10.5.2014

Mielitekoja

Virkata puuvillalankaa. Sitä minun on tehnyt mieli jo pitkin kevättä. Suorastaan himoitsin puuvillalankaa sormieni väliin ja kun en muuta keksinyt, virkkasin tiskirättejä. Tai virkkasin yhden ja kudoin toisen. Kudotun rätin mallin löysin Iinulta, kiitos Iinu! Virkattuun kokeilin ensimmäistä kertaa ikinä linen stitchiä (?). Pidän tuosta pinnasta, mielestäni se tekee rätistä mukavan ilmavan.


Lankana Hjertegarnin Blend Bamboo. Niin on ihanan tuntuista lankaa, että vaikka kyseessä onkin bambu-puuvillasekoite, niin mielitekoni puuvillalangan virkkaamisesta on ainakin osittain toteutettu. Ihanaa lanka on senkin takia, että tuntuu kuin ensimmäistä kertaa olisin osannut virkata sopivan tiukkaa, lanka kulki koko ajan hyvin ja työ eteni sujuvasti ja tuntui mukavalta. Hyvä minä!


Enhän minä lisää rättejä olisi tarvinnut, joten katsotaan, jäävätkö nämä odottamaan omaa käyttöä vai päätyvätkö lahjaksi.


Mielitekoihin on kuulunut myös Dumle-keksit siitä asti, kun näin niitä kaupassa. En tiedä, ovatko joku uutuus, mutta minä näin niitä viime viikolla ensimmäisen kerran. Kovin oli pieni pussi, joten jätin sen kauppaan. Sen sijaan ostin pussillisen Dumle-karkkeja. Täältä löytyi mainio resepti, jonka lasten kanssa toteutin tänään. Paljon enemmän Dumle-keksejä kuin vain pieni pussillinen Maistuisiko sinulle?

1 kommentti:

  1. Kauniita rättejä! Nuo kyllä ilahduttavat loputtomissa keittiöpuuhissa:)
    Kiitos resptistä, pitääpä näyttää pojille!
    Hyvää äitienpäivää ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista