Virkkasin koiran. Ihan vain siksi, että halusin.
Huhtikuun lopulla eksyin tähän blogiin ja olin myyty. Niin ihanat koirat, että halusin tehdä samanlaisen, tai edes saman oloisen. Ainakin yrittää.
Jo puolivalmiina se ilmoitti olevansa Bobby, puhdasrotuinen variksennoutaja. Inspiraatio ja idea ovat mainitsemastani blogin kuvasta, mutta malli ja lankavalinnat ovat omiani. Silmukka ja kerros kerrallaan kokeilin ja hain muotoja.
Lankoina Blend Bamboota ja Mandarin Petitiä, koukkuna 3mm. Korvat ja hännän kudoin nelosen puikoilla Novitan Foxi-langasta. Turvasilmiä, vanua ja Foxia lukuunottamatta kaikki materiaalit ovat nimenomaan tätä projektia varten hankittuja. Joskus on ihana tehdä tällaisiakin projekteja, ja mistäpä niitä jämälankoja muuten tulisi...
Bobbyn maha olisi saanut olla vielä pulleampi, tai ehkä Bobby on vaan kovin laihassa kunnossa juostuaan varisten perässä.
Laiha tai pullea, ihan sama, minusta Bobby on suloinen otus.
Taidanpa keittää kupin teetä ja istua sohvalle kuuntelemaan sateen ropinaa. Toivottavasti samalla keksin, minkä käsityön seuraavaksi haluaisin tehdä. Mitä sinulla on työn alla? Ehkä jo jotain hyshys-joulujuttuja?
25.9.2014
18.9.2014
Harmaita raitoja
Ja vähän muitakin värejä, mutta aloitetaan harmailla raidoilla. Jossakin aivojeni sopukoissa on pitkään kutkuttanut halu tehdä raidallinen pupu, trikoosta. Kangaskaappiani läpi käydessäni löysin pienen palan Marimekon harmaavalkoista tasaraitaa. Nyt tai ei koskaan, ajattelin.
Tildan kaavoilla ompelin pupun. Lasten mielestä siitä tuli ihan gangsterin näköinen kaulahuiveineen. Minusta se on Väiski. Väiskillä ei ole pituutta kuin noin 26 senttiä, mutta jotain hellyyttävää siinä on.
Väiskiä on kiva pitää kädessä ja roikottaa pitkistä sääristään, pesty trikoo on ihanan pehmeä poskea vasten. Meillä ei kuitenkaan ole tarvetta Väiskille, joten taidan laittaa sen lahjalaatikkoon odottamaan oikeaan kotiinsa pääsyä. Parhaiten Väiski sopisi jonkun vauvan kaveriksi.
Harmaita raitoja kudoin myös villasukkiin. Ihan niinkuin pupu tarvitsi piristykseksi punaisen huivin, harmaat raidat tarvitsivat kaveriksi yhden turkoosin. Perusvillasukat Nallesta koossa noin 37, puikoilla 3 kulutus 78 grammaa.
Vaan olenhan saanut työstää värikkäämpiäkin raitoja. Esikoisen lempivillasukat olivat jääneet auttamatta pieniksi. Kun ehdotin tekeväni uudet, hän aneli, että eikö näitä voisi vaan vähän suurentaa. Katselin vuorotellen virttyneitä sukkia ja poikaa ja päätin, että kokeillaan.
Purin sukat varren alareunaan asti, koska tällä tavoin pystyin lisäämään kantapäähän vähän korkeutta. Jostain luin, että niin sukat pysyisivät paremmin jalassa. Olkoot nämä nyt sitten testisukat! Tuntui hölmöltä kutoa sukat melkein kokonaan uusiksi, mutta saipahan esikoinen lempisukkansa takaisin - ei välttämättä yhtä pehmeinä kuin ennen mutta ainakin oikeassa koossa.
Hyvin erilaisista raidoista laitan vielä yhden kuvan. En ole koskaan kuivattanut omenoita, joten halusin kokeilla. Keittiön jakkaraan sain hyvin sidottua naruja, joihin ripustaa omensiivut kuivumaan. Jakkara omenoineen kylppäriin nauttimaan lattialämmöstä ja sitten vain odotetaan. Saa nähdä, jääkö tämä yhden kerran kokeiluksi vai tuleeko tästä tapa. Onko sinulla kokemuksia omenoiden kuivattamisesta ja niiden käytöstä?
Raitoja (virkattuja) minulla on seuraavassakin projektissa, mutta siitä lisää työn valmistuttua. Ahkeraa lähestyvää viikonloppua!
