11.2.2019

Tuskastuttavaa jumitusta

Sain anopilta kasan kankaita. Hän oli raivaamassa kotiaan ja tarjosi minulle hyvin paljon kankaita, suurimmalle osalle sanoin suoraan ei kiitos, mutta jotain kuitenkin toin kotiinkin. Sinällään älytöntä, koska minulla on jo ennestään reilusti kankaita, ja myönnän, tuntui hölmöltä vain hamstrata lisää. Tuskastuttavaa.

Marimekon tasaraita trikoista ompelin kestotiskirättejä.


Mustavalkoisista tuli mielestäni oikein tyylikkäät. Suorastaan harmi, että meillä ei ole käyttöä näille ja ei, en aio nostaa näitä tiskipöydälle vain koristeeksi. Nämä menevät ystävälleni lahjaksi. Hmph, trikoota on vielä niin paljon jäljellä, että voisin tehdä megasäästöpaketillisen näitä liinoja, mutta laitan lopun kankaan tässä vaiheessa suosiolla kaappiin.

Anoppi antoi myös punapinkkiraidallista trikoota. Siitäkin tein parempien ideoiden puutteessa kestotiskirättejä. Kivoja nämäkin, mutta... Parempi olisi antaa kankaan odottaa todellista järkevää käyttötarkoitusta kuin käyttää sitä johonkin ihan vain tekemisen vuoksi. Pakkokuluttamista. Ylikuluttamista tämäkin.


Olen yrittänyt kuluttaa vanhaa kosmetiikkaa ja erilaisia pesu- ja siivousaineita pois ja varmasti sortunut yliannosteluun ja ylikuluttamiseen tyhjenevien pullojen ja purkkien toivossa. Mikseivät ne voi ikinä loppua? Tuskastuttaa pestä lattiaa jollain liat pois räjäyttävällä, silmissä kirvelevällä kemikaalihirviö tehoaineella, kun oikeasti haluaisin vain käyttää etikkaa ja soodaa. Mutta ei auta. Itse olen jokaisen purkin ja purnukan hankkinut ja niin ne vain on kulutettava pois, vaikka mieli kyllä tekisi kaataa viemäristä alas. Pesu kerrallaan.

Olen tuskastellut rikkoutuneen yleiskoneeni kanssa. Sain sen neljä vuotta sitten joululahjaksi ja olen käyttänyt sitä paljon, mutta nyt on kyse jostain muusta kuin pelkästä kulumisesta. Takuu on edelleen voimassa, ei siitä puolen sanaa, mutta minun piti pakata kone ja lähettää se Tanskaan korjattavaksi. Ottaen huomioon, että kone on valmistettu USA:ssa (jotkut osat tiettävästi Kiinassa), niin tuo yksittäinen kodinkone on reissanut aika paljon ympäri maailmaa. Ei kovin ympäristöystävällistä, mutta takuuhuolto on takuuhuolto.

Ja niin vain tuskastuttaa joulukaktuksenikin, tai sen puute. Sen pistokkaat. Sain kaksi kuukautta sitten joulukaktuksen pistokkaita, kuukausi sitten niihin kasvoi juuret (kuvassa) ja istutin ne multaan. Ne ovat edelleen ihan elossa olevan näköisiä, mutta mitään kasvua ei vain näytä tapahtuvan. Pitäisikö minun hävittää nekin vai yksinkertaisesti malttaa odottaa pidempään? Haluaisin viherkasveja, haluaisin niitä paljon lisää, mutta en voi mennä ostamaan. Pistokkaita voisin yrittää saada tutuilta, mutta eipä sekäään auta jos/kun en saa niitä kasvamaan. Ituja olen kasvattanut ja saanut edes levän päälle vihreää, mutta siihen se melkein tässä vaiheessa vuotta jääkin.


Syntymäpäiväni on parin kuukauden kuluttua. Huomaan tekeväni mielessäni erilaisia toivelistoja, vaikka samaan aikaan en haluaisi mitään muuta kuin olla perheeni kanssa. Haluaisin heidän leipovan minulle kakun, tarjoiltuna aamulla sänkyyn, ehkä kukkia. Lasi kuohuviiniä maistuisi illalla. Miten jouluna oli niin helppoa toivoa vain kahta asiaa? Miksi nyt mieleeni tulee kaikkia haluja ja mielitekoja? Haaveilen uudesta kylpytakista, peikonlehdestä, isosta multakuormasta mökille, istutuslaatikoista, räätälin liiduista, kangassaksieni teroituksesta..... Lista vain venyy venymistään. Ihme, ettei siinä ole lisää lankaa.....
 
Upeita talvipäiviä. Olen nauttinut niistä koiran kanssa, kahlannut polvia myöten umpihangessa, ihastellut lumisia puita niska vääränä. Aikaa käsitöille ei ole jäänyt eikä tekemättömien projektien lista ole lyhentynyt. Jään odottamaan inspiraatiota.

 

1.2.2019

6 kuukautta ostolakossa - välitilinpäätös

Olen ollut kuusi kuukautta ostolakossa. Kuusi kuukautta kahdestatoista. Olen puolessa välissä lakkoa, jonka toivon ajan myötä muuttuvan elämäntavaksi.

En voi sanoa kokeneeni minkäänlaista valaistumista tai puhdistumista, en ole saanut lisää aikaa vuorokauteen eikä pankkitilini saldo ole noussut mihinkään ennätyslukemiin. Olen rikkonut lakkoa kolmesti: vahingossa ja ajattelematta ostin sukkapuikot, jotta sain anopin lahjasukat tehtyä, ja puisen vessaharjan, koska olin sellaista pitkään etsinyt. Toissa päivänä ostin kahdeksan nappia ihan tietoisena siitä, että se rikkoo ostolakkoani.

