29.6.2015

Sininen penkki

Aiemmin keväällä löysin naapurin jätelavalta kaksi valkoista terassituolia. Tuolit on nyt paikattu, hiottu ja maalattu. Ne löysivät paikkansa saunan terassilta.


Tuolit ovat täydelliset kaverit kolme vuotta sitten kuopuksen kerhon parkkipaikalla olleelta jätelavalta löydetylle siniselle penkille.


Tuolit ja penkki ovat niin samanoloiset, että uskon niiden olevan saman valmistajan tuotantoa. Kolme vuotta siihen meni, ennenkuin hassu sininen penkki löysi paikkansa ja pääsi työn alle. Mutta nyt on valmista. Pehmusteetkin! Kangas on jäänyt yli lasten huoneen verhoista noin kahdeksan vuoden takaa. Ja pehmusteet itsessään ovat lasten ensimmäisiä tyynyjä vähän pienennettynä, heh.


Maalia ja hiekkapaperia jouduin ostamaan, muuten kaikki on löydettyä, kierrätettyä tai omaa varastoa. Siihen nähden mielestäni aika hyvä lopputulos.


Mutta miksi ihmeessä puhun koko ajan sinisestä penkistä kun se ilmiselvästi on valkoinen? Siksi, että se oli alunperin sininen. Ja kolme vuotta katselin sinistä penkkiä ja mietin, mihin sininen penkki sopisi ja minkä värisen siitä tekisin. Itselle muistiin vielä kuva vaiheesta, jossa olen hionut kaiken mikä irti lähti ja vaihtanut rikkinäiset osat uusiin. Aikamoinen muodonmuutos, vai mitä?


Tänään oli ensimmäinen oikea kesäpäivä. Nautitaan tiedossa olevasta auringonpaisteesta ja lämmöstä. Minä ainakin luovun villasukista toistaiseksi!




23.6.2015

Pärekori ja Legot

Sain anopilta ison pärekorin. Hetken mietin, mitä sillä tekisin, sen kunto kun ei ollut ihan parhaimmasta päästä.


Aika pian muistin, että mökillä lasten Legot ovat yleensä levällään parvella. Niiden säilytystä varten on kyllä olemassa muovinen Disneyn Cars -aiheinen laatikko, mutta se on auttamattomasti jäänyt pieneksi (niin kooltaan kuin teemaltaankin). Päätin yhdistää uutta ja vanhaa, laittaa kaikki muoviset Legot ihanaan vanhaan pärekoriin. Ompelin koriin vanhasta puuvillalakanasta vuorin, jotta pienimmät osat eivät putoile korin aukoista ulos.


Lakana on leikkimummoni kauan sitten nimikoima. Sanomattakin on selvää, että halusin säilyttää kauniin kirjailun. Muuten lakana oli sen verran tahriintunut, että raaskin leikata sen ja käyttää sen vuorin tekemiseen. Poistin korista ainoan jäljellä olleen kahvan, kiinnitin narun korin päätyyn. Siitä sen saa helposti vedettyä ulos sängyn alta. Tosin, joudun korottamaan sänkyä 1,5 sentillä, jotta kori mahtuu sen alle ;)


Nyt on Legoille ikioma paikkansa. Tiedä sitten, korjataanko niitä yhtään enempää paikoilleen kuin ennenkään, mutta tästä isosta korista puuttuvia osia on ainakin helppo etsiä.


Monen monta projektia on kesken, niinkuin aina kesällä. Puutarhaa, kutomista, virkkaamista, ompelua, maalausta, näpertelyä, kahvittelua, leivontaa. Aurinkoista kesän jatkoa!


13.6.2015

Applikoidut koristetyynyt

Tilaustyönä ompelin kolme tyynynpäällistä. Sain raidallista puuvillakangasta ja valkoista pellavaa, pätkän köyttä ja pyynnön tehdä persoonalliset tyynyt Long Island -hengessä vierasmajaan. Lisäksi hankin pellavakangasta. Yhteen tyynyistä applikoin tähden, toiseen vierasmajan nimen ja kolmanteen paikan koordinaatit.


Pellavan applikoiminen pellavalle on yllättävän hankalaa. Pellavalle ominaiset paksummat langansäikeet meinaavat tehdä jäljestä väkisin epätasaista.


Raidallinen kangas tuotti ensin päänvaivaa, se oli kovin erilainen kuin pellavat. Kun keksin tehdä toiseen pellavatyynyistä tereen raitakankaasta, sain tyynyt sopimaan kaikki yhteen. Tereen ompelemisessa on omat haasteensa, mutta köyden ompeleminen käsin tyynyn reunaan vasta hidasta puuhaa onkin!


Näillä tyynyillä on tarkoitus osaltaan luoda vierasmajaan henkilökohtainen kosketus, personal touch, kuin jatkeena valokuville. Lämmintä juhannuksen odotusta Sinulle!

9.6.2015

Vanha ja raihnainen

Viime talven kylmimpänä päivänä löysin ja pelastin poikien avustuksella järvestä jäiden keskeltä kansituolin. Kevään mittaan olen vaihtanut kaikki rikkinäiset osat - ja onnistuessani tuntenut itseni hetkellisesti mahtavan taitavaksi puusepäksi. Olen hionut tuolin, pessyt sen taas kertaalleen ja viimeiseksi käsitellyt Valtti puunsuojaöljyllä.


Kesken kunnostuksen mieheni kysyi, että tuleeko tuosta vanhasta ja raihnaisesta hänen tuolinsa. Sanoin, että tästä tulee niin hyvä tuoli, että kaikki haluavat istua siinä. Nimi jäi kuitenkin elämään. Vanha ja raihnainen on täydellinen pari meillä jo kauan olleelle toiselle kansituolille. Ilman paria se on kuitenkin jäänyt hyvin vähäiselle käytölle.


Tuolit ovat erilaiset, kyllä, mutta ei haittaa. Ompelin niihin Ikean pellavasta samanlaiset pehmusteet. Pienet tyynyt tein viimeisistä kankaanpaloista, joita jäi terassin pehmusteista. Nyt ei puutu kuin lämmin kesäilta auringonlaskuineen, pullo kuplivaa jalalliseen shamppanjacooleriin tuolien väliin ja minä mieheni kanssa nauttimassa elämästä.


Kansituoliprojekti on valmis, vaan ei tekeminen tähän lopu. Muutama viikko sitten löysin kuopuksen kanssa naapurin jätelavalta kaksi terassituolia, jotka tietenkin kaipaavat kunnostusta...


... ja onhan se kolme vuotta sitten löytämäni penkkikin vielä työn alla. Kivoja - ja hyödyllisiä - projekteja tiedossa siis. Touhukasta kesäkuuta Sinulle!

3.6.2015

Terassin pehmusteet

Sydämellinen kiitos kaikille edellisen postauksen neuletakkiani kehuneille. Tällä kertaa en ehtinyt vastata jokaiseen henkilökohtaisesti, mutta jokaikisen olen lukenut monesti läpi ja ajatellut sen kirjoittajaa lämmöllä.

Neuletakin valmistumisen jälkeen oli kiva viettää aikaa ompelukoneen ääressä. Olen jatkanut pehmusteiden päivitystä, eli ei mitään rakettitiedettä. Mökin pehmusteiden uusimista ja vähän lisäämistä.


Olivades, Ikea ja Pentik ovat kaikki hyvin eri aikoihin ostettuja, kaikki kertaalleen käytettyjä, mutta mielestäni toimivat yhdessä aika kivasti. Ihana raikas ilme on mökin terassilla kun auringon haalistamat ja osin lintujen merkkaamat päälliset on vaihdettu "uusiin". Pentikin kukkakankaan sain käytettyä kokonaan loppuun. Ikeaa ja Olivadesia löytyy vielä pieniä suikaleita, joille niillekin on kohde mietittynä.


Virallisesti nyt on kesä, mutta tuntuu kuin kevät jatkuisi vielä. Omenapuutkin vasta aloittelevat kukintaansa. Lämpö hoi, missä olet, kaipaan sinua! Haluaisin nauttia iltapäiväkahvit terassilla auringon lämmössä.