Meillä pelataan golfia. Itse pelaan nykyisin harvakseltaan, mutta mieheni oikein intohimoisesti. Lapset ovat innoissaan palloista ja mailoista ja kun sille päälle sattuvat niin jaksavat harjoitellakin. Pojat saivat kesällä ensimmäiset puumailansa. Puumailat tarvitsevat huput ja niin rupesin miettimään, miten sellaiset tekisin. Mieheni ensin muistutti -60 luvun klassikkomallista. Siitä se ajatus sitten lähti. Mailasuojan tekeminen.
Kotona ei ollut juurikaan sopivia lankoja. Sen verran jämiä löytyi, että sain ensimmäisen koeversion tehtyä vielä samana iltana. Se ei kuitenkaan päätynyt pojille vaan miehelleni.
Tätä oli hauska tehdä. Olihan se yhteinen projekti. Mies antoi ohjeita ja toiveita, yhdessä mittailtiin ja tuumailtiin. Heti seuraavana päivänä lähdimme koko perhe yhdessä lankaostoksille. Olisi pitänyt olla kamera mukana kun seurasin perheeni miehiä hipelöimässä lankoja ja valikoimassa oman mailasuojansa värejä. Päätin, että jokainen valitkoon mitä haluaa, olin rajannut valikoiman 7 veljekseen, joten varmasti saisin loput kulutettua sukkiin, jos ei muuta.
Kudoin pojille toiveiden mukaiset mailasuojat - niin värien kuin raitojenkin suhteen!
Ja miehelle vielä kaksi huppua lisää, nekin tarkkaan mietittyjen ohjeiden mukaisesti.
Tupsujen teko taisi olla tämän projektin hankalin vaihe, vaikka jostain selkärangasta niidenkin teko muistui mieleen. Lapset ihmettelivät ja hämmästelivät pahvikiekkojen leikkaamista ja langan pyöritystä ja sitten syntyvää tupsua.
Keltainen lanka on ensimmäistä mailasuojaa lukuunottamatta Novitan Katri-lankaa. Minulle entuudestaan tuntematonta ja tuntemattomaksi olisi saanut jäädäkin. Voi olla, että toimii tässä projektissa hyvin kestävyytensä perusteella, se kun ei sisällä ollenkaan villaa, mutta mielestäni kaiken kaikkiaan kamala lanka: epämiellyttävän tuntuista kutoa ja vielä halkeilee säikeiksikin aika helposti. Pintaakaan en saanut kovin tasaiseksi ja tupsuissa aivan toivoton. Onko muilla kokemusta tästä langasta? Olisi hauska kuulla, olenko ainoa joka on näin pettynyt siihen.
Aurinkoista viikonloppua!
26.8.2011
19.8.2011
Kantelekotelo
Esikoinen on soittanut vuoden verran kanteletta musiikkileikkikoulussa. Vielä ei opettajan mukaan ole aika varsinaiseen soitinvalmennukseen. Pidän kanteleen äänestä, mutta jotenkin minua huvittaa tämä muuten aika vilkkaan pojan harrastus. Mutta ei siinä mitään. Hän oli innoissaan kun muskari taas tällä viikolla jatkui.
Samalla alkoi myös kuopuksen kanteleen soitto. Hän ei siitä ollut yhtä innoissaan, mutta toisaalta, hän ihan periaatteesta vastustaa monia asioita. Kun lupasin tehdä kuopukselle koira-aiheisen kantelekotelon, hän suostui menemään kanteletunnille.
Alkoi applikoitavan kuvan metsästys. Luulin netin olevan pullollaan koira-aiheisia applikointeja, mutta miten väärässä olinkaan. Onneksi Annika ruttu-nuttu blogissaan on tehnyt ihanan koirapaidan, josta sitten kopioin mallin. Toteutus ei tietenkään ollut yhtä hyvä kuin alkuperäinen, vaikka ihan hellyyttävä tästäkin mielestäni tuli. Applikaatiot tehty velourilla ja fleecellä.
Puhkikuluneet farkkuni saivat samalla uuden elämän. Niillä päällystin sopivan kokoiseksi muokkaamani pahvilaatikon. Kantohihna löytyi varastosta.
Laatikon sisäpuolen vuoritin Linumin raidallisella kankaalla. Kangas on aikoinaan jäänyt yli lasten huoneen verhoista. Vuoreen ompelin taskun sirppikiilalle ja varakielelle.
Nyt meillä on kaksi kantelekoteloa (ensimmäisen tein jo vuosi sitten esikoiselle) ja yksi kantele, jota sitten perättäisten tuntien välillä vaihdetaan kotelosta toiseen...
Tunnin jälkeen kuopuskin innoissaan kotona esitteli kotelon lisäksi kanteleen eri osien nimiä. Toivottavasti harrastus jatkuu, muuten oli ihan turha homma....
Aurinkoista viikonloppua lukijoilleni!
Samalla alkoi myös kuopuksen kanteleen soitto. Hän ei siitä ollut yhtä innoissaan, mutta toisaalta, hän ihan periaatteesta vastustaa monia asioita. Kun lupasin tehdä kuopukselle koira-aiheisen kantelekotelon, hän suostui menemään kanteletunnille.