Kyllä, minulla olisi ollut kahdeksan nappia kotonakin (heh, minulla on varmasti 80 nappia purkissa), mutta kun teen ison työn villatakin kutomisessa, haluan, että napitkin ovat mieleiset, jotta takkia tulee käytettyä vuosikausia. Tottakai olisin voinut nyt ommella siihen väliaikaisesti vain jotkut napit ja ostaa mieleiset ostolakon jälkeen, mutta haluan saada villatakin kerralla kuntoon enkä ottaa riskiä, että se nappien takia ufoutuu uudestaan.


Ostolakkoni päällimmäisenä syynä olivat tekemättömät projektit, joihin materiaalit oli hankittuna. Sen sijaan, että olisin tehnyt niitä, hamstrasin lisää materiaaleja uusiin projekteihin - osin hyvin saman kaltaisiin kuin mihin materiaalit olivat jo olemassa. Ylikulutusta ylikuluttamisen päälle. Kun aloitin ostolakkoani, listasin 44 projektia. Olen tehnyt niitä urakalla pois, nyt jäljellä on 23. Ostamalla nämä napit saan lähiaikoina taas yhden projektin valmiiksi ja sitten olen puolessa välissä. Jee! 

Ennen ostolakkoa projektit olivat vain mielessäni ja siksi niitä "unohtui" samalla kun lankoja tai kankaita siivosi kaapin perukoille. Ostolakon alussa listasin projketit, mutta siinäkin ne olivat vain ranskalaisia viivoja ja niiden työmäärää oli vaikea hahmottaa. Samanlaisia viivoja olivat lapaset ja torkkupeitto. Instan #makenine innoitti minua listaamaan projektejani helpommin hahmotettavaan muotoon. Yhdeksän ei tietenkään riitä minulle mihinkään, mutta halusin kuitenkin piirtää tekemättömät työt paremmin esille. Tähän taulukkoon listasin 15 työtä (lista ei ole valmis), tämä auttoi minua ymmärtämään, että ihan oikeasti, yksi ihminen pystyy tekemään vain tietyn määrän käsitöitä vuoden aikana. Niitä on ihan turha hamstrata lisää, jos edellisetkin ovat tekemättä.


Ostolakkoni on paisunut tarkoittamaan hyvin paljon kaikkea muutakin kuin ostamattomuutta. Olen tämän puolen vuoden aikana lukenut ilmastomuutokseen liittyviä juttuja enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ahdistuksissani yrittänyt elää kestävämmin ja ohjata perhettäni samaan suuntaan. Vaikka välillä tuntuu, että teini-ikäisten lasten toiminnan muuttaminen on vaikeaa, on todettava, että vielä vaikeampaa se on 50+ miehen suhteen. Mieheni on tukenut minua ostolakossani ja kiitettävästi syö kaikkia ei aina niin onnistuneita ruokakokeilujani, mutta silti. Lasten syömästä ketsupista kertyvät muovipullot eivät ole mitään verrattuna vaikka miehen juomaan kahviin tai hankkimiin urheiluvarusteisiin.

Olen rohkaistunut olemaan sukuni ituhippiviherpiipertäjä, olen se kummajainen, joka paikkaa vaatteensa, jättää joulukukatkin ostamatta ja yrittää välttää roskien lisäksi kaikkea turhaa kulutusta. Tiedän, etteivät esimerkiksi siskoni ymmärrä kaikkea tekemääni ja he pyörittelevät silmiään kuullessaan uusimmista tavoitteistani, mutta entä sitten. Tämä on minun elämäni ja minä vastaan siitä. 

Haastoin tammikuun alussa koko perheemme vähentämään sähkönkulutusta 10 %:lla viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Jos onnistuisimme, kävisimme ostamassa kunnon pizzat. Koskaan aikaisemmin eivät lapset ole muistaneet sammuttaa valoja niin hyvin, koskaan aikaisemmin ei mies ole muistanut sammuttaa illalla telkkarista virtaa (on laittanut sen vain stand by :lle). Aikaisemmin olen surutta lämmittäyt uunin tarvittaessa joka päivä vaikka yhtä asiaa varten, tänä vuonna olen tehnyt aina vähintään kaksi asiaa yhdellä lämmityksellä. Mutta me onnistuimme, itse asiassa erittäin hyvin, vähensimme kulutusta 22,4 %:lla! Vielä pitäisi löytää ne todelliset kulutussyöpöt, onko se pesukone, uuni vai mikä. Lienee selvää, että sama haaste (eri porkkanalla) toteutetaan myös helmikuussa!


Sähkönkulutuksen vähentäminen on tietysti osin ristiriidassa sen kanssa, että haluaisin tehdä mahdollisimman ison osan ruoasta itse. Leipä on parasta uunituoreena, vaikka osan voi laittaa pakkaseen, sitä täytyy silti leipoa usein. Kyse on tasapainon löytämisestä, siitä kultaisesta kestävästä keskitiestä. Kumpi on oikeasti parempi, yksi paketti hiivaa vai jatkuva juuren ruokkiminen ja osan juuresta hävittäminen. Minulla on vielä paljon opittavaa.

Yritän edelleen opetella juomaan kahvini kauramaidolla. Lapseni kysyi yksi päivä, että miksi sitten juot sitä, jos et tykkää siitä. Erinomainen kysymys. Päätin, että jatkossa juon harvemmin kahvia ja useammin teetä. Silloin harvoin, kun juon kahvia, voin / aion / saan (toistaiseksi) nauttia sen lehmänmaidon kanssa.


Kulunut puoli vuotta on avannut silmäni niin monella tavalla, etten osaa sitä sanoiksi pukea. Kuluneet kuusi kuukautta eivät ole olleet ankeita, päinvastoin. Tavoitteeni on, että pystyn jatkamaan valitsemallani tiellä ja että sekä mieheni että lapseni haluaisivat valita samoin.

Ihanaa lumista helmikuuta!

24.1.2019

Kolmas kerta toden sanoo

Lokakuussa 2017 ostin Snurresta valkoista Lamana Bergamo -lankaa, tarkoituksena tehdä esikoiselle joululahjaksi pipo. Ei tullut esikoiselle pipoa, alkuvuodesta kudoin siitä itselleni pipon. Pipo pääsi heti käyttöön eikä siitä ole yhtään kuvaa. Se venyi ja menetti mallinsa eräällä pitkällä kävelyllä kunnon lumisateessa ja oli epämiellyttävä käyttää sen jälkeen. Purin pipon ja kudoin sen uudestaan eri mallilla. Ei tullut pipoa, tuli tekele, joka muistutti enemmän avantouintilakkia - ja sekin meni purkuun ilman julkaisukelpoista kuvaa.

Lanka oli edelleen ihanaa, siksi päätin kokeilla vielä kerran, halusin uskoa, että kolmas kerta toden sanoo. Kudoin pipon soveltaen Klompelompe neuleita koko perheelle -kirjan Gustav-pipon ohjetta. Piposta tuli hyvä, ei täydellinen, mutta käyttökelpoinen ja erittäin mukava. En jää odottamaan, että ehtisin kostuttaa ja muotoilla pipon, enkä sopivia kuvausolosuhteita tai että kuvaaja ehtisi paikalle valoisaan aikaan, tämä kuva sohvalle taitellusta piposta saa riittää. Epäilijöille tiedoksi, se todellakin on pipo eikä Fabergé munan lämmitin, heh.


Neulerintamalla en ole saanut mitään muuta valmiiksi. Olen kutonut projektineuletakkia, mutta iso työ vie paljon aikaa ja kestää, ennen kuin saan sen valmiiksi tai esittelykuntoon. Ajattelin, että kun saan tämän neuletakin valmiiksi, voin hyvin heittää pois lempivillatakkini. Pelästyin omia ajatuksiani. Mitä oikein ajattelin, miksi ihmeessä??? Villatakki on kainaloista revennyt, mutta so what, saumat on helppo ommella uudestaan kiinni. Niin ja kyynärpäät ovat melkein puhki kuluneet, ei sitä kannata enää korjata.... Olen alkanut vihata tuota viimeistä lausetta - miten niin ei kannata korjata? Eikö kaikki korjattavissa oleva kannata korjata? Eikö jokaisen, joka huolehtii vaatteistaan, tulisi kunnioittaa niitä niin paljon, että korjaa niitä niin pitkään, kuin vain voi? Minä tein niin, ompelin kainalot kasaan ja paikkasin kyynärpäät. Lempivillatakkini (100 % villaa) sai lisää elinaikaa. Ei se, että olen joskus ahneuksissani hankkinut lankaa villatakkiin ja nyt kudon sitä, tarkoita, että edellinen käyttökelpoinen pitäisi sen takia hylätä. Visible mending, mikä ihana ajatusmaailma!


Huolsin kenkäni - minkä senkin olen laiminlyönyt liian kauan aikaa. Miksi se on niin vaikeaa ottaa tavaksi tavaroista huolehtiminen? Miksi nahkakenkiin tulee lisänneeksi vahaa vasta sitten, kun ne ovat niin kuivat, että ne suorastaan huutavat sitä? Kenkäpoloiset. Lupaan yrittää parantaa tapani.


Jossain olen sentään onnistunut parantamaan tapani ja tekemään asiat hyvissä ajoin. Minulla oli jemmassa kahden talven kynttilän jämät. Isosisko oli kerännyt tämän talven jämänsä ja antoi ne minulle. Olisin voinut säilyttää jämät lähemmäksi joulua, mutta päätin tehdä niistä kynttilöitä jo nyt. Ennen joulua on taas tekemistä ihan riittämiin.

Sulatin melkein kaikki valkoiset ja kaadoin kerralla Pringles purkkiin. Helppoa kuin heinänteko ajattelin, kunnes massa alkoi jäähtyä ja huomasin, että tämä "kynttilä" ei tule palamaan. Opin kantapään kautta, että massa ilmeisesti kutistuu kuivuessaan.


Harmittelin mielessäni ja aloin tehdä vihreäsävyistä räsymattokynttilää. Yritin olla rauhallinen ja malttaa odottaa edellisen kerroksen jäähtymistä, mutta ilmeisesti olin kuitenkin liian hätäinen, koska seuraavana aamuna sekin oli vähän vetäytynyt. Uskon sen kuitenkin palavan ja jatkoin harjoituksia. Siirryin punasävyisiin räsymattoihin ja niin se vain on, että kolmas kerta toden sanoo: ne onnistuivat! Sain onnistumisesta niin paljon itseluottamusta, että sulatin ensin tekemäni valkoisen uudestaan ja valoin sen raitoina. Lopputulos: onnistunut valkoinen räsymattokynttilä.


Ostolakkoni loppuu hyvissä ajoin ennen ensi kynttiläkautta. Voi olla, että ostan vihreän kynttilän kaveriksi tuolle vasemmanpuoleiselle - ainakin nyt vihreä puhuttelee minua kovasti. Muuten tuntuu, että kynttilöitä riittää vaikka ostolakko jatkuisi toisenkin vuoden.

Lumista tammikuuta Sinulle!

17.1.2019

Decluttering

Olen ollut melkein puoli vuotta ostolakossa. Olen tyrmännyt omat mielitekoni, aivopessyt itseni olemaan haluamatta lisää. Materialistiset halut ovat olleet yllättävän helppoja sammuttaa. Muutama stiplu on tapahtunut vahingossa. Kaikkea, mitä olen tarvinnut, on löytynyt, ja enemmän kuin riittävästi. Mikään ei ole loppunut, eikä tätä menoa lopukaan ainakaan minun elinaikanani. Tottakai eteen on tullut uusia asioita, joita olen halunnut, esimerkiksi pari ihanaa villapaitamallia, mutta nekin halut ovat unohtuneet yllättävän nopeasti.

Ostolakko on avannut silmäni sille, minkälaisen ylikulutuksen aikaansaamaan tavarapaljouden keskellä elän. Kotimme on yksi iso kaaos. Vaikka meillä mukamas ei ole paljoa tavaraa enkä ole ollut mikään himoshoppaaja koskaan, silti tavaraa on enemmän kuin pitäisi olla. Lankalaatikkoni ja tekemättömien käsitöideni lista ovat ainoat järjetyksessä olevat asiat.  

Tai ovat nyt, kun purin kaksi epäonnistunutta työtä, pesin langan ja kerin ne.


Ei auta kuin käydä tavara, laatikko, kaappi ja huone kerrallaan läpi ja raivata kotia. Declutter. Keittiön laatikosta löytyi mausteiden joukosta kolme pääsiäissulkaa, kaksi pientä gormiti (?) hahmoa ja kaksi 80 senttistä nyörin pätkää. Raivausurakka olisi ehkä osuvampi nimi kuin ostolakko, mutta ilman ostolakkoani en ehkä olisi tässä pisteessä enkä katsoisi näillä silmin jokaista tavaraa, ajattelisi hukkaan heitettyä materiaalia, sen hävittämiseksi tarvittavaa energiamäärä ja siitä aiheutuvia päästöjä. Ennenkuin koti on raivattu, eroteltu käyttökelpoinen ja ihan roska toisistaan, voin vain haaveilla sekajätteiden mahduttamisesta hillopurkkiin.


Ostolakkoni aikana olen yrittänyt kiinnittää huomiota ruokavalioon ja ruokahävikkiin. Yritän edelleen opetella juomaan kahvini kauramaidolla, viikottaisen ruokalistan kirjoittaminen etukäteen vaatii sekin harjoitusta. Mutta sittenkin vaikeinta tuntuu olevan luopuminen kaikista herkuista. Mistä lähtien pitää saada joka päivä jotain hyvää? Se, että leipoo keksit itse (tällä kertaa lakritsikeksejä), vähentää ehkä vähän pakkausjätettä ja kuljetuspäästöjä verrattuna siihen, että ostaisin ne valmiina kaupasta, mutta ylikulutusta se on yhtä kaikki.


Kangaskaappini on epäjärjetyksessä. Siellä ei ole täyttä kaaosta, mutta sekin odottaa raivaamista. Kuinka pieni tilkku on liian pieni säästettäväksi? On ihanaa kuulla vihjeitä ompelujätteen hyödyntämiseksi, mutta ennenkuin olen siinä pisteessä, että pystyisin hyödyntämään sen omiin tarpeisiin, tulee ylisuuret varastot ensin raivata pienemmiksi.

Muutaman kankaan palan sain sentään pois pyörimästä ja hyöytykäytettyä. Ompelin muutaman pienemmän kangaspussin kauppareissuja varten. Minulla on isompia kestohedelmäpusseja, vaikka viime aikoina olenkin kerännyt kaikki hedelmät ja kasvikset yhteen isompaan kangaskassiin. Olen kaivannut pienempiä pusseja jo pidemmän aikaa, sellaisia irtokarkkipussien kokoisia, joihin vaikka pähkinöitä voi ostaa. Tietenkin olen käyttänyt paperipusseja uudestaan ja uudestaan, mutta ne kestävät vain tietyn määrän uudelleenkäyttöä. Nyt en tarvitse niitä enää, kun ompelin kestopähkinäpusseja. Lapsilla on ollut omat kestokarkkipussit käytössä viime keväästä asti.


Minulla olisi sopivia kankaita tehdä kestopähkinäpusseja varmaan kymmenittäin, mutta nyt ompelin vain muutaman omaan käyttöön ja kaksi lahjaksi. Sekään ei tunnu oikealta, että väkisin käyttää omat varastot pois tekemällä jotain enemmän kuin tarvitsee, ennemmin lahjoitan osan kankaista Kierrätyskeskukseen tai lasten koululle.


Melkein puoli vuotta ostolakkoa takana. En epäile ollenkaan, ettenkö pystyisi jatkamaan vuotta loppuun asti. Ruuvia täytyy vain kiristää ja keskittyä omaan kulutukseen laajemminkin kuin vain ostamatta jättämisen kautta ja keskeneräisten käsitöiden tekemisellä. Muuten tämä talvi saattaa olla viimeinen lumitalvi, ainakin Helsingissä.



13.1.2019

Vuodenaikahaaste: talvi

Huovutetut tumput. 100 prosenttista islantilaista villaa. En tiedä, onko olemassa mitään talvisempaa kuin huovutetut tumput, siksi osallistun näillä tumpuilla Tavaroiden taikamaailman Vuodenaikahaasteeseen. 


Lapaset on helppo ja nopea kutoa (itselle muistiin: 6mm puikot ja 38 silmukkaa). Siksi ihmettelen, miten on voinut kestää kolme vuotta lankojen ostamisesta näiden tekemiseen? Onneksi langat eivät marinoituessaan yleensä mene miksikään. Se nyt vielä puuttuisi, että tulisi lankahävikkiäkin.

Jos nyt ostaisin lankaa, ostaisin ehdottomasti suomalaista villaa. Pidän tästä LettLopista, pidän todella paljon, mutta ajatus siitä, että suomalaisesta villasta jopa puolet hävitetään, tuntuu järkyttävältä (lue lisää esim täältä). Ja vain siksi, että siitä ei olla valmiita maksamaan riittävästi. Se saa minut hyvin surulliseksi. Kunhan ostolakkoni on takanapäin ja seuraavan kerran oikeasti tarvitsen lankaa, aion ostaa suomalaista villaa.


Huovutuksen kanssa saa aina toivoa parasta ja varautua pahimpaan. Pesin nämä kaksi kertaa 40 asteessa, ennenkuin ne olivat huopuneet sopivasti. Tumput on tänään testattu ulkona ja olen oikein tyytyväinen.

 
Tämä oli Vuodenaikahaasteen viimeinen etappi. Johanna, kiitos hauskan ja mielenkiintoisen haasteen emännöimisestä. Haasteessa oli sopivasti tehtäviä sopivalla aikajänteellä ja ohjeet olivat riittävän väljät monipuoliselle osallistujajoukolle. Oli kiva osallistua. 


7.1.2019

Lumivalkoinen mohair-peitto

Viime kesän kuumimmilla helteillä ostin Lankavasta puoli kiloa Esito Lenkkimohairia. En siksi, että olisin tarvinnut, vaan siksi, että kaverit olivat kutoneet lenkkimohairista ihania peittoja ja noh, minäkin halusin jotain niin ihanaa ja pehmeää.


Joulun alla siskoni ja serkkuni alkoivat kutoa ihanaakin ihanampia balmuir-henkisiä kaulaliinoja. Siksi minä otin työn alle torkkupeittoni. Oli kiva tehdä yhdessä, seurata miten muut etenevät. Mutta kyllä oli viho viimeisen tylsä ja puuduttava työ. Lopputulos on ihana, ei poikittaista sanaa siitä, mutta kutominen oli vaikeaa ja hankalaa, eikä harjaaminenkaan ihan kevyimmästä päästä ollut. Siihen saattoi osaltaan tietysti vaikuttaa se, että käytin harjaamiseen hiusharjaa ja hapsuihin juuresharjaa. 


Itselle muistiin: 160 silmukkaa, 1o1n, 6mm puikot, kaksi vyyhtiä lankaa. Lopputulos noin 1m*1,4m ihanuutta. Paksut metallipuikot eivät ole minun juttuni, joten hammasta purren kudoin työn loppuun.


Iloa työn keskelle toi saamani uudet Knit Pro:n pyöröpuikot! Reklamoin puikot FIinaNeuleeseen, mistä olin ne ostanut, ja sain uudet tilalle. Heidän mukaan puikoilla ei ole takuuta, mutta antoivat tilalle uudet ja sanoivat, että lähettävät kaikki valmistajalle tuotekehitystä varten. Olin enemmän kuin iloinen, enemmän kuin tyytyväinen.


Kaiken hattaramaisen pehmeyden vastapainoksi olen käynyt lasten vaatekaapit perusteellisesti läpi. Niin perusteellisesti, että olen rakentanut sisukset osittain uudestaan vastaamaan teini-ikäisten tarpeita. Toukokuussa (apua, mihin tämä aika häviää) ostin Kierrätyskeskuksesta sopivat Lundian osat, nyt vihdoin sain ne työstettyä ja maalattua. Varaamani maalin loput olivat osittain menneet jo huonoiksi, mutta sain kuin sainkin työn tehtyä. Samalla kaappien tyhjennyksellä käytiin kaikki vaatteet läpi, mitkä mahtuu edelleen, mitkä menee kiertoon. Vielä pitää jakaa vaatteet eteenpäin ja viedä maalipurkit sorttiasemalle, sitten on iso tekemätön työ saatettu loppuun.


Jotta päivät olisivat varmasti tarpeeksi yllätyksellistä sillisalaattia, alkoi talvehtimassa oleva Mårbackani kukkia. Ainakin se on vielä toistaiseksi elossa! Olen siitä hyvin iloinen, koska näin minulla on ainakin yksi kesäkukka myös ensi kesänä ja ostolakkoni aikana. Olettaen siis, että pelakuu selviää kevääseen asti.


Tästä innostuneena järjestin siemenpussini ja siirsin ne kauniisen metallirasiaan, jonka sain siskolta. Aiemmin pussit olivat inhottavassa muovisessa vanhassa jäätelöpurkissa. Ihan toimiva sekin, mutta paljon kivempi näin. En voi kuin ihmetellä, mikä siemenhamsteri minä olen oikein ollut. On kukkia ja vihanneksia ja tomaatteja. Rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että tomaatin siemeniä on kuusi pussia!!!

Osa pusseista oli tyhjiä. Olenko säästänyt tyhjät pussit muistutuksena vai ovatko siemenet kadonneet säilytyksen aikana? En osaa sanoa. Osa siemenistä on jo reilusti yli parasta ennen päiväyksen, mutta en usko, että ainakaan kaikki ovat menettäneet itävyyttään.


Tässäkin näkyy valitettavan hyvin ylikuluttaminen - siemenet eivät ehkä ole se kaikkein huonoin pahe, mutta silti tarpeetonta hamstraamista. Myönnän kyllä, että nyt ostolakon aikana olen iloinen, että voin ensi kesänäkin yrittää kasvattaa kukkia. Ja tomaatteja.

1.1.2019

Lankainventaario 2019

Hyvää uutta vuotta 2019! Vuoden alku olisi erinomainen tilaisuus tehdä erilaisia lupauksia ja aloittaa uusia juttuja, mutta minä en tee niistä kumpaakaan.

Ostolakkoa on nyt viisi kuukautta takana ja tavoitteena on jatkaa seuraavat seitsemän. Ostolakko alkoi tekemättömien projektien aiheuttaman ahdistuksen vuoksi. Alussa listaamistani 44 projektista olen nyt tehnyt 16. Jos listalle ei olisi tullut uusia unohdettuja projekteja, olisi jäljellä "enää" 28, mutta oli luku mikä tahansa, projektien tekemisessä riittää puuhaa.

Se, mikä alkoi ostolakkona, on matkan varrella muuttunut elämäntaparemontiksi ja kyllä, jatkan samalla linjalla, ehkä vielä vähän ruuvia kiristäen. Viime vuonna meidän perhe vei kierrätykseen yhteensä 15,7 kiloa muovia. Aivan järkyttävän paljon, sitä täytyy vähentää edelleen. Lisäksi aion yrittää olla syömättä punaista lihaa vuonna 2019, mutta en tee siitä numeroa enkä mitään ehdottomuutta itselleni. Samoin haluan jatkaa kodin raivaamista ja tehdä tilaa oikeasti tärkeille asioille.

