28.11.2018

Toivoa on

Sain anopin syntymäpäivälahjasukat valmiiksi. Jee, vihdoinkin!


Anoppi täyttää viikon kuluttua 80 vuotta. Lahjan keksiminen tuntui mahdottomalta tehtävältä, kunnes keksin tehdä hänelle Metsäpirtti-sukat Sukupolvien silmukat -kirjasta. Kun muu perhe piti ideaa hyvänä, ryhdyin tuumasta toimeen.


Langat ovat sekalainen kokoelma Nallea, Maijaa, Oonaa, jotain vauvalankaa ja jotain tuntematonta lankaa varastoni kätköistä. Vaikka sukat olivatkin työläät kutoa 2 millin puikoilla, oli niitä kivakin tehdä - kuvio kerrallaan, raita kerrallaan. Sukkien kutominen toi väriä tähän harmaaseen marraskuuhun!


Henkilökohtaisesti en juurikaan välitä tästä mallista tai sen väreistä, mutta sukat eivät olekaan minulle. Anopin äiti on Metsäpirtistä kotoisin ja anoppi on ollut mukana tämän sukkamallin selvittämisessä ja saattamisessa tuohon mainittuun kirjaan. Uskon, että lahja on mieleinen. Ja tietysti toivon niin.


Pikaisena välityönä tein koiran vetoleluja. Ulkoa tenniskentän läheisyydestä löydettyjä palloja ja fleeceä viime postauksessa mainitsemastani kierrätyspinosta. Taitaa nämä päätyä lahjapaketteihin joko tänä tai ensi jouluna. Toivoa on, että vielä joku päivä tuo murheen kryyni pino on kulutettu. Yksi idea odottaa toteuttamista, siitä enemmän tuonnempana.


Suurin saavutukseni kuluneella viikolla ei kuitenkaan ole valmiiksi tehdyt anopin sukat tai jokaikisestä tuutista tulevasta aggressiivisesta mainospommistuksesta huolimatta edelleen pitävä ostolakkoni. Ei, se on piparitaikinan tekeminen alusta asti itse ja pipareiden leipominen siitä. Huomasin innostuvani taikinan teosta kuin pikkulapsi konsanaan. Piparit eivät ole roskattomia tai muovittomia, voipi olla, että jätettä tulee itse tehden jopa enemmän kuin valmiin taikinan ostamalla. Hintaeroa suuntaan tai toiseen en halua edes ajatella. Palmuöljyä on näissäkin, koska Pipotuksen vinkistä käytin margariinia voin sijaan, ja margariinissa on käytetty palmuöljyä. Näitä oli kiva tehdä ja kyllä, rauhoituin samalla.

Taikina ei ollut vaikea tehdä, vaikka minut aivopestiin uskomaan niin jo pikkutyttönä. Taikinaa ei ollut myöskään vaikea käsitellä. Päinvastoin, sitä oli hyvä työstää. Niinpä innoissani käytin melkein kaikkia muotteja mitä meiltä löytyy. Kuuntelin joululauluja (ja söin taikinaa), join kahvia (ja söin taikinaa), nautin pipareiden leipomisesta (ja söin taikinaa).


Paistaminen tuotti pettymyksen - piparit kohosivat liikaa. Pöllöt ja lumiukot näyttävät samoilta, possut yhdistyivät yhdeksi laumaksi, eikä tähtiä ja lumihiutaleita erota toisistaan. Mutta ei se mitään, piparit maistuvat hyviltä. Laitoin puolet taikinasta pakkaseen. Leivon sen lähempänä joulua ja toivon, että ehdin koristella siitä leipomani piparit ennenkuin ne tulevat syödyksi.


Nyt kun anopin sukat on tehty, minulla on toivoa, että pystyn rauhassa nauttimaan joulun odotuksesta ja keskeneräisten (lahja)töiden tekemisestä. Toivoa on, että saan rakennettua perheelleni kestävän (tai ainakin kestävämmän) joulun. Tänään päivälenkillä nautin ihanan raikkaasta pakkassäästä ja melkein valkoisesta maasta. Toivoa on, että saadaan valkoinen joulu.


Hyvää marraskuun loppua. Ihan kohta alkaa joulukuu!


2 kommenttia:

  1. Aivan ihanat sukat! Jostain syystä mulle tulee niistä mieleen Tonttu Toljanteri (ja se ei ole siis huono asia). :) Tosi kauniit ja myös työlään näköiset. Ja mahtavaa, sait piparit tehtyä! Siinä on vähän eroja, että miten piparit nousevat. Toinen taikina nousee liikaa, toinen ei juuri ollenkaan, erilaisia reseptejä voi kokeilla. Mie en vieläkään päättäny et miten teen piparit, kokeilisinko sittenkin villinä korttina jotain ihan uutta reseptiä. Mietintä jatkuu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonttu Toljanterin sukat, ihan mahtavaa!

      Näin on, ikinä ei tiedä ennenkuin on kokeillut tarpeeksi monta kertaa, että mikä taikina nousee ja minkä verran. Ja kun itse tekee, voi samassa taikinassakin olla eri kerroilla eroja - ainakin minun mittatarkkuudella ;)

      Poista