24.5.2013

Tiskirättejä - omaan käyttöön ja lahjaksi

Blogimaailmassa on näkynyt toinen toistaan ihanampia tiskirättejä jo jonkun aikaa. Siksi minäkin vihdoin tartuin tuumasta toimeen. Aloitin ihan viattomasti Novitan bambulangalla ja virkkasin rätin. Sitten ostin  Ullakolta hamppulankaa ja neuloin rätin. Ihanan helppoja ja nopeita välitöitä.


Mutta sitten keksin antaa kuopuksen eskariopeille kevätmuistamisena rättejä. Vähän ajatus on tuulesta temmattu, mutta  kuopuksen siirtyessä syksyllä kouluun on aika pyyhkiä eskarin pölyt pois, aloittaa puhtaalta pöydältä... Aikamoinen aasinsilta, mutta jossain vaiheessa se tuntui kivalta ajatukselta. Neljä opettajaa, kaksi rättiä kullekin, muutama itselle niin kyllähän niistä tuli aikamoinen pino.


 Hyvin tuli käytyä Bambun värikartta läpi.


Sain vaihtelua lopulta puuduttavaan urakkaan kun kudoin ja virkkasin vuorotellen. Joihinkin rätteihin virkkasin koristereunan, suurimman osan jätin ilman, koska silloin yhdestä kerästä tuli aina kaksi rättiä.


Lapset valikoivat yhdessä, kuka opettaja sai mitkäkin värit. Minä puolestani paketoin lahjat. Jokakeväinen kysymys mitä keksi opettajille lahjaksi oli ratkaistu.


Mukavaa viikonloppua Sinulle!

3 kommenttia:

  1. Ihanat värit! Minäkin kokeilin Novitan Bambu-langasta, mukavan pehmeää virkata.Ehkäpä seuraava rätti sitten kutoen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lanka on ihan yhtä pehmeää kutoa kuin virkatakin. Kunhan ehdin käyttää rättejä niin jatkossa tietää, mikä malli toimii käytännössä parhaiten.

      Poista
  2. mie virkkaan isoäidinneliöitä bambusta. ihan parhaita!

    VastaaPoista