21.2.2018

Talvitakki koiralle

Meidän koira tuntuu tarkenevan keillä kuin kelillä. Sitä ei haittaa sade eikä kura. Lumi ja pakkanen ovat ihania. Sen sijaan se inhoaa valjaita ja kaikenlaisia vaatteita, varsinkin niiden sovittamista. Ei siis liene ihme, että viime talvena aloittamani koiran talvitakki jäi odottamaan parempaa hetkeä. Sääennuste lupailee hyvin kylmää, joten oli pakko ryhtyä toimeen.


Hain takkiin mallia valmiista koirantakeista (valmiita takkeja on tarjolla vaikka kuinka ja osa varmasti erittäin hyviä, mutta en raaskinut maksaa niistä pyydettyä hintaa). Googlasin yhden jos toisenkin diy ohjeen. Lopulta tämä syntyi omasta päästä poimien kaikista näkemistäni parhaat puolet. Yrityksen ja erehdyksen kautta. Ensimmäisessä versiossa mitoitus ei osunut ihan kohdilleen: koiramme kävi takki päällä pissalla ja kun lumeen ei jäänyt jälkeäkään, arvaatte varmasti, mihin kaikki oli mennyt... Niinpä, pesuun, purkuun ja uusi yritys. 


Malliltaan takki muistuttaa hevosen loimua, rinnan kohdalla on tarranauhat, joilla takki suljetaan. Lisäksi vatsan alle tulee erillinen läppä. Läpän reunoilla on strapit, joilla takki kiinnitetään selän päältä. Niskassa on kuminauha, jolla kaulusta voi jonkun verran kiristää. Takin päällikangas on miehen vanha tuulitakki, siitä on kierrätetty myös kuminauha kiristimineen sekä tarranauhat. Heijastinnauhat samoin kuin reunojen kanttausnauhat ovat lasten vanhasta turvaliivistä, sträpit ovat esikoisen vanhasta koulurepusta. Vuoreksi halusin jotain muuta kuin fleeceä, joten ostin Eurokankaasta kevyesti huovutettua villakangasta. 


Enimmäkseen kierrätysmateriaaleista syntyi mielestäni ihan kelpo takki. Takki pääsi tositestiin, kun olimme tänään 15 asteen pakkasessa tunnin lenkillä. Ei merkkiäkään jähmettymisestä, joka voisi seurata a) kylmyydestä tai b) epämiellyttävästä vaatteesta. 


Takkiin täytyy vielä lisätä kuminauhat pujotettavaksi takajalkojen ympärille. Nyt se heiluu puolelta toiselle vähän turhan paljon. Otin talteen kuopuksen vanhoista housuista vyötärön kiristys kumpparit, mutta ne eivät tulleet mukaan mökille.

Nauttikkaa aurinkoisista talvipäivistä, mutta muistakaa pitää itsenne ja lemmikkinne lämpiminä! 

17.2.2018

Viikon varrelta poimittua

Onpahan ollut viikko. Ihan tavallinen viikko, mutta höystettynä niin monella ekstrasäädöllä, että tunnit eivät tunnu riittävän millään ja tekemättömät asiat painavat mieltä. Käsitöille ei ole juuri ollut aikaa, ja kuitenkin, kun kelaa viikkoa taaksepäin, olen tehnyt koko ajan jotain käsilläni. Aloitan ihan nurinpäin viikon sillisalaatin purkamisen: tänään tein hiihtoloman kunniaksi aamiaiseksi pojille lättyjä ja tarjoilin ne sänkyyn. Lasten ilmeet olivat aikaisen heräämisen ja työn arvoiset!


Olen auttanut kaveria hänen uuden kotinsa remontissa. Maalannut seiniä ja asentanut laminaattia. Vähän ronskimpaa, mutta niin palkitsevaa työtä. Suorastaan terapeuttista.


Olen yrittänyt elää niin, että tuottaisin mahdollisimman vähän jätettä. Zero waste tuntuu lapsiperheessä mahdottomalta, mutta jokainen roska vähemmän on oikeaan suuntaan. Kaupassa käyminen on ihan erilaista kuin ennen ja kestää huomattavasti pidempään, kun yrittää löytää vaihtoehtoja, joissa ei ole pakkausmuovia tai sitä on mahdollisimman vähän. Olen alkanut kirjata ylös kierrätykseen menevän muovin määrän ja lisäksi olen alkanut laskea ostettujem muovipakkausten lukumäärän. Numerot eivät valehtele, kuten sanotaan. Tässä kuva viimeisimmällä kauppareissulla mukaan tulleista muovipakkauksista. Miten ihmeessä voisin hankkia raejuustoa ilman muovia? Tai mozzarellaa? Kanaa saisi ostettua palvelutiskiltä, mutta sekin pakataan muovilla pinnoitettuun paperiin.... Ehkä kysymys onkin uusien ruokalajien löytämisestä, ei ainoastaan tuttujen tuotteiden korvaamisesta muovittomilla.


