15.8.2018

Kaksi viikkoa

Kaksi viikkoa ostolakkoa takana, viisikymmentä edessä. Tietysti toivon, että noiden kymmenien viikkojen aikana olen oppinut harkitsevammaksi kuluttajaksi eikä minun tarvitse virallisesti enää lakkoilla vaan voin jatkaa kestävämpää elämää hamaan tulevaisuuteen.

Viime päivinä olen kutonut kesäneuletta itselleni. Neuletta, jonka langat ostin huhtikuussa 2015. Silloin kirjoitin blogiini: "Olin pyörällä keskustassa ja päätin piipahtaa Snurressa. Enhän minä mitään tarvinnut, mutta jos joku ihana lanka tulisi vastaan, voisin ajatella kutovani itselle kesäpaidan. Jaa että jos joku ihana lanka tulisi vastaan. Ketäköhän luulin huijaavani? Kun avaa Snurren oven, voiko muuta odottaakaan? Hupsista." Olen selvästi ollut lanka-addikti jo yli kolme vuotta ja ostanut lankoja ihan muuten vaan, en tarpeeseen. Mutta turha alkaa hävetä aiempaa käyttäytymistään, sitä ei voi muuttaa, vain tästä eteenpäin voi tehdä järkeviä ratkaisuja!

Langat ovat minulle haaste, varmaan samalla tavalla kuin vaatteet ovat jollekin toiselle ja kosmetiikka kolmannelle. Snurresta tuli toissapäivänä sähköpostia syksyn uutuuslangoista. Olin jo lukenut mailin puoleen väliin ja huomasin pohtivani, kuinka ihania lankoja onkaan tarjolla, kunnes tulin järkiini. Muistin ostolakkoni, suljin mailin, vaikka tiedänhän minä, että sen sulkeminen ei riitä. Minun on poistuttava postituslistalta. Turha minun on valehdella, että olisin immuuni markkinointitoimenpiteille. Minäkin olen mainosten uhri (toivottavasti en ole sitä enää jatkossa).


Kesä taittuu kohta syksyyn ja kesäpaitaan pukeutumisen sijasta voi alkaa polttaa kynttilöitä. Olin huolissani, miten pimeä syksy ja ankea joulu meille tulee, kun en saa ostaa yhtään kynttilää. Minulla oli mielikuva, että kynttilöitä saattaisi löytyä kaappien perukoilta, mutta kuinka väärässä olinkaan. Kun keräsin kaikki kynttilät yhteen, huomasin niitä olevan riittävästi vaikka Nobel-illallisten järjestämiseen! Huh huh. Kun tavaraa on liikaa, sitä ei voi säilyttää järkevästi ja kummasti sitä katoaa laatikoiden pohjille. Sen sijaan, että käyttäisi olemassa olevaa, sitä ostaa lisää. Ihan kestämätön yhtälö sekä kodin järjestyksen että maapallon kannalta!


Kynttilöiden inventaarion jälkeen kävin kuiva-ainekaappimme läpi. Miten sokea olenkaan omille tavoilleni, että sieltäkään ei luultavasti löydy mitään tarpeetonta. Kissan viikset. Kaikki nämä ja muutama muu paketti odottavat käyttöä. Mitään ei vielä ole mennyt vanhaksi, mutta eivät nämä ikuisesti säily. Milloin opin, että jos aikoo kokeilla jotain uutta, se pitää toteuttaa heti ostamisen jälkeen. Ei puolen tai puolentoista vuoden kuluttua, jolloin on jo unohtanut, mitä siitä on aikoinut tehdä.


Jotain sentään tein lähestulkoon heti. Muovin välttämisen takia ostimme kesällä kovia hedelmäkarkkeja metallisessa rasiassa. Metallirasiat olisi tietysti voinut säästää vaikka eväsrasioiksi tai laittaa metallinkeräykseen, mutta minä tein niistä herkkupurkkeja koiralle. Yksi olisi riittänyt, mutta samalla työllä tein toisenkin. Sen voi antaa herkuilla täytettynä jollekin koirakaverille joulun aikaan. Maalaustyöt tein lasten pienoismallimaaleilla (kiitos lainasta) enkä ostanut yhtään mitään tarvikkeita.


Tein minä koiralle uuden lelunkin (lasten pieneksi jääneistä loppuun kulutetuista t-paidoista). Ei mikään kummoinen pötkylä, mutta hyvin kelpaa - onhan se varustettu rakkaiden ihmisveljien hajulla! Lelun antamisen jälkeen harmittelin, että miksi en säästänyt sitä jouluksi.


Vanhoille tekstiileille pitäisi keksiä jotain muutakin käyttöä kuin rättejä. Se on ensimmäinen (ja usein ainoa) ohje, mitä kuulee, mutta kukaan ei tarvitse määräänsä enempää rättejä. Mitä sinä tekisit vanhoilla kulahtaneilla trikoovaatteilla?

Ostolakko on pitänyt hyvin ja aikaansaanut yleisen ryhtiliikkeen elämässäni. Siivoamista, järjestelyä, tavaroiden läpikäymistä ja karsimista. Pitkästä aikaa kävin juoksemassa ja tuntui niin hyvältä. Mukana oli tietysti oma personal trainerini (tässä vielä lähtökuopissa).


Touhukasta elokuuta Sinulle!

11.8.2018

Sitä, tätä ja tota

Elokuu lähenee puolta väliä ja ostolakko on edennyt kaksinumeroisiin päiviin (11). Yhtään repsahdusta ei vielä ole tapahtunut, vaikka katsoessani you tubesta kestävää elämää käsittelevää videota ajattelin, että tuossa on juuri sellainen paita kuin olen aina halunnut (kyllä, kuulostan lapsilta, hehän ovat aina toivoneet jotakin ja kaikilla kavereilla on sellainen). Ruokakaupassa kävelin automaattisesti lankahyllyille ihan vain tarkistamaan syksyn uutuudet. Oli paljon kaikenlaista, mutta käteeni tarttunut 100% akryylilanka oli helppo laskea takaisin laariin ja jatkaa matkaa. Löysin itseni katselemasta samanlaisia lasipulloja kuin minulla on kotona (tosin sillä erotuksella, että omani olen säästänyt tuoremehusta pari vuotta sitten). Ihminen on tapojensa orja. Vaatii aikaa oppia uusille tavoille.

Ostolakkoa on tietysti helpottanut se, että olen ostanut lapsille asioita. Olen tyydyttänyt ostohimoni sillä, että olen maksanut lasten harrastus- ja lisenssimaksuja, ostanut esikoiselle farkut kun edelliset oli kymmenen senttiä liian lyhyet ja ostanut kuopukselle t-paidan, jotta hänellä olisi edes yksi vähän siistimpi laitettavaksi kouluun. Rahaa on siis mennyt ihan urakalla, vaikka en ole ostanut itselleni mitään. Minun ostolakkoni on pitänyt.

Sekin lienee auttanut, että olen tehnyt ahkerasti käsitöitä enkä ole ehtinyt haaveilla tavaroista. Päättelin loppuun kahdet sukat, jotka kudoin kesällä. Lanka näihin oli heräteostos. Tykästyin lankaan yhdessä blogissa ja minun vain piti saada sitä. Varmuudeksi ostin samalla miehen sukkiin vastaavaa lankaa. Kun sain sukat valmiiksi, tajusin, että ne eivät ole yhtään minun sukkani. Pidän edelleen langan väristä, mutta sukat eivät puhuttele minua. Ne ovat liiaksi sateenkaarta kun niiden pitäisi olla yksisarvista. Juuri tämän takia olen ostolakossa.


Ompelin esikoiselle uuden kylpytakin. Edellinen kylpytakki on melkein kuuden vuoden takaa ja sen lisäksi, että se oli jäänyt armottomasti pieneksi, se oli puhki kulunut. Ainoa asia, mitä pystyin kierrättämään oli rinnassa oleva E-kirjain.

Hankin kaavan tähän joulukuussa, kankaan ostin maaliskuussa. Melkein puoli vuotta olen siirrellyt isoa kangasta paikasta toiseen kun se on aina tiellä (eihän sille nyt ole olemassa sopivaa paikkaa) ja stressannut tekemätöntä työtä. Ei niin mitään järkeä!

