Kolmas kerta toden sanoo

Lokakuussa 2017 ostin Snurresta valkoista Lamana Bergamo -lankaa, tarkoituksena tehdä esikoiselle joululahjaksi pipo. Ei tullut esikoiselle pipoa, alkuvuodesta kudoin siitä itselleni pipon. Pipo pääsi heti käyttöön eikä siitä ole yhtään kuvaa. Se venyi ja menetti mallinsa eräällä pitkällä kävelyllä kunnon lumisateessa ja oli epämiellyttävä käyttää sen jälkeen. Purin pipon ja kudoin sen uudestaan eri mallilla. Ei tullut pipoa, tuli tekele, joka muistutti enemmän avantouintilakkia - ja sekin meni purkuun ilman julkaisukelpoista kuvaa.

Lanka oli edelleen ihanaa, siksi päätin kokeilla vielä kerran, halusin uskoa, että kolmas kerta toden sanoo. Kudoin pipon soveltaen Klompelompe neuleita koko perheelle -kirjan Gustav-pipon ohjetta. Piposta tuli hyvä, ei täydellinen, mutta käyttökelpoinen ja erittäin mukava. En jää odottamaan, että ehtisin kostuttaa ja muotoilla pipon, enkä sopivia kuvausolosuhteita tai että kuvaaja ehtisi paikalle valoisaan aikaan, tämä kuva sohvalle taitellusta piposta saa riittää. Epäilijöille tiedoksi, se todellakin on pipo eikä Fabergé munan lämmitin, heh.

Neulerintamalla en ole saanut mitään muuta valmiiksi. Olen kutonut projektineuletakkia, mutta iso työ vie paljon aikaa ja kestää, ennen kuin saan sen valmiiksi tai esittelykuntoon. Ajattelin, että kun saan tämän neuletakin valmiiksi, voin hyvin heittää pois lempivillatakkini. Pelästyin omia ajatuksiani. Mitä oikein ajattelin, miksi ihmeessä??? Villatakki on kainaloista revennyt, mutta so what, saumat on helppo ommella uudestaan kiinni. Niin ja kyynärpäät ovat melkein puhki kuluneet, ei sitä kannata enää korjata.... Olen alkanut vihata tuota viimeistä lausetta - miten niin ei kannata korjata? Eikö kaikki korjattavissa oleva kannata korjata? Eikö jokaisen, joka huolehtii vaatteistaan, tulisi kunnioittaa niitä niin paljon, että korjaa niitä niin pitkään, kuin vain voi? Minä tein niin, ompelin kainalot kasaan ja paikkasin kyynärpäät. Lempivillatakkini (100 % villaa) sai lisää elinaikaa. Ei se, että olen joskus ahneuksissani hankkinut lankaa villatakkiin ja nyt kudon sitä, tarkoita, että edellinen käyttökelpoinen pitäisi sen takia hylätä. Visible mending, mikä ihana ajatusmaailma!

Huolsin kenkäni - minkä senkin olen laiminlyönyt liian kauan aikaa. Miksi se on niin vaikeaa ottaa tavaksi tavaroista huolehtiminen? Miksi nahkakenkiin tulee lisänneeksi vahaa vasta sitten, kun ne ovat niin kuivat, että ne suorastaan huutavat sitä? Kenkäpoloiset. Lupaan yrittää parantaa tapani.

Jossain olen sentään onnistunut parantamaan tapani ja tekemään asiat hyvissä ajoin. Minulla oli jemmassa kahden talven kynttilän jämät. Isosisko oli kerännyt tämän talven jämänsä ja antoi ne minulle. Olisin voinut säilyttää jämät lähemmäksi joulua, mutta päätin tehdä niistä kynttilöitä jo nyt. Ennen joulua on taas tekemistä ihan riittämiin.

Sulatin melkein kaikki valkoiset ja kaadoin kerralla Pringles purkkiin. Helppoa kuin heinänteko ajattelin, kunnes massa alkoi jäähtyä ja huomasin, että tämä "kynttilä" ei tule palamaan. Opin kantapään kautta, että massa ilmeisesti kutistuu kuivuessaan.

Harmittelin mielessäni ja aloin tehdä vihreäsävyistä räsymattokynttilää. Yritin olla rauhallinen ja malttaa odottaa edellisen kerroksen jäähtymistä, mutta ilmeisesti olin kuitenkin liian hätäinen, koska seuraavana aamuna sekin oli vähän vetäytynyt. Uskon sen kuitenkin palavan ja jatkoin harjoituksia. Siirryin punasävyisiin räsymattoihin ja niin se vain on, että kolmas kerta toden sanoo: ne onnistuivat! Sain onnistumisesta niin paljon itseluottamusta, että sulatin ensin tekemäni valkoisen uudestaan ja valoin sen raitoina. Lopputulos: onnistunut valkoinen räsymattokynttilä.

Ostolakkoni loppuu hyvissä ajoin ennen ensi kynttiläkautta. Voi olla, että ostan vihreän kynttilän kaveriksi tuolle vasemmanpuoleiselle - ainakin nyt vihreä puhuttelee minua kovasti. Muuten tuntuu, että kynttilöitä riittää vaikka ostolakko jatkuisi toisenkin vuoden.

Lumista tammikuuta Sinulle!