29.5.2014

Super Mario synttärit

Niin vain on kuopuksemmekin täyttänyt kahdeksan vuotta. Syntymäpäiviä on juhlittu kahteen otteeseen, ensin sukulaisten ja sitten kavereiden kanssa. Teemana päivänsankarin itsensä valitsema Super Mario, niin kuin jo aiemmin paljastin. Ja miten mainio teema tuo olikaan, niin paljon ideoita ja materiaalia löytyi netistä (suurin apu minulle oli tämä sivusto).

Jokainen juhlapöytä tarvitsee kukkia, niin myös tämä. Pojat tekivät netistä löytyneen mallin mukaan hamahelmistä tuli- ja jääkukkia. Minä puolestani maalasin säilykepurkkeja, liimasin tehdyt kukat niiden pohjiin ja peitin pohjan "mullalla" eli puhki kuluneilla sammarinlahkeilla. Eipä tarvitse huolehtia kastelusta... Sahasin myös viemäriputkea ja maalasin palat pelin väreihin sopiviksi koristeiksi.


Yksikin viirinauha "Happy Birthday" -tekstillä luo juhlan tuntua.

 
Samoin pöydän yläpuolelle ripustetut kultakolikot.


Pöydällä oli koristeena netistä tulostettuja ja sitten leikkaa-liimaa-askartele menetelmällä valmistettuja tiililaatikoita sekä suklaisia kultakolikoita. Juomalasien virkaa toimittivat lasipullot, joihin oli tulostettu aiheeseen sopivat etiketit. Pilleihin liimattiin nimilaput ja sprite värjättiin siniseksi ja vihreäksi.


Ja tietysti ainakin osa tarjottavista oli Super Mario -aiheisia. Tähtipipareita.


Ja vihreitä myrkkysieniä (porkkanamuffinsseja), koristettuna vielä varmuudeksi pelin hahmojen kuvilla.


Lakujuustokakkukin (Hellapoliisin ohjeella) oli erittäin sopiva kun jokainen pala liputettuun Luigin, Marion tai Bowserin tunnuksilla.


Pientä näpertelyä, pastavärien käytön opettelua, kirkkaita värejä, yhdessä suunnittelua ja tekemistä. Poika nautti juhlistaan, niin minäkin. Mutta miten tuo pieni poikani voi olla jo kahdeksan vuotias? Ekaluokka melkein käytynä? Älä kasva niin nopeasti, rakas, en pysy perässä, en ehdi nauttia sinusta tarpeeksi.

Onneksi olkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti