13.12.2011

Suolataikinaa ja sammalpalloja

Pitkäaikainen suunnittelu tehdä suolataikinasta koristeita toteutui vihdoin kun leivoin pellillisen suolataikinapipareita.


Hyvin suunniteltu ei kuitenkaan ollut puoliksi tehty, päinvastoin. Taikina oli mielestäni hankalaa leipoa sen tarttuessa joka paikkaan kiinni, paistaminen kesti iäisyyden ja johti silti epätasaiseen lopputulokseen. Pari kerrosta maalia onneksi auttoi paljon...


... ja koristeista tuli vähintäänkin käyttökelpoisia.


Sammalpalloissa nämä suolataikinatähdet ovat mielestäni kivoja. Keräsin (kaiken) rohkeuteni ja mahdollisista vastaantulevista toukista huolimatta hain lisää sammalta tehdäkseni lisää sammalpalloja. Suolataikinatähtien seuraksi lisäsin palloon koristeeksi puisia helmiä esittämään lumihiutaleita. Nauha purkin ympärille ja joululahja ystävälleni oli valmis.


Osaan koristeista leimasin tekstin "god jul". Olisin halunnut suomenkielisen version "hyvää joulua", mutta se ei mahtunut koristeisiin. Leimaus onnistui muuten kohtuullisesti, paitsi että käyttämäni väri oli ilmeisesti vääränlaista, se kun ei kuivunut ollenkaan ja lasten ottaessa siitä kiinni teksti tuhraantui. Hauskoja pakettikortteja koristeista kuitenkin tuli, kun pujotin niihin punavalkoisen nyörin.


Tämä oli kiva kokeilu, mutta en usko ihan heti ryhtyväni tähän uudestaan. Ensi kerralla kun haluan kovia koristeita voisin kokeilla joko vanerin tai valmiin askartelumassan työstämistä. Valmista massaa olisi ehkä helpompi käsitellä, sitä ei ehkä tarvitsisi paistaa uunissa tuntikaupalla, se olisi ehkä valmiiksi halutun väristä ja niin edelleen. Mutta kuten todettua, tämä oli kiva kokeilu.

Tsemppiä kaikille joulun valmisteluihin!

PS. Ennen seuraavaa kertaa haluan löytää pienen viisisakaraisen tähden muotin!

1 kommentti:

  1. Kauniita tuli! Suosittelen kyllä sitä askartelumassaa. Saa valmiiksi valkoisena ja kovettuu huoneenlämmössä vuorokauden aikana. Jospa vielä itsekin kerkeäisi ennen joulua tekemään tuollaisia koristeita:)

    VastaaPoista