7.12.2016

Rahin uusi ilme ja häivähdys joulusta

Joulukuu on jo pitkällä ja ajatukset hyvinkin jouluiset, mutta olen tehnyt yhden ainoan jouluisen käsityön. Joululahjatkin ovat vielä pahasti vaiheessa. Miten ihmeessä, koska yritin aloittaa tavallista aiemmin... Lasten pyynnöstä kudoin koirallemme joulusukan. En tiennyt koiranpennun tarvitsevan sellaista, mutta poikien huolenpito oli niin vilpitöntä, että ei auttanut muu kuin ryhtyä tuumasta toimeen. Jannea ja 7 veljestä, malli omasta päästä, luukuviot lainattu Jorid Linvikin koiralapasista. Tähän asti sukasta on löytynyt aamuisin koirankeksejä.


Käsitöitä olen kyllä tehnyt, varmaan enemmän kuin pitkään aikaan. Tilaustyönä ompelin Ikean rahiin uuden päällisen.

Periaatteessa pikkujuttu, mutta käytännössä jotain ihan muuta. Kankaan kuvioiden kohdistamisessa niin, että kangas riitti, meni aikaa yllättävän paljon. Ja lopulta, siksak kuvion kohdistaminen ei siltikään onnistunut täysin.


Rahin yläosan saa irti niin, että sisällä voi säilyttää tavaroita. Yläosan tuplatereen ja alaosan kulmalaskosten taittelemisessa oli haastetta.


Asiakas on tyytyväinen lopputulokseen ja iloinen saadessaan uuden rahin kotiinsa hyvissä ajoin ennen joulua.

 
Työn alla on vielä yksi isompi projekti, sen jälkeen saan aikuisten oikeasti keskittyä meidän perheen jouluun!

6 kommenttia:

  1. Tottakai joulusukka tarvitaan:) Minä saan noottia päivittäin kun en ole vieläkään muistanut ostaa kissoille joulukalenteria....

    VastaaPoista
  2. Kaunis rahi. Onneksi meidän koiravanhus ei oo keksinyt tarviivansa joulusukkaa! Mut oikein kaunis joulusukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kysymys lieneekin, että ketä varten sukka oikeasti on...

      Poista
  3. Todella kaunis tuo rahi. Näyttää hurjan vaikelta tereineen ja laskoksineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei sinällään vaikea, mutta aikaavievä ja tarkkuutta vaativa!

      Poista