Alkoi applikoitavan kuvan metsästys. Luulin netin olevan pullollaan koira-aiheisia applikointeja, mutta miten väärässä olinkaan. Onneksi Annika ruttu-nuttu blogissaan on tehnyt ihanan koirapaidan, josta sitten kopioin mallin. Toteutus ei tietenkään ollut yhtä hyvä kuin alkuperäinen, vaikka ihan hellyyttävä tästäkin mielestäni tuli. Applikaatiot tehty velourilla ja fleecellä.
Puhkikuluneet farkkuni saivat samalla uuden elämän. Niillä päällystin sopivan kokoiseksi muokkaamani pahvilaatikon. Kantohihna löytyi varastosta.
Laatikon sisäpuolen vuoritin Linumin raidallisella kankaalla. Kangas on aikoinaan jäänyt yli lasten huoneen verhoista. Vuoreen ompelin taskun sirppikiilalle ja varakielelle.
Nyt meillä on kaksi kantelekoteloa (ensimmäisen tein jo vuosi sitten esikoiselle) ja yksi kantele, jota sitten perättäisten tuntien välillä vaihdetaan kotelosta toiseen...
Tunnin jälkeen kuopuskin innoissaan kotona esitteli kotelon lisäksi kanteleen eri osien nimiä. Toivottavasti harrastus jatkuu, muuten oli ihan turha homma....
Aurinkoista viikonloppua lukijoilleni!
16.8.2011
Istutuslaatikot, nuken peitto, avaimenperä ja nimikoitu sydän
Kesäloma on auttamattomasti ohi ja syksyinen arki käynnistymässä pikkuhiljaa. Esikoiseni aloitti tänään eskarissa. Odotin itseltäni suurta tunnehuokua, mutta sitä ei tullut. Ehkä sitten ensi vuonna saan itkeä pienen poikani perään ekaluokan alkaessa.
Kesän aikana tapahtui paljon, mutta moni asia on päivittämättä. Ylivoimaisesti suurin projekti ainakin kokonsa puolesta oli puutarha, tarkemmin sanottuna kasvimaa ja vielä yksityiskohtaisemmin istutuslaatikot.
Rakensimme istutuslaatikot mieheni kanssa käytössämme olevista vanhoista hirsistä. Hirsiä on reilusti, mutta mitään isompaa niistä ei enää saa rakennettua. Näin niitä pystyy käyttämään edes jonkun verran hyödyksi. Pojat olivat suureksi avuksi irroittaessaan melkein jokaisesta hirrestä löytyvän numerolätkän.
Laatikoita on yksi pienempi ja yksi isompi. Isomman reunoilla lapset tykkäävät tasapainoilla (siksi kuvaan on eksynyt kuopuksen jalkakin...). Lipstikka sai oman kehikkonsa. Vielä on työn alla yksi laatikko. Se on tarkoitus rakentaa lokakaivon tyhjennysputken ympärille samettikukkia ja krasseja varten ja rumaa putkea peittämään.
Liitokset eivät ole mitenkään täydellisiä, mutta ei tarvitsekaan olla. Eikä ole hirsien istuvuuskaan toinen toistensa päälle paras mahdollinen. Laatikot on vuorattu muovilla, mutta aika näyttää, miten kauan tulevat kestämään. Pienemmässä laatikossa ainakin yrtit ja salaatti tuntuvat kasvavan hyvin!
Kasvimaan viereen tehtiin myös penkki, ehkä näin saan enemmän seuraa kasvimaalle. Ensi kesänä ehkä suojataan kaikki kasvimaan rakennelmat ruskealla puunsuojalla.
Näin kovan ja suuren urakan rinnalle kaipasin jotain pienempää ja pehmeämpää. Ryhdyin virkkaaamaan isoäidin neliöitä. Hyvin tyttömäisistä jämälangoista. Ja tietysti, kuten minulle aina tuntuu käyvän, myös uusista tätä varten ostetuista langoista.
Syntyi peitto, mutta pieni sellainen. Syntyi nukelle peitto. 20 palaan riittivät lankani sopivasti, ja niitä kiertävään pitsireunaan.
Peitto oli oikeastaan harjoitusprojekti, mitään tarvetta sellaiselle ei ollut. Haluaisin tehdä mökillemme ison torkkupeiton isoäidin neliöistä. Tällä sain hakea tuntumaa niiden virkkaamiseen, vähän ennakoida mittoja ja harjoitella päättelytekniikoita sekä kiinnittämistä toinen toisiinsa. Ehkäpä rohkenen aloittaa isomman peiton tekemisen, niin mukavalta pelkkä nukenpeittokin tuntui sylissä.
Kesän kaikkein pienimmät projektit ansaitsisivat nekin omat postauksensa, mutta ajan kuluessa pelkään sen jäävän tekemättä. Siksi mainitsen ne vain tässä, lähinnä itselle muistutukseksi. Molemmat olivat viemisiä kesän pullakahvien emännille.
Serkulleni, joka kerää kuninkaallisaiheista tilpehööriä mökilleen, tein teemaan sopivan avaimenperän. Valkoiselle pellavakankaalle pistelin kruunun kuvan DMC:n 3790 langalla. Pieni työ, mutta yhden yli pisteleminen oli minulle uutta ja paikoin hankalaakin. Ihanan mallin löysin täältä.
Tädilleni tein hyvinkin perinteisen pehmosydämen, tiedän hänen pitävän niistä. Sydämen jujuna on vanhasta tyynyliinasta leikkaamani isoisoäitini eli tätini isoäidin aikanaan kirjailema monogrammi. Heillä kun sattuu olemaan samat nimikirjaimet! Olisin halunnut tehdä sydämen pellavakankaasta, mutta ainakaan minulla ei ole mökillä täydellistä kangasvarastoa (ei ole kyllä kaupungissakaan), joten on sävellettävä ja mentävä sillä, mitä sattuu löytymään.
Tulipa pitkä sepustus. Arjen alettua ei bloggausvälit toivottavasti enää veny niin pitkiksi. Ihanaa lukuvuotta 2011/2012 kaikille lukijoilleni!
Kesän aikana tapahtui paljon, mutta moni asia on päivittämättä. Ylivoimaisesti suurin projekti ainakin kokonsa puolesta oli puutarha, tarkemmin sanottuna kasvimaa ja vielä yksityiskohtaisemmin istutuslaatikot.
Rakensimme istutuslaatikot mieheni kanssa käytössämme olevista vanhoista hirsistä. Hirsiä on reilusti, mutta mitään isompaa niistä ei enää saa rakennettua. Näin niitä pystyy käyttämään edes jonkun verran hyödyksi. Pojat olivat suureksi avuksi irroittaessaan melkein jokaisesta hirrestä löytyvän numerolätkän.
Laatikoita on yksi pienempi ja yksi isompi. Isomman reunoilla lapset tykkäävät tasapainoilla (siksi kuvaan on eksynyt kuopuksen jalkakin...). Lipstikka sai oman kehikkonsa. Vielä on työn alla yksi laatikko. Se on tarkoitus rakentaa lokakaivon tyhjennysputken ympärille samettikukkia ja krasseja varten ja rumaa putkea peittämään.
Liitokset eivät ole mitenkään täydellisiä, mutta ei tarvitsekaan olla. Eikä ole hirsien istuvuuskaan toinen toistensa päälle paras mahdollinen. Laatikot on vuorattu muovilla, mutta aika näyttää, miten kauan tulevat kestämään. Pienemmässä laatikossa ainakin yrtit ja salaatti tuntuvat kasvavan hyvin!
Kasvimaan viereen tehtiin myös penkki, ehkä näin saan enemmän seuraa kasvimaalle. Ensi kesänä ehkä suojataan kaikki kasvimaan rakennelmat ruskealla puunsuojalla.
Näin kovan ja suuren urakan rinnalle kaipasin jotain pienempää ja pehmeämpää. Ryhdyin virkkaaamaan isoäidin neliöitä. Hyvin tyttömäisistä jämälangoista. Ja tietysti, kuten minulle aina tuntuu käyvän, myös uusista tätä varten ostetuista langoista.
Syntyi peitto, mutta pieni sellainen. Syntyi nukelle peitto. 20 palaan riittivät lankani sopivasti, ja niitä kiertävään pitsireunaan.
Peitto oli oikeastaan harjoitusprojekti, mitään tarvetta sellaiselle ei ollut. Haluaisin tehdä mökillemme ison torkkupeiton isoäidin neliöistä. Tällä sain hakea tuntumaa niiden virkkaamiseen, vähän ennakoida mittoja ja harjoitella päättelytekniikoita sekä kiinnittämistä toinen toisiinsa. Ehkäpä rohkenen aloittaa isomman peiton tekemisen, niin mukavalta pelkkä nukenpeittokin tuntui sylissä.
Kesän kaikkein pienimmät projektit ansaitsisivat nekin omat postauksensa, mutta ajan kuluessa pelkään sen jäävän tekemättä. Siksi mainitsen ne vain tässä, lähinnä itselle muistutukseksi. Molemmat olivat viemisiä kesän pullakahvien emännille.
Serkulleni, joka kerää kuninkaallisaiheista tilpehööriä mökilleen, tein teemaan sopivan avaimenperän. Valkoiselle pellavakankaalle pistelin kruunun kuvan DMC:n 3790 langalla. Pieni työ, mutta yhden yli pisteleminen oli minulle uutta ja paikoin hankalaakin. Ihanan mallin löysin täältä.
Tädilleni tein hyvinkin perinteisen pehmosydämen, tiedän hänen pitävän niistä. Sydämen jujuna on vanhasta tyynyliinasta leikkaamani isoisoäitini eli tätini isoäidin aikanaan kirjailema monogrammi. Heillä kun sattuu olemaan samat nimikirjaimet! Olisin halunnut tehdä sydämen pellavakankaasta, mutta ainakaan minulla ei ole mökillä täydellistä kangasvarastoa (ei ole kyllä kaupungissakaan), joten on sävellettävä ja mentävä sillä, mitä sattuu löytymään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)