesta ja tekemisestä, eikä keskittyä niinkään siihen lopputulokseen. Aina se ei vain ole mahdollista. Sain valmiiksi tilaustyönä kutomani 10 paria sukkia. Miten hyvä mieli tuleekaan aina, kun saa ison tilauksen toimitettua eteenpäin!


Tilaustyönä niinikään virkkasin tämän poron. Vastaavia poroja tein muutama vuosi takaperin, edelleen se on minusta hauska ja söpö tapaus!


Kaikki lahjat ovat vielä hankkimatta, muutamat lahjasukat haluan vielä kutoa. En stressaa niistä, ehdin kyllä.  Paketoimista olen miettinyt paljon, vähän harjoitellutkin. Mutta vielä riittää lahjapapereita ja -nauhoja edellisvuosilta. Haluan käyttää ne pois ennenkuin siirryn kestävämpiin paketointiratkaisuihin. Tällaisten vaihtoehtojen jälkeen painetut kertakäyttöpaperit ja -nauhat eivät vaan tunnu kovin houkuttelevilta.


Haluaisin tehdä fudgea ja marmeladia, mutta en ole vielä ehtinyt. Miksi ihmeessä kaikki herkut pitäisi tehdä juuri ennen joulua? Miksi en ole kokeillut marmeladin tekemistä vaikka lokakuussa? Voisinko tehdä fudgen tammikuussa? Eiköhän jouluna syödä tarpeeksi herkkuja muutenkin, vaikka sitten kaupasta ostettuna? Ostamattomuus on tässä mielessä helppoa, mutta kun on jo luopunut ostamisesta, tuntuu vaikeammalta luopua myös herkkujen ostamisesta, valmistamisesta puhumattakaan. Miten sitä sitten valmistautuisi jouluun?  Vaikka lahjojen määrää perheen sisällä rajoitettaisiin (se ei koskaan ole ollut mikään iso muutenkaan), tuntuuko joulu joululta myös lasten mielestä? Ehkä en vain uskalla luottaa joulun taikaan ja yhdessä oloon. Vielä. Mutta joulu kerrallaan, kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla.

Projektilistallani on muutamat villasukat itselleni (ja laatikossa langat odottamassa kutomista). Olen suosiolla lykännyt niiden kutomisen ensi vuodelle. Mutta mutta, villasukkani kuluivat puhki nyt, ei vasta ensi vuonna. Sen sijaan, että olisin leikannut varret talteen ja kutonut terät uudelleen, yritin parsia nämä. Parsiminen vaatii selvästi harjoitusta, ehkä lahjatoivelistallani olevan parsinsienikin auttaisi.


Saa kelvata. Tämä jos mikä on materiaalin loppuun käyttämistä. Ei parsiminen ihan kauhean nopeaa ole, mutta kuitenkin nopeampaa kuin uusien terien kutominen ja ainakin lankaa meni paljon vähemmän. Näillä pärjään ainakin kevääseen!

Hyvää toisen adventin iltaa!

28.11.2018

Toivoa on

Sain anopin syntymäpäivälahjasukat valmiiksi. Jee, vihdoinkin!


Anoppi täyttää viikon kuluttua 80 vuotta. Lahjan keksiminen tuntui mahdottomalta tehtävältä, kunnes keksin tehdä hänelle Metsäpirtti-sukat Sukupolvien silmukat -kirjasta. Kun muu perhe piti ideaa hyvänä, ryhdyin tuumasta toimeen.


Langat ovat sekalainen kokoelma Nallea, Maijaa, Oonaa, jotain vauvalankaa ja jotain tuntematonta lankaa varastoni kätköistä. Vaikka sukat olivatkin työläät kutoa 2 millin puikoilla, oli niitä kivakin tehdä - kuvio kerrallaan, raita kerrallaan. Sukkien kutominen toi väriä tähän harmaaseen marraskuuhun!


Henkilökohtaisesti en juurikaan välitä tästä mallista tai sen väreistä, mutta sukat eivät olekaan minulle. Anopin äiti on Metsäpirtistä kotoisin ja anoppi on ollut mukana tämän sukkamallin selvittämisessä ja saattamisessa tuohon mainittuun kirjaan. Uskon, että lahja on mieleinen. Ja tietysti toivon niin.


Pikaisena välityönä tein koiran vetoleluja. Ulkoa tenniskentän läheisyydestä löydettyjä palloja ja fleeceä viime postauksessa mainitsemastani kierrätyspinosta. Taitaa nämä päätyä lahjapaketteihin joko tänä tai ensi jouluna. Toivoa on, että vielä joku päivä tuo murheen kryyni pino on kulutettu. Yksi idea odottaa toteuttamista, siitä enemmän tuonnempana.


Suurin saavutukseni kuluneella viikolla ei kuitenkaan ole valmiiksi tehdyt anopin sukat tai jokaikisestä tuutista tulevasta aggressiivisesta mainospommistuksesta huolimatta edelleen pitävä ostolakkoni. Ei, se on piparitaikinan tekeminen alusta asti itse ja pipareiden leipominen siitä. Huomasin innostuvani taikinan teosta kuin pikkulapsi konsanaan. Piparit eivät ole roskattomia tai muovittomia, voipi olla, että jätettä tulee itse tehden jopa enemmän kuin valmiin taikinan ostamalla. Hintaeroa suuntaan tai toiseen en halua edes ajatella. Palmuöljyä on näissäkin, koska Pipotuksen vinkistä käytin margariinia voin sijaan, ja margariinissa on käytetty palmuöljyä. Näitä oli kiva tehdä ja kyllä, rauhoituin samalla.

