Muovitonta leipää

Luin kesällä useamman artikkelin muovin haitallisuudesta ja vahingollisuudesta, niin ihmisille kuin luonnollekin. Ahdistuin ihan toden teolla. Ja kun kerran on tullut tietoiseksi jostakin asiasta, siitä on vaikea päästää irti. Ennen rutiinin omainen kaupassakäynti avasi silmäni: muovia on ihan kaikkialla. Päätin, että lasteni ja toivottavasti tulevien lastenlasteni takia minun on tehtävä jotakin asialle. Päätin, että yritän elää koko syyskuun niin, että en osta yhtään muoviin pakattua leipää, vaan leivon kaiken itse ja pakkaan sen johonkin ihan muuhun kuin muoviin.

Olen leiponut pataleipää ja Sikke Sumarin rapeakuorisia sämpylöitä. Tuore leipä on maistunut hyvältä, mutta muutaman sämpylän sain sujauttaa kankaiseen sämpyläpussiin odottamaan seuraavaa ruokailua. Ompelin pussin vanhasta puuvillaisesta paitapuserostani ja huomasin vaaleansiniraidallisen kankaan sopivan mainiosti aamiaispöytään.

Olen leiponut Elovena paketista löytyvällä ohjeella sämpyläruutuja ja Hellapoliisin ohjeella saaristolaisleipää (Nauvon limppuja). Limppuja varten ompelin Linumin paksummasta puuvillakankaasta kolme leipäpussia, koska ohjeesta tulee kolme limppua ja jokainen tulee voida säilyttää tai pakastaa (kangas löytyi varastostani).

Olen leiponut ruislimppua, josta on tullut kuopuksen suosikki, ja tietysti ommellut limppuja varten suurin piirtein sopivan kokoisia leipäpusseja (puuvillainen raakakangas jäi yli eräästä toisesta projektista, nauhan olen ottanut talteen kauan sitten muistaakseni pyyheliinojen ympäriltä).

Olen jopa leiponut elämäni ensimmäiset hampurilaissämpylät (Kari Aihisen Kaappaus keittiössä -kirjan ohjeella). Niin paljon kuin mies niitä kehui, en taida enää ikinä ostaa valmiita. Aikaa keittiössä on kulunut runsaasti, mutta on hauska huomata, että olen pystynyt leipomaan muovitonta leipää jo melkein kolme viikkoa, ja aika monipuolisestikin vielä. Aikaa on mennyt myös ompelukoneen ääressä, kun leipäpusseja tarvitaan tietysti useampia - riippuen leipien muodosta ja kappalemäärästä, osa pusseista on välillä pesussa ja osa pakastimessa.

Ihan en ole onnistunut tavoitteessani tarjota pelkästään muovitonta leipää, koska A) sorruin ostamaan valmiin patongin (luulin sen olevan paperikääreessä, mutta kuinka väärässä olinkaan: se oli paperin tuntuista muovia, yäk!). Seuraavaksi aion opetella leipomaan patonkia! Ja B) merisuolassa, jota käytän usein leivonnassa, on todettu olevan ihmisen jäljiltä mikromuovia!!!!! Ahdistuneena kaikesta muovista ompelin miehen vanhoista kauluspaidoista muutaman pussin käytettäväksi hedelmä/vihannespusseina kaupassa.

Yhtään pientä pussia en aio enää ottaa, muovikasseja en onneksi ole ostanut vuosiin. En voi hävittää kaikkia muovisia kulhoja, keittiövälineitä tai pakasterasioita, mutta sitä mukaa kun ne hajoavat, hankin tilalle metallisia ja keraamisia, yhtään uutta muovista en hanki. Paluuta muoviseen leipään ei ole, vaikka kokonaan muovitonta elämää en vielä pysty aloittamaan. Aurinkoista syyskyyn jatkoa!