20.12.2015

Neljä yötä jouluun...

Enää neljä yötä jouluun. Mihin on joulukuu hävinnyt? Aloitin lahjojen ja jouluterveisten valmistamisen mielestäni erittäin hyvissä ajoin, mutta silti tuntuu, etten ole koskaan ollut näin kiireinen kuin tänä vuonna. Kummallista. Joulukortit onneksi ehtivät kuin ehtivätkin punaisessa kuoressa ajallaan postiin, alkuperäiset suunnitelmat niiden toteuttamisesta tosin lykkääntyivät ensi jouluun.


Koululaisten joululoma on alkanut ja opettajat lahjottu itse tehdyllä fudgella. Siitä on tullut meidän perheen suurinta herkkua, toivottavasti maistuu myös luokanvalvojille.


Serkkuni on siivonnut koko vuoden, tai oikeastaan käynyt läpi tavaroitaan ja hankkiutumalla eroon kaikesta, mikä ei tuota enää iloa, järjestellyt kotinsa lattiasta kattoon. Hänelle oli todella vaikea keksiä mitään joululahjaa. Onneksi muistin Kalastajan vaimon tehneen pohjallisia kutomalla huopuvista langoista "levyn" (minä kudoin 10 puikoilla Novitan Huopasta ja jotain tuntematonta villalankaa, jonka erään ystävän äiti lahjoitti pois kaappejaan siivoteessaan).


Pesun jälkeen huomasin, että käyttämäni tuntematon valkoinen villalanka, jonka piti soveltua huovuttamiseen, ei huopunutkaan. Päätin, että en anna sen haitata. Täplitin toisen puolen Lateksilla liukumisen estämiseksi.


Annoin lahjansaajalle ohjeet leikata levystä pohjalliset ja tarvittaessa huolitella ne siksakilla. Todellista tee-se-itse lahjontaa: minä tein itse ja saaja teki itse ;) Yhteistyön tuloksena syntyi varmasti lämmin lahja!


Joulusiivous on vielä alkumetreillä, viimeinen kudottava lahja puolivälissä. Neljä yötä jouluun. Nautitaan!

2 kommenttia:

  1. Pohjallisidea oli minulle uusi - ja mikä idea! Isälle täytyy ehkä tehdä tuollaiset heti! :D Kiitos muutenkin kaikista ihanista ideoista, joita saan blogistasi ja sen kautta. <3

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo kuusikortti <3 Ja pohjalliset, siinäpä hieno lahjaidea.

    VastaaPoista