365 päivää ostolakossa

Tänään olen ollut 365 päivää ostolakossa. 52 viikkoa, 12 kuukautta, yhden vuoden. Tuntuu uskomattomalta. Vuosi sitten en ollut yhtään varma, miten selviydyn vai selviydynkö ollenkaan. Tässä sitä kuitenkin ollaan.

Alunperin ryhdyin ostolakkoon, koska minulla oli käsityötarvikkeita enemmän kuin mitä pystyin muistamaan ja ikinä tarvitsemaan.  Projekteja, jotka oli jo aloitettu tai olivat aloittamatta, mutta joihin oli materiaalit hankittuna, oli 44. Oikeasti niitä oli enemmän, mutta tuon verran pystyin palauttamaan mieliini. Projektit halliltsivat minua eikä toisinpäin. Noista listatuista projekteista on vielä tekemättä 16, mutta toisaalta, olen saanut päätökseen 28. Näin ajateltuna ostolakko on ollut menestys.

Vuoden aikana olen tehnyt paljon projekteja myös listan ulkopuolelta. Miten olisinkaan voinut vuosi sitten listata uuden käsityökorin, kun vasta toukokuussa pelastin sen naapurin jätelavalta!

Perusteellisen pesun jälkeen poistin korista kahvan, pohjamaali ja kolme kerrosta maalia, vanha nahkavyö kahvaksi ja olen enemmän kuin iloinen uudesta käsityökoristani. Roosa tai vaaleansininen olisi ollut mieleinen, mutta harmaata maalia oli jäljellä juuri sopivasti.

Itselle muistutuksena vielä kori ennen muodonmuutosta.

Viimeisimpänä projektina olen kunnostanut vanhan matka-arkun. En muistanut tätä projektia vuosi sitten, mutta 9 vuotta sitten lasten huone tapetoitiin kuumailmapallotapetilla ja silloin keksin, että jämäpalat sopisivat matka-arkkuun täydellisesti. Mitä voin sanoa, on ollut kaikenlaista muuta. Olisi ollut hullua ostaaa purkillinen liisteriä kun sitä tarvitsee vain vähän. Isosiskolle kiitos liisteripurkin lainasta, sain työn tehtyä ilman liisterin ostamista.

Ihan valmis arkku ei ole vielä. Huomenna käyn ostamassa kanttinauhaa, jotta saan reunat viimeisteltyä kestävästi. Samoin aion käydä ostamassa aukipitolaitteet, koska ilman sellaisia tämä metallinen merimiesarkku on kuin giljotiini. Itselle muistiin lähtötilanne.

Käsitöiden määrän rinnalla vähintään yhtä tärkeä syy ostolakkoon ryhtymiselle oli maapallon tila, ilmastonmuutos, ylikuluttaminen. Halusin vähentää kulutustani ja siinä mielessä ostolakko on onnistunut kohtalaisesti. Ensimmäiset kaksi kuukautta sujuivat moittettomasti, ostin siitä palkkioksi itselleni palmuvehkan (näin olin kirjoittanut sääntöihin). Ajattelin, että vuoden jälkeen ostaisin itselleni jonkun toisen kasvin, mutta nyt en haluakaan mennä kauppaan ja ostaa jotakin moneen kertaan pakattua ties missä ja miten kasvatettua kasvia jota on kuljetettu ehkä tuhansia kilometrejä. Siskontytöltä saamani joulukaktus on alkanut kasvaa ja olen siihen enemmän kuin tyytyväinen! Se riittää minulle palkinnoksi tästä vuodesta.

Mutta... yhteensä 11 kertaa olen ostanut itselleni jotain, mitä en olisi saanut: 1) sukkapuikot, jotta sain anopin lahjasukat tehtyä, 2) puisen vessaharjan, 3) 8 nappia projektilistalla olleen villatakin viimeistelyyn, 4) taimimultaa, 5) kesäkurpitsan siemeniä, 6) avomaankurkun siemeniä, 7) kerän valkoista Nallea, jotta sain tyynyn afrikkalaisista kukista valmiiksi, 8) keittiövaa'an mökille juurileivän leipomiseksi, 9) maalia istutuslaatikoille, 10) multaa istutuslaatikoihin ja 11) väriaineen, jolla värjäsin epämielllyttävästi haalistuneen hupparin taas käyttökelpoiseksi.

