17.1.2019

Decluttering

Olen ollut melkein puoli vuotta ostolakossa. Olen tyrmännyt omat mielitekoni, aivopessyt itseni olemaan haluamatta lisää. Materialistiset halut ovat olleet yllättävän helppoja sammuttaa. Muutama stiplu on tapahtunut vahingossa. Kaikkea, mitä olen tarvinnut, on löytynyt, ja enemmän kuin riittävästi. Mikään ei ole loppunut, eikä tätä menoa lopukaan ainakaan minun elinaikanani. Tottakai eteen on tullut uusia asioita, joita olen halunnut, esimerkiksi pari ihanaa villapaitamallia, mutta nekin halut ovat unohtuneet yllättävän nopeasti.

Ostolakko on avannut silmäni sille, minkälaisen ylikulutuksen aikaansaamaan tavarapaljouden keskellä elän. Kotimme on yksi iso kaaos. Vaikka meillä mukamas ei ole paljoa tavaraa enkä ole ollut mikään himoshoppaaja koskaan, silti tavaraa on enemmän kuin pitäisi olla. Lankalaatikkoni ja tekemättömien käsitöideni lista ovat ainoat järjetyksessä olevat asiat.  

Tai ovat nyt, kun purin kaksi epäonnistunutta työtä, pesin langan ja kerin ne.


Ei auta kuin käydä tavara, laatikko, kaappi ja huone kerrallaan läpi ja raivata kotia. Declutter. Keittiön laatikosta löytyi mausteiden joukosta kolme pääsiäissulkaa, kaksi pientä gormiti (?) hahmoa ja kaksi 80 senttistä nyörin pätkää. Raivausurakka olisi ehkä osuvampi nimi kuin ostolakko, mutta ilman ostolakkoani en ehkä olisi tässä pisteessä enkä katsoisi näillä silmin jokaista tavaraa, ajattelisi hukkaan heitettyä materiaalia, sen hävittämiseksi tarvittavaa energiamäärä ja siitä aiheutuvia päästöjä. Ennenkuin koti on raivattu, eroteltu käyttökelpoinen ja ihan roska toisistaan, voin vain haaveilla sekajätteiden mahduttamisesta hillopurkkiin.


Ostolakkoni aikana olen yrittänyt kiinnittää huomiota ruokavalioon ja ruokahävikkiin. Yritän edelleen opetella juomaan kahvini kauramaidolla, viikottaisen ruokalistan kirjoittaminen etukäteen vaatii sekin harjoitusta. Mutta sittenkin vaikeinta tuntuu olevan luopuminen kaikista herkuista. Mistä lähtien pitää saada joka päivä jotain hyvää? Se, että leipoo keksit itse (tällä kertaa lakritsikeksejä), vähentää ehkä vähän pakkausjätettä ja kuljetuspäästöjä verrattuna siihen, että ostaisin ne valmiina kaupasta, mutta ylikulutusta se on yhtä kaikki.


Kangaskaappini on epäjärjetyksessä. Siellä ei ole täyttä kaaosta, mutta sekin odottaa raivaamista. Kuinka pieni tilkku on liian pieni säästettäväksi? On ihanaa kuulla vihjeitä ompelujätteen hyödyntämiseksi, mutta ennenkuin olen siinä pisteessä, että pystyisin hyödyntämään sen omiin tarpeisiin, tulee ylisuuret varastot ensin raivata pienemmiksi.

Muutaman kankaan palan sain sentään pois pyörimästä ja hyöytykäytettyä. Ompelin muutaman pienemmän kangaspussin kauppareissuja varten. Minulla on isompia kestohedelmäpusseja, vaikka viime aikoina olenkin kerännyt kaikki hedelmät ja kasvikset yhteen isompaan kangaskassiin. Olen kaivannut pienempiä pusseja jo pidemmän aikaa, sellaisia irtokarkkipussien kokoisia, joihin vaikka pähkinöitä voi ostaa. Tietenkin olen käyttänyt paperipusseja uudestaan ja uudestaan, mutta ne kestävät vain tietyn määrän uudelleenkäyttöä. Nyt en tarvitse niitä enää, kun ompelin kestopähkinäpusseja. Lapsilla on ollut omat kestokarkkipussit käytössä viime keväästä asti.


Minulla olisi sopivia kankaita tehdä kestopähkinäpusseja varmaan kymmenittäin, mutta nyt ompelin vain muutaman omaan käyttöön ja kaksi lahjaksi. Sekään ei tunnu oikealta, että väkisin käyttää omat varastot pois tekemällä jotain enemmän kuin tarvitsee, ennemmin lahjoitan osan kankaista Kierrätyskeskukseen tai lasten koululle.


Melkein puoli vuotta ostolakkoa takana. En epäile ollenkaan, ettenkö pystyisi jatkamaan vuotta loppuun asti. Ruuvia täytyy vain kiristää ja keskittyä omaan kulutukseen laajemminkin kuin vain ostamatta jättämisen kautta ja keskeneräisten käsitöiden tekemisellä. Muuten tämä talvi saattaa olla viimeinen lumitalvi, ainakin Helsingissä.



13.1.2019

Vuodenaikahaaste: talvi

Huovutetut tumput. 100 prosenttista islantilaista villaa. En tiedä, onko olemassa mitään talvisempaa kuin huovutetut tumput, siksi osallistun näillä tumpuilla Tavaroiden taikamaailman Vuodenaikahaasteeseen. 


Lapaset on helppo ja nopea kutoa (itselle muistiin: 6mm puikot ja 38 silmukkaa). Siksi ihmettelen, miten on voinut kestää kolme vuotta lankojen ostamisesta näiden tekemiseen? Onneksi langat eivät marinoituessaan yleensä mene miksikään. Se nyt vielä puuttuisi, että tulisi lankahävikkiäkin.

Jos nyt ostaisin lankaa, ostaisin ehdottomasti suomalaista villaa. Pidän tästä LettLopista, pidän todella paljon, mutta ajatus siitä, että suomalaisesta villasta jopa puolet hävitetään, tuntuu järkyttävältä (lue lisää esim täältä). Ja vain siksi, että siitä ei olla valmiita maksamaan riittävästi. Se saa minut hyvin surulliseksi. Kunhan ostolakkoni on takanapäin ja seuraavan kerran oikeasti tarvitsen lankaa, aion ostaa suomalaista villaa.


Huovutuksen kanssa saa aina toivoa parasta ja varautua pahimpaan. Pesin nämä kaksi kertaa 40 asteessa, ennenkuin ne olivat huopuneet sopivasti. Tumput on tänään testattu ulkona ja olen oikein tyytyväinen.

 
Tämä oli Vuodenaikahaasteen viimeinen etappi. Johanna, kiitos hauskan ja mielenkiintoisen haasteen emännöimisestä. Haasteessa oli sopivasti tehtäviä sopivalla aikajänteellä ja ohjeet olivat riittävän väljät monipuoliselle osallistujajoukolle. Oli kiva osallistua. 


7.1.2019

Lumivalkoinen mohair-peitto

Viime kesän kuumimmilla helteillä ostin Lankavasta puoli kiloa Esito Lenkkimohairia. En siksi, että olisin tarvinnut, vaan siksi, että kaverit olivat kutoneet lenkkimohairista ihania peittoja ja noh, minäkin halusin jotain niin ihanaa ja pehmeää.


Joulun alla siskoni ja serkkuni alkoivat kutoa ihanaakin ihanampia balmuir-henkisiä kaulaliinoja. Siksi minä otin työn alle torkkupeittoni. Oli kiva tehdä yhdessä, seurata miten muut etenevät. Mutta kyllä oli viho viimeisen tylsä ja puuduttava työ. Lopputulos on ihana, ei poikittaista sanaa siitä, mutta kutominen oli vaikeaa ja hankalaa, eikä harjaaminenkaan ihan kevyimmästä päästä ollut. Siihen saattoi osaltaan tietysti vaikuttaa se, että käytin harjaamiseen hiusharjaa ja hapsuihin juuresharjaa. 


Itselle muistiin: 160 silmukkaa, 1o1n, 6mm puikot, kaksi vyyhtiä lankaa. Lopputulos noin 1m*1,4m ihanuutta. Paksut metallipuikot eivät ole minun juttuni, joten hammasta purren kudoin työn loppuun.