Onneksi koin niitä onnistumisiakin! Löysin hunajaa lasipurkissa, ostin pähkinöitä ja rusinoita paperipussiin (olen ennen ostanut ne aina muovipussiin pakattuna), täysjyväpastaa pahvirasiassa (vaikka siinä on pieni muovi-ikkuna, on se silti paljon parempi kuin kokonaan muovissa). Lapsille en enää osta muovipullossa olevia limuja, tuurilla heidän tämän hetken lempilimuaan myydän lasipullossa! Leivontaa varten olisin halunnut ostaa Fazerin suklaata, mutta se on muoviin pakattua.


Jätteiden vähentämiseksi jatkossa tein bee's wrappeja. En ole käyttänyt juurikaan kelmua pitkään aikaan, mutta nyt en tarvitse sitä senkään vertaa. Tiedän, että näitä mehiläisvahalla kyllästettyjä kankaita myydään kaupoissa valmiina, minullakin on muutama Ruohonjuuresta ostettu, mutta ne ovat aika hintavia. Trashless -blogin inspiroimana ja ohjeella numero 1 tein meille kasan bee's wrapeja. Kuopus kutsuu niitä hupsuiksi papereiksi, mutta on mukisematta syönyt niihin käärityt eväsleivät.


Tein koiramme eväille oman bee's wrapin, koska kaapistani löytyi sopivan kokoinen pala aiheeseen sopivaa puuvillakangasta. Bee's wrapeja ei voi pestä kuumalla vedellä, siksi en halua kääriä luun paloja meidän ihmisten käyttämiin wrapeihin. Toisaalta, en halua syöttää koirallemmekaan turhaa muovia.


Olen tyytyväisenä syönyt ikkunalaudalla kasvavia  zero waste herneen- ja auringonkukanversoja. Paitsi että eiväthän nekään ole kokonaan roskattomia / muovittomia: multa on ollut pakattuna muoviin, samoin siemenet. Siitä huolimatta, herkullisia ne ovat, ja paljon vähemmän muovisia kuin kaupan muovipurkkiin ja muovipussiin pakattu herneenverso yrttiruukku!


Auringon määrä lisääntyy huomattavasti päivittäin. Tänään oli ihanan keväinen ilma ja nautin pitkästä lenkistä karvakuonomme kanssa.


Lenkin jälkeen nautin kutomisesta - minulle siitä kaikkein oikeimmasta ja rentouttavimmasta käsityöstä. Olen mukana Vanuttunut villasukka -blogin Taimihässäkät KALissa. Se on minulle ensimmäinen ikinä ja huomaan innoissani odottavani aina seuraavaa ohjeen pätkää. Miksi en ole koskaan aiemmin lähtenyt näihin mukaan? Kuva on otettu toisen päivän osuuden jälkeen, tätä kirjoittaessani olen kutonut jo kolmannen päivän. Huomista odotellessa!


Hyvää hiihtolomaa niille, keillä semmoinen on alkanut! Aurinkoisia helmikuun päiviä teille kaikille muille!

7.2.2018

Tuolin verhoilu

Vuoden alussa sain pyynnön verhoilla yksi tuoli uudestaan ja kuvan tuolista. Pidän verhoilusta, pidän siitä, että vanhat ja raihnaiset huonekalut saavat uuden elämän. Siksi suostuin pyyntöön. Kun näin tarkemmat kuvat tuolista, minua alkoi epäillyttää. Kun sain tuolin ja olin purkanut sen osiin, epäillys kasvoi entisestään. Metallirunkoinen puujalkainen tuoli oli kasassa vetoketjuilla ja liimalla, mutta päätin silti haastaa itseni ja ryhtyä tuumasta toimeen. Lopputulos hyvä!


Tuoli oli pakko purkaa ihan palasiin. Rungon tukikankaat olivat venyneet käytössä ja vaihdoin ne uusiin.


Hioin ja lakkasin puuosat Teknoksen Helo 40 Aqua puolikiiltävällä.


Hiomisessa oli kova työ, mutta vaalea, uusi puupinta on niin kaunis ja raikas, että kyllä kannatti.


Purin vanhat päälliset ja kirjoitin jokaisen työvaiheen ylös.  Käytin vanhoja osia kaavoina ja luin tarkasti muistiinpanojani.  Vanha verhoilu oli nahkaa ja siinä oli mielestäni erikoisia leikkauksia. Vähän yksinkertaistin mallia, mutta kyllä siinä omat kommervärkkinsä oli siitä huolimatta.


Rypytyksiä, taitteita, sisäänottoja. Vetoketjuja ja ruuvikiinnityksiä.


Haastava, mutta mielenkiintoinen palapeli! Ja juuri sen takia olen tyytyväinen lopputulokseen. Itselle muistiin vielä kuva lähtötilanteesta.


Asiakkaan valitsema kangas on väritykseltään hyvin lähellä alkuperäistä, siksi muutos ei kuvia katsomalla näytä kovin kummoiselta, mutta voin vakuuttaa, että tuoli on päivitetty 2010-luvulle.