Voihan vessaharja!

Tänä vuonna, tänä jouluna minun piti olla niin hyvin ajoissa valmistautunut, että joulunalusviikolla voin vain nauttia ja tunnelmoida lähestyvästä joulusta ja rauhassa tavata ystäviä toivottaakseni hyvää joulua. Vaan kuinkas kävikään? Neljä yötä jouluun, joulusiivous on alkutekijöissään, iso osa ruoista ja herkuista on tekemättä, neljä lahjaa on vasta suunnitteluasteella. Voihan vessaharja, sanon minä.

Edellä mainittu huomioiden olen mielestäni yllättävän rauhallinen. Olen väsynyt huonosti nukuttujen öiden takia, mutta en koe olevani stressaantunut. Olen pystynyt välttämään ruokahävikkiä enkä kiireessä vain heittänyt ylijäänyttä ruokaa roskiin. Ensimmäistä kertaa ikinä tein perunalättyjä ylijääneestiä perunamuussista. 75 prosenttia meidän perheestä piti niistä, joten pääsevät jatkoon.

Tilaustyönä ompelin ison kasan kestohedelmäpusseja. Mieluinen työ, koska jokainen pussi on mahdollisuus jättää pieni muovipussi käyttämättä kaupassa. Minä kiitän ja maapallo kiittää. Vaikka tätä projektia varten minun piti tilata Englannista kankaita. Paras olisi tietysti käyttää sitä mitä kotoa löytyy, vaikka miehen vanhoja kauluspaitoja, mutta toisaalta, ihminen, kenelle asia on vieras, oppii toimimaan tietyllä tavalla varmemmin, jos tuote miellyttää silmää. Ja edes minun materiaalivarastoissa ei olisi ollut riittävää määrä sopivia kankaita tähän työhön.

Seuraava projekti sen sijaan oli oikea oppikirja esimerkki use what you have - toiminnasta. Isosiskollani on pieni mäyräkoira, Papu, ja Papu tarvitsi uuden takin. Sain vanhan takin malliksi ja purin sen käyttääkseni kaavoina. Otin talteen tassujen alle menevät kuminauhat, tereiden sisällä kulkevat nyörit, kiinnitysremmit klipseineen sekä niskan kuminauhan kiristyslukon. Kaikki muu oli loppuun kulutettua ja päätyi roskiin.

Käytin vanhan kuoritakkini (ostettu talvella 2008), jonka luulin hävittäneeni kaksi vuotta sitten kun ostin uuden takin. Se ei pidä enää ollenkaan vettä, mutta ajattelin, että kun Papu ei viihdy sateessa ollenkaan, niin ehkäpä se sille riittää kuitenkin. Valitsin helmasta ja hihoista vähiten kuluneet osat ja heitin lopun takista pois. Kaulukseen käytin aitoa kultalammasta ja vuoriin villasekoitekangas, jotka molemmat olen saanut naapurin vanhempien parikymmentä sitten lopetetun takkikaupan vanhasta varastosta. Väliin laitoin varmuudeksi vanun, sekin ylijäämä jostakin aiemmasta projektista.

Heijastimia ei ole koskaan liikaa, joten nimikoin takin oikein näkyvästi (heijastinnauhan olen ottanut talteen jossain markkinointitapahtumassa jaetusta liian pieneksi jääneestä huomioliivistä).

Tästä takista tuli mielestäni hyvä. Ilman vanhaa takkia en olisi saanut näin hyvää mallia, joten kiitos, Hurtta, erinomaisesta kaavoituksesta. 

Tällaiset projektit ovat niitä, jotka saavat uskomaan kierrätykseen ja materiaalivarastojen hävittämättä jättämiseen.

Myös pikkusiskollani on koira ja siskoni oli ostanut sille uuden joulupaidan. 100 prosenttista akryylia, valmistettu Kiinassa. Tuo paita oli liian pieni, joten siskoni pyysi minua muokkaamaan siitä sopivan. Irrotin paidasta mahakappaleen ja kudoin siihen isomman tilalle 7 veikasta. Paitaa ei ole vielä sovitettu, uskon kuitenkin, että siitä tuli hyvä. Mutta rakas pikkusisko, nöyrästi pyydän, jätä ensi kerralla pikamuotiin lukeutuvat "muoviset joulupaidat" ostamatta ja anna minun kutoa Ellille kunnon villapaita alusta asti. Kiitos.

Jotain lahjoja olen sentään saanut valmiiksi asti. Koirakavereille tein piparkakku-ukot, tarkemmin sanottuna pipari-vinkulelut! Kaapissani marinoituu ruskea sametti, josta minun piti kahdeksan vuotta sitten tehdä kuopukselle housut. Arvannette, että tuo kangas ei enää riitä kuopuksen housuihin, joten oli hyvä keksiä sille käyttöä. Vanhoja Tildan malleja muokkaamalla tein noin 25 cm korkeat pehmolelut, sisälle laitoin vanua ja vingun. Oma koira seurasi kuono tarkkana näiden valmistumista, joten mielelläni kuulen, millaisen vastaanoton nämä saavat (ja kestävätkö leikissä ollenkaan).

Kuopus on kulkenut pitkin syksyä ilman mitään käsineitä. Yhtenä päivänä hän tunnusteli mohair pipoani ja pyysi, voisinko tehdä hänelle yhtä pehmeät sormikkaat. Mielelläni, vaikka se tarkoittikin, että joudun ostamaan mustaa mohair-lankaa (alla olevassa kuvassa päällimmäisenä). Samoihin aikoihin esikoinen hukkasi kouluun hänelle syksyllä kutomani pipon. Olimme menossa Tuomaan markkinoille ja hän kysyi, että olisiko mitenkään mahdollista, että katsottaisiin, olisiko siellä jotain hyvää villalankaa josta voisin tehdä uuden. Tuollainen ajatuksen juoksu sai minut unohtamaan katoamisesta johtuvan harmituksen ja ostamaan luonnon mustaa suomalaista villalankaa. Onneksi lahjat ovat ostolakkoni ulkopuolella. Nyt pitäisi vielä ehtiä kutoa mustat sormikkaat ja yksi musta pipo ennen jouluaattoa. Ja tehdä ne kaksi muuta suunniteltua lahjaa. Onneksi on vielä neljä yötä aikaa, heh.

Tuomaan markkinoilta ostimme myös hunajaa ja voihan vessaharja sentään, ostin vessaharjan! Olen pitkään halunnut hävittää meidän kuvottavan vanhan muovisen vessaharjan, mutta en ole nähnyt puisia missään enkä löytänyt netistäkään. Ostolakon aikana asia on unohtunut, kyllähän vanhalla on vielä tarpeeksi jynssäämällä puhdasta tullut. Mutta tuolla markkinoilla, puinen vessaharja huusi minua ja yhtään ajattelematta ostin sen. Se ei ole elintarvike (paitsi koiramme mielestä, joka mielellään söisi sen) eikä se ole lääke, joten se on stiplu ostolakkooni. Annan sen kuitenkin itselleni anteeksi, koska se on hyvin tarpeellinen käyttöesine. Ja koska lahjoja lukuunottamatta olen nyt joulun allakin pysynyt hyvin ostolakossani. Ja koska ihan kohta on joulu enkä halua rasittaa mieltäni yhdellä vessaharjalla.