Iloa työn keskelle toi saamani uudet Knit Pro:n pyöröpuikot! Reklamoin puikot FIinaNeuleeseen, mistä olin ne ostanut, ja sain uudet tilalle. Heidän mukaan puikoilla ei ole takuuta, mutta antoivat tilalle uudet ja sanoivat, että lähettävät kaikki valmistajalle tuotekehitystä varten. Olin enemmän kuin iloinen, enemmän kuin tyytyväinen.


Kaiken hattaramaisen pehmeyden vastapainoksi olen käynyt lasten vaatekaapit perusteellisesti läpi. Niin perusteellisesti, että olen rakentanut sisukset osittain uudestaan vastaamaan teini-ikäisten tarpeita. Toukokuussa (apua, mihin tämä aika häviää) ostin Kierrätyskeskuksesta sopivat Lundian osat, nyt vihdoin sain ne työstettyä ja maalattua. Varaamani maalin loput olivat osittain menneet jo huonoiksi, mutta sain kuin sainkin työn tehtyä. Samalla kaappien tyhjennyksellä käytiin kaikki vaatteet läpi, mitkä mahtuu edelleen, mitkä menee kiertoon. Vielä pitää jakaa vaatteet eteenpäin ja viedä maalipurkit sorttiasemalle, sitten on iso tekemätön työ saatettu loppuun.


Jotta päivät olisivat varmasti tarpeeksi yllätyksellistä sillisalaattia, alkoi talvehtimassa oleva Mårbackani kukkia. Ainakin se on vielä toistaiseksi elossa! Olen siitä hyvin iloinen, koska näin minulla on ainakin yksi kesäkukka myös ensi kesänä ja ostolakkoni aikana. Olettaen siis, että pelakuu selviää kevääseen asti.


Tästä innostuneena järjestin siemenpussini ja siirsin ne kauniisen metallirasiaan, jonka sain siskolta. Aiemmin pussit olivat inhottavassa muovisessa vanhassa jäätelöpurkissa. Ihan toimiva sekin, mutta paljon kivempi näin. En voi kuin ihmetellä, mikä siemenhamsteri minä olen oikein ollut. On kukkia ja vihanneksia ja tomaatteja. Rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että tomaatin siemeniä on kuusi pussia!!!

Osa pusseista oli tyhjiä. Olenko säästänyt tyhjät pussit muistutuksena vai ovatko siemenet kadonneet säilytyksen aikana? En osaa sanoa. Osa siemenistä on jo reilusti yli parasta ennen päiväyksen, mutta en usko, että ainakaan kaikki ovat menettäneet itävyyttään.


Tässäkin näkyy valitettavan hyvin ylikuluttaminen - siemenet eivät ehkä ole se kaikkein huonoin pahe, mutta silti tarpeetonta hamstraamista. Myönnän kyllä, että nyt ostolakon aikana olen iloinen, että voin ensi kesänäkin yrittää kasvattaa kukkia. Ja tomaatteja.

1.1.2019

Lankainventaario 2019

Hyvää uutta vuotta 2019! Vuoden alku olisi erinomainen tilaisuus tehdä erilaisia lupauksia ja aloittaa uusia juttuja, mutta minä en tee niistä kumpaakaan.

Ostolakkoa on nyt viisi kuukautta takana ja tavoitteena on jatkaa seuraavat seitsemän. Ostolakko alkoi tekemättömien projektien aiheuttaman ahdistuksen vuoksi. Alussa listaamistani 44 projektista olen nyt tehnyt 16. Jos listalle ei olisi tullut uusia unohdettuja projekteja, olisi jäljellä "enää" 28, mutta oli luku mikä tahansa, projektien tekemisessä riittää puuhaa.

Se, mikä alkoi ostolakkona, on matkan varrella muuttunut elämäntaparemontiksi ja kyllä, jatkan samalla linjalla, ehkä vielä vähän ruuvia kiristäen. Viime vuonna meidän perhe vei kierrätykseen yhteensä 15,7 kiloa muovia. Aivan järkyttävän paljon, sitä täytyy vähentää edelleen. Lisäksi aion yrittää olla syömättä punaista lihaa vuonna 2019, mutta en tee siitä numeroa enkä mitään ehdottomuutta itselleni. Samoin haluan jatkaa kodin raivaamista ja tehdä tilaa oikeasti tärkeille asioille.

Tänään kävin lankavarastoni läpi ja tein vuotuisen lankainventaarion. Se on jotenkin helposti laskettavissa oleva asia, sopiva kokonaisuus ja lähes hallittavissa.


Puuvilla- ja puuvillasekoitelankoja minulla on 1 722 grammaa eikä näille ole olemassa mitään valmista suunnitelmaa. Kaikkein kivoimpia värejä on vain vähän, joten haastetta tulee olemaan näiden kuluttamisessa.

Sukkalankoja minulla on yhteensä 2 618 grammaa (7v ym 1 338g, Nalle ym 505g ja fingering 775g). En väitä, että niitä olisi huolestuttavan vähän, kyllä näistäkin aika monet sukat kutoo. Ja kun jatkossa aion entistä enemmän parsia sukkia ja purkaa varret / hyödyntää käytettävissä olevan langan, pärjään ainakin seuraavat seitsemän kuukautta ilman uusia sukkalankoja. Heh, jos kutoisin vain omalle perheelle, pärjäisin ehkä seuraavat seitsemän vuotta.

Erilaisia villa-, alpakka- ja merinolankoja minulla on yhteensä 1 506 grammaa. Tämä on hyvin sekalainen seurakunta ja tulee olemaan vaikeasti kulutettavissa. Mukana on jämä nöttösiä erilaisista mohairlangoista ja muista erikoisuuksista. En anna sen haitata. Eniten olen iloinen tähän joukkoon sisältyvästä suomenlampaiden villan osuudesta, 404 grammaa. Näistä on tulossa sukkia ja lapasia ja ties mitä ihanaa!


Edellä mainitut "vapaat" langat, eli sellaiset, joita ei ole suoraan varattu johonkin tiettyy työhön, ovat yhteensä 5 846 grammaa. Aika paljon lankaa se on sekin, mutta hallittavissa oleva käsivarasto, joka mahtuu vaatekaappini alimpaan laatikkoon.


Laatikon "ulkopuolella" ja poissa "vapaista langoista" ovat pojan neulepaitaan varatut 550 grammaa Rowan denimiä, omaan neuletakkiin varatut 600 grammaa Loftia, esikoisen torkkupeittoon varatut 1 100 grammaa Cascade 220:a, kuopuksen torkkupeittoon varatut 1 011 grammaa Esito huopalankaa, vielä yhteen torkkupeittoon varatut 500 grammaa Esito lenkkimohairia ja 300 grammaa Rowan felted tweediä (tämä odottaa aiemmin kutomani paidan purkamista ja kutomista ehkäpä neuletakiksi). Nämä ovat isoja projekteja eivätkä valmistu ihan käden käänteessä. Nämä myös vievät tilaa erinäisissä pussukoissa ja painavat yhteensä 4 061 grammaa. Puhumattakaan siitä, montako erilaista projektipussukkaa tarvitaan niiden säilömiseen.

Tässä vaiheessa inventaariota olin tyytyväinen, olin yhteensä alle 10 kilossa! Viime vuonna luku oli yli 11 kiloa! Mutta sitten muistin miehen pipon, jonka purin ja joka odottaa uudelleen kutomista (101 grammaa lankaa) ja kesällä Lankavasta ostamani paksun villalangan... Paino 2 800 grammaa! Eli 2 901 grammaa lankaa, jonka olin siivonnut pois näkyvistä ja ennenkaikkea pois mielestä. On se hyvä, että olen ostolakossa, muuten olisin saattanut vahingossa ostaa toiset melkein kolme kiloa lankaa mökin vessan mattoon.


Minulla on siis 12 707 grammaa lankaa (plus sekalainen kokoelma erilaisia juutti- ym virkkauslankoja, mitä en ole aikaisempinakaan vuosina punninnut, ja ne langat, mitkä olen unohtanut). En aio luvata mitään, mutta totean, että tämä määrä lankaa ja keskeneräisiä projekteja riittää enemmän kuin hyvin ainakin ostolakkoni loppuun.

Vuoden ensimmäinen päivä taittuu iltaan. On aika tarttua puikkoihin ja jatkaa "vielä yhtä torkkupeittoa". Ja mikäs on kutoessa karvakuonon nukkuessa jaloissani.


Hyvää ja ahkeraa uutta vuotta 2019!!!

