Kolmas kerta toden sanoo

Lokakuussa 2017 ostin Snurresta valkoista Lamana Bergamo -lankaa, tarkoituksena tehdä esikoiselle joululahjaksi pipo. Ei tullut esikoiselle pipoa, alkuvuodesta kudoin siitä itselleni pipon. Pipo pääsi heti käyttöön eikä siitä ole yhtään kuvaa. Se venyi ja menetti mallinsa eräällä pitkällä kävelyllä kunnon lumisateessa ja oli epämiellyttävä käyttää sen jälkeen. Purin pipon ja kudoin sen uudestaan eri mallilla. Ei tullut pipoa, tuli tekele, joka muistutti enemmän avantouintilakkia - ja sekin meni purkuun ilman julkaisukelpoista kuvaa.

Lanka oli edelleen ihanaa, siksi päätin kokeilla vielä kerran, halusin uskoa, että kolmas kerta toden sanoo. Kudoin pipon soveltaen Klompelompe neuleita koko perheelle -kirjan Gustav-pipon ohjetta. Piposta tuli hyvä, ei täydellinen, mutta käyttökelpoinen ja erittäin mukava. En jää odottamaan, että ehtisin kostuttaa ja muotoilla pipon, enkä sopivia kuvausolosuhteita tai että kuvaaja ehtisi paikalle valoisaan aikaan, tämä kuva sohvalle taitellusta piposta saa riittää. Epäilijöille tiedoksi, se todellakin on pipo eikä Fabergé munan lämmitin, heh.

Neulerintamalla en ole saanut mitään muuta valmiiksi. Olen kutonut projektineuletakkia, mutta iso työ vie paljon aikaa ja kestää, ennen kuin saan sen valmiiksi tai esittelykuntoon. Ajattelin, että kun saan tämän neuletakin valmiiksi, voin hyvin heittää pois lempivillatakkini. Pelästyin omia ajatuksiani. Mitä oikein ajattelin, miksi ihmeessä??? Villatakki on kainaloista revennyt, mutta so what, saumat on helppo ommella uudestaan kiinni. Niin ja kyynärpäät ovat melkein puhki kuluneet, ei sitä kannata enää korjata.... Olen alkanut vihata tuota viimeistä lausetta - miten niin ei kannata korjata? Eikö kaikki korjattavissa oleva kannata korjata? Eikö jokaisen, joka huolehtii vaatteistaan, tulisi kunnioittaa niitä niin paljon, että korjaa niitä niin pitkään, kuin vain voi? Minä tein niin, ompelin kainalot kasaan ja paikkasin kyynärpäät. Lempivillatakkini (100 % villaa) sai lisää elinaikaa. Ei se, että olen joskus ahneuksissani hankkinut lankaa villatakkiin ja nyt kudon sitä, tarkoita, että edellinen käyttökelpoinen pitäisi sen takia hylätä. Visible mending, mikä ihana ajatusmaailma!

Huolsin kenkäni - minkä senkin olen laiminlyönyt liian kauan aikaa. Miksi se on niin vaikeaa ottaa tavaksi tavaroista huolehtiminen? Miksi nahkakenkiin tulee lisänneeksi vahaa vasta sitten, kun ne ovat niin kuivat, että ne suorastaan huutavat sitä? Kenkäpoloiset. Lupaan yrittää parantaa tapani.

Jossain olen sentään onnistunut parantamaan tapani ja tekemään asiat hyvissä ajoin. Minulla oli jemmassa kahden talven kynttilän jämät. Isosisko oli kerännyt tämän talven jämänsä ja antoi ne minulle. Olisin voinut säilyttää jämät lähemmäksi joulua, mutta päätin tehdä niistä kynttilöitä jo nyt. Ennen joulua on taas tekemistä ihan riittämiin.

Sulatin melkein kaikki valkoiset ja kaadoin kerralla Pringles purkkiin. Helppoa kuin heinänteko ajattelin, kunnes massa alkoi jäähtyä ja huomasin, että tämä "kynttilä" ei tule palamaan. Opin kantapään kautta, että massa ilmeisesti kutistuu kuivuessaan.

Harmittelin mielessäni ja aloin tehdä vihreäsävyistä räsymattokynttilää. Yritin olla rauhallinen ja malttaa odottaa edellisen kerroksen jäähtymistä, mutta ilmeisesti olin kuitenkin liian hätäinen, koska seuraavana aamuna sekin oli vähän vetäytynyt. Uskon sen kuitenkin palavan ja jatkoin harjoituksia. Siirryin punasävyisiin räsymattoihin ja niin se vain on, että kolmas kerta toden sanoo: ne onnistuivat! Sain onnistumisesta niin paljon itseluottamusta, että sulatin ensin tekemäni valkoisen uudestaan ja valoin sen raitoina. Lopputulos: onnistunut valkoinen räsymattokynttilä.

Ostolakkoni loppuu hyvissä ajoin ennen ensi kynttiläkautta. Voi olla, että ostan vihreän kynttilän kaveriksi tuolle vasemmanpuoleiselle - ainakin nyt vihreä puhuttelee minua kovasti. Muuten tuntuu, että kynttilöitä riittää vaikka ostolakko jatkuisi toisenkin vuoden.

Lumista tammikuuta Sinulle!

Decluttering

Olen ollut melkein puoli vuotta ostolakossa. Olen tyrmännyt omat mielitekoni, aivopessyt itseni olemaan haluamatta lisää. Materialistiset halut ovat olleet yllättävän helppoja sammuttaa. Muutama stiplu on tapahtunut vahingossa. Kaikkea, mitä olen tarvinnut, on löytynyt, ja enemmän kuin riittävästi. Mikään ei ole loppunut, eikä tätä menoa lopukaan ainakaan minun elinaikanani. Tottakai eteen on tullut uusia asioita, joita olen halunnut, esimerkiksi pari ihanaa villapaitamallia, mutta nekin halut ovat unohtuneet yllättävän nopeasti.

Ostolakko on avannut silmäni sille, minkälaisen ylikulutuksen aikaansaamaan tavarapaljouden keskellä elän. Kotimme on yksi iso kaaos. Vaikka meillä mukamas ei ole paljoa tavaraa enkä ole ollut mikään himoshoppaaja koskaan, silti tavaraa on enemmän kuin pitäisi olla. Lankalaatikkoni ja tekemättömien käsitöideni lista ovat ainoat järjetyksessä olevat asiat.  

Tai ovat nyt, kun purin kaksi epäonnistunutta työtä, pesin langan ja kerin ne.

Ei auta kuin käydä tavara, laatikko, kaappi ja huone kerrallaan läpi ja raivata kotia. Declutter. Keittiön laatikosta löytyi mausteiden joukosta kolme pääsiäissulkaa, kaksi pientä gormiti (?) hahmoa ja kaksi 80 senttistä nyörin pätkää. Raivausurakka olisi ehkä osuvampi nimi kuin ostolakko, mutta ilman ostolakkoani en ehkä olisi tässä pisteessä enkä katsoisi näillä silmin jokaista tavaraa, ajattelisi hukkaan heitettyä materiaalia, sen hävittämiseksi tarvittavaa energiamäärä ja siitä aiheutuvia päästöjä. Ennenkuin koti on raivattu, eroteltu käyttökelpoinen ja ihan roska toisistaan, voin vain haaveilla sekajätteiden mahduttamisesta hillopurkkiin.

Ostolakkoni aikana olen yrittänyt kiinnittää huomiota ruokavalioon ja ruokahävikkiin. Yritän edelleen opetella juomaan kahvini kauramaidolla, viikottaisen ruokalistan kirjoittaminen etukäteen vaatii sekin harjoitusta. Mutta sittenkin vaikeinta tuntuu olevan luopuminen kaikista herkuista. Mistä lähtien pitää saada joka päivä jotain hyvää? Se, että leipoo keksit itse (tällä kertaa lakritsikeksejä), vähentää ehkä vähän pakkausjätettä ja kuljetuspäästöjä verrattuna siihen, että ostaisin ne valmiina kaupasta, mutta ylikulutusta se on yhtä kaikki.

Kangaskaappini on epäjärjetyksessä. Siellä ei ole täyttä kaaosta, mutta sekin odottaa raivaamista. Kuinka pieni tilkku on liian pieni säästettäväksi? On ihanaa kuulla vihjeitä ompelujätteen hyödyntämiseksi, mutta ennenkuin olen siinä pisteessä, että pystyisin hyödyntämään sen omiin tarpeisiin, tulee ylisuuret varastot ensin raivata pienemmiksi.

Muutaman kankaan palan sain sentään pois pyörimästä ja hyöytykäytettyä. Ompelin muutaman pienemmän kangaspussin kauppareissuja varten. Minulla on isompia kestohedelmäpusseja, vaikka viime aikoina olenkin kerännyt kaikki hedelmät ja kasvikset yhteen isompaan kangaskassiin. Olen kaivannut pienempiä pusseja jo pidemmän aikaa, sellaisia irtokarkkipussien kokoisia, joihin vaikka pähkinöitä voi ostaa. Tietenkin olen käyttänyt paperipusseja uudestaan ja uudestaan, mutta ne kestävät vain tietyn määrän uudelleenkäyttöä. Nyt en tarvitse niitä enää, kun ompelin kestopähkinäpusseja. Lapsilla on ollut omat kestokarkkipussit käytössä viime keväästä asti.

Minulla olisi sopivia kankaita tehdä kestopähkinäpusseja varmaan kymmenittäin, mutta nyt ompelin vain muutaman omaan käyttöön ja kaksi lahjaksi. Sekään ei tunnu oikealta, että väkisin käyttää omat varastot pois tekemällä jotain enemmän kuin tarvitsee, ennemmin lahjoitan osan kankaista Kierrätyskeskukseen tai lasten koululle.

Melkein puoli vuotta ostolakkoa takana. En epäile ollenkaan, ettenkö pystyisi jatkamaan vuotta loppuun asti. Ruuvia täytyy vain kiristää ja keskittyä omaan kulutukseen laajemminkin kuin vain ostamatta jättämisen kautta ja keskeneräisten käsitöiden tekemisellä. Muuten tämä talvi saattaa olla viimeinen lumitalvi, ainakin Helsingissä.

Vuodenaikahaaste: talvi

Huovutetut tumput. 100 prosenttista islantilaista villaa. En tiedä, onko olemassa mitään talvisempaa kuin huovutetut tumput, siksi osallistun näillä tumpuilla Tavaroiden taikamaailman Vuodenaikahaasteeseen. 

Lapaset on helppo ja nopea kutoa (itselle muistiin: 6mm puikot ja 38 silmukkaa). Siksi ihmettelen, miten on voinut kestää kolme vuotta lankojen ostamisesta näiden tekemiseen? Onneksi langat eivät marinoituessaan yleensä mene miksikään. Se nyt vielä puuttuisi, että tulisi lankahävikkiäkin.

Jos nyt ostaisin lankaa, ostaisin ehdottomasti suomalaista villaa. Pidän tästä LettLopista, pidän todella paljon, mutta ajatus siitä, että suomalaisesta villasta jopa puolet hävitetään, tuntuu järkyttävältä (lue lisää esim täältä). Ja vain siksi, että siitä ei olla valmiita maksamaan riittävästi. Se saa minut hyvin surulliseksi. Kunhan ostolakkoni on takanapäin ja seuraavan kerran oikeasti tarvitsen lankaa, aion ostaa suomalaista villaa.

Huovutuksen kanssa saa aina toivoa parasta ja varautua pahimpaan. Pesin nämä kaksi kertaa 40 asteessa, ennenkuin ne olivat huopuneet sopivasti. Tumput on tänään testattu ulkona ja olen oikein tyytyväinen.

 

Tämä oli Vuodenaikahaasteen viimeinen etappi. Johanna, kiitos hauskan ja mielenkiintoisen haasteen emännöimisestä. Haasteessa oli sopivasti tehtäviä sopivalla aikajänteellä ja ohjeet olivat riittävän väljät monipuoliselle osallistujajoukolle. Oli kiva osallistua. 

Lumivalkoinen mohair-peitto

Viime kesän kuumimmilla helteillä ostin Lankavasta puoli kiloa Esito Lenkkimohairia. En siksi, että olisin tarvinnut, vaan siksi, että kaverit olivat kutoneet lenkkimohairista ihania peittoja ja noh, minäkin halusin jotain niin ihanaa ja pehmeää.

Joulun alla siskoni ja serkkuni alkoivat kutoa ihanaakin ihanampia balmuir-henkisiä kaulaliinoja. Siksi minä otin työn alle torkkupeittoni. Oli kiva tehdä yhdessä, seurata miten muut etenevät. Mutta kyllä oli viho viimeisen tylsä ja puuduttava työ. Lopputulos on ihana, ei poikittaista sanaa siitä, mutta kutominen oli vaikeaa ja hankalaa, eikä harjaaminenkaan ihan kevyimmästä päästä ollut. Siihen saattoi osaltaan tietysti vaikuttaa se, että käytin harjaamiseen hiusharjaa ja hapsuihin juuresharjaa. 

