26.10.2011

Joulun odotus on alkanut

Jouluun on alle kaksi kuukautta. Nyt saa mielestäni jo ihan rehellisesti ja avoimesti odottaa joulua ja tehdä valmisteluja ja suunnitelmia. Enää ei tarvitse salamyhkäisesti selata joululehtiä tai piilotella punaisia käsitöitä, eihän???

Meillä joulun odotus ja kaikki sen merkit lisääntyvät päivä päivältä. Ihana uusi tonttu muutti meille äskettäin. Kyllä, kerään monen muun tavoin Mailegin tonttuja, ja joka vuosi haluan kartuttaa kokoelmaa yhdellä. Meillä on entuudestaan kaksi poikatonttua ja yksi tyttö. Tuli pulma uutta valittaessa, että ottaako tyttötonttu, jolloin meillä olisi kaksi tonttupariskuntaa vai ottaako poikatonttu, jolloin tonttuperhe olisi kuin meidän perhe. Äänestimme asiasta - äänet jakautuivat tasan. Minä sitten kuitenkin päädyin tyttöön, ihan siksi, että jatkossa meillä voisi olla suloisia pieniä tonttulapsia... Saanko esitellä, tonttuperheemme uusin tulokas.


Tonttu on nojailemassa piparimuottipurkkiin (mutta vain kuvauksen ajan, laitoin sen vielä laatikkoon muiden kanssa odottamaan vähäksi aikaa). Sylissään sillä on ompelemani pehmosydänmagneetti. Kuin huomaamatta punaisen määrä käsitöissä kasvaa. Sekä kankaissa että langoissa. Ja aiheet vaihtuvat jouluisiin. Tai ainaki talvisiin, kuten tässä Lizzie Katen lumiukko mallissa, jonka vasta aloitin.


Kaupassa jo katselin piparkakkutaikinoita, mutta annoin niiden kuitenkin vielä odottaa. Ensimmäiset glögit on jo juotu, ei muuten, mutta lapset nimenomaan pyysivät! Mies toi minulle työmatkaltaan ihanan joululehden: Ideal Home's complete guide to Christmas. Kantta pidemmälle en vielä ole päässyt, mutta se riitti. On aika astua joulun taianomaiseen maailmaan.


Tulettehan mukaan, sekä vanhat että uudet lukijat?

1 kommentti:

  1. Tässä syksyn pimeydessä ja harmaudessa joulun odotus tuo ihanaa lämpöä ja valoa.
    Meillä jo piparit ja tortut paistettu ja syöty;)
    Upean näköinen lehti!

    VastaaPoista