Tildan kaavoilla ompelin pupun. Lasten mielestä siitä tuli ihan gangsterin näköinen kaulahuiveineen. Minusta se on Väiski. Väiskillä ei ole pituutta kuin noin 26 senttiä, mutta jotain hellyyttävää siinä on.
Väiskiä on kiva pitää kädessä ja roikottaa pitkistä sääristään, pesty trikoo on ihanan pehmeä poskea vasten. Meillä ei kuitenkaan ole tarvetta Väiskille, joten taidan laittaa sen lahjalaatikkoon odottamaan oikeaan kotiinsa pääsyä. Parhaiten Väiski sopisi jonkun vauvan kaveriksi.
Harmaita raitoja kudoin myös villasukkiin. Ihan niinkuin pupu tarvitsi piristykseksi punaisen huivin, harmaat raidat tarvitsivat kaveriksi yhden turkoosin. Perusvillasukat Nallesta koossa noin 37, puikoilla 3 kulutus 78 grammaa.
Vaan olenhan saanut työstää värikkäämpiäkin raitoja. Esikoisen lempivillasukat olivat jääneet auttamatta pieniksi. Kun ehdotin tekeväni uudet, hän aneli, että eikö näitä voisi vaan vähän suurentaa. Katselin vuorotellen virttyneitä sukkia ja poikaa ja päätin, että kokeillaan.
Purin sukat varren alareunaan asti, koska tällä tavoin pystyin lisäämään kantapäähän vähän korkeutta. Jostain luin, että niin sukat pysyisivät paremmin jalassa. Olkoot nämä nyt sitten testisukat! Tuntui hölmöltä kutoa sukat melkein kokonaan uusiksi, mutta saipahan esikoinen lempisukkansa takaisin - ei välttämättä yhtä pehmeinä kuin ennen mutta ainakin oikeassa koossa.
Hyvin erilaisista raidoista laitan vielä yhden kuvan. En ole koskaan kuivattanut omenoita, joten halusin kokeilla. Keittiön jakkaraan sain hyvin sidottua naruja, joihin ripustaa omensiivut kuivumaan. Jakkara omenoineen kylppäriin nauttimaan lattialämmöstä ja sitten vain odotetaan. Saa nähdä, jääkö tämä yhden kerran kokeiluksi vai tuleeko tästä tapa. Onko sinulla kokemuksia omenoiden kuivattamisesta ja niiden käytöstä?
Raitoja (virkattuja) minulla on seuraavassakin projektissa, mutta siitä lisää työn valmistuttua. Ahkeraa lähestyvää viikonloppua!
12.9.2014
Kännykkäpussi mallia Tylypahka
Minun vanha, Gollan kännykkäpussini on pyörinyt meillä paikasta toiseen. Se on jo hyvin kulunut ja joka tapauksessa liian pieni minun puhelimelleni. Mitäköhän varten olen sitä oikeastaan säästänyt? Esikoinen sen nappasi yksi päivä kaulaansa ja sanoi ottavansa sen käyttöönsä. Katselin poikaa hetken aikaa ja kysyin, haluaisiko hän kukkien sijaan mieluummin Harry Potter -aiheisen kännykkäpussin. Ei tarvinnut ylipuhua, idea oli myyty.
Ompelin pussin vanhoista housuistani ja vuoritin sen jumppapussista saamallani kankaalla. Hyvin pitkälti siis samat materiaalit kuin toilettilaukussa. Vetoketju, tarranauhat ja lenkki kaulanauhaa varten ovat kaikki kierrätettyjä ja löytyivät varastosta, klipsi ja nyöri on kierrätetty minun Gollan pussistani. Vain Tylypahkan kangasmerkki on uusi.
Mallia otin omasta pussistani. Tasku on ehkä alunperin tarkoitettu pankkikortille, avaimille tai kolikoille, mutta esikoinen laittoi taskuun heti kuulokkeensa.
Vähän tässä pussukassa oli säätämistä, niin pieniä kohtia ommella, että ompelukoneeni tuntui monesti liian isolta. Ja tummansinisen kankaan ompelemiseen ei mikään valo tuntunut riittävän. Silti olen tyytyväinen lopputulokseen.
Yksityiskohdat ovat aina olleet minulle tärkeitä. Katsellessani oman pussini tekotapaa ihmettelin, miksi etupuolelle oli ommeltu ylimääräinen sauma yläreunaan (joo, tajusin, siihen sai Gollan merkin hyvin kiinni). Päätin lisätä sen pojankin kännykkäpussiin. Niin se vaan on, että yksi pieni taitos antaa aika paljon ilmettä koko pussille, vaikka siihen ei mitään merkkiä tullutkaan.
Aikamoista näpertelyä, mutta mielestäni kannatti. Loppuun vielä kuva vanhasta pussistani, jonka vihdoin heitin pois (irrotettuani siitä tietenkin vetoketjun jotakin seuraavaa projektia varten). Syyssiivousta siis tämäkin!
Aurinkoista viikonloppua!
Ompelin pussin vanhoista housuistani ja vuoritin sen jumppapussista saamallani kankaalla. Hyvin pitkälti siis samat materiaalit kuin toilettilaukussa. Vetoketju, tarranauhat ja lenkki kaulanauhaa varten ovat kaikki kierrätettyjä ja löytyivät varastosta, klipsi ja nyöri on kierrätetty minun Gollan pussistani. Vain Tylypahkan kangasmerkki on uusi.
Mallia otin omasta pussistani. Tasku on ehkä alunperin tarkoitettu pankkikortille, avaimille tai kolikoille, mutta esikoinen laittoi taskuun heti kuulokkeensa.
Vähän tässä pussukassa oli säätämistä, niin pieniä kohtia ommella, että ompelukoneeni tuntui monesti liian isolta. Ja tummansinisen kankaan ompelemiseen ei mikään valo tuntunut riittävän. Silti olen tyytyväinen lopputulokseen.
Yksityiskohdat ovat aina olleet minulle tärkeitä. Katsellessani oman pussini tekotapaa ihmettelin, miksi etupuolelle oli ommeltu ylimääräinen sauma yläreunaan (joo, tajusin, siihen sai Gollan merkin hyvin kiinni). Päätin lisätä sen pojankin kännykkäpussiin. Niin se vaan on, että yksi pieni taitos antaa aika paljon ilmettä koko pussille, vaikka siihen ei mitään merkkiä tullutkaan.
Aikamoista näpertelyä, mutta mielestäni kannatti. Loppuun vielä kuva vanhasta pussistani, jonka vihdoin heitin pois (irrotettuani siitä tietenkin vetoketjun jotakin seuraavaa projektia varten). Syyssiivousta siis tämäkin!
Aurinkoista viikonloppua!
8.9.2014
Uudet vanhat pellavapussilakanat
Olen haaveillut pellavalakanoista pidemmän aikaa, mutta en ole koskaan raaskinut niitä ostaa. Kahden pussilakanan hinta on ollut mielestäni liikaa. Vihdoin keksin toimivan sovelluksen ja nyt meillä on maailman parhaat pellavalakanat.
Ostin H&M:ltä yhden vaaleansinisen pellavapussilakanan. Ratkoin kappaleet irti toisistaan ja ompelin ne kiinni isotätini kapiolakanoihin. Isotätini kuoli naimattomana, joten lakanat ovat odottaneet vuosikymmeniä käyttäjäänsä. Lakanat ovat alunperin tarkoitetut käytettäväksi irallisen täkin kanssa, mutta nyt niistä tuli pussilakanat. Ihoa vasten on ihana vanha valkoinen lakana, päällä näkyy vaaleansininen kangas ja sitä vasten valkoinen pitsi kirjailuineen.
Pidän vanhojen lakanoiden pitsistä todella paljon. Tunnearvoa lisää se, että isotädilläni on samat nimikirjaimet kuin minun kapioissani olisi ollut, jos olisin sellaisia joskus tehnyt.
Mutta HenkkaMaukasta en osta lakanoita enää ikinä. Pellavakangas on hyvän tuntuista, mutta... Halusin lakanoiden reunat lankasuoriksi, ja lopulta jouduin oikaisemaan pitkiä sivuja melkein 10 senttiä! Lyhyissä sivuissa oli vinoumaa melkein kaksi senttiä. Lakana ei siis ollut suorakulmio, niinkuin oletin, vaan suunnikas, vinoneliö. Onneksi lakana oli leveämpi kuin isotätini lakanat, joten sain sopivan kokoiset pussilakanat meille.
Meidän uudet vanhat pellavapussilakanat ovat ryppyiset, koska meillä ei ole mankelia, mutta minusta ne ovat maailman parhaat.
Ostin H&M:ltä yhden vaaleansinisen pellavapussilakanan. Ratkoin kappaleet irti toisistaan ja ompelin ne kiinni isotätini kapiolakanoihin. Isotätini kuoli naimattomana, joten lakanat ovat odottaneet vuosikymmeniä käyttäjäänsä. Lakanat ovat alunperin tarkoitetut käytettäväksi irallisen täkin kanssa, mutta nyt niistä tuli pussilakanat. Ihoa vasten on ihana vanha valkoinen lakana, päällä näkyy vaaleansininen kangas ja sitä vasten valkoinen pitsi kirjailuineen.
Pidän vanhojen lakanoiden pitsistä todella paljon. Tunnearvoa lisää se, että isotädilläni on samat nimikirjaimet kuin minun kapioissani olisi ollut, jos olisin sellaisia joskus tehnyt.
Mutta HenkkaMaukasta en osta lakanoita enää ikinä. Pellavakangas on hyvän tuntuista, mutta... Halusin lakanoiden reunat lankasuoriksi, ja lopulta jouduin oikaisemaan pitkiä sivuja melkein 10 senttiä! Lyhyissä sivuissa oli vinoumaa melkein kaksi senttiä. Lakana ei siis ollut suorakulmio, niinkuin oletin, vaan suunnikas, vinoneliö. Onneksi lakana oli leveämpi kuin isotätini lakanat, joten sain sopivan kokoiset pussilakanat meille.
Meidän uudet vanhat pellavapussilakanat ovat ryppyiset, koska meillä ei ole mankelia, mutta minusta ne ovat maailman parhaat.
2.9.2014
Aarteita
Tätini oli siivonnut kaappejaan ja karsi tavaroita, joille hänellä ei enää ollut käyttöä. Hän tarjosi minulle laatikkoa täynnä pitsejä, osin hänen tekemiään, osin vanhempaa perua. Että jos minulla olisi niille käyttöä, muuten hän hävittää ne. Ai että onko? Kuin olisi tullut joulu etuajassa.
Jo aiemmin olen saanut isötädiltäni kasan käsin virkattuja pitsejä. En tiedä, kenen tekemiä nämä ovat, tai että mitä minä tulen niillä tekemään, mutta olen onnellinen, että minulla on tällaisia aarteita. Osa pitseistä on aika kellertäviä, mutta ei haittaa. Tällaisia tavaroita järjestelen mielelläni osana syyssiivousta.
Nämäkin lakanat ovat ihania aarteita. Hyvin arkisia esineitä, mutta niin ihania pellavalakanoita, että en tiedä miten päin olisin. Nämäkin tätini olisi heittänyt pois, onneksi älysi tarjota minulle ensin.
Todellisia aarteita täytyy tietysti säilyttää aarrearkussa. Tässä on minun aarrearkkuni. Alkon puinen viinilaatikko, jonka käsittelin Osmon värivahalla (kaksi kertaa värillä Helmi). Kansi tarvitsee vielä jonkun kauniin ristipistotyön, muuten en saa siihen stanssattua viinitilan nimeä kunnolla piiloon.
Aarrearkussani ei ole pitsejä tai lakanoita, vaan sinne kerään kaikkein tärkeimmät aarteeni eli lasten minulle tekemät äitienpäivä- ja syntymäpäiväkortit. Kannen sisäpuolelle kiinnitin molempien puolivuotiskuvat. Tulipalon sattuessa tämä on se yksi ainoa tavara, jonka minä otan mukaani.
Sanomattakin on selvää, että lapset ja perhe ovat ne kaikkein tärkeimmät aarteet. Tämä kirjoitus on tehty tällä olettamalla ja käsittelee siis materialistisia aarteita. Touhukasta syyskuuta Sinulle!
Jo aiemmin olen saanut isötädiltäni kasan käsin virkattuja pitsejä. En tiedä, kenen tekemiä nämä ovat, tai että mitä minä tulen niillä tekemään, mutta olen onnellinen, että minulla on tällaisia aarteita. Osa pitseistä on aika kellertäviä, mutta ei haittaa. Tällaisia tavaroita järjestelen mielelläni osana syyssiivousta.
Nämäkin lakanat ovat ihania aarteita. Hyvin arkisia esineitä, mutta niin ihania pellavalakanoita, että en tiedä miten päin olisin. Nämäkin tätini olisi heittänyt pois, onneksi älysi tarjota minulle ensin.
Todellisia aarteita täytyy tietysti säilyttää aarrearkussa. Tässä on minun aarrearkkuni. Alkon puinen viinilaatikko, jonka käsittelin Osmon värivahalla (kaksi kertaa värillä Helmi). Kansi tarvitsee vielä jonkun kauniin ristipistotyön, muuten en saa siihen stanssattua viinitilan nimeä kunnolla piiloon.
Aarrearkussani ei ole pitsejä tai lakanoita, vaan sinne kerään kaikkein tärkeimmät aarteeni eli lasten minulle tekemät äitienpäivä- ja syntymäpäiväkortit. Kannen sisäpuolelle kiinnitin molempien puolivuotiskuvat. Tulipalon sattuessa tämä on se yksi ainoa tavara, jonka minä otan mukaani.
Sanomattakin on selvää, että lapset ja perhe ovat ne kaikkein tärkeimmät aarteet. Tämä kirjoitus on tehty tällä olettamalla ja käsittelee siis materialistisia aarteita. Touhukasta syyskuuta Sinulle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)