Itselle muistiin: 160 silmukkaa, 1o1n, 6mm puikot, kaksi vyyhtiä lankaa. Lopputulos noin 1m*1,4m ihanuutta. Paksut metallipuikot eivät ole minun juttuni, joten hammasta purren kudoin työn loppuun.

Iloa työn keskelle toi saamani uudet Knit Pro:n pyöröpuikot! Reklamoin puikot FIinaNeuleeseen, mistä olin ne ostanut, ja sain uudet tilalle. Heidän mukaan puikoilla ei ole takuuta, mutta antoivat tilalle uudet ja sanoivat, että lähettävät kaikki valmistajalle tuotekehitystä varten. Olin enemmän kuin iloinen, enemmän kuin tyytyväinen.

Kaiken hattaramaisen pehmeyden vastapainoksi olen käynyt lasten vaatekaapit perusteellisesti läpi. Niin perusteellisesti, että olen rakentanut sisukset osittain uudestaan vastaamaan teini-ikäisten tarpeita. Toukokuussa (apua, mihin tämä aika häviää) ostin Kierrätyskeskuksesta sopivat Lundian osat, nyt vihdoin sain ne työstettyä ja maalattua. Varaamani maalin loput olivat osittain menneet jo huonoiksi, mutta sain kuin sainkin työn tehtyä. Samalla kaappien tyhjennyksellä käytiin kaikki vaatteet läpi, mitkä mahtuu edelleen, mitkä menee kiertoon. Vielä pitää jakaa vaatteet eteenpäin ja viedä maalipurkit sorttiasemalle, sitten on iso tekemätön työ saatettu loppuun.

Jotta päivät olisivat varmasti tarpeeksi yllätyksellistä sillisalaattia, alkoi talvehtimassa oleva Mårbackani kukkia. Ainakin se on vielä toistaiseksi elossa! Olen siitä hyvin iloinen, koska näin minulla on ainakin yksi kesäkukka myös ensi kesänä ja ostolakkoni aikana. Olettaen siis, että pelakuu selviää kevääseen asti.

Tästä innostuneena järjestin siemenpussini ja siirsin ne kauniisen metallirasiaan, jonka sain siskolta. Aiemmin pussit olivat inhottavassa muovisessa vanhassa jäätelöpurkissa. Ihan toimiva sekin, mutta paljon kivempi näin. En voi kuin ihmetellä, mikä siemenhamsteri minä olen oikein ollut. On kukkia ja vihanneksia ja tomaatteja. Rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että tomaatin siemeniä on kuusi pussia!!!

Osa pusseista oli tyhjiä. Olenko säästänyt tyhjät pussit muistutuksena vai ovatko siemenet kadonneet säilytyksen aikana? En osaa sanoa. Osa siemenistä on jo reilusti yli parasta ennen päiväyksen, mutta en usko, että ainakaan kaikki ovat menettäneet itävyyttään.

Tässäkin näkyy valitettavan hyvin ylikuluttaminen - siemenet eivät ehkä ole se kaikkein huonoin pahe, mutta silti tarpeetonta hamstraamista. Myönnän kyllä, että nyt ostolakon aikana olen iloinen, että voin ensi kesänäkin yrittää kasvattaa kukkia. Ja tomaatteja.

Lankainventaario 2019

Hyvää uutta vuotta 2019! Vuoden alku olisi erinomainen tilaisuus tehdä erilaisia lupauksia ja aloittaa uusia juttuja, mutta minä en tee niistä kumpaakaan.

Ostolakkoa on nyt viisi kuukautta takana ja tavoitteena on jatkaa seuraavat seitsemän. Ostolakko alkoi tekemättömien projektien aiheuttaman ahdistuksen vuoksi. Alussa listaamistani 44 projektista olen nyt tehnyt 16. Jos listalle ei olisi tullut uusia unohdettuja projekteja, olisi jäljellä "enää" 28, mutta oli luku mikä tahansa, projektien tekemisessä riittää puuhaa.

Se, mikä alkoi ostolakkona, on matkan varrella muuttunut elämäntaparemontiksi ja kyllä, jatkan samalla linjalla, ehkä vielä vähän ruuvia kiristäen. Viime vuonna meidän perhe vei kierrätykseen yhteensä 15,7 kiloa muovia. Aivan järkyttävän paljon, sitä täytyy vähentää edelleen. Lisäksi aion yrittää olla syömättä punaista lihaa vuonna 2019, mutta en tee siitä numeroa enkä mitään ehdottomuutta itselleni. Samoin haluan jatkaa kodin raivaamista ja tehdä tilaa oikeasti tärkeille asioille.