Taikina ei ollut vaikea tehdä, vaikka minut aivopestiin uskomaan niin jo pikkutyttönä. Taikinaa ei ollut myöskään vaikea käsitellä. Päinvastoin, sitä oli hyvä työstää. Niinpä innoissani käytin melkein kaikkia muotteja mitä meiltä löytyy. Kuuntelin joululauluja (ja söin taikinaa), join kahvia (ja söin taikinaa), nautin pipareiden leipomisesta (ja söin taikinaa).


Paistaminen tuotti pettymyksen - piparit kohosivat liikaa. Pöllöt ja lumiukot näyttävät samoilta, possut yhdistyivät yhdeksi laumaksi, eikä tähtiä ja lumihiutaleita erota toisistaan. Mutta ei se mitään, piparit maistuvat hyviltä. Laitoin puolet taikinasta pakkaseen. Leivon sen lähempänä joulua ja toivon, että ehdin koristella siitä leipomani piparit ennenkuin ne tulevat syödyksi.


Nyt kun anopin sukat on tehty, minulla on toivoa, että pystyn rauhassa nauttimaan joulun odotuksesta ja keskeneräisten (lahja)töiden tekemisestä. Toivoa on, että saan rakennettua perheelleni kestävän (tai ainakin kestävämmän) joulun. Tänään päivälenkillä nautin ihanan raikkaasta pakkassäästä ja melkein valkoisesta maasta. Toivoa on, että saadaan valkoinen joulu.


Hyvää marraskuun loppua. Ihan kohta alkaa joulukuu!


22.11.2018

Joulusiivousta

Aloitin joulusiivouksen lankalaatikostani. Tai sitten nimenomaan välttelin joulusiivousta keräämällä lankalaatikostani kaikkein pienimmät jämälankakeräni ja aloittamalla taas yhden uuden työn.   


Syntyi noin koon 29 villasukka ja sille pari. Molemmat ovat vielä päättelemättä. Tietysti. Meidän perheessä ei kenelläkään ole enää näin pientä jalkaa, joten nämä sukat menevät joulumyyjäisiin.


Näiden villasukkien kutominen kuvastaa elämääni tällä hetkellä. Ei se ehkä ihan täydellinen kaaos ole, mutta siltä se välillä tuntuu. Olisi niin paljon tärkeämpiäkin asioita tehtävänä, mutta sitä ryhtyy siihen kaikkein mukavimpaan, sohvan nurkassa istumiseen kutimus kädessä. Päivät ovat samaa harmaata arkea, vaikka odotankin joulua innoissani ja luulin valmistautuvani siihen mielelläni.

Olen täällä blogissakin hehkuttanut sitä, kuinka helppoa ostolakko on, mutta ehkä sittenkin ostamattomuus vaatii veronsa, ennenkuin siihen tosissaan tottuu. Kaikki mainokset ärsyttävät (vieläpä potenssiin X kun Black Friday on muuttunut kokonaiseksi viikoksi). Mutta sittenkin, pitäisikö ostaa koiralle herkkujoulukalenteri? Ei tietenkään. Entä koiralle ja muulle perheelle samisjouluyöpuvut? Ei todellakaan.


Minulla on parvekkeella oksia ja muuta askartelumateriaalia, josta on tarkoitus työstää erilaisia joulukoristeita. En saa ostaa materiaalia, mutta omasta mökkimetsästä saan kerätä vaikka kuinka, heh. Kranssin haluaisin ainakin tehdä (myin kirppiksellä meidän yli kymmenen vuotta vanhan ovikranssin) ja käyttää oksia muutenkin, mutta jotenkin on vaikea ryhtyä tuumasa toimeen. Mitä oikeasti haluaisin? Tai tarvitsisin? Tai edes osaisin tehdä? Ehkä ajatus kirkastuu ennen joulua, ehkä oksat päätyvät sellaisenaan maljakkoon, ehkä ne löytyvät aaton aattona biojätteestä, saa nähdä.

Askartelumateriaalia olisi muutenkin vaikka kuinka paljon. Mikä ihmeen hamsteri minä oikein olen? Hain vintistä vinon pinon vanhoja housuja, joista ompelin koiran leluluita. Meidän koira rakastaa niitä, mutta silti niitä on nyt enemmän kuin mitä yksi koira tarvitsee elinaikanaan. Tai mitä tuttavapiiristä löytyy koiria lahjottavaksi. Housupino muutti muotoaan, nyt minulla on kasa kangassilppua. Mitä ihmettä tästä vielä keksisi? Muuta kuin sekajäteastian täydennystä?