Tänään kävin lankavarastoni läpi ja tein vuotuisen lankainventaarion. Se on jotenkin helposti laskettavissa oleva asia, sopiva kokonaisuus ja lähes hallittavissa.


Puuvilla- ja puuvillasekoitelankoja minulla on 1 722 grammaa eikä näille ole olemassa mitään valmista suunnitelmaa. Kaikkein kivoimpia värejä on vain vähän, joten haastetta tulee olemaan näiden kuluttamisessa.

Sukkalankoja minulla on yhteensä 2 618 grammaa (7v ym 1 338g, Nalle ym 505g ja fingering 775g). En väitä, että niitä olisi huolestuttavan vähän, kyllä näistäkin aika monet sukat kutoo. Ja kun jatkossa aion entistä enemmän parsia sukkia ja purkaa varret / hyödyntää käytettävissä olevan langan, pärjään ainakin seuraavat seitsemän kuukautta ilman uusia sukkalankoja. Heh, jos kutoisin vain omalle perheelle, pärjäisin ehkä seuraavat seitsemän vuotta.

Erilaisia villa-, alpakka- ja merinolankoja minulla on yhteensä 1 506 grammaa. Tämä on hyvin sekalainen seurakunta ja tulee olemaan vaikeasti kulutettavissa. Mukana on jämä nöttösiä erilaisista mohairlangoista ja muista erikoisuuksista. En anna sen haitata. Eniten olen iloinen tähän joukkoon sisältyvästä suomenlampaiden villan osuudesta, 404 grammaa. Näistä on tulossa sukkia ja lapasia ja ties mitä ihanaa!


Edellä mainitut "vapaat" langat, eli sellaiset, joita ei ole suoraan varattu johonkin tiettyy työhön, ovat yhteensä 5 846 grammaa. Aika paljon lankaa se on sekin, mutta hallittavissa oleva käsivarasto, joka mahtuu vaatekaappini alimpaan laatikkoon.


Laatikon "ulkopuolella" ja poissa "vapaista langoista" ovat pojan neulepaitaan varatut 550 grammaa Rowan denimiä, omaan neuletakkiin varatut 600 grammaa Loftia, esikoisen torkkupeittoon varatut 1 100 grammaa Cascade 220:a, kuopuksen torkkupeittoon varatut 1 011 grammaa Esito huopalankaa, vielä yhteen torkkupeittoon varatut 500 grammaa Esito lenkkimohairia ja 300 grammaa Rowan felted tweediä (tämä odottaa aiemmin kutomani paidan purkamista ja kutomista ehkäpä neuletakiksi). Nämä ovat isoja projekteja eivätkä valmistu ihan käden käänteessä. Nämä myös vievät tilaa erinäisissä pussukoissa ja painavat yhteensä 4 061 grammaa. Puhumattakaan siitä, montako erilaista projektipussukkaa tarvitaan niiden säilömiseen.

Tässä vaiheessa inventaariota olin tyytyväinen, olin yhteensä alle 10 kilossa! Viime vuonna luku oli yli 11 kiloa! Mutta sitten muistin miehen pipon, jonka purin ja joka odottaa uudelleen kutomista (101 grammaa lankaa) ja kesällä Lankavasta ostamani paksun villalangan... Paino 2 800 grammaa! Eli 2 901 grammaa lankaa, jonka olin siivonnut pois näkyvistä ja ennenkaikkea pois mielestä. On se hyvä, että olen ostolakossa, muuten olisin saattanut vahingossa ostaa toiset melkein kolme kiloa lankaa mökin vessan mattoon.


Minulla on siis 12 707 grammaa lankaa (plus sekalainen kokoelma erilaisia juutti- ym virkkauslankoja, mitä en ole aikaisempinakaan vuosina punninnut, ja ne langat, mitkä olen unohtanut). En aio luvata mitään, mutta totean, että tämä määrä lankaa ja keskeneräisiä projekteja riittää enemmän kuin hyvin ainakin ostolakkoni loppuun.

Vuoden ensimmäinen päivä taittuu iltaan. On aika tarttua puikkoihin ja jatkaa "vielä yhtä torkkupeittoa". Ja mikäs on kutoessa karvakuonon nukkuessa jaloissani.


Hyvää ja ahkeraa uutta vuotta 2019!!!

28.12.2018

Välipäivinä

Joulu on ohi. Joulu oli kiva, mutta silti olen iloinen kun se on takanapäin. Odotin joulua paljon, tai ainakin ajallisesti pitkän aikaa. Koko joulukuun oli niin paljon hommia, etten ehtinyt varsinaisesti odottaa joulua. Vielä aattoaamuna iso osa joulukoristeista odotti laatikossa esille ottamista. Toisaalta se kertonee siitä, että niitä on enemmän kuin tarpeeksi.

Pari päivää ennen aattoa tein mansikkamarmeladeja kesällä poimituista mansikoista tekemästäni soseesta. Maku oli oikein hyvä, mutta olisipa joku muistuttanut, että siemenet pitää siivilöidä pois! Lapset ovat niin tottuneita "vihreisiin kuuliin", että tavan mukaisesti he ottivat aattona niitä ennemmin kuin vieressä olevia minun tekemiäni "punaisia kuutioita". Hmmph.


Herkkuja oli minusta liikaa, vaikka lapsille jouluun kuuluu nimenomaan herkkupöytä (ei silti, kyllä minäkin söin enemmän kuin tarpeeksi). Oli itse tehtyjä ja ostettuja, ja kyllä, minua niin ahdisti kaupan konvehtien kääreet! Vaikka Fazermintin kääreet kuuluu laittaa biojätteeseen ja Kettukarkkien kääreet menee kartonkikeräykseen, on silti valtavan paljon kääreitä, mitkä menevät sekajätteeseen. Mitä tuhlausta! Ei silti kotonakaan tehdyt herkut täysin roskattomia ole, mutta ainakin parempia.


