19.7.2017

Aironaulakko

Pidän soutamisesta, olen aina pitänyt. Se sopii sekä mielelleni että ruumiilleni. Soutaessa voi rentoutua, nauttia, tai purkaa kaikkea ylimääräistä painolastia. Ehkä juuri siksi minuun kolahti Country White -liikkeessä näkemäni koristemaalattu airo. En muista, oliko se Riviera Maisonin vai kenen, mutta se jäi positiivisesti alitajuntaani. Kun kesän alussa löysin mökiltämme kaksi vanhaa hyvin eriparista airoa, tiesin, että haluan tehdä niistä pojille koristemaalatut aironaulakot mökille.


Ennen kuvaa en muistanut / ehtinyt alkuhuumassa ottaa.  Toinen airoista kaipasi lähinnä pesua, toinen tarvitsi reilun hionnan, jotta kaikki hilseilevä lakka lähti pois. Jouduin lyhentämään molempia airoja 35 senttiä, mutta tarkoituksella säilytin airojen pituuseron.


Airojen koristemaalaukset ovat tarpeeksi samanlaiset mutta riittävän erilaiset. Pojat toivoivat omia nimikirjaimia lapoihin. Siihen toiveeseen oli helppo suostua, olinhan itse ajatellut kirjaimia ja numeroita. Halusin säilyttää mahdollisimman paljon kaunista, harmaantunutta puupintaa. Juuri tähän projektiin tarvitsin Juvilta pienet antiikkimessinkiset koukut.


Päädyin poraamaan airoihin reiät ja ruuvaamaan airot suoraan seinään kiinni. Joku toinen kiinnitystapa olisi ehkä ollut ammattimaisempi, mutta näin sain naulakoista riittävän tukevat eikä nuo kaksi ruuvia käytössä juurikaan erotu. Airojen alareuna on jalkalistan päällä, jotta imurointi olisi jatkossa helpompaa.


Ihanaa, taas yksi valmis projekti! Mutta ei minulta projektit kesken lopu. Laskeskelin, että minulla on 31 lanka/kangasprojektia, jotka vain odottavat tekijäänsä. Jotkut isompia, toiset pienempiä, mutta 31 ompelu/kutomistyötä kirjasin ylös. Kaikkiin 31:een on materiaalit olemassa, osa on ollut keskeneräisiä pidempään, osa on vielä kokonaan aloittamatta (lasketaanko ne silloin keskeneräisiksi???), ja lisäähän tulee jatkuvasti. Silti, otan tavoitteeksi, että vuoden loppuun mennessä tällä listalla on enintään 10 työtä. Montako työtä sinulla on listalla? Ahkeraa heinäkuun jatkoa!  

2 kommenttia:

  1. Todella hienot! Jälleen upea idea ja toteutus.
    Ai montako listalla? En uskalla edes laskea. Mutta projektit pitävät vireessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria! Projektit pitävät vireessä, se on juuri niin, mutta minusta alkoi tuntua, että haalin niitä vain lisää. Ajattelin listaamisen ja laskemisen tuovan jotain kaipaamaani ryhtiä ja hallintaa projekteihin ja sitä kautta itselleni rauhaa.

      Poista