10.7.2015

Poikien shortsiyöpuvut

Kesän ensimmäisinä päivinä huomasin, että pojilta puuttuu sopivan kokoiset yöpuvut lyhyillä hihoilla ja lahkeilla. Mikä mainio tekosyy päästä ostamaan kuviollisia trikoita ja ompelemaan vaatteita! Helteet tulivat ja menivät ennenkuin sain valmista, mutta ei haittaa, peiton alla tarkenee lyhyemmissäkin vaatteissa sateisena kesänä!



Esikoisen lempivärit ovat keltainen ja musta, sählyjoukkueensa värit. Hashtag trikoo löytyi PaaPii Design Oy:ltä. Olisin halunnut sen kaveriksi yksiväristä mustaa, mutta sepä oli Eurokankaasta loppu. Jouduin tyytymään mustaharmaaraidalliseen, joka ommellessani muuttui mielessäni jopa paremmaksi vaihtoehdoksi kuin yksivärinen. Lahkeeseen vielä pelinumero ja esikoisen yöpuku oli valmis.


Kuopus valitsi Royalkestoista löytyneen koiratrikoon kaveriksi yksivärisen turkoosin (Eurokankaasta). Minä ehdotin tummansinistä, mutta onneksi kuuntelin kuopusta. Jotta shortsit oikeasti kuuluvat paidan kanssa yhteen, applikoin lahkeeseen yhden koiran. Kuopus on onnellinen uudesta yöpuvustaan.


Resoreita en erikseen ostanut, ompelin kaulukset shortsikankaista. Tämä oli poikkeuksellisesti niitä projekteja, johon mitään ei ole kierrätetty tai kaivettu varastosta, vaan kaikki ompelulankaa myöten on ostettu!


Ompelin yöpuvut ilman kaavoja. Valitsin poikien kaapista sopivat mutta reilut paidat ja shortsit ja niitä apuna käyttäen leikkasin kankaat. Näin väljissä ja hyvin kasvuvaraa sisältävissä ompeluksissa tuo valmiiden vaatteiden kopioiminen onneksi toimii.


Oli kiva ommella vaatteita pojille. Oli palkitsevaa nähdä heidän ilmeensä kun yöpuvut olivat valmiit. Olen vuoden mittaan ehdottanut erilaisia mielestäni kivoja kankaita, mutta mikään ei ole kelvannut heille. Olen jo surkutellut, että enkö enää ikinä saa ommella omille lapsilleni mitään. Onneksi sain, ainakin vielä tämän kerran.

2 kommenttia:

  1. Todella pirteät kesäpyjamat! Lapsia kannattaa kuunnella värivalinnoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirteät kyllä, vaan hyvin niissä on uni maittanut!

      Poista