7.6.2019

Näennäisen eko

Kesä on täällä, helteineen. Lapsilla on loma. Niinkuin joka kesän alussa, mieleni on levoton, säädän tuhatta ja sataa asiaa yhtä aikaa enkä pysty keskittymään kunnolla mihinkään. Aloin kutoa sukkia, koska se kuuluu kesään, jämälangoista, tottakai.


Olen nauttinut luonnonkukista, pitänyt vähintään yhtä kimppua sisällä koko ajan. Mikä riemu 10 ostolakkokuukauden jälkeen saada tuoreita kukkia maljakkoon!


Olen hymyillyt tyytyväisenä, kun talvella pahoin syöty omenapuuni kukkii paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Se selvisi talvesta ja keväästä, toivottavasti se selviää jatkossakin.


Olen omenapuusta iloinen kertaa tuhat, mutta toivoisin silti, että joulukaktukseni pistokas alkaisi sekin vihdoin kasvaa. Se on ollut minulla kohta kolme kuukautta eikä osoita mitään kasvun merkkejä. Tänään tuskastuin ja epätoivoissani kaivoin sen ylös. Juuria se on kasvattanut, eli se lienee sittenkin hengissä. Annan sille vielä aikaa. Noin puolentoista kuukauden päästä olen ollut vuoden ostolakossa. Se ei ole onnistunut täydellisesti, mutta mietin, voisinko ostaa itselleni joulukaktuksen palkkioksi. Hetkittäin olen sitä mieltä, että ilman muuta, mutta samaan aikaan hirvittää ajatus taas yhdestä muoviin pakatusta kasvista, joka on kasvatettu ties missä kasvihuoneessa ties millä myrkyillä ja kuljetettu tuhansia, ehkä jopa kymmeniä tuhansia kilometrejä. Ostaminen ei oikeastaan ole aito vaihtoehto, joten pitäkää peukut pystyssä, että tämä onnistuu.


Ostolakon aikana olen yrittänyt raivata kotiamme. Katsoin jopa yhden jakson Marie Kondoa Netflixistä - mikä pettymys! Olen yrittänyt hyödyntää kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitä meiltä löytyy. Olin jo vieämässä lasten vanhaa Toy Story 3 -peltisalkkua metallinkeräykseen, kunnes tajusin sen olevan juuri sopivan kokoinen muliinilangoilleni. Siskoni ja serkkuni tyrmäsivät ajatukseni, mutta jääräpäisesti ryhdyin tuumasta toimeen.


Poistin kahvan ja maalasin salkun lasten pienoismallien pohjamaalilla (sain sen kulutettua loppuun ja pääsin isosta spraypullosta eroon). Sisäpuolelle kanteen kiinnitin serkultani joskus saamani ihanan ompeluaiheisen kortin. 


Olisin halunnut saada metalliin prässätyt kuviot oiottua, mutta en siinä onnistunut. Ne näkyvät edelleen ulkopuolelle. Ehkä keksin siihen jotain, toistaiseksi se saa olla näin. Tämä on joka tapauksessa hyvin monta kertaa parempi kuin aiempi muovinen marmeladirasia, joka päätyi muovinkeräykseen. Samalla kun järjestin kaikki muliinilankani, kävin tekijäänsä odottavat aikanaan hamstratut ristipistomallini läpi. Niitä on aika monta, aloitettujakin kymmenkunta. Saisinkohan edes jonkun pistelyn valmiiksi tänä kesänä?


Kukkien kasvattaminen pistokkaista, sukkien kutominen jämälangoista, kotona olevan roinan järjestäminen ja tuunaaminen, kaikki sinällään tärkeitä ja hienoja asioita, mutta sittenkin... Käytämme ekosähköä, olemme luopuneet kertaköyttötavaroista ja kierrätämme kaiken mahdollisen. Kuljen pyörällä aina kun mahdolista, mutta toisaalta ajan autolla kauppaan hakemaan lisää ruokaa, kuskaan lapsia harrastuksiin ja ajan mökille. Minulla on olo, että tämä on vain pientä näpertelyä, elän vain näennäisesti ekologista elämää. Olen ollut yli kymmenen kuukautta ostolakossa, mutta kuitenkin tuona aikana ostanut lapsille heidän tarvitsemansa asiat ja antanut fyysisiä tavaralahjoja sen enempää asiaa miettimättä (näin olin sen alunperinkin kirjoittanut lakkoni sääntöihin).

Olen luopunut punaisen lihan syömisestä, mutta teen perheelleni ruokaa siitä. Minä en juo maitoa, mutta kannan sitä lapsille juotavaksi litrakaupalla. Syön edelleen juustoa ja kermajäätelöä, nautin irtokarkeista omaan pussiin ostettuna, vaikka eivät nekään mitään zero waste ole, pussit ja laatikot ovat vain isompia ja jäävät kaupan murheeksi. Korjaan vaatteita minkä ehdin, mutta kun joku vaate on tullut tiensä päähän, heitän sen roskiin. Aika ja tila ei anna myöten säästää jokaista kangastilkkua mahdollista myöhempää käyttöä varten. Toissa viikolla heitin vanhoja kylpypyyhkeitä pois, koska a) yksi perhe tarvitsee vain rajallisen määrän niistä tehtyjä rättejä, b) kukaan ei halua niin kuluneita ja kulahtaneita pyyhkeitä ja c) edes eläinsuojeluyhdistykset eivät huoli niitä, niillä on pyyhkeitä varastossa pitkäksi aikaa.

Olen leiponut hapanjuurella paljon ja tekisi mieli sanoa, että se alkaa sujua. Kokeilin tehdä ylijäämäjuuresta vohveleita (aamiaiseksi, koska kesällä voi), ne tuli syötyä, mutta en usko tekeväni niitä toiste. Voikukkasiirappi niiden päällä oli annoksen parasta antia. Lounaalla söimme salaattia. Kuopukseni, erittäin nirso ruokailija, söi sitä tyytyväisenä, vaikka siinä oli (hänen tietämättään) vuohenputkea ja voikukan lehtiä mukana.


On hetkiä kun tuntuu, että olen jo pitkällä tällä ekologisella matkallani. Matkalla, joka alkoi kaksi vuotta sitten muovin välttelyllä, laajeni vuosi sitten ostolakoksi ja viimeisen vuoden aikana räjähti huoleksi meidän yhteisestä maapallosta. Sitten tulee niitä hetkiä, kun tuntuu että olen kulkenut matkaa vasta pari askelta. Kun kaipaisi perheen tukea ja kannustusta (mieluiten tietysti osallistumista), mutta saakin iskun vasten kasvoja kun miehen toiselta puolelta maailmaa tilaamat golfmailat toimitetaan muoviin käärittynä kymmenen kertaa liian isoon pahvilaatikkoon pakattuna.

Ei auta kuin olla armelias itselleen ja uskoa, että jokainen askel oikeaan suuntaan on hyvästä. On luotettava siihen, että jokaisen askeleen jälkeen voi ottaa seuraavan askeleen. Voi vain toivoa, että kun mittarissa on tarpeeksi monta askelta, ei niitä tarvitse ottaa enää yksin vaan mieluiten rinnakkain perheenjäsenten kanssa.

Isot muutokset eivät tapahdu hetkessä, millä ihmeellä sen muistaisi. Kaikki hamstratut langat ja projektit, muistutukset aiemmasta elämästä ja ylikuluttamisesta, nekään eivät lopu hetkessä, mutta yksi kerrallaan kuitenkin. Sain vihdoin valmiiksi maton mökin vessaan. Langat ostin viime kesän helteillä. Paksu villalanka ei halunnut asettua, ei ennenkuin pingotin sen nauloilla märän pyyhkeen päälle vanhaan levyyn kiinni. Järeitä toimia, mutta kyllä kannatti.
 

Askel kerrallaan, hetki kerrallaan, nautitaan jokaisesta kesäpäivästä.

24.5.2019

Vuoden 2018 viimeinen joululahja

Sain sen vihdoin valmiiksi, miehen viime joulun joululahjan nimittäin. Eikä se ole kuin hups, 5 kuukautta myöhässä! Tämä lahja oli täsmätoive ja sen toteuttamiseen tuli matkan varrella useita hyvin tarkkoja ohjeita, tai siis toiveita, lisää. Mutta siinä se nyt on, Seamus golfin Fescue Sunday bagin inspiroima golf bägi.


Ruudullinen kangas on Harris Tweedin Macleod -villakangasta. Huom! Ostolakon aikana saan ostaa lahjoja ja lahjoihin tarvittavia materiaaleja. Yksivärinen kangas on minun noin 30 vuotta vanha Barbourin öljykangastakki. Takki oli paikoin reikäinen ja hyvin kulunut, se oli myös aivan väärän kokoinen minulle, siksi annoin sille uuden elämän tässä bägissä.


Yhden vetoketjun, 8 niittiä ja kaksi D-rengasta ostin, muuten kaikki on kierrätetty joko mainitusta takista, miehen vanhasta golf bägistä (olkahihna ja pehmusteet) tai minun varastoista (kuminauhat, puristimet, klipsit ja strapit). Takin takataskusta (koko selän levyinen ja korkeahko) tein vuorin, käsien lämmittelytaskuista tein taskupussit vetoketjutaskuille. Povitaskun vetoketju oli vähän lyhennettynä hyvä toiseen taskuun.


Tämä oli aikamoista aivojumppaa, miten ja ennenkaikkea missä järjestyksessä työn toteutti. Mies näytti erilaisia kuvia ja minä yritin parhaani mukaan ratkaista. Miten yksinkertainen juomapullotaskukin voi vaatia kaksi purkamista, ennenkuin onnistuu?


Nyt odotan jännityksellä (lue: kauhulla) miten hyvin bägi vastaa miehen odotuksia ja miten hyvin se tulee kestämään. Tämä on taas niitä projekteja, kun olisi tarvinnut teollisuuskoneen kotiompelukoneen lisäksi. Kirjastoissa on kaikenlaisia koneita lainattavissa nykyisin, mutta en ole vielä löytänyt järeämpää konetta.


Tämän aivopähkinän lisäksi olen jatkanut hortoilua ja tehnyt ensimmäistä kertaa ikinä voikukkasiirappia! Ah mitä herkkua, ymmärrän hyvin, että tätä kutsutaan vegaaniksi hunajaksi. Tätä maistettuani en enää ikinä pysty katsomaan voikukkia vain viheliäisinä rikkaruohoina.


Vuohenputket pääsivät piirakkaan enkä voi kuin ihmetellä, miksi vasta nyt löysin tämän idean ja tämän reseptin.


Ostolakon aikana en saa ostaa edes kesäkukkia. On mentävä sillä mitä on. Peikonkakkarat olivat ainoat itäneet kesäkukan siemenet, ne saivat kaveriksi pelakuun pistokkaista kasvuun lähteneet vauvapelakuut. Löysin mökiltä syksyllä tyhjentämättä jääneen kukkaruukun alta pienen verson maahumalaa tai jotain koristehumalaa. Mikä riemu! Se selvisi talvesta, jospa se intoutuisi näiden muiden selviytyjien kanssa kasvamaan oikein kunnolla.


Ja tietysti, jotain uutta koukullakin. Afrikan kukkia, niinkuin edellisessä postauksessa lupailin.


Viikko toukokuuta jäljellä. Viikon kuluttua alkaa kesä. Nautitaan kevään viimeisistä päivistä.

10.5.2019

Hortoilua

Ostolakkoa on nyt yli yhdeksän kuukautta takana. Tuntuu uskomattoman pitkältä ajalta, mutta toisaalta niin mitättömän lyhyeltä. Viime aikoina olen halunnut kaikenlaista kesämekosta uusiin nojatuoleihin ja puukengistä taikinan nostatuskoreihin. Miksi ihmeessä, tekeekö kevät sen? Vai mahdollisuus toivoa jotakin äitienpäivälahjaksi? Vai olenko ylipäätään kyllästynyt kaikkeen ja nyt iskee vasten kasvoja se, että näillä tavaroilla mennään?

Ostolakkoni ehdoissa on, että saan ostaa uudet kumisaappaat rikkinäisten tilalle. Mutta ihan parasta, minun ei tarvitsekaan käyttää tuota oljenkortta, koska luottosuutarini lupasi korjata saappaani! Ja hänellä tosiaan on täysi luottoni, koska hän sai korjattua pohjattomat vaelluskenkäni eikä edes ihmetellyt asiaa.

Sain minä sentään jotain uutta, virkkasin vaaleansinisestä kesäneuleesta ylijääneestä Allino-langasta tiskirätin. Mielenkiinnolla odotan, miten pellava-puuvilla-lanka toimii rättinä. Lanka ei ihan riittänyt kahteen rättiin, mutta ehkä se on hyvä testata ensin yhdellä. Tämä tulee tarpeeseen, sillä viime syksynä jo kertaalleen paikkaamani tiskirätti vetelee toden teolla viimeisiään.


Kun ei saa ostaa mitään itselleen, on hyvä hankkia uusia harrastuksia ja käyttää aikaa niihin perehtymiseen. Kävin hortoilemassa. Eli keräämässä villiyrttejä. Ostolakkoni myötä olen alkanut arvostaa alkukantaisia (ja ilmaisia) asioita. Vuosi sitten minusta tuskin olisi ollut keräämään vuohenputkia, nokkosista nyt puhumattakaan. Ja kuitenkin tässä sitä ollaan, iloisena ensimmäisestä saaliistani.


Osasta tein vuohenjuustopestoa (nam!), osasta kuivatin viherjauhetta ja osan pakastin. Nyt haluaisin päästä äkkiä takaisin mökille ja kerätä ainakin toisen korillisen luonnon antimia. Älkää pikkuiset kasvako liian nopeasti, olen tulossa lähipäivinä!

 
Villiyrteissä on sekin hyvä, että ne kasvavat varmasti. Rikkaruohoina ja viheliäisinä sellaisina minäkin pidin niitä vielä viime kesänä, nehän tunkevat joka paikkaan, vasta nyt ymmärrän, millaista lähiruokaa ne ovat. Omat viljelykseni eivät oikein ole onnistuneet tänä vuonna. Aiemmin kerroin, kuinka tomaatin taimeni kuolivat pystyyn. Kylvin uuden satsin ja nyt minulla on viisi pikkuista taimea, jotka tänään koulin vähän isompiin astioihin. Kylvin pari viikkoa sitten 10 avomaankurkun ja 10 kesäkurpitsan siementä. Ei mene kovin hyvin, kesäkurpitsoista on itänyt 2, kurkuista 1. Taisin olla liian itsevarma niiden kasvamisen suhteen, olin jo mielessäni nauttimassa sadosta ja sain näpeilleni. Tein uusintakylvön niistäkin, toivottavasti toinen kerta toden sanoo.

Joulukaktuksen pistokkaat eivät kahden kuukauden jälkeenkään ole osoittaneet mitään elon merkkejä uudella kasvulla, avokadon siemen antaa sekin odotuttaa itseään. Toivon, että olen vain malttamaton, mutta kyllähän se hyvältä tuntuisi, jos joku nyt onnistuisi.


Hapanjuurella leipominen alkaa sentään sujua jo aika hyvin. Vielä on säätämistä juuren ruokkimisen ja aikatauluttamisen kanssa, mutta perhe syö tyytyväisenä ja se on pääasia.


Ostolakosta alkaneeseen kestävämpään elämään kuuluu, että vaatteita korjataan ja ne käytetään (aikuisten oikeasti) loppuun. Minä olen korjannut vaatteita niin kauan kuin muistan, mutta nyt siitä saa olla julkisesti ylpeä. Olen parsinut sukkia, paikannut verkkareita, kaventanut fleece-liivin, tehnyt miehen uimashortseista esikoiselle sopivat, korjannut koiran lelut. Homma on oikeastaan aika koukuttavaa, kunhan alkuun pääsee, ja palkitsevaa.

Liekö kevätväsymystä, ilmastoahdistusta vai sekä että ja jotain ihan muuta, mutta on ollut vaikea ryhtyä toimeen. On ollut paljon helpompaa kutoa sukkia jämälangoista kuin vaikka pestä ikkunoita.


