Oli kerran Onnimanni...

... ja Onnimanni tahtoi olla "jou".

Serkkuni on "hurahtanut" alkuperäisiin Kaalimaan kakaroihin ja hänen uusin kirpparilöytönsä on Onnimanni. Kun näin Onnimannin  ensimmäisen kerran, se oli vauvamainen nakupelle huvittavine hiustupsuineen. Se ilmoitti haluavansa saada DC-hupparin ja olla jou. Minä sain projektin. Aloitin hupparista. Harmaaseen trikooseen applikoin DC:n merkin. Tuntuu, että velouri ei ole paras mahdollinen näin pienissä kuvioissa, mutta voihan kyse olla ompelukoneestani tai taidoistanikin.

Huppari syntyi mittaa - kokeile - leikkaa - ompele -metodilla. Hidasta, mutta toimivaa. Ehkä jostain olisi löytynyt kaavojakin, mutta tämän sovelsin omasta päästäni. Onnimanni on "vauva", joten hupun vuoritin tasaraitatrikoolla.

Housut ompelin kuopuksen pieneksi jääneistä ja puhki kuluneista farkuista. Yksityiskohdat ovat kaikki kaikessa, siksi ompelin kolikkotaskun takataskuksi ja vyötärölle Detroit-merkin (otettu talteen joistain toisista housuista). Muutaman vyölenkin ompelin paikoilleen...

...koska mihin muuten olisin saanut avainketjun kiinni.

Tämä oli hauska projekti, oli kiva suunnitella ja pohtia Onnimannin vaatteita poikien kanssa, mikä on tarpeeksi jou ja mikä ei riittävän. Nuken vaatteiden ompelu mökillä sateisena päivänä toi elävästi mieleen muistot noin 30 vuoden takaa. Miten kaipaankaan niitä päiviä, kun minä ja siskoni ompelimme omille nukeillemme tai unikavereillemme vaatteita äidin opastuksella ja avustuksella. Kuulen elävästi sateen rummutuksen peltikattoon, muistan hopeateen iltapalalla. Muistan jopa kankaan, josta ompelin Snoopylleni housuja. Muistan ihanan rauhallisen yhdessäolon. Todellisuudessa varmaankin riitelimme ompeluvuoroista ja äidin huomiosta eikä kärsivällisyytemme riittänyt alkua pidemmälle, ja ehkä joimme jotain ihan muuta, mutta näin minä haluan muistaa noita lapsuuden kesien sadepäiviä.

Sade jatkuu, takkatuli lämmittää mukavasti, tekisi mieli kutoa villasukkia keskellä kesää, mutta ensin aion saada yhden valtavan päättelyurakan valmiiksi.