Selityksiä on paljon mutta stipluja nämä ovat kaikki. Toisaalta, haluan olla armelias itselleni ja huomauttaa, että yhtään uutta vaatetta en ole ostanut itselleni, en myöskään keittiöpyyhkeitä, serviettejä tai kynttilöitä, joista alunperin ajattelin olevan vaikeinta kieltäytyä. Mieli on tehnyt aloittaa uusia villapaitoja, mutta olen vain ihaillut malleja ja lankoja, läheltä piti tilanteita ei ole ollut.

Haluan ajatella onnistuneeni ostolakossani siinä mielessä, että mielestäni erotan tarpeen ja halun toisistaan.  Pystyn olemaan ostamatta asioita vain haluamisen takia. Pystyn korjaamaan ja pidentämään tavaroiden käyttöikää ja siedän niitä pitkään. Jossain vaiheessa tavarat kuluvat ja tulee aika hankkia korvaavia, mutta oikeasti, se aika ei ole täällä vielä. Mikään ei ole loppunut.

Tai no, meiltä on hajonnut vuoden aikana paljon astioita. Ei mitenkään siististi puoliksi, että osat voisi liimata yhteen, pieniä säröjä en edes ajattele, vaan tuhannen pirstaleiksi  Juomalaseja on enää niin vähän, että kaikille ei riitä lasia ruokapöytään. Varmasti joku astia, mistä juoda, löytyisi, mutta minä haluan ihan oikeat juomalasit perheeni ja vieraideni käyttöön. Olenko sittenkään oppinut vuoden aikana mitään? Olen.

Olen oppinut, että matkani kohti kestävämpää elämää on vasta alussa. Oloni ei ostolakon jälkeenkään ole huojentunut tai autuas, päinvastoin, vasta nyt ymmärrään, mitä kaikkea on vielä tehävänä. Olen hyväksynyt, että muutosten tekeminen vie aikaa. Ostamattomuus on vain yksi osa elämää, niin moni muukin asia vaikuttaa kokonaisuuteen. Yritän olla muistelematta kaikkia hirveitä tarpeettomia kulutushysterioita, millä olen tuhonnut tätä maapalloa ja sen sijaan katsoa eteenpäin. Ennenkaikkea oloni on kiitollinen tästä vuodesta, tästä hetkestä. Aamulla keräämistäni vatuista.

Aionko jatkaa ostolakkoa? En tiedä vielä. Ostolakko on helppo ja hyväksyttävä syy kertoa ulkopuolisille ostamattomuudesta, ilman lakkoa saattaisin murtua sosiaalisen paineen alla. Lakko toimii myös henkilökohtaisena pakotteena, koska on paljon asioita, mitä voi perustella tarpeellisiksi vaikka ne eivät sitä ihan oikeasti olisikaan. Ihan yhtä lailla minun on helpompi olla kokonaan karkkilakossa, en pysty syömään vain vähän karkkia. Toisaalta haluaisin ajatella, että  ostamattomuus on elämän tapa, ei mikään määräaikainen kokeilu tai opinnäyte. Paluuta entiseen ei ole, se on varmaa, mutta miten jatkan tästä eteenpäin? Ehkäpä teen tarvitsemani ostokset ja päätän vasta sitten.

Kiitos Sinulle, kun olet jaksanut kulkea tätä matkaa kanssani. Toivottavasti seuraat minua jatkossakin, mihin suuntaan sitten jatkankaan. Yksi asia on varma, käsillä tekemistä en lopeta. Kuvassa russian join -tekniikalla toisiinsa liittämäni langanjämät, jotta yksikään käyttökelpoinen langanpätkä ei päätyisi roskiin.