Samalla kannoin vintistä kasan vanhoja fleecejä, on suikaleita peitosta, vanhan takin puolikas, polvesta reiälliset liian pienet housut. Aiemmin etsin tästä pinosta kangasta, kun halusin ommella pipoihin kutittamattoman vuorin, enää en tekisi niin.  Askartelumateriaaliksi olen tätä pinoa säilyttänyt, mutta rajansa kaikella. Minulla on yksi idea, mihin näitä tarvitsen, mutta sen jälkeen, onko oikea osoite sekajäte? Olisikohan päiväkodilla tai koululla käyttöä näille?


Olen edellisessä elämässäni elänyt varmaan pula-ajalla, kun tuntuu, että ajattelen aina ja kaikesta, että tätä voi vielä tarvita. Nyt kun olen ostolakossa ja varsinkin kun olen yrittänyt sisäistää, että tulee käyttää sitä, mitä on, haluaisin hyödyntää tämänkin materiaalin, mutta mitä kodin raivaamista se on, jos jokaisen epämääräisen pinon laittaa takaisin paikoilleen odottamaan mieleen ehkä jo 30 vuoden kuluttua tulevaa ideaa? Ei ainakaan tehokasta joulusiivousta.

Sain siskoltani pussillisen kynttilänjämiä. Nämä tekivät minut iloiseksi, koska kunhan ehdin, näistä tulee uusi kynttilä. Nämä eivät ahdista, että näistä pitäisi keksiä joskus tehdä jotain, nämä ovat oikeasti hyödyksi.


Joulukuu ei ole vielä edes alkanut. Mitä enemmän yritän vältellä kaikkea joulu-bling-blingiä ja lahjavuoria, sitä stressaantuneempi huomaan olevani. Enkö voisi vain uskoa, että kaikkea ostettavaa ei tarvitse korvata tekemällä itse, vaikka materiaalia olisi siihen ja tuhanteen muuhun vastaavaan kaappien kätköissä valmiina? Milloin oivallan, että vähemmän on enemmän? Milloin ymmärrän vain olla ja nauttia lähestyvästä joulusta? Milloin hyväksyn, että joulu lähestyy ja meillä on kaikkea jo valmiiksi enemmän kuin tarpeeksi?

Huomenna teen ensimmäistä kertaa ikinä piparitaikina alusta asti itse, viikonloppuna toivottavasti leivon siitä pipareita. Toivon, että nämä pitkän kaavan mukaan tehdyt piparit auttaisivat rauhoittumaan. Haluaisin nauttia palavasta kynttilästä ja höyryävästä glögistä ilman tunnetta, että jotain pitäisi tehdä samalla.

Taitaa olla niin, että lankalaatikon sijaan minun pitäisi aloittaa joulusiivouksen tekeminen omasta päästäni.

16.11.2018

Ärsyttävää

Olen ollut ostolakossa yli 100 päivää. Yhden stiplun olen tehnyt - ostin sukkapuikot - mutta muuten olen selvinnyt ilman suurempia mielitekoja tai tahtojen taisteluja. En ole vielä saavuttanut sisäistä tai ulkoista mielenrauhaa tai saanut mitään ahaa-elämyksiä kuluttamattomuudesta. Se johtunee siitä, että kotonamme on edelleen aivan liikaa tavaraa, minulla on edelleen aivan liian monta projektia rästissä ja minulla on tykötarpeita tehdä vaikka ja mitä. Toisaalta kasvavat lapset ja lahjottava lähipiiri ovat pitäneet huolen siitä, että en minä ostamattakaan ole ollut (muistutuksena, että lahjat ja lasten tarpeet eivät ole ostolakkoni piirissä).


Ulkona on harmaata ja se ärsyttää monia, mutta ei minua. Minä jopa pidän harmaasta marraskuusta, kun saa hyvällä omatunnolla käpertyä sohvan nurkkaan viltin alle juomaan teetä ja kun ulkona ei tarvitse olla tuntitolkulla nauttimassa hyvästä kelistä. Marraskuussa saa luvan kanssa alkaa miettiä joulujuttuja ja kaiken vähäisenkin energian voi keskittää punaisiin ajatuksiin. Sain valmiiksi tontun, jonka olin aloittanut jo vuosi sitten. Kudoin sen sukat ja paidan kuopuksen puretusta piposta (purettu lanka ei yksistään riittänyt, onneksi sitä oli vielä tallella, että pystyin jatkamaan), kaikki muut materiaalit löytyivät varastoista. Tämä on Taavetti-tonttu ja se tuo hymyn ainakin minun huulilleni. Ei ärsytä marraskuu eikä harmaus, kun punainen lakki vilahtaa ohi, hih.

 
Olen yrittänyt tuoda valoa ja luoda tunnelmaa sillä, mitä minulla on, mutta se ei tule minulta luontaisesti. Osaan polttaa kynttilöitä, mutta en todellakaan osaa sommitella asetelmia, jotka vangitsevat katseen. Nämä sembramännyn kävyt keräsin mökkitien varrelta jo kesällä, tähtivalot ovat hankinta muutaman vuoden takaa. Jotain tämä kaipaa ympärilleen, ehkä keksin sen ennen joulua, ehkä en.


