27.5.2015

Gladiaattori

Esikoisen luokka juhlistaa tänään lukudiplomin suorittaneita pukeutumalla lastenkirjojen hahmoiksi. Koska poika on viimeksi lukenut Simon Scarrown Galdiaattori -sarjaa (ja tempautunut täysillä gladiaattoreiden maailmaan), lienee itsestäänselvää miksi hän halusi pukeutua. Gladiaattorit ovat mielenkiintoinen teema, mutta kahden päivän varoitusajalla melko haasteellinen.


Haarniskan alla lienee ollut alusasu. Sen ompelin Eurokankaan palalaarista löytyneestä pellavakankaasta. Ei mitään kikkailuja, kangas kaksinkerroin, reikä päälle ja nuppineuloilla hahmotelma, mistä ommella. Hihat jäivät vähän lyhyiksi joten niihin vielä jatkopalat.


Itse haarniska on nahkainen (keinonahkaa Eurokankaasta). Perustelin materiaalivalintaa pojalle sillä, että kirjassa Marcus on vasta gladiaattori-koululainen, että hän ei ole ansainnut vielä kunnon metallista haarniskaa (en tietenkään halunnut myöntää, että kahdessa tai useammassakaan päivässä en pysty mitenkään tekemään mitään metallilta näyttävää asua...) Kullan / pronssin värisillä painonapeilla sain yllättävän paljon ilmettä asuun. Ja niillä sain ratkaistua, miten asu puetaan päälle. Toinen sivu on kokonaan auki ja suljetaan napeilla, olkahihnat ovat niinikään toiselta puolen kiinni ja toiselta puolelta suljetaan napeilla.


Käsisuojat kiinnitetään tarranauhoilla, mutta koska 2000 vuotta sitten ei ollut tarranauhaa, piilotin kiinnityksen nyörityksen alle. Ei silloin ollut painonappeja tai neppareitakaan, mutta erilaisia niittejä varmastikin, ehkäpä, ainakin saattoi olla.


Vielä vähän koristekuvioita kultaisella maalikynällä ja asu oli valmis. Miten iloinen ja onnellinen poika olikaan sovittaessaan valmista asua, silminnähden tyytyväinen.


Olen onnekas, kun saan osallistua lapseni mielikuvitukseen tekemällä hänelle asun. Suunnitella, etsiä malleja, mittailla ja sovitella yhdessä, kuunnella, miten hän kokee kirjan maailman. Aamulla hän vielä pohti olevansa varmaankin ainoa luokallaan, jonka äiti on itse tehnyt asun. En ole ihan varma, miten hän asian tarkoitti, mutta minä otin sen kunnianosoituksena.

6 kommenttia:

  1. Wau! Aivan mielettömän hieno asu! Ihan ilmiselvä gladiaattori!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Fanny! Tällä ei voitettu paras asu palkintoa, mutta viereisessä pulpetissa istunut tyttö oli kehunut asua, joten ilmeisen onnistunut se on.

      Poista
  2. Oi, tämä on hieno! Mahtaa siellä olla ylpeä gladiaattori! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kultamaali on vähän sotkenut asua, mutta se ei haitannut ylpeän gladiaattorin taistelua...

      Poista