9.6.2015

Vanha ja raihnainen

Viime talven kylmimpänä päivänä löysin ja pelastin poikien avustuksella järvestä jäiden keskeltä kansituolin. Kevään mittaan olen vaihtanut kaikki rikkinäiset osat - ja onnistuessani tuntenut itseni hetkellisesti mahtavan taitavaksi puusepäksi. Olen hionut tuolin, pessyt sen taas kertaalleen ja viimeiseksi käsitellyt Valtti puunsuojaöljyllä.


Kesken kunnostuksen mieheni kysyi, että tuleeko tuosta vanhasta ja raihnaisesta hänen tuolinsa. Sanoin, että tästä tulee niin hyvä tuoli, että kaikki haluavat istua siinä. Nimi jäi kuitenkin elämään. Vanha ja raihnainen on täydellinen pari meillä jo kauan olleelle toiselle kansituolille. Ilman paria se on kuitenkin jäänyt hyvin vähäiselle käytölle.


Tuolit ovat erilaiset, kyllä, mutta ei haittaa. Ompelin niihin Ikean pellavasta samanlaiset pehmusteet. Pienet tyynyt tein viimeisistä kankaanpaloista, joita jäi terassin pehmusteista. Nyt ei puutu kuin lämmin kesäilta auringonlaskuineen, pullo kuplivaa jalalliseen shamppanjacooleriin tuolien väliin ja minä mieheni kanssa nauttimassa elämästä.


Kansituoliprojekti on valmis, vaan ei tekeminen tähän lopu. Muutama viikko sitten löysin kuopuksen kanssa naapurin jätelavalta kaksi terassituolia, jotka tietenkin kaipaavat kunnostusta...


... ja onhan se kolme vuotta sitten löytämäni penkkikin vielä työn alla. Kivoja - ja hyödyllisiä - projekteja tiedossa siis. Touhukasta kesäkuuta Sinulle!

4 kommenttia:

  1. Miten hieno kansituolipelastus! :) Toivotaan sitä hellettä, kaikkine tykötarpeineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelastusoperaation jälkeen olisi tosiaan kiva saada lämmintä ja aurinkoa!

      Poista
  2. Tuoli näyttää kyllä tosi hyvälle käsittelysi jäljiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tuoli ainakin muutaman vuoden sai lisää elinaikaa ;)

      Poista