20.5.2012

Ruutupaita pojalle

Lasten vaatekaapissa on useampi paitapusero. On lyhyt- ja pitkähihaista, on ruutua, raitaa ja yksiväristä kulloisenkin juhlan mukaan. Vaan eipä löytynyt esikoiselle yhtä ainoaa sopivan kokoista kevään ja kesän juhliin, ei missään kuosissa. Kangasvarastossani oli odottamassa miehen vanha paita. Muuten hyvä paita, mutta kaulus oli entinen. Tuosta paidasta sain kuin sainkin tehtyä esikoiselle paidan kevään juhliin!


Kaavat ovat Ottobre lehdestä 3/2009 malli 36 Freeman ruutupaita. Kerrankin juuri sellaisenaan. Koko 134 cm, yhtään isompaan ei miehen vanha paita olisi riittänyt! Eniten jännitti kauluksen tekeminen / onnistuminen. En ainakaan muista sellaista koskaan ommelleeni. Ihan kohdilleen en ruutuja saanut, mutta muuten olen tyytyväinen.


Kaiken kaikkiaan paita on hyvin yksinkertainen. Ainoa juju on napeissa. Suunnittelin laittavani yhden napin eri väriseksi muiden ollessa valkoisia, mutta kun esikoinen tutki nappipurkkiani ja ehdotti kaikkien nappien tulevan erivärisiksi samaan aikaan kun itse mietin samaa, oli itsestään selvää toteuttaa esikoisen ehdotus.


Tämä oli kiva työ. Paitaa oli suorastaan nautinto ommella ja sain aikaiseksi jotain aidosti tarpeellista materiaaleista, mitkä kaikki löytyivät kotoa. Tylsintä oli purkaa miehen paidan ompeleita, taskun taite kun oli ainoa, minkä pystyin hyödyntämään sellaisenaan.

Iloista valmistautumista kevään juhliin!

3 kommenttia:

  1. Upea! Kaunis kangas, kiva, että pystyit käyttämään sen. Pirteät nuo napit, ne antavat kivan ilmeen paidalle.

    VastaaPoista
  2. Oikein onnistunut! Kivan pirteä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kehuista! Paita on ollut yksissä juhlissa päällä ja todettu sopivaksi ja toimivaksi käytössäkin.

    VastaaPoista