Lumivalkoinen mohair-peitto

Viime kesän kuumimmilla helteillä ostin Lankavasta puoli kiloa Esito Lenkkimohairia. En siksi, että olisin tarvinnut, vaan siksi, että kaverit olivat kutoneet lenkkimohairista ihania peittoja ja noh, minäkin halusin jotain niin ihanaa ja pehmeää.

Joulun alla siskoni ja serkkuni alkoivat kutoa ihanaakin ihanampia balmuir-henkisiä kaulaliinoja. Siksi minä otin työn alle torkkupeittoni. Oli kiva tehdä yhdessä, seurata miten muut etenevät. Mutta kyllä oli viho viimeisen tylsä ja puuduttava työ. Lopputulos on ihana, ei poikittaista sanaa siitä, mutta kutominen oli vaikeaa ja hankalaa, eikä harjaaminenkaan ihan kevyimmästä päästä ollut. Siihen saattoi osaltaan tietysti vaikuttaa se, että käytin harjaamiseen hiusharjaa ja hapsuihin juuresharjaa. 

Itselle muistiin: 160 silmukkaa, 1o1n, 6mm puikot, kaksi vyyhtiä lankaa. Lopputulos noin 1m*1,4m ihanuutta. Paksut metallipuikot eivät ole minun juttuni, joten hammasta purren kudoin työn loppuun.

Iloa työn keskelle toi saamani uudet Knit Pro:n pyöröpuikot! Reklamoin puikot FIinaNeuleeseen, mistä olin ne ostanut, ja sain uudet tilalle. Heidän mukaan puikoilla ei ole takuuta, mutta antoivat tilalle uudet ja sanoivat, että lähettävät kaikki valmistajalle tuotekehitystä varten. Olin enemmän kuin iloinen, enemmän kuin tyytyväinen.

Kaiken hattaramaisen pehmeyden vastapainoksi olen käynyt lasten vaatekaapit perusteellisesti läpi. Niin perusteellisesti, että olen rakentanut sisukset osittain uudestaan vastaamaan teini-ikäisten tarpeita. Toukokuussa (apua, mihin tämä aika häviää) ostin Kierrätyskeskuksesta sopivat Lundian osat, nyt vihdoin sain ne työstettyä ja maalattua. Varaamani maalin loput olivat osittain menneet jo huonoiksi, mutta sain kuin sainkin työn tehtyä. Samalla kaappien tyhjennyksellä käytiin kaikki vaatteet läpi, mitkä mahtuu edelleen, mitkä menee kiertoon. Vielä pitää jakaa vaatteet eteenpäin ja viedä maalipurkit sorttiasemalle, sitten on iso tekemätön työ saatettu loppuun.

Jotta päivät olisivat varmasti tarpeeksi yllätyksellistä sillisalaattia, alkoi talvehtimassa oleva Mårbackani kukkia. Ainakin se on vielä toistaiseksi elossa! Olen siitä hyvin iloinen, koska näin minulla on ainakin yksi kesäkukka myös ensi kesänä ja ostolakkoni aikana. Olettaen siis, että pelakuu selviää kevääseen asti.

Tästä innostuneena järjestin siemenpussini ja siirsin ne kauniisen metallirasiaan, jonka sain siskolta. Aiemmin pussit olivat inhottavassa muovisessa vanhassa jäätelöpurkissa. Ihan toimiva sekin, mutta paljon kivempi näin. En voi kuin ihmetellä, mikä siemenhamsteri minä olen oikein ollut. On kukkia ja vihanneksia ja tomaatteja. Rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että tomaatin siemeniä on kuusi pussia!!!

Osa pusseista oli tyhjiä. Olenko säästänyt tyhjät pussit muistutuksena vai ovatko siemenet kadonneet säilytyksen aikana? En osaa sanoa. Osa siemenistä on jo reilusti yli parasta ennen päiväyksen, mutta en usko, että ainakaan kaikki ovat menettäneet itävyyttään.

Tässäkin näkyy valitettavan hyvin ylikuluttaminen - siemenet eivät ehkä ole se kaikkein huonoin pahe, mutta silti tarpeetonta hamstraamista. Myönnän kyllä, että nyt ostolakon aikana olen iloinen, että voin ensi kesänäkin yrittää kasvattaa kukkia. Ja tomaatteja.