23.10.2015

Rohkelikko kaulaliina

Kudoin kummipojalle joululahjaksi Rohkelikko kaulaliinan. Hän on täysin lumoutunut Harry Potterista ja Tylypahkasta, joten toivon lahjan "osuvan ja uppoavan". Kummipoika ei tiedä blogistani yhtikäs mitään, joten uskallan esitellä lahjan täällä. Tässä kuvassa on valitettavan haljut värit, alemmassa on todellisemmat.


Olen kutonut esikoiselle melko tarkkaan kaksi vuotta sitten samanlaisen huivin, joten luulin pääseväni helpolla, minulla kun oli ohje ja langan värit muistissa. Kudoin kaulaliinan tällä ohjeella, mutta langat jouduin etsimään uusiksi, Novita ei enää valmista Nallea haluamissani väreissä. Lankamaailmasta Maijasta löytyi mielestäni riittävän sopivat värit (punainen väri 209, keltainen väri 216). Kangasmerkin olen tilannut pari vuotta sitten, nyt se pääsi parhaaseen mahdolliseen käyttöön!


Mikä ihana tunne onkaan paketoida valmis lahja näin hyvissä ajoin ennen joulua! Kahden kuukauden kuluttua on aatonaattoilta. Tuntuu kovin kaukaiselta, mutta ei se ole. Joulu pyörii mielessä jo harva se päivä, vaikka ulkona on vielä täydellinen syksy ja upea ruska. Lahjoja on työn alla ja mietinnässä, ensimmäiset glögit on juotu ja piparit syöty. Tämä, tässä ja nyt, on ihanaa aikaa!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että kummipoikakin tykkää.

      Poista
  2. Yhdeksänvuotias tyttäreni löysi tämän sinun blogikirjoituksesi ja tuli ihastuneena näyttämään kuvaa tuosta huovista. Sanoi, että kysy äiti voisiko tuolta tekijältä tilata samanlaisen! Mutta et taida sentään tilaustyönä tehdä? �� Terv. Ainokatri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi, Ainokatri. Voit kertoa tyttärellesi, että kyllä minä teen tilaustöitä. Laittaisitko minulle sähköpostia osoitteeseen variksenvillat (ät) gmail (piste) com niin voidaan sopia tarkemmin. Velhomaista viikon jatkoa teille!

      Poista