18.12.2011

Joulusukka tontuille

Ilman mitään harkintaa tai suunnitelmaa rupesin tänään virkkaamaan joulusukkaa. Moni suunnitelmissa ollut asia jäi tekemättä. Koukutettu blogissa törmäsin niin ihaniin pikkuisiin joulusukkiin, että minun oli vain pakko saada sellaisia. Edes yksi, mielellään heti! Kun inspiraatio iskee, se on käytettävä hyväksi, vai mitä?


Syntyi suloinen joulusukka. Täällä oli erittäin selkeä ohje sukan tekoon. Minulla on purkillinen hyvin pieniä jämälankanöttösiä. Niin pieniä, etten tiedä, miksi olen niitäkin säästänyt. Kuten sukasta näette, nöttöset olivat niin pieniä, etteivät riittäneet edes tällaisen sukan raidoitukseen. Vaan enpä viitsinyt purkaa ja aloittaa alusta, tehdä raitoja varten suunnitelmaa. Sen sijaan etenin musta tuntuu nyt tältä väriltä -tekniikalla. Varteen olisin voinut tehdä jonkun koristeenkin, mutta joskus vähemmän on enemmän. Jos teen sukkia lisää ja ryhdyn varsia koristelemaan, voin lisätä tähänkin jotakin.


Sukka on pieni, todellinen minisukka. Yksi konvehti varteen sujahtaa hyvin. Siksi päätin, että tämä on edellisessä postauksessa esitettyjen Mailegin tonttujen joulusukka. Kukapa ei haluaisi pitää tontuistaan hyvää huolta! Lasten kanssa piti kyllä erikseen sopia, ettei kukaan ihmisistä sitten saa käydä syömässä tonttujen suklaata, kuopus jopa ehdotti valvontakameran asettamista sukan yläpuolelle...

Seuraavaan kuvaan laitoin tonttujen joulusukan viereen vertailun vuoksi kuopuksen joulusukan. Esikoinen sai pari vuotta sitten kummitädiltään ihanan punaisen joulusukan täynnä mitä ihanampia pieniä lahjoja. Molemmat pojat ihastuivat sukkaan niin, ettei minun auttanut muu kuin tehdä kuopukselle samanalainen vuosi sitten. Tänä jouluna sukat kaivettiin ensimmäisten koristeiden joukossa esille odottamaan niitä joulukuun aamuja, jolloin siellä on suklaata odottamassa.


Miehellä sen enempää kuin minullakaan ei ole joulusukkaa. Täytynee pitää silmät auki kivaa ideaa varten ja lisätä ensi joulun to do -listalle.

2 kommenttia:

  1. Oi kun söpö! Tuo on ihana koriste. Kiitos linkistä!

    VastaaPoista
  2. Ihanat värit sinun sukassasi :) Pitäisiköhän meidänkin tehdä niistä tuollaiset suklaasukat? Ainakin tytöt kannattaa tuota ideaa...

    VastaaPoista