13.8.2012

Nimikoidut lautasliinat

Serkku miehineen juhlivat pronssihääpäiväänsä viikonloppuna. Kesällä juhlien kattausta läpi käytäessä kävi ilmi, että sukujen perintölautasliinoja oli kaksi liian vähän. Sain mielestäni erinomaisen ajatuksen tehdä lahjaksi puuttuvat lautasliinat. Halusin nimikoida liinat, kuten ennenkin oli tapana.


Kangas on pellavaa Eurokankaasta. Nimeilyn tein ristipistoin muliinilangalla. Mallin sovelsin Kustannus Oy Minervan Nimeilykirjasta. Kirjassa ei ole vuosilukua, mutta se on isoisoäitini peruja, joten aika vanha. Perinteistä poiketen yhdistin pronssihääparin etunimien ensimmäiset kirjaimet yhdeksi. Välillä mietin, kuinkakohan pahan etikettivirheen tein niin toimiessani, mutta sitten tuli mieleen, että niinhän kuninkaallisetkin julkaisevat hääparin nimikirjaimista tehdyn monogrammin häiden yhteydessä (vai kutsutaanko sitä silloin monogrammiksi?).


Lahjalupauksen annettuani kävi ilmi, että liinoja tarvittiinkin kuusi kahden sijaan! Meinasi tulla hoppu ja viimeiset pistot olivat pelkkää urakointia nautinnon sijaan. Valmista kuitenkin tuli!


Hääpari oli kiitollinen lahjasta. Ehkä joku päivä saan aikaiseksi tehdä nimikoidut liinat meillekin!

Huomenna on perheessämme tärkeä päivä: esikoinen aloittaa koulun ja kuopus esikoulun. Reput on pakattu, jännitys on positiivisen kutkuttavaa. Toivon heille samoin kuin kaikille koululaisille turvallista ja iloista kouluvuotta!

1 kommentti:

  1. Kauniit liinat. Ja arvokas perinne tuo nimikointi. Minä olen keräillyt vanhoja nimikoituja pyyhkeitä, liinoja, lakanoita...
    Onnea koulutielle! Meilläkin on ekaluokkalainen. Ja perinteemme mukaan sai tänään "Schultüten", suuren pahvisen tuutin täynnä kivoja koulutavaroita ja muuta pientä.

    VastaaPoista