Ärsyttää oma osaamattomuuteni, tai ei ehkä ärsytä, mutta harmittaa. Sen sijaan minua ärsyttää potenssiin miljoona jokaisesta mahdollisesta tuutista tulevat mainokset. Radio, telkkari, insta, kadun varret... Kaikki tuputtavat jotakin, mitä ilman minun elämäni ei mukamas ole kunnollinen, mitä ilman meidän perheen joulu ei ehkä ole joulu ollenkaan. Olen niin ärsyyntynyt, että mainokset kääntyvät tällä hetkellä itseään vastaan, en todellakaan halua mitään. Kun puhelinmyyjä eilen soitti ja lupasi pienentää meidän sähkölaskua, taisin tiuskaista hänelle vähän liian painokkaasti kiitos mutta ei kiitos. Kaikkein ärsyttävin tähän asti on ehkä kuitenkin Punaisen Ristin lähettämä muoviin kääritty joulukalenteri, jonka mukana on lasku, jos haluan ostaa kalenterin. Ei, en todellakaan halua. En vielä tiedä, heitänkö sen roskiin (mikä olisi harmi, koska se on kuitenkin ihan kaunis kalenteri) vai pidänkö sen muistuttamassa pakkomyynnistä ja tuputtamisesta. Aika näyttää.

Harmautta vastaan voi hyvin taistella myös kutomalla mahdollisimman värikkäitä ja kirjavia sukkia. Näissä anopin lahjasukissa ei ole harmaata ensinkään! Mutta ärsytys kuitenkin, lanka loppui juuri terän kohdalla. Kaivoin sukkia aloittaessani kaikki mahdolliset valkoiset jämäkeräni, niitä sai paksuudesta riippumatta hyvin upotettua varren kuvioihin, mutta teräosaan nekään eivät riittäneet. Noh, valkoiselle Nallelle löytyy varmasti aina käyttöä.


Olen käyttänyt käsitiskien pesussa oliiviöljysaippuaa jo kohta vuoden. Kun edellinen saippua oli loppumaisillaan, halusin tehdä itse seuraavan kastilian saippuani (käytin tyhjää maitotölkkiä muottina). Mutta mutta, koska saippuan pitää antaa tekeytyä 4-6 viikkoa, jouduin ostamaan vielä yhden saippuan (joka on tietysti kivemman väristä ja jossa on hienot kirjoitukset, mutta tiskien pesuun kummallakaan asialla ei ole mitään vaikutusta).



Ärsytyksen ärsytys, vaikka en sitä ostolakkoni säännöissä ollutkaan rajannut pois, katson, että minulla on oikeus ostaa saippuaa, hammastahnaa ja deodoranttia, vaan olisinpa osannut suunnitella tämän ja varautua vähän aikaisemmin. Nyt jouduin kuskaamaan kotiin ihan turhaa muovia, josta en ole edes varma, meneekö se muovin keräykseen vai sekajätteeseen, kun ainakin puolet siitä on tarran peitossa. Käytin loppuun viimeisen kotoamme löytyneen nestemäisen hoitoaineen. Ei ärsytä yhtään, että kyseinen kemikaalipommi on nyt käytetty, mutta pelkkä yksi tyhjä hoitoainepullo painaa 30 grammaa. Se on ärsyttävä lisä kuukausittaiseen muovimääräämme!


Vaan ei niin ärsyttävää viikkoa, etteikö jotain hyvää ja positiivistakin. Kävin kaupassa poikkeuksellisen aikaisin yhtenä aamuna ja paistopisteellä huomasin ständin, jossa kutsuttiin hävikkitalkoisiin. Hävikkitalkoot -pussiin sai valita kolme eilispäivän tuotetta ja niistä piti maksaa 3 euroa. Ärsyttävää, että ikkunallisiin paperipusseihin pakatut leivät piti pakata vielä kerran paperipussiin, mutta ajatus ja hinnoittelu olivat minusta kohdillaan. Yritän oppia ajattelemaan, että pakkaus on vain murto-osa tuotteen hiilijalanjäljestä ja tuottamisen vaatimasta energiasta ja että ruokahävikin välttäminen olisi se tärkein juttu. Kolmella eurolla sain pitkän patongin, maalaisleivän, ison ruislimpun ja erittäin hyvän mielen. Hävikkipussin taittelin kauppakassiin toivoen, että voin käyttää sitä joskus uudestaan.


Ärsyttävän rentouttavaa ja ihanaa viikonloppua Sinulle ❤💛💚

7.11.2018

Purkamista

Viisi ja puoli vuotta sitten kudoin hamppu-langasta tiskirätin. Keskelle tuota rättiä oli tullut reikä. En heittänyt rättiä pois, enkä paikannut sitä. Sen sijaan purin sen ja kudoin uudestaan - keskimmäiset, kuluneemmat osat reunoille ja vähemmän kuluneet osat keskelle. Siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, näin sain rätille tervetullutta lisäkäyttöaikaa. 


Purkaessani pesun jäljiltä karheaa pintaa ja kutoessani kippuraista lankaa uudestaan mietin, miten nurinkuriseksi maailma on muuttunut. Helposti minäkin olen aiemmin selitellyt, että tämä on ollut käytössä jo niin ja niin kauan, että ei sitä enää tarvitse korjata tai paikata tai ylipäätään käyttää. Mitä väliä sillä oikeasti on, jos tuotteella on vielä käyttöikää jäljellä? Kyllä, viisi ja puoli vuotta tuntuu paljolta tiskirätille, mutta miksei se saisi olla enemmänkin? Myönnän, aiemmin minäkin olisin tässä tilanteessa heittänyt rätin roskiin ja ostanut lankaa uuteen. Itsestään selvä asia - materiaalin todellinen loppuunkäyttäminen - on unohtunut monessa asiassa.


Kun olin päässyt alkuun purkamisessa, päätin samaan syssyyn purkaa kuopuksen käyttämättä jääneen pipon. Kudoin sen hänelle pari vuotta sitten hänen toiveidensa mukaisesti, mutta jostain syystä se jäi muutamaa kertaa lukuunottamatta käyttämättä. Ehkäpä joku toinen pipo oli mukavampi, ehkäpä tämä ei tullut todelliseen tarpeeseen. Tämä on ehkä enemmän siivoamista ja kodin raivaamista turhasta tavarasta kuin materiaalin uudelleen käyttämistä, mutta nyt käyttämätön pipo on poissa pyörimästä vaatekorissa ja langat ovat pieninä kerinä lankalaatikossani odottamassa inspiraatiota.


Tai valkoinen ja turkoosi ovat, harmaasta langasta kudoin pikkuiset sukat tontulle. Tontulle, joka on jäänyt vuosi sitten kesken. Löysin tässä syksyn aikana valmiiksi ompelemani tontun osat, nyt haluan saada sen valmiiksi ja vaatetettua. Ja ei, tämäkään keskeneräinen työ ei ollut muistunut mieleenikään kun kirjasin elokuun alussa keskeneräisiä projekteja.


Vielä purin miehelle pari vuotta sitten kutomani pipon. Pipossa ei ollut muuta vikaa, kuin että se on käytössä venähtänyt liian isoksi. Ei auttanut pesu eikä muotoilu, päätin purkaa pipon ja kudon sen uudestaan, kunhan ehdin.

Onneksi olen saanut jotain muutakin tehtyä kuin vain purettua. Ompelin paperittomia talouspapereita, un-paper towels, kahdesta vanhasta t-paidasta ja muutamasta kankaan lopusta.


Näillä on kokoa noin 25 cm * 25 cm, huolittelin saumurilla ympäriinsä. Me ei olla käytetty talouspaperia vuosiin, mutta koiranulkoilutuskaveri käyttää ja paljon ja haluaisi päästä siitä eroon. Nämä menevät hänelle lahjaksi. Lasipurkki voi toimia liinojen säilytyspurkkina, mutta kunhan laitan nauhan ympärille, se toimii myös lahjapurkkina.


Ostolakon osalta voin todeta, etten ole ostanut yhtään mitään luvatonta. En, vaikka olen viettänyt kaupoissa aikaa paljon tavanomaista enemmän: olen yrittänyt löytää vegaanisia vaihtoehtoja tutuille maitotuotteille, tutkinut ja vertaillut purkkeja ja puteleita. Maitokahvin vaihtaminen kauramaitoon on vielä siirtymävaiheessa, ruokakermalle olen löytänyt toimivan vaihtoehdon, parmesanillekin löysin kohtuullisen vaihtoehdon. Lapsille se menee läpi ihan täysillä, me aikuiset olisimme kaivanneet enemmän makua, mutta nämä ovat kaikki tottumiskysymyksiä.

Jouluksi ostin valmiiksi vihreitä kuulia, nyt kun niitä vielä oli irtokarkkeina. Vältin turhan pakkausjätteen ja bonuksena kilohinta oli paljon edullisempi. Mies inhoaa vihreitä kuulia, minä olen karkkilakossa itsenäisyyspäivään asti ja lapset eivät tiedä niiden olemassaolosta, joten on hyvin todennäköistä, että kuulat jopa säilyvät joulun herkkupöytään asti. Kävin ostamassa myös Fazerin sinisiä ja muita konvehteja Fazerin myymälästä, joten sain nekin ilman turhaa pakkausjätettä (tiedän kyllä, että ne ovat silti jokainen kääritty omaan kuoreensa). Harmi, että ne olivat kalliimpia kuin pakatut. Tiedän senkin, että noissa konvehdeissa on käytetty palmuöljyä, mutta kaikkea ei voi muuttaa kerralla eikä maailmaa parantaa päivässä. 

Päivä kerrallaan kohti joulua, askel kerrallaan kohti kestävämpää elämää!

31.10.2018

Neljä melkein stiplua ja yksi stiplu

Lokakuun viimeinen päivä. Kaupat ovat täynnä joulukarkkeja. Hyllymetrit eivät riitä ja käytäville on kasattu lavoittain konvehteja. Ilokseni panin merkille, että aika moni tarjoaa kivoja peltirasioita pahvilaatikon sijaan. Todellisuudessa kyse on tietysti markkinoinnista ja pyrkimyksestä myydä lahjaksi vielä enemmän karkkeja ja suklaata. Ilmastoahdistus painaa mieltäni tosissaan, kun kaiken suklaan sijasta näen vain muoviin käärittyjä pahvilaatikoita, joiden sisällä on lisää yksittäisiin kääreisiin pakattuja karkkeja tai muotoon prässättyjä muovilevyjä, joihin konvehdit on upotettu.


Tämä Fazerin peltirasia houkuttaisi minua ihan kauheasti. Minä tosissani haluaisin tämän. Tykkään sisällä olevista suklaista ja minulla olisi heti käyttöä rasialle. Oikein selitin kaupassa mukana olevalle kuopukselle, kuinka kannessa on todella kätevät saranatkin. Sittenkin, suklaiden kilohinta on järkyttävä eikä minulla oikeasti ole tietoa, mitä olisin rasiaan laittanut. Maltoin mieleni. Ei tullut stiplua, tuli melkein stiplu.

Toinen melkein stiplu tapahtui, kun aloin tehdä joululahjapusseja. Olin ihan varma, että vaikka varastoistani voi jotain sopivia kankaita löytyä, niin ei ainakaan mitään tarpeeksi kivoja ja jouluisia. Olin englantilaisen Higgs & Higgsin sivuilla ja keräämässä tuotteita ostoskoriin (välittämättä tuotteiden ekologisuudesta tai lähettämisestä lentorahdilla) ja hyvin lähellä tilaamista, mutta sitten mietin, miten joutuisin kirjoittamaan tänne ja tunnustamaan virheeni. Tulin järkiini ja suljin koneen. Stiplu jäi melkein stipluksi, ryhdyin kaivelemaan kangasvarastojani ja ompelemaan kankaisia joululahjapusseja.


Pussit tulevat oman perheen käyttöön, joten käytin kaikkia mahdollisia erilaisia kankaita ja kangassoiroja hyväksi. Toivon, että jouluaattona lahjoja avattaessa kukaan ei ihmettele, miksi pussin kulmasta kulmaan menee ylimääräinen sauma. Tai miksi punaisen pellavan sauma on ommeltu viininpunaisella ja poltetun oranssin värisellä langalla. Suunnittelin tekeväni koiran kanssa lenkin lähimpään Eurokankaaseen ostamaan punaista lankaa. Olimme jo matkalla, kun tajusin, että ei, tämä on juuri se haaste, mitä olen odottanut. Älä osta punaista lankaa. Käytä sitä, mitä sinulla on. Ja niin onneksi tein. En stiplannut.


Kaikkien pussien ulkopuoli on yksiväristä pellavaa. Näin ne ovat mielestäni kauniita asetella kuusen alle pitkin joulukuuta ja sopivat keskenään yhteen. Pussin sisäpuoli on puuvillaa. Halusin nimenomaan kaksinkertaiset pussit, jotta lahjan sisältö ei näy eikä tunnu niin helposti läpi.


Loppujen lopuksi sain tehtyä 15 joululahjapussia. Kaikki eri kokoisia, koska kankaan koko määräsi pussin koon, kaikissa erilainen sidontanauha, sen mukaan mitään kaapista löytyi. Tämän jälkeen voin vain ihmetellä, että ihan oikeasti, miten saatoin edes harkita uusien kankaiden ostamista. Nyt vain toivon, että rakkaat lapseni hyväksyvät, että jatkossa lahjoja ei revitä auki, vaan rusetit ja solmut avataan kaikessa rauhassa. Vielä on jonkun verran paperia ja nauhaa aikaisemmilta vuosilta, että saadaan pehmeä ja sujuva siirtymä roskattomaan jouluun.


Pienimmät pussit tein pellavasta yksinkertaisina. Visioin painavani niihin valkoisia lumihiutaleita. Kysyin lähipiirin askartelijoilta, josko kenelläkään olisi lainata lumihiutaleleimasinta. Kun ei ollut, ryhdyin etsimään netistä kivan näköistä ja sopivan kokoista. Ja löytyihän niitä. Siskoni ilmoitti kreivin aikaan, että hänellä olisi jouluaiheisia leimasimia, vaikkakaan ei lumihiutaletta. Päätin, että niillä mennään. Tuli vain melkein stiplu.


Valkoista mustetta en edes ajatellut ostavani, vaan päätin, että tyydyn kaapissani olevaan mustaan. Olisin mielelläni käyttänyt myös punaista ja hopeaa, mutta ne olivat kuivuneet. Viime vuonna yhden lahjapaketin koristeena ollut sinkkisydän pääsi sekin uuteen käyttöön lahjapussin koristeena.


Joululahjapussit on tehty, mutta ensimmäinen tekemäni joululahja ei mahdu niistä yhteenkään. Tein koirallemme kelluvan kapulan vesinoutojen harjoitteluun, tai ylipäätään vesileikkeihin. Päällystin kepin lasten vanhan repun selkäpehmusteella, teippasin sen tiiviisti ilmastointiteipillä. Ompelin samaisesta repusta päällisen ja tein kahvan. Erinomainen mainosreppu, mutta nyt se on käytetty loppuun. Aiemmin syksyllä käytin sitä jollan pressun paikkaamiseen.


Mutta sitten tapahtui se stiplu. Ei melkein stiplu, vaan stiplu. Kävin ostamassa kaksi kerää lankaa anopin lahjasukkia varten. Meinasin mennä ostamaan kaikkia tarvitsemiani värejä, mutta onneksi tarkistin ajoissa, mitä laatikostani löytyy. Seitsemän kerän sijasta ostin vain kaksi ja sukkapuikot. Asiat, mitkä olin kirjoittanut ostoslistaan, en mitään muuta. Olin tyytyväinen. Kunnes kotona ymmärsin, että ostamalla 2mm puikot minusta tuli lakkorikkuri! Puikot eivät mene lahjaksi, ne jäävät minulle. Toki on olemassa lieventäviä asianhaaroja: ostin puikot voidakseni tehdä lahjan ja minulla ei ole ainoitakaan 2 mm sukkapuikkoja. Mutta silti, stiplu on stiplu.   


Tuntuu tylsältä, varsinkin kun rikkominen tapahtui huomaamatta, tiedostamatta, voisi kai sanoa vahingossa, lahjan suunnittelemisen ja tekemisen innostuksessa. Toisaalta se oli huolimattomuutta, en keskittynyt asiaan, mikä osaltaan tekee siitä vielä pahempaa, pystyn näköjään ostamaan asioita miettimättä sen enempää. Mutta en aio ruoskia itseäni sillä enempää. Tätä stiplua lukuunottamatta olen onnistunut olemaan kolme kuukautta ostolakossa, ja minusta se merkitsee enemmän kuin yksi stiplu.

25.10.2018

Saippuaa, sukkia ja suunnistusta

Vuosi sitten ajattelin ensimmäisen kerran saippuan tekemistä. Lueskelin aiheesta netistä ja ihastelin muiden aikaansaannoksia. Tammikuun alussa tilasin muutaman saippuamuotin ja helmikuussa lipeää. Lainasin kirjastosta erilaisia saippuakirjoja. Maaliskuussa tein ensimmäiset omat saippuani. Se oli kivaa, jännittävää ja koukuttavaa. Noin kuukauden olemme käyttäneet tuota itse tehtyä saippuaa ja olen ollut tyytyväinen. Siksi tein toisen satsin kypsymään.  


Netti on pullollaan toinen toistaan houkuttelevampia tarvikkeita saippuantekoon, mutta pitkälle pääsee ihan kotoa löytyvilläkin asioilla. Enää en ostaisi edes perusmuotteja, koska maitotölkilläkin pärjää ihan hyvin. En ole ostanut enkä tule ostamaan hajusteita ja saippuamassoja, lipeän lisäksi kaikki muu löytyy ruokakaupasta.


Ja olisihan maailmassa kaikkea muutakin kivaa (ja lisää tuotetaan koko ajan). Sukkaplokit. Niitä olen ihastellut useamman vuoden, mutta en ole koskaan osannut päättää, minkä kokoiset ostaisin, ja siksi ne ovat jääneet hankkimatta. Olen  ehkä odottanut, että myyntiin tulisi säädettävä malli, mutta sellaisen puuttuessa olen edelleen ilman sukkaplokkeja. Tai olin vielä eiliseen asti. Tässä minun versioni köyhän miehen sukkaplokista. Pahvilaatikosta leikattu muotti käärittynä muovikelmuun. Ruma kuin mikä, mutta toimii.


Plokkini on kokoa 38, mutta kutomani sukat ovat 39/40. Siksi ne odottavat, että teen lisää plokkeja, ennenkuin pääsevät muotoiltavaksi. Kuopuksen sirossa koon 38 jalassa kuviot eivät pääse oikeuksiinsa. Novitan palmikkosukkien ohje löytyy täältä, minä käytin lankana 7veikkaa. Tykkään näistä, voisin hyvin tehdä toisetkin, ehkä harmaana.


Nämä pienet noin 32 koon sukat odottavat nekin muotoilua. Lankalaatikossani on kummitellut jo muutaman vuoden yksittäinen liila kerä Maijaa. Olen monesti aloittanut sen ja taas purkanut. Nyt sain sen kulutettua näihin sukkiin ja pois kummittelemasta laatikostani. Näistäkin tuli mielestäni kivat sukat, vaikka alku tuntuikin todella epäillyttävälle.


Nämä kummatkaan sukat eivät olleet projektilistallani. Minulla vain oli niihin sopivat langat ja sukkia tarvitaan aina, joten tulipahan tehtyä. Lankavarastoni pienentäminen on hyvästä, mutta se ei ole päällimmäisenä tarkoituksena ostolakossani. Vaikka tämä alkoi ostolakkona (joka pitää edelleen), huomaan ajattelevani kaikkea kulutusta enemmän ja enemmän. Mikä on kohtuullista, mikä tarpeellista, mitä minä haluan. En ole vielä päässyt tilanteeseen, jossa minä hallitsisin projektejani eikä toisinpäin, enkä ole saanut kotiamme sivottua ja raivattua niinkuin olisin osana elämänhallintaa halunnut, mutta olen matkalla. Olen miettinyt ruokailutottumuksiamme, elintarvikkeiden alkuperää, kemikaalikuormaa, lasten vaatteita ja talvikenkiä (vaikka lasten tarvikkeet eivät ostolakkooni kuulukaan). Niin paljon olisi tehtävää, että tuntuu kuin pää olisi välillä pyörällä eikä mistään saa kiinni. Ostamattomuus on helppoa, samoin on helppoa istua sohvan nurkkaan kutomaan. Sen sijaan on vaikeaa löytää tasapaino lapsille maistuvan ja terveellisen, vihreän ruoan välillä. On vaikeaa perustella omia valintojaan ihmisille, jotka ajattelevat asioista aivan päinvastoin. Ja minulle on äärimnmmäisen vaikeaa luopua suklaasta ja korvata kahvimaito kauramaidolla.