28.12.2018

Välipäivinä

Joulu on ohi. Joulu oli kiva, mutta silti olen iloinen kun se on takanapäin. Odotin joulua paljon, tai ainakin ajallisesti pitkän aikaa. Koko joulukuun oli niin paljon hommia, etten ehtinyt varsinaisesti odottaa joulua. Vielä aattoaamuna iso osa joulukoristeista odotti laatikossa esille ottamista. Toisaalta se kertonee siitä, että niitä on enemmän kuin tarpeeksi.

Pari päivää ennen aattoa tein mansikkamarmeladeja kesällä poimituista mansikoista tekemästäni soseesta. Maku oli oikein hyvä, mutta olisipa joku muistuttanut, että siemenet pitää siivilöidä pois! Lapset ovat niin tottuneita "vihreisiin kuuliin", että tavan mukaisesti he ottivat aattona niitä ennemmin kuin vieressä olevia minun tekemiäni "punaisia kuutioita". Hmmph.


Herkkuja oli minusta liikaa, vaikka lapsille jouluun kuuluu nimenomaan herkkupöytä (ei silti, kyllä minäkin söin enemmän kuin tarpeeksi). Oli itse tehtyjä ja ostettuja, ja kyllä, minua niin ahdisti kaupan konvehtien kääreet! Vaikka Fazermintin kääreet kuuluu laittaa biojätteeseen ja Kettukarkkien kääreet menee kartonkikeräykseen, on silti valtavan paljon kääreitä, mitkä menevät sekajätteeseen. Mitä tuhlausta! Ei silti kotonakaan tehdyt herkut täysin roskattomia ole, mutta ainakin parempia.


Juuri ennen aattoa sain valmiiksi koiramme joululahjan - etsintämaton (fleecekaistaleiden väliin piilotetaan herkkuja, joita koira sitten hajun perusteella etsii).


Inspiraation mattoon sain Musti ja Mirristä, jossa vastaavia myydään aktivointilelun nimikkeellä. Matoilla on hintaa noin 20 euroa, mutta mitä tuhlausta ostaa läjäpäin uutta fleeceä, kun sitä löytyy perheenjäsenten tuoksuilla varustettuna kaappien kätköistä ihan riittävästi. Maton pohjana käytin siskontytön vanhoja farkkucapreja. Projektin edetessä ja epäuskon iskiessä tutkailin netistä ohjeita ja huomasin, että suurin osa on tehty ostamalla suihkumattoa pohjaksi ja solmimalla kaistaleet siihen kiinni. Väärä lähestymistapa minulle, kun materiaalien piti löytyä kotoa. Ja kun noin 1/3 oli jo tehty.


616 fleecesuikaletta. Ihan järkyttätä työ leikata niitä, mutta mikä riemu saada kulutettua vanhoja fleecejä pois. Suikaleen paksuudesta riippuen joko 3 tai 4 kasaan ja sitten ommellen koko rivi kerralla kiinni. Ompelukoneeni ei tykännyt näin paksusta työstä ja alkoi tehdä hyppytikkejä. Varmuudeksi ompelin kaikki rivit kahdesti. Olen tyytyväinen, ihan niinkuin koirammekin.

Aika viime metreille jäi miehenkin lahjan valmistuminen. Teen hänelle lahjaksi golf bägin, mutta sen suunnittelu ja toteutus tarvitsee enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä ja hänen osallistumistaan. Siksi en edes yrittänyt tehdä sitä joulun alla. Tein kuitenkin saman henkisen pussukan vihjeenä tulevasta.


Tähänkin löytyi kaikki materiaalit kotoa. Minua hävettää ja hirvittää omien varastojeni määrä, loppuvatko ne koskaan?????


Minä sain joululahjaksi kovasti toivomani parsinsienen. Enkä mitä tahansa, vaan todellisen kaunottaren! Vielä en ole ehtinyt testata tätä, vaikka korjausta odottavia sukkia on pinoksi asti.


Luovuin ajatuksesta saada kuopuksen sormikkaat ja esikoisen pipo valmiiksi niin, että olisin antanut ne lahjaksi jouluna. Sain sormikkaat valmiiksi tänään, mutta en edes yritä kuvata mustia sormikkaita vuoden pimeimpään aikaan. Kuopus on onnellinen, enempää en pyydä. Esikoisen pipo on työn alla ja etenee hyvin. Tai eteni vielä hetki sitten, kunnes Knit Pro :n pyöröpuikko napsahti poikki. Auts! Tätä ei ollut edes käytetty paljoa, tämä on kolmas pipo tällä puikolla. Mielestäni puikkojen pitäisi kestää enemmän. Näin ostolakon aikaan se harmittaa tietysti tuplasti enemmän. 