Esikoinen tiesi, että olen tekemässä hänelle kylpytakkia. Silti, kun hän näki valmiiin takin, hän kysyi: onko tuo ostettu? Kun tossa niskassa on tollainen kaupan nauha? Yksityiskohdat ratkaisevat. Tämä kylpytakki pääsi heti käyttöön ja vanhan heitin hyvällä omalla tunnolla roskiin.


Liian monta projektia niin ne jäävät rästiin ja alkavat stressata. Nyt teen niitä yksi kerrallaan pois enkä osta materiaaleja uusiin! Se on minun ostolakkoni perimmäinen ajatus. Listallani on ollut pitkään kuopuksen roskakorin tuunaaminen. Hän sanoi varmasti jo vuosi sitten, että haluaisi uuden roskiksen. Vanha oli ihan hyvä, peltinen, mutta myönnän, että vihreä Wall-e ja osin repeytynyt yläreuna eivät ihastuttaneet minuakaan enää. Halusin oikeasti hyödyntää sitä, mitä varastoistani löytyy. Maalasin roskiksen lasten pienoismallien pohjamaalilla (mattamusta spray) ja kuopuksen toiveesta yläreunaan laitettiin kolme kierrosta köyttä. Tiesin meillä olevan köyttä, enkä siksi halunnut ostaa uutta. Kun sitä ei löytynyt, projekti viivästyi. Mustikoita etsiessäni löysin köyden roikkumasta puusta (lasten edelliskesän leikkien jäljiltä). Lopputulos on ihan hauska, vähän epätasapainoinen, mutta toimiva.


Itsellekin muistoksi kuva lähtötilanteesta.


Ja kun niitä projekteja tulee koko ajan lisää. Olen ommellut irronneita nappeja, paikannut reikiä, ommellut osin irtirevenneen kauluksen takaisin paikoilleen. Vaatehuoltoa aidoimmillaan, mutta miksi niitä pitää kerätä aina iso kasa, miksi en osaa tehdä niitä heti alta pois? Suurin osa on kuitenkin aika vähän aikaa vieviä hommia. Tämä ei ehkä ole enää vaatehuoltoa vaan kirurginen lobotomia, mutta koira oli repinyt nalleltaan korvan irti. Ompelin pään umpeen ja nalle pääsi takaisin leikkeihin.



5.8.2018

Vuoden ostolakko

Olen kohta vuoden ajan yrittänyt elää vihreämpää elämää. Se alkoi muovin välttelyllä noin vuosi sitten. Lokakuusta alkaen olen leiponut melkein kaiken leipämme itse. Vuoden alusta olen punninnut kaiken kierrätykseen menevän muovin (heinäkuussa 741 grammaa). Keväällä kasvatin ensimmäistä kertaa ikinä ituja. Mitä enemmän seuraan maailman merien (ja Suomen järvien!!) roskamääriä, ilmaston muuttumista ja tätä kiihtyvään kulutukseen perustuvaa yhteiskuntaa, sitä enemmän minua ahdistaa ja haluan tehdä jotakin.

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, ja tosiasia on se, että minä kulutan enemmän kuin olisi tarpeellista. Ja ennenkaikkea enemmän kuin mitä maapallo kestää. Olen ajatellut, että en osta juurikaan vaatteita tai kenkiä tai kosmetiikkaa, että asiat ovat osaltani ihan hyvin. Tosiasia kuitenkin on, että ostan materiaaleja (kankaita ja lankoja) paljon enemmän kuin olisi oikeasti tarpeen. Samoin kuin  kaikkea ei-tätä-lasketa-pientä-kivaa-kotiin.

Sain kesällä kudottua valmiiksi harmaan villatakin itselleni. Tykkään siitä ja tiedän, että siitä tulee yksi lempivaatteistani, mutta ihan oikeasti, tarvitsinko uuden villatakin? En. Halusin sen ja nautin sen tekemisestä, mutta en tarvinnut sitä. Perusta asti ei olisi tarvinnut kuljettaa puolta kiloa lankaa Suomeen, että minä sain uuden villatakin.


