Plääh

Pääni on tyhjä. Mikään ei oikein inspiroi. Onko viikon kuumeflunssa vienyt voimani? Vaiko poikien jatkuvalta tuntuva keskinäinen nahistelu? Onko tämä tavallista kevätväsymystä? Kaikki tuntuu vain toistavan itseään, kiertävän kehää. Kun en muutakaan keksinyt, kaivoin jämälankojani esille ja aloitin virkata afrikkalaisia kukkia. En tiedä, mitä näistä tekisin, mutta sopivan aivotonta touhua tämä on. Ja lopputulos on aina kaunis. Josko se innostus sieltä kuoriutuisi talviturkin alta.

Kuopuksen huoneeseen sain sentään verhon ommeltua. Työ odotti tekijäänsä reilu puolitoista vuotta, mutta nyt se on tehty. Laskosverho Linumin kankaasta. Koko huone on nyt paljon viihtyisämpi, ja sen pitäisi tuntua ihanalta, mutta en osaa nauttia tästäkään.

Yleensä kevät on ihanaa aikaa, uuden alkua. Siemenkylvöjä ja istutuspuuhia. Basilika on hyvässä kasvussa, mutta muuten tuntuu, ettei mikään kasva niinkuin pitäisi. Inhottaa tällainen negatiivisuus, yleensä keskityn positiivisiin asioihin ja nautin jo pienestäkin kasvusta, näen sitä sielläkin, missä sitä ei ehkä oikeasti ole, nyt tilanne on ihan päinvastoin. En meinaa tunnistaa itseäni näiden ajatusten keskellä.

Positiivisuutta ja optimismia tarvitsisin seuraavaankin työhön. Kaksi vuotta sitten aloitin palmikkoneuletakin tekemisen itselleni. Viime keväänä jatkoin työtä, ja nyt taas pari viikkoa sitten. Minua epäillyttää koko työ, olenko ehkä jo kyllästynyt siihen? Tuleeko siitä taas minulle väärän kokoinen? Päätyykö se valmiiden mutta hylättyjen töiden joukkoon? Saanko sitä edes valmiiksi?
Tavallisesti koukuttavien palmikoiden tekeminen tuntuu nyt lähinnä puurtamiselta.

Plääh. En osaa muuta sanoa. Jostain pitäisi nyt kaivaa (mieluummin saada) lisää energiaa ja innostusta. Ihana kevätaurinko ei tänä keväänä tunnu riittävän. Kaipaan jotain ihan uutta. Uusia tuulia, mitkä veisivät kokonaan mukanaan.