Pojan villapaita

Pari vuotta sitten kuopus pyysi minua tekemään itselleen villapaidan. Valkoisen kunnon kalastajaneuleen, "samanlaisen, äiti, kuin sulla on". Jätin pyynnön sikseen, koska edelliset villapaidat ovat jääneet käyttämättä. Vime talvena pyyntö toistui yhä uudestaan ja uudestaan, joten alkuvuodesta kävin ostamassa langat, Vikingin Villeä. Aloitin villapaidan kutomisen, jonka vihdoin tänään sain valmiiksi.

Malli on joskus tällä vuosituhannella julkaistu Modassa. Minulla oli ohjeesta vain kopio, joten valitettavasti en tiedä, mistä lehdestä on kyse. Kudoin paidan viime keväänä kainaloon asti, purin ja kudoin puolta numeroa isommilla puikoilla uudestaan. Tein takakappaleen ohjeen mukaan ja totesin, että nyt ei joku täsmää. Koko tekele sai hävitä korin pohjalle. Viime viikolla hain kuopuksen uimasta ja palellen hän vihjasi, että "olisipa äiti se sun tekemä villapaita jo valmis niin mulla ei olis näin kylmä". Otin itseäni niskasta kiinni ja tein paidan valmiiksi.

Eihän paidassa paljoa ollut saumoja, mutta miten niiden ompeleminen voikin olla niin vaikeaa?

Paita on rakkaudella kudottu, se on pesty Marseille saippualla ja onhan se aivan ihanan lämmin ja pehmeä. Lankaa tähän kului yhteensä 539 grammaa! Niskaan ompelin kangasmerkin, jotta kuopuksen on helppo tietää, kumpi puoli tulee eteen ja taakse.

Lankaa jäi sen verran yli, että suunnittelin kutovani kuopuksen lempiunikaverille samanlaisen villapaidan. Poika totesi, ettei se tarvitse omaa paitaa, koska "sen on niin hyvä olla mun kainalossa".

Lämpöä Sinunkin syksyysi!