7.4.2013

Istuinalusta isoäidin neliöistä

Pari vuotta sitten huuman ollessa kuumimpana aloitin minäkin innoissani virkata isoäidin neliöitä. Tarkoituksena oli käyttää kaikki eripariset vaaleansiniset langat varastoistani ja tehdä peitto. 24 neliön jälkeen hyydyin - värit eivät enää innostaneetkaan. Siitä asti palat ovat odottaneet inspiraatiota, joka vihdoin iski viikonloppuna. 24 palaa riitti sopivasti istuinalustaan.


Värien sommittelu ei ole paras mahdollinen, mutta päätin, että käytän valmiit neliöt enkä tee yhtään uutta. Toiselle puolelle sommittelin harmaat ja beiget, toiselle vaaleansiniset. Neliöiden väliin leikkasin palan retkipatjasta, jotta alustasta tuli riittävän pehmeä.


Jotain kivaa ja koukuttavaa näissä neliöissä edelleen on. Peittoa en silti taida ikinä saada aikaiseksi, niin vaikeaa tuo värien valitseminen ja sommitteleminen on minulle, puhumattakaan neliöiden päättelemisestä ja yhdistämisestä.


Alustaa työstäessäni ajattelin, että käytän tätä soutuveneessä. Kuvittelin lämpimän kesäpäivän, itseni airoissa soutamassa lapsia uimalautalle polskuttelemaan. Taitaa kuitenkin olla käyttöä aika paljon sitä ennen ihan terassilla tai kalliolla hiihtoretken evästauolla...


Yksi pitkään keskeneräisenä ollut projekti on valmistunut ja olen siitä hyvillä mielin. Inspiroivaa viikon alkua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihana istuinalusta!
    Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  2. Voi Varis! Miten uskomattoman upeita isoäidin neliöitä!!! - ja ensi kesänä ne likaantuvat veneessä!

    Blogiisi putkahtelee jatkuvasti ihan masentavan upeita töitä... mutta kyllä sinä innostat käsitöihin minua ja varmaan muitakin lukijoitasi! Kiitos kun jaat työsi kanssamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä neliöt ovat marinoituneet melkein 2 vuotta laatikossa. On jo korkea aika, että nä pääsevät käyttöön - vaikka sitten likaantuisivatkin.

      Niin moni blogi on inspiroinut minua matkan varrella! Kiva kuulla, että minä puolestani voin innostaa muita.

      Poista
  3. Ihana, ihana, ihana ja loistava idea, jota varmasti lainaan,,,,sopiiko. Mökiltä heitin just vanhat rottinkituolien pehmusteet pois ja olen miettinyt mitä tekisin tilalle, nyt tiedän ;D

    VastaaPoista