Tuskastuttavaa jumitusta

Sain anopilta kasan kankaita. Hän oli raivaamassa kotiaan ja tarjosi minulle hyvin paljon kankaita, suurimmalle osalle sanoin suoraan ei kiitos, mutta jotain kuitenkin toin kotiinkin. Sinällään älytöntä, koska minulla on jo ennestään reilusti kankaita, ja myönnän, tuntui hölmöltä vain hamstrata lisää. Tuskastuttavaa.

Marimekon tasaraita trikoista ompelin kestotiskirättejä.

Mustavalkoisista tuli mielestäni oikein tyylikkäät. Suorastaan harmi, että meillä ei ole käyttöä näille ja ei, en aio nostaa näitä tiskipöydälle vain koristeeksi. Nämä menevät ystävälleni lahjaksi. Hmph, trikoota on vielä niin paljon jäljellä, että voisin tehdä megasäästöpaketillisen näitä liinoja, mutta laitan lopun kankaan tässä vaiheessa suosiolla kaappiin.

Anoppi antoi myös punapinkkiraidallista trikoota. Siitäkin tein parempien ideoiden puutteessa kestotiskirättejä. Kivoja nämäkin, mutta... Parempi olisi antaa kankaan odottaa todellista järkevää käyttötarkoitusta kuin käyttää sitä johonkin ihan vain tekemisen vuoksi. Pakkokuluttamista. Ylikuluttamista tämäkin.

Olen yrittänyt kuluttaa vanhaa kosmetiikkaa ja erilaisia pesu- ja siivousaineita pois ja varmasti sortunut yliannosteluun ja ylikuluttamiseen tyhjenevien pullojen ja purkkien toivossa. Mikseivät ne voi ikinä loppua? Tuskastuttaa pestä lattiaa jollain liat pois räjäyttävällä, silmissä kirvelevällä kemikaalihirviö tehoaineella, kun oikeasti haluaisin vain käyttää etikkaa ja soodaa. Mutta ei auta. Itse olen jokaisen purkin ja purnukan hankkinut ja niin ne vain on kulutettava pois, vaikka mieli kyllä tekisi kaataa viemäristä alas. Pesu kerrallaan.

Olen tuskastellut rikkoutuneen yleiskoneeni kanssa. Sain sen neljä vuotta sitten joululahjaksi ja olen käyttänyt sitä paljon, mutta nyt on kyse jostain muusta kuin pelkästä kulumisesta. Takuu on edelleen voimassa, ei siitä puolen sanaa, mutta minun piti pakata kone ja lähettää se Tanskaan korjattavaksi. Ottaen huomioon, että kone on valmistettu USA:ssa (jotkut osat tiettävästi Kiinassa), niin tuo yksittäinen kodinkone on reissanut aika paljon ympäri maailmaa. Ei kovin ympäristöystävällistä, mutta takuuhuolto on takuuhuolto.

Ja niin vain tuskastuttaa joulukaktuksenikin, tai sen puute. Sen pistokkaat. Sain kaksi kuukautta sitten joulukaktuksen pistokkaita, kuukausi sitten niihin kasvoi juuret (kuvassa) ja istutin ne multaan. Ne ovat edelleen ihan elossa olevan näköisiä, mutta mitään kasvua ei vain näytä tapahtuvan. Pitäisikö minun hävittää nekin vai yksinkertaisesti malttaa odottaa pidempään? Haluaisin viherkasveja, haluaisin niitä paljon lisää, mutta en voi mennä ostamaan. Pistokkaita voisin yrittää saada tutuilta, mutta eipä sekäään auta jos/kun en saa niitä kasvamaan. Ituja olen kasvattanut ja saanut edes levän päälle vihreää, mutta siihen se melkein tässä vaiheessa vuotta jääkin.

Syntymäpäiväni on parin kuukauden kuluttua. Huomaan tekeväni mielessäni erilaisia toivelistoja, vaikka samaan aikaan en haluaisi mitään muuta kuin olla perheeni kanssa. Haluaisin heidän leipovan minulle kakun, tarjoiltuna aamulla sänkyyn, ehkä kukkia. Lasi kuohuviiniä maistuisi illalla. Miten jouluna oli niin helppoa toivoa vain kahta asiaa? Miksi nyt mieleeni tulee kaikkia haluja ja mielitekoja? Haaveilen uudesta kylpytakista, peikonlehdestä, isosta multakuormasta mökille, istutuslaatikoista, räätälin liiduista, kangassaksieni teroituksesta..... Lista vain venyy venymistään. Ihme, ettei siinä ole lisää lankaa.....
 
Upeita talvipäiviä. Olen nauttinut niistä koiran kanssa, kahlannut polvia myöten umpihangessa, ihastellut lumisia puita niska vääränä. Aikaa käsitöille ei ole jäänyt eikä tekemättömien projektien lista ole lyhentynyt. Jään odottamaan inspiraatiota.