Juuri ennen aattoa sain valmiiksi koiramme joululahjan - etsintämaton (fleecekaistaleiden väliin piilotetaan herkkuja, joita koira sitten hajun perusteella etsii).


Inspiraation mattoon sain Musti ja Mirristä, jossa vastaavia myydään aktivointilelun nimikkeellä. Matoilla on hintaa noin 20 euroa, mutta mitä tuhlausta ostaa läjäpäin uutta fleeceä, kun sitä löytyy perheenjäsenten tuoksuilla varustettuna kaappien kätköistä ihan riittävästi. Maton pohjana käytin siskontytön vanhoja farkkucapreja. Projektin edetessä ja epäuskon iskiessä tutkailin netistä ohjeita ja huomasin, että suurin osa on tehty ostamalla suihkumattoa pohjaksi ja solmimalla kaistaleet siihen kiinni. Väärä lähestymistapa minulle, kun materiaalien piti löytyä kotoa. Ja kun noin 1/3 oli jo tehty.


616 fleecesuikaletta. Ihan järkyttätä työ leikata niitä, mutta mikä riemu saada kulutettua vanhoja fleecejä pois. Suikaleen paksuudesta riippuen joko 3 tai 4 kasaan ja sitten ommellen koko rivi kerralla kiinni. Ompelukoneeni ei tykännyt näin paksusta työstä ja alkoi tehdä hyppytikkejä. Varmuudeksi ompelin kaikki rivit kahdesti. Olen tyytyväinen, ihan niinkuin koirammekin.

Aika viime metreille jäi miehenkin lahjan valmistuminen. Teen hänelle lahjaksi golf bägin, mutta sen suunnittelu ja toteutus tarvitsee enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä ja hänen osallistumistaan. Siksi en edes yrittänyt tehdä sitä joulun alla. Tein kuitenkin saman henkisen pussukan vihjeenä tulevasta.


Tähänkin löytyi kaikki materiaalit kotoa. Minua hävettää ja hirvittää omien varastojeni määrä, loppuvatko ne koskaan?????


Minä sain joululahjaksi kovasti toivomani parsinsienen. Enkä mitä tahansa, vaan todellisen kaunottaren! Vielä en ole ehtinyt testata tätä, vaikka korjausta odottavia sukkia on pinoksi asti.


Luovuin ajatuksesta saada kuopuksen sormikkaat ja esikoisen pipo valmiiksi niin, että olisin antanut ne lahjaksi jouluna. Sain sormikkaat valmiiksi tänään, mutta en edes yritä kuvata mustia sormikkaita vuoden pimeimpään aikaan. Kuopus on onnellinen, enempää en pyydä. Esikoisen pipo on työn alla ja etenee hyvin. Tai eteni vielä hetki sitten, kunnes Knit Pro :n pyöröpuikko napsahti poikki. Auts! Tätä ei ollut edes käytetty paljoa, tämä on kolmas pipo tällä puikolla. Mielestäni puikkojen pitäisi kestää enemmän. Näin ostolakon aikaan se harmittaa tietysti tuplasti enemmän. 


Kun yhden työn saa valmiiksi ja toisen työstäminen keskeytyy, on sopiva aika aloittaa kolmas työ. Kesällä ennen ostolakkoa ostin Lankavasta Esito -lenkkimohairia tarkoituksena tehdä torkkupeitto. Vihaan tätä työtä jo nyt: lankaa on erittäin hankala kutoa, pitkät metalliset puikot ovat todella työläät (minulla ei ole sopivia puisia eikä pyöröjä enkä mene niitä ostamaan) ja 160 silmukkaa kerroksella 1o1n on puuduttavan tylsää. Toivon, että lopputulos on vaivan arvoinen. 


Minulla on paljon puikkoja, toki myös lankaa ja niitä keskeneräisiä projekteja, mutta nyt puhutaan puikoista. Silti tuntuu, että käytän vain niitä tiettyjä suosikkipuikkoja ja että hyvin usein minulta puuttuu sopivat puikot. Minun on tehtävä puikkoinventaari ja keksittävä joku toimiva systeemi niiden säilyttämiseksi. Yksi laatikko pitkille ja yksi purkki lyhyille puikoille ei ole riittävä, kaikki on niissä hujan hajan enkä ikinä löydä mitä pitäisi. En tee uudenvuoden lupauksia, mutta tämän aion tehdä vuonna 2019.

Hyvää loppu vuotta ja vielä parempaa uutta vuotta 2019!

20.12.2018

Voihan vessaharja!

Tänä vuonna, tänä jouluna minun piti olla niin hyvin ajoissa valmistautunut, että joulunalusviikolla voin vain nauttia ja tunnelmoida lähestyvästä joulusta ja rauhassa tavata ystäviä toivottaakseni hyvää joulua. Vaan kuinkas kävikään? Neljä yötä jouluun, joulusiivous on alkutekijöissään, iso osa ruoista ja herkuista on tekemättä, neljä lahjaa on vasta suunnitteluasteella. Voihan vessaharja, sanon minä.

Edellä mainittu huomioiden olen mielestäni yllättävän rauhallinen. Olen väsynyt huonosti nukuttujen öiden takia, mutta en koe olevani stressaantunut. Olen pystynyt välttämään ruokahävikkiä enkä kiireessä vain heittänyt ylijäänyttä ruokaa roskiin. Ensimmäistä kertaa ikinä tein perunalättyjä ylijääneestiä perunamuussista. 75 prosenttia meidän perheestä piti niistä, joten pääsevät jatkoon.


Tilaustyönä ompelin ison kasan kestohedelmäpusseja. Mieluinen työ, koska jokainen pussi on mahdollisuus jättää pieni muovipussi käyttämättä kaupassa. Minä kiitän ja maapallo kiittää. Vaikka tätä projektia varten minun piti tilata Englannista kankaita. Paras olisi tietysti käyttää sitä mitä kotoa löytyy, vaikka miehen vanhoja kauluspaitoja, mutta toisaalta, ihminen, kenelle asia on vieras, oppii toimimaan tietyllä tavalla varmemmin, jos tuote miellyttää silmää. Ja edes minun materiaalivarastoissa ei olisi ollut riittävää määrä sopivia kankaita tähän työhön.


