23.8.2014

Toilettilaukku pojalle

Toilettilaukku, meikkipussi, beauty bag, rumuuspussi, hygienialaukku. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja kaikkia niitä pyörittelin mielessä, kun huomasin esikoisen tarvitsevan sellaista. Erilaisia pussukoita on maailma pullollaan, mutta Nalle Puh ei enää sytytä kolmasluokkalaista ja äiti ei lämmennyt teineille ja vanhemmille sopiville malleille. Joten perinteinen ratkaisu käyttöön ja ompelukone laulamaan tee-se-itse -hengessä.


Mallia ja ideaa otin omasta Marimekon meikkipussistani. Kuva on esikoisen itsensä valitsema, tai melkein. Hän valitsi hahmoksi Bart Simpsonin, minä etsin netistä kuvan, jonka luulin pystyväni applikoimaan. Ompelukoneeni kaipaa kipeästi huoltoa eikä applikointi senkään takia onnistunut kovin hyvin. Kankaana fleece ei myöskään ole niin kiitollinen kuin velouri olisi ollut, mutta tällä mennään. Kyllä hahmon tunnistaa, vaikka se hiukan mulkosilmäinen onkin.


Ei laukussa vielä paljoa tavaraa ole, lähinnä hammasharja ja -tahna sekä kampa, mutta halusin sisälle pari taskua vaikka laastareita varten. Eiköhän tuotteiden määrä pikku hiljaa ala kuitenkin lisääntyä.


Tämä oli kiva projekti siinä mielessä, että kaikki materiaalit löytyivät varastoistani. Päällikangas on vanhoista housuistani (samoista lahkeista kuin mistä ompelin kuopuksen penaalin vuosi sitten), vuorina käytin jostain urheilutpahtumasta saatua "jumppapussia". Vetoketju "vetonaruineen" on niinikään kierrätetty, enkä edes muista, mistä tuo taskuissa käyttämäni verkko on peräisin. Laukun päädyssä oleva lenkki on alunperin vyölenkki.


Vetoketjun toiseen päähän ompelin samasta kankaasta "lätkän" helpottamaan vetoketjun käyttämistä. Laukun reunat kanttasin vinonauhalla. Nauha olisi saanut olla jotain rouheampaa ja vähän leveämpää, mutta tätä löytyi kaapista joten sitä käytin.


Toilettilaukku on toimiva ja esikoinen on siihen tyytyväinen. Minä olen iloinen kun sain tehtyä jotain tarpeellista ja käytännöllistä varastosta löytyvistä materiaaleista. Mutta miksi Simpsonin kuva ei ole keskellä, sitä ei kannata edes kysyä....


Rentouttavaa lauantai-iltaa Sinulle!

1 kommentti:

  1. Hieno! Kiva, kun kaikki materiaalit uudelleenkäytössä. Saan aina näistä sun jutuista uusia ideoita, kiitos!

    VastaaPoista