Tämän villatakin lisäksi minulla on langat valmiina odottamassa kolmeen villapaitaan ja -takkiin. Osa niistä on odottanut kutomista yli kolme vuotta, joten en voi mitenkään väittää, että ne olisi hankittu tarpeeseen - ainakaan akuuttiin sellaiseen. Kesälomalla kävin Kauhavalla Lankavan myymälässä (mikä kutojan taivas, suosittelen!) ja ostin langat neljään uuteen projektiin. Shame on me! Minun ei varmastikaan tarvitse sanoa mitään kaikista niistä kankaista, joiden olemassaoloa en edes muista enää, jotka on hankittu "tarpeeseen".


Huomasin kesällä, että minulla on niin paljon projekteja odottamassa, että stressaan niiden tekemättömyydestä. Pikainen laskutoimitus antoi saldoksi 44, mutta niitä on tietysti enemmän ja lisää tulee koko ajan. Projektit hallitsevat minua enkä minä niitä. Stressi tunnetusti vaikuttaa noidankehän tavoin kaikkeen muuhun tekemiseen. En ole ollut oma itseni (anteeksi rakas perheeni) enkä missään tapauksessa tyytyväinen omaan elämääni.

Luettuani Heidin vuosi ostamatta mitään blogin tiesin, mitä haluan tehdä (kiitos inspiraatiosta, Heidi!). Päätin aloittaa vuoden ostolakon. Ajalla 1.8.2018-31.7.2019 saan ostaa elintarvikkeita, lääkkeitä, lahjoja muille kuin itselleni, lasten tarvitsemat asiat sekä tavaran tai kodinkoneen rikkoutuneen tilalle. Lisäksi minulla on lupa ostaa uudet kumisaappaat (olen lykännyt ostamista jo 2 vuotta), uudet farkut kun nykyiset puhki (edellisten hankkimisesta noin 5 vuotta), silmälasit, rintaliivit ja verhomekanismin mökin eteisen verhoon. Ja tietysti saan ostaa materiaalit mahdollisiin tilaustöihin. Selvyyden vuoksi todettakoon, että olemassa olevista materiaaleista saan itse tehdä vaikka mitä.

Palkkioksi onnistumisesta saan kahden kuukauden kuluttua ostaa palmuvehkan (jos en sitä ennen ole saanut pistokasta jostakin), neljän kuukauden kuluttua peikonlehden ja kuuden kuukauden kuluttua aloe veran. Haluaisin lisää kasveja kotiimme, mutta säännöt ovat säännöt. Laihduttajillakin on omat välitavoitteensa palkkioineen, siksi lupasin nämä itselleni.Onneksi tämä on minun ostolakkoni ja siihen pätevät minun sääntöni!

Ensimmäiset viisi päivää ostolakkoa ovat menneet helposti, mökillä marjametsässä tai omenoita poimiessa ei ole juurikaan houkutuksia. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että mietin omenahaavin hankkimista. Omenapuu on vielä nuori, joten asia ratkesi sillä, että nostin kuopuksen harteilleni ja hän kurotti omenoihin. Kunhan illat pimenevät, syntyy halu polttaa ja ostaa kynttilöitä. En saa, niitä ei mitenkään voi laskea elintarvikkeiksi. Eikä lääkkeiksi, vaikka ne auttavatkin piristämään mielialaa. Nyt minulla on erinomainen tilaisuus käydä kaikki laatikot läpi, että kuinka paljon niitä kynttilöitä onkaan valmiina (ja tiedän niitä olevan). Leikkokukat ovat toinen heikkouteni, saa nähdä miten käy!


Heinäkuun puolella ennen ostolakkopäätöksen tekemistä kudoin esikoiselle uudet sukat. Jalka venähtänyt pari numeroa, joten tarve oli ihan aito. Väritoiveena oli musta kahdella valkoisella raidalla. Kokonaan musta ei houkutellut minua, joten silmiini osunut Sukka-Puffan käsinvärjätty Super sävyssä Heavymetalshow tuntui täydelliseltä valinnalta. Lanka loppui kuitenkin kesken ja jouduin hankkimaan vielä toisen vyyhdin (eri värjäyserä, siksi varren yläosa lähes eri värinen). Kyllä, sukat ovat ihanan pehmeät, ovathan ne enimmäkseen merinoa, mutta olen aika varma, että kotoa olisi löytynyt jotain muutakin lankaa. Vaikka perus 7V jolloin langan jatkaminen / ylijäämän kuluttaminen seuraavaan projektiin olisi ollut helpompaa.

Minä saan käyttää loppuun esikoisen edelliset sukat ja voin vain arvailla, millä vuosikymmenellä kudon itselleni ne kolmet sukat, joihin olen jo ostanut langat, koska ostohetkellä olen niitä mielestäni kiireesti tarvinnut. Opinko ikinä ajattelemaan asioita loppuun asti, hyödyntämään kaiken sen, mitä minulla jo on varastossa?


Kulutuksen vähentämisen todellinen tavoite on tietysti maapallon ympäristöystävällisempi kohtelu. Kestävämpi elämä. En ehkä pysty täydelliseen zero waste elämään, mutta tämä on ainakin askel oikeaan suuntaan. Minun tapauksessani toivon myös elämänhallintaa ja sitä kautta aikaa sille kaikkein tärkeimmälle, omalle perheelle.

 




31.7.2018

Vuodenaikahaaste: kesä

Kesä on parhaimmillaan ja lämpöä riittää vaikka muille jakaa. Ampiaiset ovat kiukkuisia kuin mitkä ja rakentavat pesiään aivan vääriin paikkoihin. Siksi halusin kokeilla tehdä valeampiaispesiä. Monet vannovat valepesien nimeen, joten kokeiltavahan se on.


Malleja ja toteutustapoja valepesiin on vaikka kuinka, minä sovelsin tämän omasta päästä. Harmaata 7veikkaa 3,5 koukulla. Kiinteitä silmukoita aina takareunaan, jotta sain nuo raidat - ne kuuluvat minusta olennaisena osana ampiaisenpesään. Täytteeksi vanhoja langanpätkiä.



Tein heti alkuunsa kolme pesää paikkoihin, joista tänä vuonna on pudotettu jo ainakin yhdet pesät. Tietysti pelkät harmaat pötkylätkin olisivat riittääneet, mutta halusin tehdään jokaiseen pesään vielä kaksi ampparia. Pienen kepin päälle kieputin ensin mustaa lankaa ja sitten keltaista lankaa. Ei kovin aidon näköistä, mutta ei varmaan myöskään kutsu ampiaisia sen enempää paikalle. Tänään kävin ripustamassa pesät paikoilleen. Mielenkiinnolla ja peukut pystyssä odotan, miten hyvin nämä karkoittavat nuo pienet pirulaiset. Kuopuksen mielestä nämä näyttävät killisilmäisiltä hiiriltä, hmm.


Heinäkuun viimeinen päivä, joten on korkea aika osallistua Tavaroiden taikamaailman vuodenaikahaasteeseen. Kesä ja ampiaiset kuuluvat yhteen, siksi tämä on mielestäni täydellinen kesäkäsityö ja osallistun haasteeseen tällä.


Muuten kesä on ollut hyvin vaihtelevainen, aivan kuten mielenikin. Mustikoita on ollut huonosti, vadelmia ja punaherukoita runsaasti. Kukat ja kasvit kuihtuvat, mutta uimavedet ovat olleet kutsuvan lämpimiä. Olen tehnyt käsitöitä, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa niistä tänne blogiin. Instagram tuntuu jotenkin helpommalta tällä hetkellä. Jos haluat seurata kuulumisiani instan puolella, löydät minut sieltä @katripes .

Tunnelmallista elokuuta!

13.6.2018

Työpöydän tuoli

Minulla on ollut pitkään vanha suvussani kulkenut työpöydän tuoli. Olen sen parikymmentä vuotta sitten verhoillut enemmän silloiseen makuuni ja sisustukseeni sopivaksi.


Nyt halusin sen esikoisen huoneeseen ja se kaipasi uutta ilmettä. Ajatus pikaisesta uudelleen verhoilusta muuttui pian ihan toiseksi, kun päällimmäisen kankaan alta paljastui alkuperäinen hyvin kulunut samettikangas.


Lopulta jouduin purkamaan tuolin kokonaan puuosia lukuunottamatta.


Kiristin pohjan vyöt ja vaihdoin rikkinäiset osat uusiin. Pöyhin pehmusteena olleet heinät ja laitoin ne takaisin paikoilleen, sen lisäksi jouduin laittaamaan verhoiluvanua. Lopulta istuin ja selkänoja olivat taas oikean muotoiset ja pystyin päällystämään tuolin (kangas Eurokankaasta).


Iso osa koristenauloista hajosi irrotettaessa, joten jouduin hankkimaan niitä liisä. Päädyin tilaamaan Vanha Eemeli -nimisestä verhoiluliikkeestä mahdollisimman samanlaisia kuin alkuperäiset olivat. Ja miten tyytyväinen olinkaan, sain hakea naulat postista heti tilausta seuraavana päivänä.


Nauloja oli vaikea saada suoraan, kangas ja aiemmat reiät meinasivat kiusata oikein urakalla.


Jännittävin hetki oli, kun löysin pienen taitetun paperilapun tuolia purkaessani. Odotin jotain jännittävää, mutta ihan hauska oli tämäkin viesti haudan takaa.


Tuoli sai uuden elämän, esikoinen sai uuden tuolin. Kaikki ovat tyytyväisiä. Tuoli on muistutus ajasta, jolloin asioita arvostettiin ja ne tehtiin kestämään. Tuolia verhoillessa mietin taas kerran jätteen määrä ja ihmisiä piinaavaa kulutushysteriaa. Toukokuussa perheemme tuotti muovijätettä 1 615 grammaa. Eikö määrä ikinä vähene? Milloin pääsen siitä eroon? Se on paljon, kun kuitenkin tietoisesti yritän välttää muovia koko ajan. Ostan käyriä kurkkuja ja toisenlaisia tomaatteja (koska niitä ei ole pakattu muoviin).


Vaikka vältän muovijätteen, tulee jokaisesta punnituksesta vähintään yksi tarra. Vielä enemmän kiukuttaa hedelmiin liimatut täysin tarpeettomat mainostarrat (jotka kaikki menevät sekajätteeseen).


Yhtenä iltana söimme tortilloja ja tein tortillalätyt itse. Yllättävän helppoa välttää taas yksi muovipakkaus.


Olen hemmotellut kesälomalle päässeitä lapsia tekemällä pirtelöä (huomaathan, ei pilliä!). 


Koiralle tein maksamakkarajäätelöä, strösselin virkaa toimittaa kuivatut tonnikalapalat. Tiedän, maksamakkara oli pakatta muoviin, mutta se oli menossa vanhaksi ja varustettu -30% tarralla, joten se hyväksyttäneen.


En pysty välttämään muovia kokonaan (tai en osaa enkä tiedä tarpeeksi), mutta monessa asiassa pystyn valitsemaan muuhun kuin muoviin pakatun vaihtoehdon. Suurin osa muroista on pakattu ensin muoviin ja sitten pahviin, mutta onneksi on nitäkin muroja, mitkä on pakattu suoraan pahviin. Seuraavaksi haluaisin löytää muovittoman vaihtoehdon raejuustolle, koska sitä meillä menee paljon.

Aurinkoista ja aktiivista kesää!

18.5.2018

Mustavalkoiset mari-huput

Tuttavapiirissämme on eräs aloitteleva golfin pelaaja, joka pitää mustasta ja valkoisesta ja marimekosta ja joka juhlii pyöreitä vuosia lähiaikoina. Lahjaksi hänelle tein mustavalkoiset marimekko-aiheiset mailahuput.


Netti on pullollaan ihania marisukkia, toiset enemmän toiset vähemmän värikkäitä. Käytin niitä inspiraationa, laskeskelin silmukoita, pyörittelin värejä, sommittelin kuvioita. Kun äiti kelaa -blogissa oli erinomaisia kaavakuvia, joista osaa käytin sellaisenaan, osaa muokkasin enemmän.


Aloitin Unikosta, jatkoin Lokilla ja Muijalla.


Suunnitteluvaiheessa iski runsauden pula. Miten pystyn valitsemaan kaikista mahtavista malleista juuri sopivat? Mitkä toimivat hyvin yhdessä? Joku kuvio toimii hyvin mustalla pohjalla, joku toinen valkoisella pohjalla. En osannut päättää ja päädyin tekemään toisen setin. Kaivo, räsymatto ja tasaraita.


Itse en ole mikään suuri marimekko fani, mutta pakko myöntää, että kuviot ovat hienoja klassikoita, jotka toimivat aina vaan uudestaan ja mitä moninaisimmissa yhteyksissä.


Mustavalkoinen toimii hyvin kuvioneuleessa, mutta suuren kontrastin takia langanjuoksujen sitominen näkyy välillä turhan paljon. Mailahuput on kostutettu, mutta uskon (ja toivon) pinnan tasoittuvan vielä entisestään käytössä.


Mikä kuvio on sinun suosikkisi? Joku edellä mainituista vai joku muu?

9.5.2018

Päivät kuluu viikot vierii

Päivät kuluu, viikot vierii... Blogi elää tahatonta hiljaiseloa. Keväällä on niin monta rautaa tulessa, että aika ei tunnu riittävän mihinkään. Olen silti yrittänyt nauttia kevään kukista: orvokeista, hortensioista ja talvehtineista pelargonioista.


Kylvin kesäkurpitsan ja avomaankurkun siemeniä, itäminen antaa odotuttaa itseään iäisyyden.


Käsityörintamalla on ollut hyvin vaisua valmistuneiden töiden suhteen. Naapuri toi puhki kuluneet sukkansa minulle ja pyysi uusia teriä niihin. Kun ryhdyin purkamaan sukkia, huomasin myös kantapään olevan viittä vaille puhki. Kun olin purkanut varsiin asti, huomasin sukkien olevan kudotut niin harvoilla silmukoilla, että en pysty jatkamaan vaan purin sukat kokonaan.


Sain käyttää mitä vaan jämälankoja minulta löytyy ja tein sukat kokonaan uudestaan. Kierrätetyiksi jämälankasukiksi näistä tuli mielestäni pirteän keväiset! Ja kyllä, haluan kokonaan unohtaa millainen päätteleminen näissä oli.


Kevätsiivouksen tiimellyksessä poistin vaatekaapistani seitsemän vanhaa valkoista pooloa (joista osa yli 25 vuotta vanhoja, apua). Halusin yrittää hyödyntää materiaalin ja ajattelin leikata paidoista kudetta ja tehdä korin. Leikkasin kaiken käyttökelpoisen talteen ja koska ne olivat hyvin erisävyisiä valkoisia, värjäsin ne mustiksi. Leikkasin mustat trikoot kuteiksi ja aloin virkata - vain huomatakseni, että ei onnistu. Trikoo on niin vanhaa, että se on menettänyt kaiken elastisuuden! Se ei edes rullaannu venytettäessä, mutta katkeaa kyllä poikki. Viisaampi olisi tietenkin tiennyt tämän kaiken paitoja tunnustellessa, mutta en minä. Ei tullut koria, tuli iso kasa mustaa jätettä.


Olen leiponut paljon, keittänyt simaa ja tehnyt sinappia. Kyllä, olemme herkutelleet ja syöneet hyvin!


Ja olen sortunut ostamaan lisää lankaa: Louhittaren luolan Väinämöistä ja Lanitia ex Machinaa. Toinen on tietoinen hankinta lahjasukkia varten, toisen väriin vain tykästyin niin, että itsehillintä petti.


Päivät kuluu, viikot vierii ja roskia kertyy ihan älyttömästi, vaikka niitä yritänkin välttää. Huhtikuussa meidän perhe vei kierrätykseen 1.241 grammaa muovia. Suunta on ollut laskeva koko tämän alkuvuoden, mutta se on silti edelleen paljon. Ja kun sitä yrittää tosissaan vähentää, huomaa pienien asioiden ärsyttävän. Kuten tämä pieni muoviklipsi, jolla tuotelappu on kiinnitetty lankavyyhtiin. AAARGHH - niin täysin turha! Eikä sovellu edes kierrätykseen.