Seuraava projekti sen sijaan oli oikea oppikirja esimerkki use what you have - toiminnasta. Isosiskollani on pieni mäyräkoira, Papu, ja Papu tarvitsi uuden takin. Sain vanhan takin malliksi ja purin sen käyttääkseni kaavoina. Otin talteen tassujen alle menevät kuminauhat, tereiden sisällä kulkevat nyörit, kiinnitysremmit klipseineen sekä niskan kuminauhan kiristyslukon. Kaikki muu oli loppuun kulutettua ja päätyi roskiin.


Käytin vanhan kuoritakkini (ostettu talvella 2008), jonka luulin hävittäneeni kaksi vuotta sitten kun ostin uuden takin. Se ei pidä enää ollenkaan vettä, mutta ajattelin, että kun Papu ei viihdy sateessa ollenkaan, niin ehkäpä se sille riittää kuitenkin. Valitsin helmasta ja hihoista vähiten kuluneet osat ja heitin lopun takista pois. Kaulukseen käytin aitoa kultalammasta ja vuoriin villasekoitekangas, jotka molemmat olen saanut naapurin vanhempien parikymmentä sitten lopetetun takkikaupan vanhasta varastosta. Väliin laitoin varmuudeksi vanun, sekin ylijäämä jostakin aiemmasta projektista.


Heijastimia ei ole koskaan liikaa, joten nimikoin takin oikein näkyvästi (heijastinnauhan olen ottanut talteen jossain markkinointitapahtumassa jaetusta liian pieneksi jääneestä huomioliivistä).


Tästä takista tuli mielestäni hyvä. Ilman vanhaa takkia en olisi saanut näin hyvää mallia, joten kiitos, Hurtta, erinomaisesta kaavoituksesta. 


Tällaiset projektit ovat niitä, jotka saavat uskomaan kierrätykseen ja materiaalivarastojen hävittämättä jättämiseen.

Myös pikkusiskollani on koira ja siskoni oli ostanut sille uuden joulupaidan. 100 prosenttista akryylia, valmistettu Kiinassa. Tuo paita oli liian pieni, joten siskoni pyysi minua muokkaamaan siitä sopivan. Irrotin paidasta mahakappaleen ja kudoin siihen isomman tilalle 7 veikasta. Paitaa ei ole vielä sovitettu, uskon kuitenkin, että siitä tuli hyvä. Mutta rakas pikkusisko, nöyrästi pyydän, jätä ensi kerralla pikamuotiin lukeutuvat "muoviset joulupaidat" ostamatta ja anna minun kutoa Ellille kunnon villapaita alusta asti. Kiitos.

Jotain lahjoja olen sentään saanut valmiiksi asti. Koirakavereille tein piparkakku-ukot, tarkemmin sanottuna pipari-vinkulelut! Kaapissani marinoituu ruskea sametti, josta minun piti kahdeksan vuotta sitten tehdä kuopukselle housut. Arvannette, että tuo kangas ei enää riitä kuopuksen housuihin, joten oli hyvä keksiä sille käyttöä. Vanhoja Tildan malleja muokkaamalla tein noin 25 cm korkeat pehmolelut, sisälle laitoin vanua ja vingun. Oma koira seurasi kuono tarkkana näiden valmistumista, joten mielelläni kuulen, millaisen vastaanoton nämä saavat (ja kestävätkö leikissä ollenkaan).


Kuopus on kulkenut pitkin syksyä ilman mitään käsineitä. Yhtenä päivänä hän tunnusteli mohair pipoani ja pyysi, voisinko tehdä hänelle yhtä pehmeät sormikkaat. Mielelläni, vaikka se tarkoittikin, että joudun ostamaan mustaa mohair-lankaa (alla olevassa kuvassa päällimmäisenä). Samoihin aikoihin esikoinen hukkasi kouluun hänelle syksyllä kutomani pipon. Olimme menossa Tuomaan markkinoille ja hän kysyi, että olisiko mitenkään mahdollista, että katsottaisiin, olisiko siellä jotain hyvää villalankaa josta voisin tehdä uuden. Tuollainen ajatuksen juoksu sai minut unohtamaan katoamisesta johtuvan harmituksen ja ostamaan luonnon mustaa suomalaista villalankaa. Onneksi lahjat ovat ostolakkoni ulkopuolella. Nyt pitäisi vielä ehtiä kutoa mustat sormikkaat ja yksi musta pipo ennen jouluaattoa. Ja tehdä ne kaksi muuta suunniteltua lahjaa. Onneksi on vielä neljä yötä aikaa, heh.


Tuomaan markkinoilta ostimme myös hunajaa ja voihan vessaharja sentään, ostin vessaharjan! Olen pitkään halunnut hävittää meidän kuvottavan vanhan muovisen vessaharjan, mutta en ole nähnyt puisia missään enkä löytänyt netistäkään. Ostolakon aikana asia on unohtunut, kyllähän vanhalla on vielä tarpeeksi jynssäämällä puhdasta tullut. Mutta tuolla markkinoilla, puinen vessaharja huusi minua ja yhtään ajattelematta ostin sen. Se ei ole elintarvike (paitsi koiramme mielestä, joka mielellään söisi sen) eikä se ole lääke, joten se on stiplu ostolakkooni. Annan sen kuitenkin itselleni anteeksi, koska se on hyvin tarpeellinen käyttöesine. Ja koska lahjoja lukuunottamatta olen nyt joulun allakin pysynyt hyvin ostolakossani. Ja koska ihan kohta on joulu enkä halua rasittaa mieltäni yhdellä vessaharjalla.