9.4.2014

Salonkikelpoista perunan esikasvatusta

Viime kesänä kasvatin ensimmäistä kertaa ikinä perunoita. Tänä kesänä haluaisin nauttia oman maan perunoita jo juhannuksena. Tämä mielessä istutin ensimmäiset siemenperunat jo sunnuntaina maitotölkkeihin. Litran maitotölkit ikkunalaudalla eivät ole kaunistus missään, varsinkaan olohuoneessa. Jotain piti tehdä, että esikasvatus olohuoneen etelään antavalla ikkunalaudalla voisi jatkua. Niinpä ompelin säkkikankaasta perunasäkin. Tai kasvatuskassin. Tai koristekotelon. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.


Molempiin päihin ompelin kahvat, jotta perunoita on helppo kantaa parvekkeelle tai mökille tai perunamaalle.


Mitoitin kotelon kahdeksalle perunalle, tai siis kahdeksalle maitotölkille, keskelle ompelin "välilevyn", jotta perunasäkki pysyy kuosissaan ja on siisti ikkunalaudalla. Mutta kuka hölmö on laittanut yhden valkoisen purkin ruskeiden joukkoon? Miten kukaan voi olla noin ajattelematon.....


Jos perunan esikasvatus voi olla salonkikelpoista, niin nyt se on sitä. Ainakin meillä. Vähän häiritsee tuo kankaan taite ja "reiät", joista paketti oli ommeltu kiinni. Ehkä kostuttaminen oikoisi kankaan.


Pitäisi keksiä vielä muillekin esikasvatettaville taimille jotkut kivat suojaruukut, koska ikkunalaudan toinen puoli ei näytä kovin kauniilta nykyisellään. En ole kyllä varma, miten säkkikangas kestää, mutta aika näyttää.


Säkkikangas, jota käytin, on meille elokuussa toimitetun maton pakkausmateriaalia. Alunperin ajattelin, että maalaisin suojukseen "perunoita" tai "pottuja", mutta päädyin käyttämään kankaassa valmiiksi olevia tekstejä (ehkä siksi, että minulla ei ole sabluunaa). Säkkikangasta riittäisi aika moneen kohteeseen vielä, joten täytyy ryhtyä ideoimaan.


Aurinkoista viikona jatkoa Sinulle!

2 kommenttia:

  1. Wau mikä idea:):) Hieno suojus potuilla. Mutta tuota sisäkasvatusta pitää kokeilla!
    Minun mielestäni taimiruukut ja astiat saavat näkyä ihan sellaisenaan, sehän on osa kevättä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. Olet kyllä ihan oikeassa, että ruukut ja purkit kuuluvat kevääseen ja saavat näkyä. Enpä taida yrittääkään peittää niitä. Perunoista neljä ovat itäneet....

      Poista