 
Olen jo aiemmin kertonut, kuinka vältämme karkkipussien ostamista ja karkit ostetaan irtokarkkeina. Vaan eipä sekään kovin muovitonta ole, pakkauspussit vain ovat isompia (tiedän toki, että muovijätettä syntyy näin vähemmän ja se on siksi parempi, mutta silti). Luulisi muuten, että kärryllinen karkkia on houkuttelevan näky, mutta minusta tämä on lähinnä vastenmielinen!


Ulkona on ihana auringonpaiste ja vihreän määrä lisääntyy päivä päivältä. Siitä huolimatta lupaan ensi kerralla jotain valmista!



27.4.2018

Vuodenaika haaste: kevät

Kevät. Aurinkoinen parveke kutsuu kahville, vaikka ihan vielä siellä ei tarkenisikaan. Peitto jalkojen päällä ja kuppi lämmintä kahvia, kyllä sitä pärjää. Mutta mutta, jos kahvi on keitetty pressopannulla ja tuotu siinä ulos, se jäähtyy ensimmäisen kupin aikana. Ja koska olisi inhottavaa keskeyttää parvekekahvit ja mennä hakemaan påtåri sisältä lämpimästä, päätin tehdä pressopannulle lämmittimen.


Tiedän toki, että kahvi ei parane seisottamalla pressopannussa. Ja jos rehellisiä ollaan, minulle kyllä riittää yksi kupillinen (josta vähintään puolet on kuumaa maitoa). Mutta mieheni tykkää juoda pari pientä kupillista mustana, enkä halua hänen juovan kylmää kahvia. Etsin inspiraatiota googlettamalla french press warmer ja cafetiere cosy. Päätin pitäytyä yksinkertaisessa ja mennä niillä materiaaleilla, mitä kotoa löytyy.


Termoskassista jäi yli juuri sopivan kokoinen pala vanua (eristeeksi) ja alumiinipinnoitettua puuvillakangasta (vuoreksi). Melkein kolme vuotta sitten ompelin mökille istuintyynyt, niistä ylijäänyt pieni pala kangasta oli juuri sopiva lämmittimen ulkopuoleksi. Minä nautin, kun huomaan, ettei palan säästäminen ollut sittenkään turhaa. Vielä enemmän tietysti nautin, kun pystyn tekemään jotain hyödyllistä ja tarpeellista kotoa löytyvistä tarvikkeista. Napit ja kuminauha on nekin kierrätetty jostakin. Mistä, en edes muista enää.


Tämä oli ehdottomasti kevään inspiroima projekti ja tällä osallistun Tavaroiden taikamaailma -blogin vuodenaika haasteeseen. Kuvat eivät ole kovin keväisiä ja aika viime metreille tämä osallistuminen jäi, mutta ei onneksi viime sekunneille ;)


Ja kun kahvin keittämisellä aloitettiin, on sillä hyvä lopettaakin. Juomme edelleen ihan tavallista suodatinkahviakin. En halua ostaa enää kertakäyttöisiä suodatinpusseja. Ne on pakattu joko muoviin tai kartonkiin ja niiden valmistuksessa on ymmärtääkseni käytetty muovia (saumojen liimaaminen ei onnistu muuten). 

Ompelin kankaisia kesto suodatinpusseja! Ostin Eurokankaasta 30 senttiä valkaisematonta lakanakangasta. Käytin paperista suodatinpussia kaavana (avasin sauman), leikkasin kankaasta niin monta kuin pystyin (eli 9 kappaletta), huolittelin pussien reunat ja ompelin saumat kahteen kertaan. Näin ne kestävät kuumaa kahvia ja jatkuvaa pesua. Näitä on nyt käytetty viikon verran (kuvassa vielä käyttämättöminä) ja olen erittäin tyytyväinen.


Taas yksi kertakäyttöinen asia vähemmän. Maapallo kiittää!