Tänään kävin lankavarastoni läpi ja tein vuotuisen lankainventaarion. Se on jotenkin helposti laskettavissa oleva asia, sopiva kokonaisuus ja lähes hallittavissa.

Puuvilla- ja puuvillasekoitelankoja minulla on 1 722 grammaa eikä näille ole olemassa mitään valmista suunnitelmaa. Kaikkein kivoimpia värejä on vain vähän, joten haastetta tulee olemaan näiden kuluttamisessa.

Sukkalankoja minulla on yhteensä 2 618 grammaa (7v ym 1 338g, Nalle ym 505g ja fingering 775g). En väitä, että niitä olisi huolestuttavan vähän, kyllä näistäkin aika monet sukat kutoo. Ja kun jatkossa aion entistä enemmän parsia sukkia ja purkaa varret / hyödyntää käytettävissä olevan langan, pärjään ainakin seuraavat seitsemän kuukautta ilman uusia sukkalankoja. Heh, jos kutoisin vain omalle perheelle, pärjäisin ehkä seuraavat seitsemän vuotta.

Erilaisia villa-, alpakka- ja merinolankoja minulla on yhteensä 1 506 grammaa. Tämä on hyvin sekalainen seurakunta ja tulee olemaan vaikeasti kulutettavissa. Mukana on jämä nöttösiä erilaisista mohairlangoista ja muista erikoisuuksista. En anna sen haitata. Eniten olen iloinen tähän joukkoon sisältyvästä suomenlampaiden villan osuudesta, 404 grammaa. Näistä on tulossa sukkia ja lapasia ja ties mitä ihanaa!

Edellä mainitut "vapaat" langat, eli sellaiset, joita ei ole suoraan varattu johonkin tiettyy työhön, ovat yhteensä 5 846 grammaa. Aika paljon lankaa se on sekin, mutta hallittavissa oleva käsivarasto, joka mahtuu vaatekaappini alimpaan laatikkoon.

Laatikon "ulkopuolella" ja poissa "vapaista langoista" ovat pojan neulepaitaan varatut 550 grammaa Rowan denimiä, omaan neuletakkiin varatut 600 grammaa Loftia, esikoisen torkkupeittoon varatut 1 100 grammaa Cascade 220:a, kuopuksen torkkupeittoon varatut 1 011 grammaa Esito huopalankaa, vielä yhteen torkkupeittoon varatut 500 grammaa Esito lenkkimohairia ja 300 grammaa Rowan felted tweediä (tämä odottaa aiemmin kutomani paidan purkamista ja kutomista ehkäpä neuletakiksi). Nämä ovat isoja projekteja eivätkä valmistu ihan käden käänteessä. Nämä myös vievät tilaa erinäisissä pussukoissa ja painavat yhteensä 4 061 grammaa. Puhumattakaan siitä, montako erilaista projektipussukkaa tarvitaan niiden säilömiseen.

Tässä vaiheessa inventaariota olin tyytyväinen, olin yhteensä alle 10 kilossa! Viime vuonna luku oli yli 11 kiloa! Mutta sitten muistin miehen pipon, jonka purin ja joka odottaa uudelleen kutomista (101 grammaa lankaa) ja kesällä Lankavasta ostamani paksun villalangan... Paino 2 800 grammaa! Eli 2 901 grammaa lankaa, jonka olin siivonnut pois näkyvistä ja ennenkaikkea pois mielestä. On se hyvä, että olen ostolakossa, muuten olisin saattanut vahingossa ostaa toiset melkein kolme kiloa lankaa mökin vessan mattoon.

Minulla on siis 12 707 grammaa lankaa (plus sekalainen kokoelma erilaisia juutti- ym virkkauslankoja, mitä en ole aikaisempinakaan vuosina punninnut, ja ne langat, mitkä olen unohtanut). En aio luvata mitään, mutta totean, että tämä määrä lankaa ja keskeneräisiä projekteja riittää enemmän kuin hyvin ainakin ostolakkoni loppuun.

Vuoden ensimmäinen päivä taittuu iltaan. On aika tarttua puikkoihin ja jatkaa "vielä yhtä torkkupeittoa". Ja mikäs on kutoessa karvakuonon nukkuessa jaloissani.

Hyvää ja ahkeraa uutta vuotta 2019!!!