Olen kerännyt aikansa eläneitä pyyhkeitä kassiin, mutta en ole saanut aikaiseksi toimittaa niitä eläinsuojeluyhdistykselle, koska, niin, olen kutonut sukkia.


Olen hortoillut lankavarastossani ja hahmotellut seuraavaa projektia (mikä ei kyllä ole ollenkaan projektilistalla), mutta niinhän se on, että yksi asia johtaa toiseen ja sitten on jo selvä tarve jollekin asialle, tässä tapauksessa afrikkalaisista kukista tehtävälle tyynylle. Mutta siitä lisää joku toinen kerta.


22.4.2019

Villasukkia ja pajunkissoja

Kuopus tarvitsi uudet villasukat. Mustat, oli yksiselitteinen toive. Varastostani olisi löytynyt  SukkaPuffan käsinvärjättyä värissä Heavy Metal Show ja mustaa 7veikkaa, mutta käsinvärjätty ei ollut mieleinen ja 7veikkaa oli liian vähän. Olin jo valmis ostamaan lisää jälkimmäistä (lasten tarpeet ovat ostolakon ulkopuolella), mutta sitten kuopus osoitti Rintalan luomutilan harmaata Ilo ja suru -sukkalanka vyyhtiä ja sanoi, että kyllä tämäkin kelpaa. Hyvä että "kelpaa", ehkä paras ja mieleisin lankani laatikossani. Kudoin sukat Sulhaspoika mallilla kirjasta Suuri suomalainen toivesukkakirja - miesten sukat. Sukat pääsivät heti jalkaan ja olivat jalassa koko pääsiäisen. Kun olisi ollut sopiva aika kuvata sukat, ne olivat narulla kuivumassa pludaamisen jäljiltä. Sukat ovat ihanat, vaikka niistä ei tähän hätään kuvaa olekaan. Erinomainen lisäbonus, ei tarvinnut ostaa lankaa.

Tilaustyönä kudoin tavallistakin tavallisemmat perusvillasukat. Ihana roosaan taittuva vaaleanpunainen on Hjertegarnin Sock4-lankaa. Väri on hyvin keväinen, todellinen vastakohta rouhealle harmaalle sukkalangalle kuopuksen sukissa.


Iso osa pajunkissoista on jo täydessä kukassa, mutta vielä löytyi harmaitakin maljakkoon pääsiäisen kunniaksi. Yhtään pääsiäiskukkaa en ostanut, ihailin muiden narsisseja. Minun ei tehnyt edes mieli mitään uutta pääsiäiskoristetta. Kaikki pääsiäisen karkit ostin irtokarkkivalikoimasta ja munat olivat Mignoneita. Ei mitään muovikrääsää, jee!


Aiemmin istuttamani tomaatintaimet ovat kaikki lopettaneet kasvunsa. Oletan, että etelän puoleinen ikkunalauta oli niille liian kuuma paikka, vaikka aurinkoisina päivinä laskinkin sälekaihtimet alas suoran auringonpaisteen eteen. Uudesta kylvöstä on 3 siementä itänyt, toivottavasti ne jaksaisivat satokuntoisiksi asti. Tämä pettymys taustalla olin ikionnellinen, kun lehtien alta löysin viime kesänä istuttamani raparperin taimen hyvinkin elinvoimaisena. Raparperipiirakka ja -kiisseli omista raparpereista on vaan niin paljon parempaa kuin muiden raparpereista tehty.


Monen monta vuotta olen haaveillut kesäkanoista, koska uskon, että omat munat olisivat niin paljon parempia kuin ostomunat. Emme kuitenkaan voi sellaisia ottaa, koska kuljemme kodin ja mökin väliä. Jatkamme siis ostomunilla. WWF:n uusien ruokasuositusten mukaan jokainen saisi syödä 6 kananmunaa kuukaudessa, meidän nelihenkiselle perheelle se tarkoittaisi 24 munaa kuukaudessa ja 288 munaa vuodessa. Se tuntuu paljolta, mutta ei oikeastaan ole. Tarkkaa tietoa käyttämistämme munista minulla ei ole, mutta S-kanavan omat ostot palvelun tietojen mukaan olemme viimeisen 12 kuukauden aikana ostaneet 330 munaa. Se on kuitenkin lähellä totuutta ja tarkoittaa, että olemme ylittäneet suositukset  noin 15 prosentilla. Toisin päin laskettuna, joka kuukausi pitäisi karsia 3,3 munaa, jotta olisimme suositusten rajoissa. Ei mahdoton tehtävä, mutta edellyttää, että asiaan kiinnittää huomiota.

Ainakin käytän munat kokonaan hyödyksi. Olen huuhdellut kuoret kunnolla, paahtanut uunissa ja sitten jauhanut sauvasekoittimella. Tämä hienohko kuori- eli kalkkijauhe pääsee lannoittamaan muun muassa edellä mainittua raparperia, tomaatitkin kuulemma pitävät munankuorista. Sammaleiseen pihaan pääsee loput ja näin yritän välttää muoviin pakatun puutarhakalkin ostamisen.   


Kevät on täällä, jäät lähtevät mökkijärvestä hetkenä minä hyvänsä. Minä nautin luonnon heräämisestä, nelijalkainen ystävämme nauttii keväästä omalla tavallaan.

 

4.4.2019

Aika kiristää ruuvia

Olen ollut ostolakossa 8 kuukautta. Kahdeksan kuukautta! Ja muutama päivä päälle. Päällimmäisenä ajatuksena ei ole onnistuminen, vaan pelko siitä, että kohta tämä loppuu. Ostolakko, määräaikainen projekti, tuntuu ulkopuolisille hyväksyttävältä syyltä olla ostamatta "mitään". Entäs kun tämä loppuu? Millä minä sitten perustelen ostamattomuuttani?

En ole onnistunut täydellisesti, mutta annan silti itselleni kouluarvosanan kiitettävä. Olen vahingossa ostanut sukkapuikot (muuten lahjasukat olisivat jääneet tekemättä) ja vessaharjan, tietoisesti olen ostanut napit villatakkiin (sain keskeneräisen työn valmiiksi) ja pussin multaa. Mitään muuta en ole ostanut, muistaakseni. Olen pitkän harkinnan jälkeen toivonut ja saanut joululahjaksi parsinsienen ja synttärilahjaksi uudet, muovittomat peiton sekä tyynyn. Olenko halunnut asioita enemmän? Kyllä! Onko ollut vaikea kieltäytyä haluamistani tavaroista? Ei.

Olen lakkoni aikana ostanut (sallitusti, sääntöjeni mukaisesti) lankaa lahjasukkiin sekä pojan pipoon. Muuten olen kuluttanut ja käyttänyt omia varastojani. Ostolakkooni ja lankavaraston pienentämiseen sopi täydellisesti Tavaroiden taikamaailman Johannan Instan puolella järjestämä jämälankasukkaprojekti #tajunnanvirtakal. Tykkään tekemistäni sukista, vaikka en ole täysin tyytyväinen teräosaan. Silmiini sopivampi teräosa olisi vaatinut uuden langan ostamista, ja se ei nyt ollut tarkoituksena, eikä mahdollistakaan.


Kuvassa sukat kuopuksen jalassa, joten koko ei ole ihan kohdillaan, omaan jalkaani ne ovat erinomaiset. Sain kulutettua kaksi jämäkerää kokonaan, kaikkia muita jäi vielä jäljelle. Itselle muistiin langan menekki 81 grammaa, 68 silmukkaa puikoilla 2,5mm.

 
Lankaa olisi kiva saada lisää, aina, niin ainakin luulen, mutta oikeasti, varastoni riittävät vielä pitkälle ja olen tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen. Minun ei tarvitse seurata kaikkia uusimpia ihanuuksia, saan pudota valtavirrasta ja kärryiltä (vaikka väkisinkin ihastelen muiden aikaansaannoksia ja niissä käytettyjä lankauutuuksia). Lankojen lisäksi mikään muukaan ei ole loppunut. En ole joutunut vielä edes säätämään asioiden tai esineiden riittämisen kanssa. En ole ostanut leikkokukkia, päinvastoin olen ilahtunut kun siskontytöltä saamaani joulukaktuksen pistokkaaseen on ilmestynyt pienen pienet juuret ja nauttinut koivunoksiin ilmestyneistä hiirenkorvista. Erinomainen vaihtoehto ostetuille leikkokukille.



Katsoin eilen dokumentin Muovi - ihmeaineesta inhokiksi. Sinällään siinä ei ollut mitään uutta, mutta kyllä se pisti taas pohtimaan, mitä vielä voisin tehdä tämän meidän maapallomme hyväksi. Kaikki ensisijaiset, helpot konstit ovat jo osa arkeamme: kestokassit ja pussit ovat aina mukana kaupassa, emme käytä talouspaperia tai kertakäyttöisiä nenäliinoja muovipilleistä tai kertakäyttöastioista puhumattakaan. Korjaan vaatteet (ja kaiken mahdollisen muunkin) ja sammutamme valot poistuessamme huoneesta. Pyrimme minimoimaan ruokahävikin, teen ruoan niin paljon kuin mahdollista alusta asti itse. Lajittelemme ja kierrätämme roskat niinkuin kuuluu. Ikkunalaudalla kasvaa yrttejä, ituja ja versoja. Kylvin tomaatin siemeniä ja ne itivät hyvin, mutta eivät ole sen jälkeen kasvaneet. Kylvin pari päivää sitten uuden erän, toivottavasti ne kasvavat taimiksi asti, vielä kivempi olisi jos ne tuottaisivat satoa.

Mutta tämä ei riitä. On aika kiristää ruuvia, pistää seuraava vaihde silmään. Olen yrittänyt muuttaa ruokavaliota kasvispainoitteisemmaksi, mutta siinä on haasteita kun perheessä on kaksi teini-ikäistä poikaa, jotka ovat tottuneet jauhelihaan ja maitoon. Tällä hetkellä teen usein kahta eri ruokaa, missä ei siinäkään ole mitään järkeä ihan jo sähkönkulutuksen kannalta. Minulla on kaupassa vain rajallinen määrä aikaa käytettävissä, ja jokaisen tuotteen kohdalla en pysty googlaamaan sen hyvyyttä tai pahuutta. Jos banaanit ovat ok, onko naapurimaasta tuotettu hunajameloni ok? Sen tiedän, että monesti olen vain valinnut sen muoviin pakatun tilalle lasisen tai kartonkisen vaihtoehdon, mutta ei se riitä, on löydettävä enemmän niitä täysin pakkauksettomia, mahdollisesti meille uusia tuotteita. Ostin mustapapuja tarkoituksena tehdä pihvejä. Nähtäväksi jää, syönkö minä ne kaikki yksin.

Ostin myös yhden avokadon, ensimmäistä kertaa kolmeen neljään vuoteen. Se on ruokaa, joten ei hätää ostolakon kannalta, se on sallittua, vaikka päällimmäisenä tarkoituksena olikin saada nimenomaan sen siemen. Kun esikoinen näki avokadon, hän sanoi: "Äiti pliis, älä osta noita kun ne kuluttaa niin paljon vettä!" Hahaa, tuo kunnon isoja pihvejä toivova teini on sisäistänyt ainakin jotakin. Kyllähän minä sen tiesin enkä osta enää toiste, mutta tämän kerran annoin itselleni luvan. Nyt sen siemen on hammastikkujen varassa puoliksi vedessä - toivottavasti itämässä, minun pikku Sputnikini.


Aurinkoista ja iloista huhtikuuta Sinulle. Minun tavoitteenani huhtikuussa on kulkea pyörällä mahdollisimman moneen paikkaan!

22.3.2019

Soulmates & Heartbeats

Kudoin kahdet pikkuiset sukat vastasyntyneille, vaikka rehellisesti sanottuna en tiedä, kuinka moni vastasyntynyt Suomessa tarvitsee vielä yhdet villasukat.  Jäävätkö nämäkin vain pyörimään muistojen laatikkoon tai Kierrätyskeskuksen ota ilmaiseksi -osastolle? Sukkia kutoessani en saanut mieleeni ajatusta, että auttaisin jotain hätää kärsivää. Kudoin sukat, koska minulla nyt oli sopivat langat, langat, joille halusin keksiä käyttöä ja noh, mikään toinen projekti ei huvittanut sillä hetkellä.


Soulmates & Heartbeats -vauvasukkakeräys on Niina Laitisen järjestämä ja mallit ovat hänen suunnittelemansa. Kaikki kunnia hänelle, sukat ovat minustakin ihanat ja varmasti ne, jotka sukat saavat, ottavat ne mielellään vastaan. Ehkä minusta vain on tullut liian skeptinen matkalla kohti tarveperusteista elämää (hankinnat ja lahjat mukaanlukien) ja kaiken tämän tavaramäärän keskellä ahdistaa tehdä jotain lisää.


Eikä tässä tietenkään vielä kaikki. Aloin kutoa itselleni sukkia Regian Cotton langasta. Miellyttävä tuttavuus, jonka ostin "akuuttiin kesäsukkatarpeeseen" heinäkuussa 2016. Huoh. Olisin halunnut kutoa jotkut kauniit pitsisukat, mutta päädyin kutomaan ihan sileää neuletta. Minulla on reilu 40 koon jalka ja kaikki silmiin osuneet sukkamallit ovat koolle 38-39. En jaksanut alkaa säätää ja mittailla mallin muokkaamisesta puhumattakaan. Hyvät käyttösukat tulee näinkin.


Kun sain toisen sukan kudottua, sain kirjastosta lainaan kaksikin eri sukkakirjaa. Kummassakin kirjassa olisi ollut monta hyvää mallia. Olisin tietysti voinut purkaa sukan ja kutoa valitsemani mallin, mutta en viitsinyt. Molempia kirjoja olen jonottanut pitkään. En voi syyttää huonoa tuuria siitä, että nyt sain kirjat lainaan. Oma on vikani, kun juuri nyt päätin tehdä taas yhden tekemättömän projektin pois.

En tiedä, johtuuko keväästä vai mistä, mutta huomaan taas haalivani projekteja enemmän kuin ehdin tehdä. En ole ostanut mitään materiaaleja, ostolakkoni on pitänyt, mutta ajatukseni harhailevat. Lukiessani noita sukkakirjoja mietin, kuinka voisin tehdä jotkut miehelle lahjaksi ja käydä ostamassa siihen lankaa. Onneksi tämä oli vain ajatus, mutta en selvästi ole vielä täysin sisäistänyt tätä lakkoa / elämäntapaa. Haluan, että tekeminen lähtee tarpeesta ja haluan käyttää olemassa olevia materiaaleja.

Ajauduin Ison Omenan Granit myymälään tässä eräänä päivänä ja pakko myöntää, olin veitsen terällä. Huomasin haluavani lisää kasveja, tai edes kukkaruukkuja, lasipurkkeja keittiöön, pellavaesiliinallekin olisi ollut käyttöä, edes uusi kiva saippua.... Ihan oikeasti, mistä kaikki tämä haluaminen tulee?

Kuin pudotuksena takaisin maan pinnalle ryhdyin kotona korjaamaan poikien uimashortseja. Esikoinen onnistui repäisemään vyötärönauhan viime kesänä johonkin. Shortsit ovat muuten vielä ehjät ja menevät kuopukselle ensi kesänä, joten päätin korvata vyötärökaistaleen kuopuksen pieneksi jääneiden shortsien (joita kukaan ei halunnut ostaa kirppikseltä edes yhdellä eurolla) ehjällä kaistaleella. Tämän piti olla pieni homma, mutta pelkkään purkamiseen ja valmisteluun meni yli tunti. Korjaus ei ole vielä valmis, mutta olen iloinen, että pystyn antamaan edes toisille shortseille lisää elinaikaa (ja välttämään uusin ostamisen tilalle).


Ihanaa viikonloppua!

15.3.2019

Kuinka piposta tuli sormikkaat

Jouluna 2015 virkkasin miehelle pipon. Yritin noudattaa kaikkia hänen toiveitaan ja pipo pääsikin heti käyttöön. Sen jälkeen sitä ei juurikaan ole näkynyt kaapin ulkopuolella. Kuukausi sitten mies lopulta myönsi, ettei se ole kaikkein mieluisin. Hetken mietin, että olisin lahjoittanut pipon hyväntekeväisyyteen, mutta kun lahjoittaa jotain hyväntekeväisyyteen, ei voi koskaan tietää, päätyykö tavara käyttöön vai roskiin. Pipo oli Onion knit: in ihanaa nokkosilla vahvistettua villalankaa, joten samalla kun halusin käyttää ihanan langan itse uudelleen koin sen myös vastuullisemmaksi.

Samoihin aikoihin mies ilmoitti, että hänen hanskojensa vuorit olivat kuluneet hyvin ohuiksi ja että hänellä olisi käyttöä ohuille sormikkaille hanskojen sisään. Asia oli sillä selvä, pipo meni purkuun ja aloin kutoa miehelle sormikkaita.


Vähän villithän näistä tuli, mutta halusin käyttää pipon raidoissa olleet lyhyet pätkät pois. Ajattelin, että ne eivät hanskojen alta kuitenkaan näy. Resorin tein hillitympänä, koska se saattaa näkyäkin.


Miehen mielestä näistä tuli erittäin hyvät. Toisaalta, niin hän sanoi pipostakin reilu kolme vuotta sitten ja vasta arjessa huomasin, että pipo jäi käyttämättä, joten pieni epäilys jyskyttää takaraivossani. Toivotaan, että nämä kierrätyssormikkaat pääsevät ahkeraan käyttöön.


Muutama pieni nöttönen lankoja jäi vielä yli. Ennen keräsin langat jämien jämät -purkkiin ja ihmettelin, miksi ihmeessä niitä(kin) säästin. Vasta äskettäin ymmärsin, että ne ovat erinomaisia pätkiä parsintaan. Kun lapset eivät enää tarvinneet Autot-peltirasiaansa, omin sen itselleni. Se on täydellisen kokoinen parsintasienelleni ja -langoille. Siivoaminen ja raivaaminen kotonamme ei etene mitään päätä huimaavaa vauhtia, mutta nyt ovat ainakin parsintatarvikkeet järjestyksessä. Tai no, neulatyyny odottaa vielä uusimista, mutta ei mietitä sitä nyt. Keltainen Autot rasia, minun parsintalaatikkoni, kaikessa kummallisuudessaan pidän tästä todella paljon.


On viikkoja, kun tuntuu, että mikään ei suju. Tällä viikolla taas tuntuu, että kaikki on sujunut. Koiranulkoiluttajakaveri löysi irronneen kengänpohjani ja suutari lupasi korjata kenkäni! Liekö taivaankappaleet sopivissa kohdissa vai mikä, mutta hapanjuurileipänikin onnistui paremmin kuin koskaan aikaisemmin.


Toivottavasti Sinunkin viikonloppusi sujuu suotuisissa merkeissä.

5.3.2019

Villasukat ja pohjattomat kengät

Noin vuosi sitten olin Snurressa ostamassa lankaa eräisiin lahjaksi meneviin villasukkiin. Minun ei pitänyt ostaa mitään muuta, mutta silmiini osui vyyhti Lanitium ex Machinan käsinvärjättyä sukkalankaa värissä Romance. Ihastuin väriin ikihyviksi ja noh, arvaatte varmaan, ostin sen. Tiesin tekeväni sukat itselleni, mutta työ on antanut odottaa itseään. On ollut muita töitä puikoilla, olen etsinyt jotain sopivaa pitsisukkamallia, milloin mitäkin. Nyt kudoin ne kaikkein yksinkertaisimman mallin mukaan.


Lankaa kehutaan kovasti, mutta minä en pidä sen tuntumasta kudottaessa. Lanka tuntuu minun sormiini terävältä, epäaidolta, ei karhealta niinkuin villalanka, vaan epämiellyttävältä. Toivon sukkien pehmenevän käytössä, koska pidän väristä todella paljon. Itselle muistiin: 2,5 mm puikot ja 68 silmukkaa. Enhän minä näitäkään sukkia olisi oikeasti tarvinnut. Edelliset ovat vielä parsittavissa kasaan ja esikoisen jalan venähdettyä voin / saan käyttää hänen pieneksi jääneitä sukkiaan, mutta tulipahan taas yksi projekti listalta tehtyä.

Tämä ostolakkoni tuntuu yhdeltä suurelta huijaukselta, koska materiaaleja on edelleen vaikka ja mihin. Pidemmän päälle en halua käyttää tekemättömien projektien tekemistä oikeutuksena sivuuttaa tarveharkintaa, haluan kutoa sukat vain jos sellaiset tarvitsen, en siksi, että lanka niihin on olemassa. Mutta sittenkin, pöytä on saatava tyhjäksi, jotta voin oikeasti alkaa elää tarveperusteisesti. Ihminen tarvitsee vain tietyn määrän villasukkia ja niitä voi parsia useamman kerran ennenkuin hävittää teräosuuden ja vasta sitten purkaa varren käyttääksen sen uudelleen. En halua käyttää rakasta harrastustakaan oikeutuksena materiaalien ylikulutukselle. Tiedän, että hyvin moni tekee niin, mutta minä en halua enää jatkossa toimia siten. Nyt elän ylitsepursuavien varastojen kanssa, mutta se tilanne tulee muuttumaan.



Seitsemän kuukautta ostolakkoa takana. Joudun myöntämään rikkoneeni sitä taas: ostin pussillisen taimimultaa ja kesäkurpitsan siemeniä. Esikoinen antoi synninpäästön siemenille, koska niitä nyt voisi vaikka syödä, mutta mullan osalta lapset totesivat, että olisin voinut mennä ulos ja kaivaa sitä jonkun pensaan alta. Itse näen molemmat keinona hankkia ruokaa. Hyvät taimet kasvavat kunnon mullassa ja hyvät taimet tuottavat hyvän sadon. En ostanut mitään muita siemeniä, niitä minulla riittää.

Ostamattomuuden lisäksi olen miettinyt ylikulutusta muutenkin. Ei se, että tein jotain itse, tee asiasta yhtään oikeutetumpaa. Itse tekeminen on vain astetta parempi kuin ostaminen, varsinkin jos käyttää uusia materiaaleja. Leivoin chocolate chip cookieseja. Ihan varmasti lapset syövät niistä jokaisen eikä hävikkiä tule ja tottakai he ilahtuivat kun saivat niitä välipalaksi, mutta ei sekään voi olla oikeutus ylikulutukselle. Sen allekirjoitan, että tottumuksen takia me tarvitsemme aina silloin tällöin jotain hyvää, mutta jos sunnuntaina syötiin laskiaispullat ja eilen juotiin pirtelöt, niin tänään olisi varmasti pärjännyt ilman herkkuja.


Astioita on mennyt rikki, osa korjauskelvottomaksi ja siksi roskiin. Mitään en ole ostanut tilalle, vaikka mieli olisi tehnyt. Joihinkin on tullut pieni särö. En anna sen haitata, mutta käyttäminen olisi mukavampaa, jos terävät reunat voisi hioa. Pitäisi ostaa timanttikivi, mutta se saa nyt odottaa. Kengistäni irtosi tänään pohja. Ihmettelin, että tuntuupa oudolta käveleminen, mutta lumen seassa en nähnyt mitään kummallista. Kotona huomasin pohjan puuttuvan kokonaan. Kävelin osan matkaa uudestaan, mutta en löytänyt sitä. Jännityksellä odotan, mitä suutari sanoo, ovatko nämä entiset vai vielä korjattavissa.


Ihanaa maaliskuuta!

24.2.2019

Kahdeksan vuoden villatakki

Melkein kahdeksan vuotta sitten sain lahjakortin FiinaNeuleeseen ja kävin ostamassa Rowanin Felted Tweediä villapaidan verran. Kudoin ja purin. Kudoin ja sain paidan valmiiksi, kirjoitinkin siitä sattumalta päivälleen viisi vuotta sitten. Villapaita oli susi heti syntyessään, ikinä en sitä käyttänyt. Viisi vuotta villapaita on kummitellut mielessäni. Välillä vein sen vintille, välillä hain sen lankalaatikkoon. Vuoden alussa purin paidan ja aloitin alusta. Nyt, vihdoin, minulla on valmis villatakki.


Kudoin villatakin Klompelompe neuleita koko perheelle kirjan Kvalavåg -ohjeella. Kudoin samalla ohjeella viime vuonna itselleni neuletakin, josta pidän edelleen paljon. Toivoin kuitenkin vähän väljempää mallia ja ajattelin, että samoilla puikoilla mutta paksummalla langalla tulee täydellinen. Noh, ei tullut täydellistä. Kaula-aukko on niin suuri, että siihen täytyy keksiä jotain, ja väljyyttä on muutenkin ehkä hiukan liikaa. Tästä tulee mökkivillis, oikein mukava sellainen.


Ensimmäisen, lyhythihaisen version valmistumisen jälkeen olen kuluttanut langanloput useampaan eri projektiin (olen hävittänyt alkuperäiseen kuuluneen kaulurinkin matkan varrella), joten varmuudeksi ostin kaksi ja puoli vuotta sitten 200 grammaa lisää samaista lankaa (luonnollisestikin eri värjäyserää). Tämän villatakin kudoin puretusta alkuperäisestä langasta, käyttämättömästä alkuperäisestä langasta ja käyttämättömästä täydennyslangasta. Luulin häivyttäväni värin vaihtumisen olkavarsiin, mutta kyllähän tuon sävyeron näkee selvästi (kameran varjo kyynärpäässä ei onneksi näy kuin tässä kuvassa, anteeksi). En anna sävyeron haitata, se on muistutus, mitä tapahtuu, kun ei saa heti valmista, kun villatakin kutomiseen menee kahdeksan vuotta.


Tämä projekti on vaivannut minua pitkään ja olen äärimmäisen helpottunut, kun sain sen vihdoin valmiiksi. Tätä varten ostin napitkin ostolakostani huolimatta. Kuten aiemmin kirjoitin, halusin saada takkiin sopivat napit nyt enkä vasta puolen vuoden päästä. Napit on valmistettu kookoksen kuoresta (ja kuskattu Nappitaloon varmaan toiselta puolelta maapalloa, huoh).


Minulle jäi vielä kaksi ja puoli kerää lankaa, enkä ole varma, säästänkö ne jotakin myöhempää projektia varten vai yritänkö myydä kirpparilla jollekin tarvitsevalle. Näistä tulisi ihana peitto (jos ostaisin 900 grammaa lisää lankaa), mutta kun minulla on valmiina odottamassa langat kahteen torkkupeittoon ja oikeasti, sen jälkeen emme todellakaan tarvitse lisää peittoja. Mitä sinä tekisit noin 125 grammasta Rowanin felted tweediä?


Tummansinisen langan jälkeen oli ihana tarttua vaaleaan, keväiseen sukkalankaan. Niin kauniita aurinkoisia päiviä on ollut, että väkisin kevät valtaa mielen!


Ihan kohta on maaliskuu. Hyvää helmikuun loppua sinulle!