365 päivää ostolakossa

Tänään olen ollut 365 päivää ostolakossa. 52 viikkoa, 12 kuukautta, yhden vuoden. Tuntuu uskomattomalta. Vuosi sitten en ollut yhtään varma, miten selviydyn vai selviydynkö ollenkaan. Tässä sitä kuitenkin ollaan.

Alunperin ryhdyin ostolakkoon, koska minulla oli käsityötarvikkeita enemmän kuin mitä pystyin muistamaan ja ikinä tarvitsemaan.  Projekteja, jotka oli jo aloitettu tai olivat aloittamatta, mutta joihin oli materiaalit hankittuna, oli 44. Oikeasti niitä oli enemmän, mutta tuon verran pystyin palauttamaan mieliini. Projektit halliltsivat minua eikä toisinpäin. Noista listatuista projekteista on vielä tekemättä 16, mutta toisaalta, olen saanut päätökseen 28. Näin ajateltuna ostolakko on ollut menestys.

Vuoden aikana olen tehnyt paljon projekteja myös listan ulkopuolelta. Miten olisinkaan voinut vuosi sitten listata uuden käsityökorin, kun vasta toukokuussa pelastin sen naapurin jätelavalta!

Perusteellisen pesun jälkeen poistin korista kahvan, pohjamaali ja kolme kerrosta maalia, vanha nahkavyö kahvaksi ja olen enemmän kuin iloinen uudesta käsityökoristani. Roosa tai vaaleansininen olisi ollut mieleinen, mutta harmaata maalia oli jäljellä juuri sopivasti.

Itselle muistutuksena vielä kori ennen muodonmuutosta.

Viimeisimpänä projektina olen kunnostanut vanhan matka-arkun. En muistanut tätä projektia vuosi sitten, mutta 9 vuotta sitten lasten huone tapetoitiin kuumailmapallotapetilla ja silloin keksin, että jämäpalat sopisivat matka-arkkuun täydellisesti. Mitä voin sanoa, on ollut kaikenlaista muuta. Olisi ollut hullua ostaaa purkillinen liisteriä kun sitä tarvitsee vain vähän. Isosiskolle kiitos liisteripurkin lainasta, sain työn tehtyä ilman liisterin ostamista.

Ihan valmis arkku ei ole vielä. Huomenna käyn ostamassa kanttinauhaa, jotta saan reunat viimeisteltyä kestävästi. Samoin aion käydä ostamassa aukipitolaitteet, koska ilman sellaisia tämä metallinen merimiesarkku on kuin giljotiini. Itselle muistiin lähtötilanne.

Käsitöiden määrän rinnalla vähintään yhtä tärkeä syy ostolakkoon ryhtymiselle oli maapallon tila, ilmastonmuutos, ylikuluttaminen. Halusin vähentää kulutustani ja siinä mielessä ostolakko on onnistunut kohtalaisesti. Ensimmäiset kaksi kuukautta sujuivat moittettomasti, ostin siitä palkkioksi itselleni palmuvehkan (näin olin kirjoittanut sääntöihin). Ajattelin, että vuoden jälkeen ostaisin itselleni jonkun toisen kasvin, mutta nyt en haluakaan mennä kauppaan ja ostaa jotakin moneen kertaan pakattua ties missä ja miten kasvatettua kasvia jota on kuljetettu ehkä tuhansia kilometrejä. Siskontytöltä saamani joulukaktus on alkanut kasvaa ja olen siihen enemmän kuin tyytyväinen! Se riittää minulle palkinnoksi tästä vuodesta.

Mutta... yhteensä 11 kertaa olen ostanut itselleni jotain, mitä en olisi saanut: 1) sukkapuikot, jotta sain anopin lahjasukat tehtyä, 2) puisen vessaharjan, 3) 8 nappia projektilistalla olleen villatakin viimeistelyyn, 4) taimimultaa, 5) kesäkurpitsan siemeniä, 6) avomaankurkun siemeniä, 7) kerän valkoista Nallea, jotta sain tyynyn afrikkalaisista kukista valmiiksi, 8) keittiövaa'an mökille juurileivän leipomiseksi, 9) maalia istutuslaatikoille, 10) multaa istutuslaatikoihin ja 11) väriaineen, jolla värjäsin epämielllyttävästi haalistuneen hupparin taas käyttökelpoiseksi.

Selityksiä on paljon mutta stipluja nämä ovat kaikki. Toisaalta, haluan olla armelias itselleni ja huomauttaa, että yhtään uutta vaatetta en ole ostanut itselleni, en myöskään keittiöpyyhkeitä, serviettejä tai kynttilöitä, joista alunperin ajattelin olevan vaikeinta kieltäytyä. Mieli on tehnyt aloittaa uusia villapaitoja, mutta olen vain ihaillut malleja ja lankoja, läheltä piti tilanteita ei ole ollut.

Haluan ajatella onnistuneeni ostolakossani siinä mielessä, että mielestäni erotan tarpeen ja halun toisistaan.  Pystyn olemaan ostamatta asioita vain haluamisen takia. Pystyn korjaamaan ja pidentämään tavaroiden käyttöikää ja siedän niitä pitkään. Jossain vaiheessa tavarat kuluvat ja tulee aika hankkia korvaavia, mutta oikeasti, se aika ei ole täällä vielä. Mikään ei ole loppunut.

Tai no, meiltä on hajonnut vuoden aikana paljon astioita. Ei mitenkään siististi puoliksi, että osat voisi liimata yhteen, pieniä säröjä en edes ajattele, vaan tuhannen pirstaleiksi  Juomalaseja on enää niin vähän, että kaikille ei riitä lasia ruokapöytään. Varmasti joku astia, mistä juoda, löytyisi, mutta minä haluan ihan oikeat juomalasit perheeni ja vieraideni käyttöön. Olenko sittenkään oppinut vuoden aikana mitään? Olen.

Olen oppinut, että matkani kohti kestävämpää elämää on vasta alussa. Oloni ei ostolakon jälkeenkään ole huojentunut tai autuas, päinvastoin, vasta nyt ymmärrään, mitä kaikkea on vielä tehävänä. Olen hyväksynyt, että muutosten tekeminen vie aikaa. Ostamattomuus on vain yksi osa elämää, niin moni muukin asia vaikuttaa kokonaisuuteen. Yritän olla muistelematta kaikkia hirveitä tarpeettomia kulutushysterioita, millä olen tuhonnut tätä maapalloa ja sen sijaan katsoa eteenpäin. Ennenkaikkea oloni on kiitollinen tästä vuodesta, tästä hetkestä. Aamulla keräämistäni vatuista.

Aionko jatkaa ostolakkoa? En tiedä vielä. Ostolakko on helppo ja hyväksyttävä syy kertoa ulkopuolisille ostamattomuudesta, ilman lakkoa saattaisin murtua sosiaalisen paineen alla. Lakko toimii myös henkilökohtaisena pakotteena, koska on paljon asioita, mitä voi perustella tarpeellisiksi vaikka ne eivät sitä ihan oikeasti olisikaan. Ihan yhtä lailla minun on helpompi olla kokonaan karkkilakossa, en pysty syömään vain vähän karkkia. Toisaalta haluaisin ajatella, että  ostamattomuus on elämän tapa, ei mikään määräaikainen kokeilu tai opinnäyte. Paluuta entiseen ei ole, se on varmaa, mutta miten jatkan tästä eteenpäin? Ehkäpä teen tarvitsemani ostokset ja päätän vasta sitten.

Kiitos Sinulle, kun olet jaksanut kulkea tätä matkaa kanssani. Toivottavasti seuraat minua jatkossakin, mihin suuntaan sitten jatkankaan. Yksi asia on varma, käsillä tekemistä en lopeta. Kuvassa russian join -tekniikalla toisiinsa liittämäni langanjämät, jotta yksikään käyttökelpoinen langanpätkä ei päätyisi roskiin.

Kesätyyny afrikkalaisista kukista

Viisikymmentä afrikkalaista kukkaa on virkattu ja ommeltu yhteen. Uusi tyyny terassin korituoliin on valmis. Aavistuksen liian retro minun makuuni, mutta värit ovat täydelliset aiempiin pehmusteisiin. Eiköhän silmäni totu ja tykästy tyynyyn.

Toukokuussa kävin taas kerran lankavarastoani läpi ja minulla oli useampi puuvilla-villa-sekoitelangan jämä, jotka yksinään olivat väärän paksuisia tai väärän värisiä tai muuten vain ei mieluisia. Yhdessä ne kuitenkin puhuttelivat minua ja kuisikivat, kuinka sopisivat mökille terassin tyynylle kaveriksi.

 
Minulla oli valmiitakin kukkia odottamassa inspiraatiota. Vaikka ne olivat edelleen mieluisia, ne eivät sopineet tähän ptojektiin. Purin ne ja käytin sopivat värit tähän projektiin (loput lisäsin mysteerikerääni, jota kasvatan kunnes siitä saa tehtyä sukat).

Muutama mitta/ajatusvirhe tapahtui työn edetessä, minkä takia tyyny ei ole alunperin suunnitellun 40*40 senttiä kokoinen eikä se ole neliö vaan suorakaide. Mutta antaa olla. Sisätyynyn pienensin vanhasta unityynystä, joka oli liiskaantunut käyttökelvottomaksi.

Tärkeintä on, että terassin tuoleissa on nyt molemmissa tyynyt selän takana, koska muuten tuoleissa on mahdottoman huono istua.

Sitä en vaan voi ymmärtää, että vaikka kuinka sommittelee kukat värien mukaan ja yrittää tarkastaa, ettei samanlaisia ole vierekkäin, niin aina joku stiplu pääsee livahtamaan ja sen huomaa vasta valmiissa tuotteessa. Se on varmaankin se kuuluisa käsityön leima, onhan? Koska mikään kone ei laittaisi kolmea ruskeaa kukkaa samaan riviin.

Tämä om yksi lempipaikoistani mökillä, täydellinen aamukahvin juomiseen, erinomainen kutomiseen.

Mutta mutta, tämän tyynyn takia olen rikkonut ostolakkoani. Kävin ostamassa kerän valkoista Nallea. Olisin voinut odottaa reilu 40 päivää lakon loppumiseen, mutta koin tärkeämmäksi saada tyynyn nyt valmiiksi kuin vasta elokuussa. Ja kyllä, olisin voinut käyttää jotain muita jämälankoja, mutta sitten tyynystä ei olisi tullut mieleistä, ja minusta oli tärkeämpää tehdä siitä kiva kuin vain saada se valmiiksi. Parhaat ostolakkoilijat hankkivat tarvitsemansa vaihtamalla, mutta blogillani ei ole tarpeeksi lukijoita eikä minulla ole instassa (@katripes) tarpeeksi seuraajia, että olisin edes viitsinyt yrittää (varsinkin kun minusta vaihtaminen on sekin ostamista, maksuväline on vain erilainen kuin perinteinen raha).

Olen rikkonut lakkoani toisenkin kerran kesän aikana. Ostin keittiövaa'an. Minulla on kaupungissa vanha kirjevaaka, mutta se on iso ja kömpelö eikä sitä todellakaan voi kuljettaa mukana mökille. Hapanjuureni sen sijaan otin, ja kun halusin tehdä perheelle onnistunutta leipää, siksi ostin punalaputetun poistuvaa mallia olevan vaa'an.

Molemmat rikkeet tulevat käyttöön eivätkä jää pyörimään kaappien pohjille vuosikausiksi koskemattomina. Perustelut ovat hyviä, mutta hankinnat ovat silti epäonnistumisia lakossa.

 
Ei kahta ilman kolmatta, sanotaan. Huvitus -omenapuuni. Se on hankinta, vaikka en ostanutkaan sitä. Sain puun lahjaksi 2018 äitienpäivänä, mutta vasta nyt sille löytyi sopiva paikka. Kasva rauhassa, pikkuinen, kasva isoksi ja tuota paljon herkullisia omenoita.

Toissa viikolla keräsin ruusun terälehtiä ja havahduin miettiväni joululahjoja. Aivan liian aikaisin, mutta ei sille voi mitään, milloin ideoita tulee mieleen. Pitänee alkaa kirjoittaa ajatukset ylös, puolen vuoden aikana ne ehtivät unohtua.

Rentouttavaa kesän jatkoa!

Aika kiristää ruuvia

Olen ollut ostolakossa 8 kuukautta. Kahdeksan kuukautta! Ja muutama päivä päälle. Päällimmäisenä ajatuksena ei ole onnistuminen, vaan pelko siitä, että kohta tämä loppuu. Ostolakko, määräaikainen projekti, tuntuu ulkopuolisille hyväksyttävältä syyltä olla ostamatta "mitään". Entäs kun tämä loppuu? Millä minä sitten perustelen ostamattomuuttani?

En ole onnistunut täydellisesti, mutta annan silti itselleni kouluarvosanan kiitettävä. Olen vahingossa ostanut sukkapuikot (muuten lahjasukat olisivat jääneet tekemättä) ja vessaharjan, tietoisesti olen ostanut napit villatakkiin (sain keskeneräisen työn valmiiksi) ja pussin multaa. Mitään muuta en ole ostanut, muistaakseni. Olen pitkän harkinnan jälkeen toivonut ja saanut joululahjaksi parsinsienen ja synttärilahjaksi uudet, muovittomat peiton sekä tyynyn. Olenko halunnut asioita enemmän? Kyllä! Onko ollut vaikea kieltäytyä haluamistani tavaroista? Ei.

Olen lakkoni aikana ostanut (sallitusti, sääntöjeni mukaisesti) lankaa lahjasukkiin sekä pojan pipoon. Muuten olen kuluttanut ja käyttänyt omia varastojani. Ostolakkooni ja lankavaraston pienentämiseen sopi täydellisesti Tavaroiden taikamaailman Johannan Instan puolella järjestämä jämälankasukkaprojekti #tajunnanvirtakal. Tykkään tekemistäni sukista, vaikka en ole täysin tyytyväinen teräosaan. Silmiini sopivampi teräosa olisi vaatinut uuden langan ostamista, ja se ei nyt ollut tarkoituksena, eikä mahdollistakaan.

Kuvassa sukat kuopuksen jalassa, joten koko ei ole ihan kohdillaan, omaan jalkaani ne ovat erinomaiset. Sain kulutettua kaksi jämäkerää kokonaan, kaikkia muita jäi vielä jäljelle. Itselle muistiin langan menekki 81 grammaa, 68 silmukkaa puikoilla 2,5mm.

 
Lankaa olisi kiva saada lisää, aina, niin ainakin luulen, mutta oikeasti, varastoni riittävät vielä pitkälle ja olen tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen. Minun ei tarvitse seurata kaikkia uusimpia ihanuuksia, saan pudota valtavirrasta ja kärryiltä (vaikka väkisinkin ihastelen muiden aikaansaannoksia ja niissä käytettyjä lankauutuuksia). Lankojen lisäksi mikään muukaan ei ole loppunut. En ole joutunut vielä edes säätämään asioiden tai esineiden riittämisen kanssa. En ole ostanut leikkokukkia, päinvastoin olen ilahtunut kun siskontytöltä saamaani joulukaktuksen pistokkaaseen on ilmestynyt pienen pienet juuret ja nauttinut koivunoksiin ilmestyneistä hiirenkorvista. Erinomainen vaihtoehto ostetuille leikkokukille.

Katsoin eilen dokumentin Muovi - ihmeaineesta inhokiksi. Sinällään siinä ei ollut mitään uutta, mutta kyllä se pisti taas pohtimaan, mitä vielä voisin tehdä tämän meidän maapallomme hyväksi. Kaikki ensisijaiset, helpot konstit ovat jo osa arkeamme: kestokassit ja pussit ovat aina mukana kaupassa, emme käytä talouspaperia tai kertakäyttöisiä nenäliinoja muovipilleistä tai kertakäyttöastioista puhumattakaan. Korjaan vaatteet (ja kaiken mahdollisen muunkin) ja sammutamme valot poistuessamme huoneesta. Pyrimme minimoimaan ruokahävikin, teen ruoan niin paljon kuin mahdollista alusta asti itse. Lajittelemme ja kierrätämme roskat niinkuin kuuluu. Ikkunalaudalla kasvaa yrttejä, ituja ja versoja. Kylvin tomaatin siemeniä ja ne itivät hyvin, mutta eivät ole sen jälkeen kasvaneet. Kylvin pari päivää sitten uuden erän, toivottavasti ne kasvavat taimiksi asti, vielä kivempi olisi jos ne tuottaisivat satoa.

Mutta tämä ei riitä. On aika kiristää ruuvia, pistää seuraava vaihde silmään. Olen yrittänyt muuttaa ruokavaliota kasvispainoitteisemmaksi, mutta siinä on haasteita kun perheessä on kaksi teini-ikäistä poikaa, jotka ovat tottuneet jauhelihaan ja maitoon. Tällä hetkellä teen usein kahta eri ruokaa, missä ei siinäkään ole mitään järkeä ihan jo sähkönkulutuksen kannalta. Minulla on kaupassa vain rajallinen määrä aikaa käytettävissä, ja jokaisen tuotteen kohdalla en pysty googlaamaan sen hyvyyttä tai pahuutta. Jos banaanit ovat ok, onko naapurimaasta tuotettu hunajameloni ok? Sen tiedän, että monesti olen vain valinnut sen muoviin pakatun tilalle lasisen tai kartonkisen vaihtoehdon, mutta ei se riitä, on löydettävä enemmän niitä täysin pakkauksettomia, mahdollisesti meille uusia tuotteita. Ostin mustapapuja tarkoituksena tehdä pihvejä. Nähtäväksi jää, syönkö minä ne kaikki yksin.

Ostin myös yhden avokadon, ensimmäistä kertaa kolmeen neljään vuoteen. Se on ruokaa, joten ei hätää ostolakon kannalta, se on sallittua, vaikka päällimmäisenä tarkoituksena olikin saada nimenomaan sen siemen. Kun esikoinen näki avokadon, hän sanoi: "Äiti pliis, älä osta noita kun ne kuluttaa niin paljon vettä!" Hahaa, tuo kunnon isoja pihvejä toivova teini on sisäistänyt ainakin jotakin. Kyllähän minä sen tiesin enkä osta enää toiste, mutta tämän kerran annoin itselleni luvan. Nyt sen siemen on hammastikkujen varassa puoliksi vedessä - toivottavasti itämässä, minun pikku Sputnikini.

Aurinkoista ja iloista huhtikuuta Sinulle. Minun tavoitteenani huhtikuussa on kulkea pyörällä mahdollisimman moneen paikkaan!

Kierrätystä ja kulutusta

Raitasukat työn alla. Niin perusvillasukat kuin vain voi olla. Koko noin 41 ja värit sen mukaisia, mitä 7V lankalaatikostani löytyi. Tykkään näistä, mutta samaan aikaan huomaan miettiväni, ovatko nämä jo menneen talven lumia? Sosiaalinen media on täynnä toinen toistaan ihanampia kirjoneulesukkia kudottuna erilaisista uutuuslangoista. Lankoja ja ohjeita tulee aina uuden sesongin väreissä ja malleissa, ihan niinkuin pikamuotiakin. Jatkuvasti luodaan haluja saada uusin kuvio työn alle, uusimmat sävyt puikoille. Kun kaverillakin on. Novitan toimitusjohtaja totesi Yhteishyvälle antamassaan haastattelussa, että ennen neulottiin tarpeeseen, nykyisin huvin vuoksi. Kutominen on hyvästä ja itse tehty on aina itse tehty, mutta ylikuluttamisen vaara on langoissakin (enköhän minä sen nimenomaan tiedä).

Viime viikon minulla on ollut kirpputoripöytä itsepalvelukirpputorilla ja jonkun verran minulla oli lasten villasukkia ja lapasia myynnissä (eivät menneet kaupaksi). Muutama pieneksi jäänyt, mutta suurimmaksi osaksi tarpeettomia, ylimääräisiä, kun minusta on ollut kiva kutoa lapsille. Aaaargh.

Kaiken kaikkiaan sain myytyä lähes sata tavaraa. Minusta se on hyvin, mutta toki niitä jäi myymättäkin ja toki niitä on kotona edelleen vaikka kuinka. Minua ahdistaa se järjetön tavaramäärä kirpputoreilla (ja tietysti kotona). Kaikki tavarat (uskallanko sanoa suurin osa tavaroista?) ei tule ikinä pääsemään käyttöön vaan joutuu jätteeksi. Niin paljon turhaa. Jätteen määrää lisää se, että jokaiseen tuotteeseen pitää kiinnittää hintalappu. Minä kiinnitin ne lasten koulukirjojen päällystämisestä ylijääneillä kontaktimuovin soiroilla. Edes pientä uudelleen käyttöä ja teipin kulutuksen väehntämistä.

Tämäkin viikko on ollut vaatteiden huolto -viikko. Olen paikannut miehen tumput, korjannut kuopuksen (kaupan huonolaatuiset) sormikkaat, lyhentänyt miehen soft shell -takin (ihan pieni homma vetoketjun siirtämisineen päivineen), korjannut esikoisen takin puhki revenneet taskut. Tällainen näkymätön työ vie ihan kamalasti aikaa, mutta on varsinkin ostolakon aikana äärimmäisen tärkeää. Tavarat saavat lisää käyttöikää ja seuraavan hankinta siirtyy eteenpäin. Tällaisen huoltamisen pitäisi olla itsestäänselvää kaikille, mutta sitä se ei ole.

Tein siskontytölle sängynpäädyn. Siskollani on ihan mahtavia kierrätysideoita aina silloin tällöin, olisinpa itse yhtä idearikas. Päällystin vanhan patjan puolikkaan ensin vanhalla lakanalla ja sitten uudella puuvillakankaalla. Muutama koristenappi antamaan ilmettä (vastapuolen napit nekin kierrätetty) ja valmista tuli. Yksinkertaisen kaunista ja erittäin toimivaa!

Tilaustyönä tein samettirahin. Asiakas oli päällystyttänyt vanhan nojatuolin ja siitä oli jäänyt kangasta yli. Hyvin runsaasti, ihmettelen miten verhoilija laskenut menekin niin yläkanttiin? Ylijäänyt kangas on ylikulutusta sekin. Rahin sisäosa on tehty superlonista (osa vanhaa asiakkaalta, osa minun varastostani, osa uutta) ja vuoritettu asiakkaan vanhalla lasten lakanalla. Tästä tuli mielestäni kaunis ja tyylikäs. Päällepäin ei uskoisi, että puolet materiaaleista on kierrätetty.

Ihmisiltä löytyy paljoan materiaalia, mitä voi hyödyntää ja uudelleenkäyttää, mutta sitä täytyy osata pyytää. On erittäin palkitsevaa onnistua siinä. Sen sijaan on vaikea onnistua käyttämään huulirasvaa loppuun asti. Miksi ihmeessä purkit suunnitellaan niin, että tuotetta ei voi käyttää loppuun asti? Ei ainakaan ilman veitsen kärkeä apuvälineenä? Helposti ainakin kuudes-seitsemäsosa tuotteesta jää kokonaan käyttämättä tuotesuunnittelun virheen takia. Raivostuttavaa.

Kaikkein eniten minua tällä viikolla ilahdutti silmiini osunut kirjoitus, jonka mukaan hevoskastanjoita voi käyttää pyykinpesussa. Niissä on jotain samaa ainetta kuin pesupähkinöissä. Lähistöllämme kasvaa muutama hieno hevoskastanja, joten kävin jo valmiiksi keräämässä kastanjoita. Vielä täytyy perehtyä asiaan tarkemmin, mutta kyllä, tämän jutun haluan kokeilla!

Pellavaa

Tykkään käyttää tabletteja ruokapöydällä. Pidän tottakai myös pöytäliinoista, mutta lapsiperheessä pärjää huomattavasti vähemmällä pyykkimäärällä kun pesee vain tabletteja eikä kokonaista pöytäliinaa. Neljä vuotta sitten ompelin meille pellavaiset tabletit. Ne ovat edelleen käytössä, mutta niiden tekemisestä asti olen halunnut myös pyöreät, rouheammat tabletit. Kesällä ostin Lankavasta Veera-pellavalankaa ja nyt sain virkattua meille pellavatabletit.

Lanka oli karheaa ja kädet olivat kovilla näitä tehdessä. Malli oli kaikessa yksinkertaisuudessaan puuduttava ja tuntui, että loppua kohden jokainen kierros kesti iäisyyden. Kiinteitä silmukoita kerros toisensa perään. Koko ajan piti laskea, että sai lisäykset oikeille kohdille. Telkkarin katsominen lasten kanssa samalla osoittautui mahdottomaksi, koska sekosin laskuissa joka kerta kun joku kommentoi jotakin.

Tabletit eivät ole täydelliset ympyrät, kostuttamalla ja pingottamalla varmaan niistä saisi sellaiset, mutta pidän näiden rosoisuudesta. Ne olisivat voineet olla sentin tai pari isommat, mutta virkkasin näitä vaa'an kanssa ja ne ovat grammalleen saman painoiset keskenään.  Niistä tuli sen kokoiset kuin mihin lanka riitti. Senttiäkään ei jäänyt yli.

Työn edetessä mietin monesti Ikeassa myytäviä tabletteja. Miten helppoa olisi mennä sinne ja ostaa tabletteja alle kahdella eurolla kappale. Miten nopeaa ja kätevää. Nämä tabletit eivät todellakaan tulleet halvemmaksi itse tehden, päinvastoin, pelkkä lanka maksoi monta kertaa enemmän. Sinä aikana kun tein näitä, olisin ajanut Ikeaan ja takaisin monet kerrat, kierrellyt rauhassa ja nauttinut aika monta kupillista kahvia.

Mutta en tehnyt niin. En tiedä kunnolla, missä Ikean tabletit on tehty tai miten niitä on kuljetettu ympäri maapalloa. Vaikka niiden materiaaliksi ilmoitettaisiinkin joku luonnonmateriaali, ompelussa käytetty lanka voi olla mitä tahansa materiaalia (vaikka polyesteriä) ja sen alkuperää ei varmasti kerrota. Nämä minun tablettini ovat 100 prosenttisesti kotimaista pellavaa.

Paljon puhutaan pikamuodista ja kritisoidaan tiettyjä vaateketjuja, mutta sama pätee mielestäni myös kaikkeen sisustamiseen, varsinkin piensisustamiseen ja kodin tekstiileihin. Se, mitä nyt myydään, on puolen vuoden kuluttua jo "so last season" ja tilalle pitäisi hankkia uutta. Pelottavaa. Toisaalta, myönnän, vielä vuosi sitten minullakaan ei ollut mitään ongelmaa asian kanssa.

 
Tänään olen ollut kaksi kuukautta ostolakossa. Siitä palkinnoksi ostin itselleni jo ennen lakkoa lupaamani vehkapalmun. Huomaan jo nyt ajatustapani muuttuneen. Kyseenalaistan ja kritisoin kuluttamiseen littyviä asioita paljon herkemmin. Ja kyllä, tieto lisää tuskaa: mitä enemmän luen ilmastomuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta siihen, sitä vaikeampaa on jatkaa entiseen malliin. En tiedä, mitä seuraavat 10 kuukautta tuovat tullessaan ja miten osaan olla ja toimia sitten, kun olen tehnyt valmiiksi kaikki keskeneräiset projektini (ne ylikulutuksesta muistuttavat ufot, joita olen aikoinaan suorastaan hamstrannut). Mutta paluuta entiseen ei ole, aion pysyä valitsemallani tiellä.

Tänään alkoi lihaton lokakuu. Tein ruoaksi makaronilaatikkoa ja korvasin jauhelijan soijarouheella. Kukaan ei huomannut mitään, hyvin maistui kaikille. Jei =)

Joskus onni on myötäinen, joskus ei

Ostolakko on pitänyt jo 23 päivää. Isompia houkutuksia tai kiusauksia ei ole tullut.

Mökkitiemme varrella on Finnmarin tehtaanmyymälä. Ajaessani siitä ohi ajattelin, että nyt olisi hyvin aikaa käydä ostamassa kynttilöitä. Sitten muistin, että a) olen ostolakossa ja b) en todellakaan tarvitse yhtään kynttilää lisää. Asia oli sillä käsitelty enkä käynyt edes katselemassa.

Ostolakkoa helpottanee se, että tuntuu, että olen saanut uusia asioita. Minulla on siskojeni kanssa tapana lainata huonekaluja toisillemme. Kaluste, mitä ei itse tarvitse, mutta mistä ei halua luopua lopullisesti, voi mennä hoitoon toiselle. Sain anopiltani joitakin vuosia sitten kaapin, joka ei millään löytänyt sopivaa paikkaa kotoamme. Viime keväänä annoin kaapin siskolleni ja hän maalasi sen. Kun hän muutti, kaappille ei enää ollut ilaa ja se palautui meille. Maalattuna ja kunnostettuna kaappi löysi oman paikkansa meiltä (toki se odottaa vielä, että löydän juuri oikeat tavarat sen päälle, kuoleva amaryllis ei ole mitenkään silmiä hivelevä näky). Siskolle suuri kiitos kaapin kunnostamisesta!

Olen saanut myös uuden omenapuun! Vähän aikaa sitten lenkillä löysin mökkimetsästä omenapuun. Siellä se kasvaa keskellä kuusia aika kaukana yhdestäkään talosta tai toisesta omenapuusta. Se on rujo ja kärsinyt talven hakkuista, mutta ei haittaa. Olen onnellinen minun mysteeriomenapuustani! Käymme koiran kanssa aina moikkaamassa mysteeriomenapuuta lenkin jälkeen.

Mysteeriomenapuulta sain kasan ihania omenoita! Taidan tehdä näistä omenakaurapaistosta!

Lisäksi olen kasvattanut hapanjuurta koko viikon. Kirjevaa'an avulla olen tehnyt tarkkaa työtä ja seurannut ohjetta grammalleen. Juuri kupli jo mukavasti ja näytti siltä kuin ohjeen kuvissa (tässä kuvassa ei vielä kupli).

Tänään minun oli tarkoitus leipoa siihen leipää. Yritin vaivata esitaikinaa monitoimikoneella, mutta eihän siitä mitään tullut. Taikinaa oli niin vähän ettei koukku yltänyt siihen. Yritin vaivata sitä sähkövatkaimella sillä seurauksella, että taikina nousi koukkuja pitkin itse vatkaimeen asti. Lopulta otsa hiessä vaivasin taikinaa käsin. Se tuntui paksuhkolta (olisikohan kuivunut lukuisten yritysten aikana?), mutta laitoin sen silti lepäämään, kuten ohjeessa sanottiin. Siirsin esitaikinan kannuun kun ei ollut muuta sopivaa astiaa ja laitoin kannun uuniin, koska siellä on tasaisin lämpö.

Kävin katsastuttamassa auton. Kotiin palattuani aloin leipoa siemennäkkileipää seoksesta, jonka löysin kuiva-aineinventaariossa. Laitoin uunin lämpiämään ja kun uuni ilmoitti olevansa lämmin, tajusin mokkaneeni. Olin juuri paistanut esitaikinani!!! Kannu oli kuuma, mutta taikina ei tuntunut edes lämpimältä. Ajattelin, että jos nopeasti jäähdytän kannun, mitään vahinkoa ei ehkä ole tapahtunut. Paitsi että tapahtui tuplavahinko: kannu halkesi kun yritin jäähdyttää sitä kylmässä vedessä. Roskiin menivät sekä kannu että esitaikina.

   

Jatkoin näkkileivän leipomista. Ohjeen mukaan se olisi pitänyt leikata paloiksi pizzaleikkurilla. Meillä ei sellaista ole, mutta vain hyvin pienen hetken mietin sellaisen hankkimista. Käteni löysi pian taikinapyörän ja se toimi vallan mainiosti. Näkkileipä onnistui ja tajusin, että meillä ei ole sopivaa astiaa sen säilyttämiseen. Onneksi keksipurkkina käyttämämme peltirasia oli tyhjä, se ajaa asian riittävän hyvin.

Nyt on aika rauhoittua, istahtaa sohvalle kutomaan. Touhukasta loppuviikkoa Sinulle!

Sitä, tätä ja tota

Elokuu lähenee puolta väliä ja ostolakko on edennyt kaksinumeroisiin päiviin (11). Yhtään repsahdusta ei vielä ole tapahtunut, vaikka katsoessani you tubesta kestävää elämää käsittelevää videota ajattelin, että tuossa on juuri sellainen paita kuin olen aina halunnut (kyllä, kuulostan lapsilta, hehän ovat aina toivoneet jotakin ja kaikilla kavereilla on sellainen). Ruokakaupassa kävelin automaattisesti lankahyllyille ihan vain tarkistamaan syksyn uutuudet. Oli paljon kaikenlaista, mutta käteeni tarttunut 100% akryylilanka oli helppo laskea takaisin laariin ja jatkaa matkaa. Löysin itseni katselemasta samanlaisia lasipulloja kuin minulla on kotona (tosin sillä erotuksella, että omani olen säästänyt tuoremehusta pari vuotta sitten). Ihminen on tapojensa orja. Vaatii aikaa oppia uusille tavoille.

Ostolakkoa on tietysti helpottanut se, että olen ostanut lapsille asioita. Olen tyydyttänyt ostohimoni sillä, että olen maksanut lasten harrastus- ja lisenssimaksuja, ostanut esikoiselle farkut kun edelliset oli kymmenen senttiä liian lyhyet ja ostanut kuopukselle t-paidan, jotta hänellä olisi edes yksi vähän siistimpi laitettavaksi kouluun. Rahaa on siis mennyt ihan urakalla, vaikka en ole ostanut itselleni mitään. Minun ostolakkoni on pitänyt.

Sekin lienee auttanut, että olen tehnyt ahkerasti käsitöitä enkä ole ehtinyt haaveilla tavaroista. Päättelin loppuun kahdet sukat, jotka kudoin kesällä. Lanka näihin oli heräteostos. Tykästyin lankaan yhdessä blogissa ja minun vain piti saada sitä. Varmuudeksi ostin samalla miehen sukkiin vastaavaa lankaa. Kun sain sukat valmiiksi, tajusin, että ne eivät ole yhtään minun sukkani. Pidän edelleen langan väristä, mutta sukat eivät puhuttele minua. Ne ovat liiaksi sateenkaarta kun niiden pitäisi olla yksisarvista. Juuri tämän takia olen ostolakossa.

Ompelin esikoiselle uuden kylpytakin. Edellinen kylpytakki on melkein kuuden vuoden takaa ja sen lisäksi, että se oli jäänyt armottomasti pieneksi, se oli puhki kulunut. Ainoa asia, mitä pystyin kierrättämään oli rinnassa oleva E-kirjain.

Hankin kaavan tähän joulukuussa, kankaan ostin maaliskuussa. Melkein puoli vuotta olen siirrellyt isoa kangasta paikasta toiseen kun se on aina tiellä (eihän sille nyt ole olemassa sopivaa paikkaa) ja stressannut tekemätöntä työtä. Ei niin mitään järkeä!

Esikoinen tiesi, että olen tekemässä hänelle kylpytakkia. Silti, kun hän näki valmiiin takin, hän kysyi: onko tuo ostettu? Kun tossa niskassa on tollainen kaupan nauha? Yksityiskohdat ratkaisevat. Tämä kylpytakki pääsi heti käyttöön ja vanhan heitin hyvällä omalla tunnolla roskiin.

Liian monta projektia niin ne jäävät rästiin ja alkavat stressata. Nyt teen niitä yksi kerrallaan pois enkä osta materiaaleja uusiin! Se on minun ostolakkoni perimmäinen ajatus. Listallani on ollut pitkään kuopuksen roskakorin tuunaaminen. Hän sanoi varmasti jo vuosi sitten, että haluaisi uuden roskiksen. Vanha oli ihan hyvä, peltinen, mutta myönnän, että vihreä Wall-e ja osin repeytynyt yläreuna eivät ihastuttaneet minuakaan enää. Halusin oikeasti hyödyntää sitä, mitä varastoistani löytyy. Maalasin roskiksen lasten pienoismallien pohjamaalilla (mattamusta spray) ja kuopuksen toiveesta yläreunaan laitettiin kolme kierrosta köyttä. Tiesin meillä olevan köyttä, enkä siksi halunnut ostaa uutta. Kun sitä ei löytynyt, projekti viivästyi. Mustikoita etsiessäni löysin köyden roikkumasta puusta (lasten edelliskesän leikkien jäljiltä). Lopputulos on ihan hauska, vähän epätasapainoinen, mutta toimiva.

Itsellekin muistoksi kuva lähtötilanteesta.

Ja kun niitä projekteja tulee koko ajan lisää. Olen ommellut irronneita nappeja, paikannut reikiä, ommellut osin irtirevenneen kauluksen takaisin paikoilleen. Vaatehuoltoa aidoimmillaan, mutta miksi niitä pitää kerätä aina iso kasa, miksi en osaa tehdä niitä heti alta pois? Suurin osa on kuitenkin aika vähän aikaa vieviä hommia. Tämä ei ehkä ole enää vaatehuoltoa vaan kirurginen lobotomia, mutta koira oli repinyt nalleltaan korvan irti. Ompelin pään umpeen ja nalle pääsi takaisin leikkeihin.

Virkattuja neliskanttisia koreja

Muutama viikko sitten minulla meni hermot kylppärin peilikaapissa oleviin vajaisiin laastaripakkauksiin. Pakkauksia oli paljon, mutta kun yritti löytää sopivaa laastaria, ei sellaista kuitenkaan löytynyt. Virkkasin neliskanttisen korin ja tyhjensin kaikki laastaripaketit sinne. Laitoinpa haavateipitkin samaan paikkaan. Jotta kaikki perheenjäsenet löytävät varmasti etsimänsä, leikkasin punaisesta huovasta ristin ja liimasin sen korin kylkeen. Ihana järjestys!

Laastarikorin virkkasin siskolta saamastani Novitan Samoksesta. Korista tuli juuri niin korkea kuin mihin lanka riitti. Seuraavaksi otin koukulle (niinikään siskolta saamani) tuntemattoman puuvillasekoitelangan ja virkkasin korin. Ja sitten vielä omista varastoista Sandnes Garnin Duettia, siitä kaksi koria. Neliön muotoinen pohja ja sen jälkeen suoraan ylöspäin. Vaikka virkkasin 3½:n koukulla, jäivät korit vähän lötköiksi. Kovetin korit kastamalla ne EriKeeper-vesi seokseen ja pingottamalla sen jälkeen metallirasian päälle kuivumaan.

Korit olivat kivoja, mutta kaipasivat jotain pientä ekstraa. Halusin niihin kyltit helpottamaan löytämään niissä olevat tavarat. Ohuesta vanerista (alunperin puisen viinilaatikon tilanjakaja) sahasin sopivan kokoiset palikat ja porasin reiät kiinnitystä varten. Reilu hionta ja leimasimella tekstit. Englanniksi siksi, että suomeksi sanat olisivat ollee kyltteihin liian pitkät, heh.

Kyltit olisivat olleet ihan hauskat näinkin, mutta epäilin niiden kestävyyttä kylpyhuoneen kosteudessa. Minulla oli valmiiksi sekoitettua sellakka-lakkaa. Se tekee puusta vähän punertavan, mutta kahteen kertaan lakattuna kylteistä tuli ilmeikkäämmät ja varmasti kestävämmät.

Korit ovat vähän eri korkuisia ja eri sävyisiä, mutta kunhan järjestää ne sopivasti, se ei haittaa yhtään.

Tykkään näistä koreista ja pidän koko projektia onnistuneena. Kaikki materiaalit löytyivät kotoa, mikä on aina plussaa.

Mies meinasi hermostua projektin edetessä. Hän ei sanonut mitään, mutta tuskaisena ihmetteli kun sohvapöydällä oli virkkaustyö levällään, liimauspisteessä oli yksi kori kuivumassa, nimikyltit olivat lakkauksen jäljiltä kuivumassa toisaalla. Rakas ymmärtäväinen mieheni tietää, että projektit ovat monivaiheisia ja ennemmin tai myöhemmin kyllä siivoan kaiken pois. Kiitos kärsivällisyydestä!

 
Touhukasta tammikuuta Sinulle!