Kun yhden työn saa valmiiksi ja toisen työstäminen keskeytyy, on sopiva aika aloittaa kolmas työ. Kesällä ennen ostolakkoa ostin Lankavasta Esito -lenkkimohairia tarkoituksena tehdä torkkupeitto. Vihaan tätä työtä jo nyt: lankaa on erittäin hankala kutoa, pitkät metalliset puikot ovat todella työläät (minulla ei ole sopivia puisia eikä pyöröjä enkä mene niitä ostamaan) ja 160 silmukkaa kerroksella 1o1n on puuduttavan tylsää. Toivon, että lopputulos on vaivan arvoinen. 


Minulla on paljon puikkoja, toki myös lankaa ja niitä keskeneräisiä projekteja, mutta nyt puhutaan puikoista. Silti tuntuu, että käytän vain niitä tiettyjä suosikkipuikkoja ja että hyvin usein minulta puuttuu sopivat puikot. Minun on tehtävä puikkoinventaari ja keksittävä joku toimiva systeemi niiden säilyttämiseksi. Yksi laatikko pitkille ja yksi purkki lyhyille puikoille ei ole riittävä, kaikki on niissä hujan hajan enkä ikinä löydä mitä pitäisi. En tee uudenvuoden lupauksia, mutta tämän aion tehdä vuonna 2019.

Hyvää loppu vuotta ja vielä parempaa uutta vuotta 2019!

20.12.2018

Voihan vessaharja!

Tänä vuonna, tänä jouluna minun piti olla niin hyvin ajoissa valmistautunut, että joulunalusviikolla voin vain nauttia ja tunnelmoida lähestyvästä joulusta ja rauhassa tavata ystäviä toivottaakseni hyvää joulua. Vaan kuinkas kävikään? Neljä yötä jouluun, joulusiivous on alkutekijöissään, iso osa ruoista ja herkuista on tekemättä, neljä lahjaa on vasta suunnitteluasteella. Voihan vessaharja, sanon minä.

Edellä mainittu huomioiden olen mielestäni yllättävän rauhallinen. Olen väsynyt huonosti nukuttujen öiden takia, mutta en koe olevani stressaantunut. Olen pystynyt välttämään ruokahävikkiä enkä kiireessä vain heittänyt ylijäänyttä ruokaa roskiin. Ensimmäistä kertaa ikinä tein perunalättyjä ylijääneestiä perunamuussista. 75 prosenttia meidän perheestä piti niistä, joten pääsevät jatkoon.


Tilaustyönä ompelin ison kasan kestohedelmäpusseja. Mieluinen työ, koska jokainen pussi on mahdollisuus jättää pieni muovipussi käyttämättä kaupassa. Minä kiitän ja maapallo kiittää. Vaikka tätä projektia varten minun piti tilata Englannista kankaita. Paras olisi tietysti käyttää sitä mitä kotoa löytyy, vaikka miehen vanhoja kauluspaitoja, mutta toisaalta, ihminen, kenelle asia on vieras, oppii toimimaan tietyllä tavalla varmemmin, jos tuote miellyttää silmää. Ja edes minun materiaalivarastoissa ei olisi ollut riittävää määrä sopivia kankaita tähän työhön.


Seuraava projekti sen sijaan oli oikea oppikirja esimerkki use what you have - toiminnasta. Isosiskollani on pieni mäyräkoira, Papu, ja Papu tarvitsi uuden takin. Sain vanhan takin malliksi ja purin sen käyttääkseni kaavoina. Otin talteen tassujen alle menevät kuminauhat, tereiden sisällä kulkevat nyörit, kiinnitysremmit klipseineen sekä niskan kuminauhan kiristyslukon. Kaikki muu oli loppuun kulutettua ja päätyi roskiin.


Käytin vanhan kuoritakkini (ostettu talvella 2008), jonka luulin hävittäneeni kaksi vuotta sitten kun ostin uuden takin. Se ei pidä enää ollenkaan vettä, mutta ajattelin, että kun Papu ei viihdy sateessa ollenkaan, niin ehkäpä se sille riittää kuitenkin. Valitsin helmasta ja hihoista vähiten kuluneet osat ja heitin lopun takista pois. Kaulukseen käytin aitoa kultalammasta ja vuoriin villasekoitekangas, jotka molemmat olen saanut naapurin vanhempien parikymmentä sitten lopetetun takkikaupan vanhasta varastosta. Väliin laitoin varmuudeksi vanun, sekin ylijäämä jostakin aiemmasta projektista.


Heijastimia ei ole koskaan liikaa, joten nimikoin takin oikein näkyvästi (heijastinnauhan olen ottanut talteen jossain markkinointitapahtumassa jaetusta liian pieneksi jääneestä huomioliivistä).


Tästä takista tuli mielestäni hyvä. Ilman vanhaa takkia en olisi saanut näin hyvää mallia, joten kiitos, Hurtta, erinomaisesta kaavoituksesta. 


Tällaiset projektit ovat niitä, jotka saavat uskomaan kierrätykseen ja materiaalivarastojen hävittämättä jättämiseen.

Myös pikkusiskollani on koira ja siskoni oli ostanut sille uuden joulupaidan. 100 prosenttista akryylia, valmistettu Kiinassa. Tuo paita oli liian pieni, joten siskoni pyysi minua muokkaamaan siitä sopivan. Irrotin paidasta mahakappaleen ja kudoin siihen isomman tilalle 7 veikasta. Paitaa ei ole vielä sovitettu, uskon kuitenkin, että siitä tuli hyvä. Mutta rakas pikkusisko, nöyrästi pyydän, jätä ensi kerralla pikamuotiin lukeutuvat "muoviset joulupaidat" ostamatta ja anna minun kutoa Ellille kunnon villapaita alusta asti. Kiitos.

Jotain lahjoja olen sentään saanut valmiiksi asti. Koirakavereille tein piparkakku-ukot, tarkemmin sanottuna pipari-vinkulelut! Kaapissani marinoituu ruskea sametti, josta minun piti kahdeksan vuotta sitten tehdä kuopukselle housut. Arvannette, että tuo kangas ei enää riitä kuopuksen housuihin, joten oli hyvä keksiä sille käyttöä. Vanhoja Tildan malleja muokkaamalla tein noin 25 cm korkeat pehmolelut, sisälle laitoin vanua ja vingun. Oma koira seurasi kuono tarkkana näiden valmistumista, joten mielelläni kuulen, millaisen vastaanoton nämä saavat (ja kestävätkö leikissä ollenkaan).


Kuopus on kulkenut pitkin syksyä ilman mitään käsineitä. Yhtenä päivänä hän tunnusteli mohair pipoani ja pyysi, voisinko tehdä hänelle yhtä pehmeät sormikkaat. Mielelläni, vaikka se tarkoittikin, että joudun ostamaan mustaa mohair-lankaa (alla olevassa kuvassa päällimmäisenä). Samoihin aikoihin esikoinen hukkasi kouluun hänelle syksyllä kutomani pipon. Olimme menossa Tuomaan markkinoille ja hän kysyi, että olisiko mitenkään mahdollista, että katsottaisiin, olisiko siellä jotain hyvää villalankaa josta voisin tehdä uuden. Tuollainen ajatuksen juoksu sai minut unohtamaan katoamisesta johtuvan harmituksen ja ostamaan luonnon mustaa suomalaista villalankaa. Onneksi lahjat ovat ostolakkoni ulkopuolella. Nyt pitäisi vielä ehtiä kutoa mustat sormikkaat ja yksi musta pipo ennen jouluaattoa. Ja tehdä ne kaksi muuta suunniteltua lahjaa. Onneksi on vielä neljä yötä aikaa, heh.


Tuomaan markkinoilta ostimme myös hunajaa ja voihan vessaharja sentään, ostin vessaharjan! Olen pitkään halunnut hävittää meidän kuvottavan vanhan muovisen vessaharjan, mutta en ole nähnyt puisia missään enkä löytänyt netistäkään. Ostolakon aikana asia on unohtunut, kyllähän vanhalla on vielä tarpeeksi jynssäämällä puhdasta tullut. Mutta tuolla markkinoilla, puinen vessaharja huusi minua ja yhtään ajattelematta ostin sen. Se ei ole elintarvike (paitsi koiramme mielestä, joka mielellään söisi sen) eikä se ole lääke, joten se on stiplu ostolakkooni. Annan sen kuitenkin itselleni anteeksi, koska se on hyvin tarpeellinen käyttöesine. Ja koska lahjoja lukuunottamatta olen nyt joulun allakin pysynyt hyvin ostolakossani. Ja koska ihan kohta on joulu enkä halua rasittaa mieltäni yhdellä vessaharjalla.




