Nauloilla on minulle symbolistakin arvoa - ne ovat peräisin mökkimme naapuritontilla aikoinaan sijainneesta huvilasta. Minun lapsuuteni kesänviettopaikasta. Nauloja yksitellen jäisestä maasta poimiessani jotkut niistä nousivat selvästi paremmiksi kuin toiset. Ne otin erilleen, pesin ja putsasin. Kaikessa rosoisuudessaan ne olivat mielestäni kauniita vaaleaa pellavaa vasten, jollakin tavalla persoonallisia.
Siitä se ajatus sitten lähti - taulu vanhoista taotuista nauloista. Parhaiksi nauloiksi valikoitui kaksi isompaa ja kaksi pienempää. Vanhemmat ja lapset. Huomasin ikuistaneen perheeni rautaiseen perhepotrettiin.
Kehyksen tein vanhasta käyttämättömänä olleesta kehyksestä. (Kyllä, minulla on hyvä tarkoitus tyhjentää kaapin perukoilla oleva hylättyjen kehysten pino...) Hioin vihreän kuultomaalin pois ja käsittelin kehyksen kahteen kertaan Osmon antiikki tammi puuöljyllä. Kehyksestä tuli tummahko, mutta rosoiset naulat edellyttivät sitä. Hyvin se sopii seinällä olevien muiden taulujen kanssa. Enää pitää ratkaista, ovatko kaikki muut naulat rautaromua vai saisiko niistäkin tehtyä jotakin.
Löysin mökkimme pihalta pienen pienen tillipionin alun. Ihanaa, koska kevät todellakin on täällä, mutta myös siksi, että sain viime kesänä pahimpana hellekautena palan pionin juurakkoa, eikä sen juurtumisesta ollut varmuutta kuin vasta nyt.
Touhukasta kevättä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti