8.12.2013

Kankaisia koreja joulun väreissä

Olen ommellut koreja. Kankaisia koreja joulun väreissä.


Leipäkoreja. Hedelmäkoreja. Piparikoreja. Koreja postikorteille. Koreja. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja käyttötarkoitusta.


Se alkoi ihan viattomasti. Ompelin meille jouluiset tabletit kernikankaasta, ja kun kangasta jäi vähän yli, halusin hyödyntää sen samantien ennemmin kuin kasvattaa kangasvuortani.


Sopivaa punaista ei ollut varastossani, mutta Ikeasta löytyi vähän paksumpi puuvillakangas. Ja jotta sitä ei olisi jäänyt kauheasti yli (kuka käski ostaa enemmän kuin tarpeeksi???), tein lisää koreja. Seuraavassa kuvassa näkyy korien lisäksi uusien tablettiemme toinen puoli.


Kaikkia koreja voi käyttää kummin päin vaan. Yksittäin tai yhdessä. Tilanteen ja tarpeen mukaan.


Tässä kuvassa näkyy taustalla minun aikoinaan pojille pistelemä joulukalenteri. Yhä edelleen tontut aina silloin tällöin tuovat sen juurelle lahjoja ennen jouluaattoa. Itse olen tähän vähän kyllästynyt, mutta pojille se on selvästi osa jouluperinnettä eikä sitä saa jättää pois!


Mutta koreja. Niitä tuli tehtyä ehkä enemmän kuin mitä me tarvitsemme. Onneksi nämä voi taittaa pieneen tilaan. Voi silti olla, että osa näistä päätyy lahjaksi, mutta siitä ollaan ihan hys hys...


Touhukasta joulun odotusta Sinulle!

7 kommenttia:

  1. Ihania koreja! Pilkullinen on ehdottomasti lemppari ja täyttäisin sen piparimuffinsseilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun alkoi juuri tehdä mieli piparimuffinsseja...

      Poista
  2. Kyllä on ihanat korit, ja tabletit myös :)

    VastaaPoista
  3. Kivat korit, kyllä niissä kudinkin varmaan viihtyisi!










    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin keskeneräiset villasukat ovat erittäin sopivan kokoiset koriin...

      Poista
  4. Ihania! Mun pitäisi kanssa ommella tollaisia!

    VastaaPoista