17.2.2014

Korjausompelijan riemunhetkiä

Korjausompelu ei ole minun lempipuuhiani. Olen taitava pinoamaan korjausta odottavia vaatteita, mutta erittäin huono purkamaan noita pinoja. Tänään otin itseäni niskasta kiinni. Aloitin kuopuksen housuista, joissa melkein kaikissa on ainakin yksi polvi puhki. Ensimmäisiin ompelin paikan Ferrarin "kangastarrasta" (olen ottanut merkin talteen miehen liikelahjana saamasta lippiksestä). Yksi vikatikki yläkulmassa ei varmaankaan hidasta menoa näillä Ferrari-housuilla.


Seuraavissa oli molemmat polvet puhki. Onneksi minulla oli tallessa kaksi samanlaista paikkaa, joten housuista tuli ihan hauskat. Disneyn Autot eivät ole mikään kova juttu enää kuopuksellekaan, mutta jostain vanhoista housuista olen ottanut nämä merkit talteen ja kun ne ovat hyviä paikkoja niin täytyyhän ne käyttää.


Kaikissa housuissa paikat eivät sovi yhtä hyvin yhteen, mutta kun kangas on näin kulunutta, kyse on joka tapauksessa enemmän tekohengityksestä. Ja kyllä, rakas lapseni, lupaan, ettei näistä housuja enää korjata, seuraavaksi saat uudet housut.


Neljät housut paikattuani olin tyytyväinen, mutta hankalin oli vielä edessä. Viime talvena minun talvitakkini vetoketju hajosi. Ikävästi juuri kauluksen kohdalta. Vetoketju on osittain neppareiden alla, joten kävin jo kysymässä vetoketjun vaihtoa oikeassa korjausompelimossa. Hinta-arvion 75 euroa kuultuani päätin yrittää itse.


Vetoketjuja on aina hankala ommella. Talvitakissa pelkkä purkaminenkin vie oman aikansa ja ommellessa joutuu kikkailemaan paksun kankaan ja painonappien kanssa. Kun parin tunnin työn jälkeen sain vetää takin päälleni ja huomata onnistuneeni korjauksessa, oli minulla ihan voittajafiilis. Miksi ihmeessä lykkäsin tätä hommaa vuodella ja tuskailin takin kanssa joka kerta sitä pukiessani?


Kovasti mietin, mihin käyttäisin "säästämäni" 75 euroa, tai 70 euroa koska vetoketju maksoi noin vitosen. Mieleeni tuli vain karkkia ja lankoja, mutta koska olen sekä lanka- että karkkilakossa (erittäin huono yhdistelmä muuten), tyydyin nauttimaan melkein uudesta takistani ja voittajafiiliksestä. Ahkeraa viikon jatkoa Sinulle!

1 kommentti:

  1. Onnittelut hienosta työstä ja suuresta säästöstä! Korjausompelu ei ole myöskään minun lempijuttujani...

    VastaaPoista