28.2.2014

Ruusuista lahjontaa

Aina joskus palaset loksahtavat täydellisesti kohdalleen - keksii (ainakin omasta mielestään) sopivan lahjan jollekin ja malli ja toteutus onnistuvat tyydyttävästi. Kun vielä malli on sellainen, jonka haluaa tehdä ja langat löytyy varastosta, voiko enempää pyytää?


Serkkuni P on suuri ruusu- ja muumifani. Siksi olin jo aiemmin päättänyt antaa hänelle synttärilahjaksi Muumimamman ruusutarha kulhon. Mutta kun näin Kardemumman talossa nämä, tiesin, että halusin lisätä lahjaan vielä ruususukat.


Ainoa päänvaiva tuli langoista. Lankaahan minulla löytyy, mutta olisin halunnut kaikki ruusut ja kuviot yhdestä ja samasta langasta. Edes serkun synttärilahjan takia en voinut päättää langanostolakkoani, joten piti soveltaa. Ja onneksi sovelsin, koska näin sukista tuli mielestäni vielä kivemmat. Valkoinen lanka on Dropsin Karismaa, vaaleanpunainen SandnesGarnin Smartia ja pinkki Regian 4-fädig sukkalankaa. Kulutus yhteensä 108 grammaa, puikot 3½.


Ohjeesta on yksi koko, ja sekin oli juuri sopiva. Esikoinen oli iloinen saadessaan olla sukkamallina. Hänen kapea 37 numeron jalka kun on riittävän lähellä saajan 36:sta.


Ruusuista viikonloppua Sinulle!

6 kommenttia:

  1. Oi miten ihana lahja! Sukat ovat todella kauniit. Kiitos ohjelinkistä.

    VastaaPoista
  2. Tuo lahjaidea on kyllä loistava!

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat! Kyllä serkkusi kelpaa noissa tallustella. Sain joululahjaksi ystävältäni vähän saman tyyliset ruususukat sellaiselta ihmiseltä joka tekee pari käsityötä per vuosi. Arvostan suuresti, että hän raaski niistä luopua ja antaa ne minulle!!

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit sukat! Aivan täydelliset ja niin kauniin väriset!

    VastaaPoista
  5. Todella kauniit! On tosi kiva antaa lahjoja jotka on ajatuksella mietitty saajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne. Joskus lahjaideat onnistuvat paremmin ja joskus vähän vähemmän hyvin. Tällä kertaa kaikki osui nappiin, saaja on iloinen ja tekijäkin tyytyväinen.

      Poista