Olen itse valinnut tieni ja tiedän, mikä on päämääränä. Päämäärän löytäminen on kuitenkin aikamoista suunnistusta.

21.10.2018

Syysloma

Syysloma. Suurin osa siitä oltiin mökillä nauttimassa kauneimmasta ruskasta, mitä minä muistan. 


Olisin halunnut kanervia kuistille, mutta en tietenkään ostanut. Muutamassa paikassa mökin läheisyydessä kasvaa niitä, mutta ne eivät olleet enää "kelvollisia". Päätin käyttää sitä mitä luonto tarjoaa ja sehän tarjosi parastaan. Vaahteranlehdistä tein kimppuja terassinpöydälle.


Keräsin mustikan- ja puolukanvarpuja, tarkoituksena tehdä kransseja. Keräsin myös käpyjä ja lehtikuusenoksia askartelutarpeiksi. Reilu pari kuukautta jouluun, haluan alkaa valmistautua! Kun pakkasimme autoa kotimatkaa varten, pelkäsin jo miehen hermostuvan kun tuon koko metsän autoon, mutta onneksi hän on oppinut kärsivälliseksi kanssani.


Sain vihdoin valmiiksi verhon mökin eteiseen ulko-oven eteen. Paksuhko villakangas ja vuorina untuvakangas. Helmikuussa ompelin verhon kertaalleen, mutta sen nostomekanismi osoittautui käytössä toimimattomaksi. Nyt tein siitä laskosverhon ja se toimii erinomaisesti. Täydellinen lisäeriste yksinkertaiselle ulko-ovelle. Samoin sain viritettyä kiinnitysmekanismin eteisessä säilytettäville tikkaille. Nyt tikkaat ovat seinää vasten ja pienessä eteisessä on reilusti enemmän tilaa. Miksi ihmeessä tämän idean toteuttaminen on kestänyt iäisyyden? Saman ajan olen ärsyyntynyt, kun tikkaat ovat aina tiellä.


Olin tyytyväinen tämän rästityön tekemiseen, se on stressannut mina jatkuvasti. Ihan niinkuin muutama vuosi sitten juuttilangasta kaukosäätimille virkkaamani korikin. Kori on lerpattanut vähän joka suuntaan. Tämän syysloman aikana sain sen kovetettua vesiliimaseoksella ja miten paljon toimivampi ja kauniimpi siitä tuli! Kun aloitin ostolakkoni, minulla oli 44 projektia to do -listallani. Nyt niitä on "enää" 33.


Kuopus sai toivomansa purjehduspipon ja voi miten iloiseksi hän tuli. Pipo jäi samantien päähän, vain ruokapöydässä hän suostui riisumaan sen. Yhtään valitusta ei kuulunut, että villasukista purkamani Nalle-lanka olisi ollut liian karkeaa. Minulla itselläni vain on petturi-olo. Aiemmin olen ostanut erikoispehmeitä merino ja cashmere-lankoja, jotta poikien asusteet olisivat mahdollisimman mukavia käyttää. Tuntuu kuin olisin lyönyt avokämmenellä vasten kasvoja ja "pakotan" käyttämään karkeahkoa sukkalankaa. No, en tietenkään pakota. Lapsi on tyytyväinen ja niin pitäisi minunkin olla. Sain tehtyä jotain toivottua kierrätetystä materiaalista ilman, että piti käydä ostamassa mitään uutta.


Otsaa vastaan on edes vähän pehmeämpää Vuorelman Vetoa. Sininen purettu lanka ei olisi yksistään riittänyt, siksi kudoin taitteen alle piiloon jäävään kohtaan mustan raidan esikoisen piposta ylijääneellä langalla. Pienet nöttöset jäi molemmista vielä yli odottamaan seuraavaa projektia.


Tämä pipo ei ollut millään projektilistalla, se oli vain kuopuksen ex tempore toivomus kun näki esikoisen pipon. Sitähän elämä on, aina tulee väliin jotain muuta. Samaa sarjaa on esikoisen lempivillasukkien pidentäminen. Huomasin niiden jääneen pari kokoa liian pieniksi. Tarjouduin kutomaan kokonaan uudet sukat, koska nämä sukat ovat jo kolmas versio alunperin tekemistäni sukista. Kaksi vuotta sitten kudoin sukat nykyiseen malliinsa. Edelleenkin esikoinen halusi vain ja ainoastaan nämä sukat. Purin kärjen ja kudoin väliin muutaman kerroksen lisää.


Neljä kertaa yhden ja saman langan käyttäminen saa riittää. Kun nämä aikanaan kuluvat puhki, haluan keksiä jotain muuta.