24.8.2012

Villasukkaterapiaa

Ensimmäinen kokonainen kouluviikko, ensimmäinen kokonainen viikko eskaria, minulla aikaa tehdä vaikka mitä. Niin sen piti olla, vaan toisin kävi. Esikoisemme kaatui potkulaudalla sillä seurauksella, että sai aivotärähdyksen (onneksi oli kypärä päässä!) ja naaman ruhjeille. Hammaskirurgi ompeli suun haavat, poisti liikkuneet maitohampaat ja kiinnitti liikkuneet etuhampaat (rautahampaita) kiskoilla jäljellä oleviin hampaisiin. Poika tulee kuntoon, onneksi, rautahampaiden kohtalo selviää vasta myöhemmin.

Vahinkoja sattuu, sille ei voi mitään. Liikkuvaisille pojille varsinkin. Yhtä pahalta se silti äitinä tuntuu, kyvyttömyys tehdä muuta kuin pitää sylissä ja lohduttaa. Ainakin minut se lamaannuttaa. Pikkuhiljaa pojan voinnin parantuessa pystyin itsekin taas tekemään asioita. Sain valmiiksi esikoisen villasukat. Värit ja niiden vuorottelu päätettiin yhdessä jo keväällä, mutta vasta nyt sain tehtyä ne valmiiksi. Todellista villasukkaterapiaa. Itselle muistiin: Novita 7 veljestä, 3½ puikot, 44 silmukkaa, koko noin 35, langankulutus 94 grammaa.


Kuopus, joka joutui olemaan mukana kun esikoista tutkittiin ja hoidettiin, tarvitsi tietenkin omat sukkansa. Tämä se vasta oli terapiaa, yksivärinen pehmeä lanka, silmukoita toisen perään, silmät lapsissa eikä neuleessa. Itselle muistiin: Novita Nalle aloe vera, 3 puikot, 52 silmukkaa, koko noin 32, langankulutus 50 grammaa.

 
Rentouttavaa viikonloppua Sinulle. Pidäthän huolen, että lapsellasi on kypärä päässä aina pyöräillessä ja potkulautaillessa!

1 kommentti:

  1. Oi pientä! Toivottavasti olo on parempi.
    Nuo kelta-oranssit sukat ovat kyllä syksyn piriste:)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista