31.12.2013

Koiralapaset - kolmena kappaleena

Koiralapaset kuopukselle ovat vihdoin valmiit. Niitä ei ole höyrytettytty eikä kostutettu, mutta ne ovat valmiit ja odottavat käyttöä.


Jouluaattona kuopus sai paketin, jossa oli yksi lapanen (vain omalle lapselleen voi tehdä näin ruman tempun). Poika oli arvatenkin hyvin hämmästynyt ja ihmetteli mitä hän yhdellä lapasella tekee. Kerroin ajan loppuneen kesken ja hänen kyllä saavan toisenkin lapasen. Poika tyytyi selitykseen ja odotti kärsivällisenä. Kun toinen lapanen valmistui, näytin molemmat lapaset pojille. Kysyin, onko lapasissa mitään eroa? Kyllä, äiti, toinen koira on selvästi isompi kuin toinen. Kelpaako tällaisenaan? Ei. Haluatteko minun purkavan ja kutovan tämän uudestaan? Kyllä.


Ei auttanut kuin purkaa. Ja tehdä kolmas lapanen. Pidän näistä lapasista, mutta kun kaksi ensimmäistäkin tuli tehtyä vähän kiireellä, en olisi millään jaksanut tehdä kolmatta. Mutta kyllä kannatti, nyt ovat koirat saman kokoiset. Ja lapaset myös.


Malli on ravelrystä, Jorid Linvikin. Alunperin näin mallin Kardemumman talossa, kiitos Kardemumma jälleen kerran inspiraatiosta. Lankana käytin Sandnes Garnin Sisua, ruskeaa ja valkoista. Näissä kämmenpuolen tassunjälkikuvissa väri on liian vaalea, muissa kuvissa oikeampi. Käytin 2½ puikkoja ja omalla tiukahkolla käsialallani lapasista tuli sopivat eklauokkalaiselle, toki runsaalla kasvuvaralla... Jätin yhden kuviokerran varresta pois, jotta lapasista ei tulisi liian pitkät.


Pidän lapasten yksityiskohdista, peukaloon kudottu luu oli kuopuksen ehdoton lemppari.


Johtuiko ohuesta langasta vai mistä, mutta minulla oli suuria vaikeuksia saada tasaista jälkeä aikaiseksi. Villalanka asettuu toki käytössä hyvin, mutta silti, en ole tyytyväinen näihin. Kuopus on lapasista innoissaan, joten yritän nauttia hänen mielestään.

Tämän vuoden käsityöt on nyt esitelty. Ja kohta on vuoden viimeisetkin tunnit eletty. On aika toivottaa kaikille lukijoilleni    

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2014

6 kommenttia:

  1. Voi voi! Minä en juuri koskaan pura. Kävi niin, että pitkiin polvisukkiin tuli toiseen nauhakuja, mutta toisesta se jäi pois. En tokikaan purkanut, vaan tein molemmille parit.

    Sinuna olisin tehnyt samoin, nyt olisi pojalla kahdet lapaset!

    Ihailen tuollaisia kirjoneuleita. Itse en kykene.... aina tulee liian tiukkaa tai liian löysää tai liikaa molempia. Taidan antaa periksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen idea, että kahdesta tulisi neljä eikä purkamalla kolmen kautta kahta. Tässä tapauksessa se ei kuitenkaan olisi toiminut, koska purkamani lapanen oli "alaosastaan" hyvinkin löysä ja eriparia oman kämmenosansa kanssa. Susi siis jo syntyessään. Oma vika kun en tehnyt lapasta (lapasia) yhtä soittoa valmiiksi.

      Nyt työn alla vaihtelun vuoksi yksiväriset villasukat...

      Poista
  2. Voi miten hienot =) joskun purkaminenkin on tarpeen. Tää tuntuu mullekin hieman monimutkaiselta mallilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, iikku! Malli oli haasteellinen, mutta eihän kaikki saakaan olla liian helppoa. Onneksi purkaminen on aika nopeaa....

      Poista
  3. Eihän sulla sattus olemaan tota ohjetta enää tallella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minulla on edelleen ohje tallella, olen huono hävittämään mitään, mitä voi vielä joskus tarvita....

      Poista