Ärsyttävää

Olen ollut ostolakossa yli 100 päivää. Yhden stiplun olen tehnyt - ostin sukkapuikot - mutta muuten olen selvinnyt ilman suurempia mielitekoja tai tahtojen taisteluja. En ole vielä saavuttanut sisäistä tai ulkoista mielenrauhaa tai saanut mitään ahaa-elämyksiä kuluttamattomuudesta. Se johtunee siitä, että kotonamme on edelleen aivan liikaa tavaraa, minulla on edelleen aivan liian monta projektia rästissä ja minulla on tykötarpeita tehdä vaikka ja mitä. Toisaalta kasvavat lapset ja lahjottava lähipiiri ovat pitäneet huolen siitä, että en minä ostamattakaan ole ollut (muistutuksena, että lahjat ja lasten tarpeet eivät ole ostolakkoni piirissä).

Ulkona on harmaata ja se ärsyttää monia, mutta ei minua. Minä jopa pidän harmaasta marraskuusta, kun saa hyvällä omatunnolla käpertyä sohvan nurkkaan viltin alle juomaan teetä ja kun ulkona ei tarvitse olla tuntitolkulla nauttimassa hyvästä kelistä. Marraskuussa saa luvan kanssa alkaa miettiä joulujuttuja ja kaiken vähäisenkin energian voi keskittää punaisiin ajatuksiin. Sain valmiiksi tontun, jonka olin aloittanut jo vuosi sitten. Kudoin sen sukat ja paidan kuopuksen puretusta piposta (purettu lanka ei yksistään riittänyt, onneksi sitä oli vielä tallella, että pystyin jatkamaan), kaikki muut materiaalit löytyivät varastoista. Tämä on Taavetti-tonttu ja se tuo hymyn ainakin minun huulilleni. Ei ärsytä marraskuu eikä harmaus, kun punainen lakki vilahtaa ohi, hih.

 
Olen yrittänyt tuoda valoa ja luoda tunnelmaa sillä, mitä minulla on, mutta se ei tule minulta luontaisesti. Osaan polttaa kynttilöitä, mutta en todellakaan osaa sommitella asetelmia, jotka vangitsevat katseen. Nämä sembramännyn kävyt keräsin mökkitien varrelta jo kesällä, tähtivalot ovat hankinta muutaman vuoden takaa. Jotain tämä kaipaa ympärilleen, ehkä keksin sen ennen joulua, ehkä en.

Ärsyttää oma osaamattomuuteni, tai ei ehkä ärsytä, mutta harmittaa. Sen sijaan minua ärsyttää potenssiin miljoona jokaisesta mahdollisesta tuutista tulevat mainokset. Radio, telkkari, insta, kadun varret... Kaikki tuputtavat jotakin, mitä ilman minun elämäni ei mukamas ole kunnollinen, mitä ilman meidän perheen joulu ei ehkä ole joulu ollenkaan. Olen niin ärsyyntynyt, että mainokset kääntyvät tällä hetkellä itseään vastaan, en todellakaan halua mitään. Kun puhelinmyyjä eilen soitti ja lupasi pienentää meidän sähkölaskua, taisin tiuskaista hänelle vähän liian painokkaasti kiitos mutta ei kiitos. Kaikkein ärsyttävin tähän asti on ehkä kuitenkin Punaisen Ristin lähettämä muoviin kääritty joulukalenteri, jonka mukana on lasku, jos haluan ostaa kalenterin. Ei, en todellakaan halua. En vielä tiedä, heitänkö sen roskiin (mikä olisi harmi, koska se on kuitenkin ihan kaunis kalenteri) vai pidänkö sen muistuttamassa pakkomyynnistä ja tuputtamisesta. Aika näyttää.

Harmautta vastaan voi hyvin taistella myös kutomalla mahdollisimman värikkäitä ja kirjavia sukkia. Näissä anopin lahjasukissa ei ole harmaata ensinkään! Mutta ärsytys kuitenkin, lanka loppui juuri terän kohdalla. Kaivoin sukkia aloittaessani kaikki mahdolliset valkoiset jämäkeräni, niitä sai paksuudesta riippumatta hyvin upotettua varren kuvioihin, mutta teräosaan nekään eivät riittäneet. Noh, valkoiselle Nallelle löytyy varmasti aina käyttöä.

Olen käyttänyt käsitiskien pesussa oliiviöljysaippuaa jo kohta vuoden. Kun edellinen saippua oli loppumaisillaan, halusin tehdä itse seuraavan kastilian saippuani (käytin tyhjää maitotölkkiä muottina). Mutta mutta, koska saippuan pitää antaa tekeytyä 4-6 viikkoa, jouduin ostamaan vielä yhden saippuan (joka on tietysti kivemman väristä ja jossa on hienot kirjoitukset, mutta tiskien pesuun kummallakaan asialla ei ole mitään vaikutusta).

Ärsytyksen ärsytys, vaikka en sitä ostolakkoni säännöissä ollutkaan rajannut pois, katson, että minulla on oikeus ostaa saippuaa, hammastahnaa ja deodoranttia, vaan olisinpa osannut suunnitella tämän ja varautua vähän aikaisemmin. Nyt jouduin kuskaamaan kotiin ihan turhaa muovia, josta en ole edes varma, meneekö se muovin keräykseen vai sekajätteeseen, kun ainakin puolet siitä on tarran peitossa. Käytin loppuun viimeisen kotoamme löytyneen nestemäisen hoitoaineen. Ei ärsytä yhtään, että kyseinen kemikaalipommi on nyt käytetty, mutta pelkkä yksi tyhjä hoitoainepullo painaa 30 grammaa. Se on ärsyttävä lisä kuukausittaiseen muovimääräämme!

Vaan ei niin ärsyttävää viikkoa, etteikö jotain hyvää ja positiivistakin. Kävin kaupassa poikkeuksellisen aikaisin yhtenä aamuna ja paistopisteellä huomasin ständin, jossa kutsuttiin hävikkitalkoisiin. Hävikkitalkoot -pussiin sai valita kolme eilispäivän tuotetta ja niistä piti maksaa 3 euroa. Ärsyttävää, että ikkunallisiin paperipusseihin pakatut leivät piti pakata vielä kerran paperipussiin, mutta ajatus ja hinnoittelu olivat minusta kohdillaan. Yritän oppia ajattelemaan, että pakkaus on vain murto-osa tuotteen hiilijalanjäljestä ja tuottamisen vaatimasta energiasta ja että ruokahävikin välttäminen olisi se tärkein juttu. Kolmella eurolla sain pitkän patongin, maalaisleivän, ison ruislimpun ja erittäin hyvän mielen. Hävikkipussin taittelin kauppakassiin toivoen, että voin käyttää sitä joskus uudestaan.

Ärsyttävän rentouttavaa ja ihanaa viikonloppua Sinulle ❤💛💚