16.12.2018

Ostolakkoni aikana olen kaivannut ehkä kaikkein eniten kukkia. Tulppaaneita, ruusuja ja varsinkin joulukukkia. En ostanut kanervia syksyllä, vaikka mieli kyllä teki, enkä ole ostanut yhtä ainoaa joulukukkaa. Ne ovat kauniita ja kuuluvat jouluun, mutta silti, ne on pakattu muovipurkkeihin, kääritty muoviin, usein niissä on vielä muovinen tuotelappu kiinnitettynä muovisella tikulla. Käytännössä ne ovat kertakäyttöisiä, vaikka teoriassa amarylliksen voi saada kukkimaan uudestaan. 

Serkkuni mielestä joulu ei tule ilman kukkia, joten hän toi minulle hyasintin. Ja voi sitä iloa, minkä yksi kukka voikaan tuoda. Kyllä, arvostan tätä ihan eri tavalla kuin itse ruokakaupasta mukaani nappaamaa kukkaa. Sain serkultani myös joulukaktuksen pistokkaita. Toivottavasti minulla on ensi jouluna oma joulukaktus! 


Ilman (osto)kukkia olisi helpompi elää, jos olisi mökillä tai kävisi siellä säännöllisesti. Luonto kyllä tarjoaa ihan riittävästi vaihtoehtoja, mutta katajanoksat eivät kestä maljakossa viikkotolkulla ja mustikanvarvut alkavat kukkia. Minä ainakaan en osaa ennakoida vaikka kuusi viikkoa etukäteen, mitä kaikkea metsästä tulisi varata mukaan. Suunnitelmallisuus auttaisi tässäkin asiassa, ehkäpä ensi vuonna onnistun paremmin.

Joulusiivoukseni ei tunnu etenevän ollenkaan - muualla kuin lankalaatikossani. Kudoin taas yhdet jämälankasukat.

  
Sukista jäi jäljelle vielä pienempiä lankanöttösiä. Laitoin nämä talteen, vaikka mietin kyllä, että miksi ihmeessä. Alle metrin pätkät laitoin pois, mutta 1-4 metrin nöttöset voi hyvin käyttää parsimiseen joskus. Taidan olla varautumassa maailmanloppuun tai tilanteeseen, jossa maapallon pelastamiseksi langat, kankaat ja ompelu- sekä askartelutarvikkeet säännöstellään ja laitetaan kortille. Ja haluan olla silloin varautunut. Ihan älytöntä. Ei tyhjene koti tällä tavalla.


Herkuttelun määrästä päätellen en ole varautumassa maailmanloppuun enkä edes pyrkimässä kestävämpään elämään. Tein kuopuksen kanssa lakristifudgea. Ah ihanuutta! Vaikka raaka-aineet eivät ole pakattuna muoviin vaan kaikki kierrätettäviä, oli roskan määrä moninkertainen verrattuna siihen, että olisimme käyneet ostamassa omaan pussiin valmista fudgea. Se ei tietysti ole sama, mutta nämä olisi voinut säästää jouluksi eikä syödä jo ennen kolmatta adventtia ihan vain siksi, kun ne oli niin hyviä. Itsekuri, se on nyt hukassa, ja ilman itsekuria matka kohti kestävämpää elämää ei onnistu.


Ruokakaupassa leivontahyllyllä nousi karvat pystyyn. Strösseleitä ja muita koristeita löytyi toinen toistaan houkuttelevampia uutuksia. Mutta kaikki se,  mikä ennen oli pakattu lasipurkkeihin (toki muovikorkilla), löytyi nyt muovipurkeista. Miksi ihmeessä? Tällaiset askeleet ovat askeleita aivan väärään suuntaan. Onneksi pärjään kyllä hyvin ilman strösseleitäkin, varsinkin jouluna.


Maailman pelastamiseksi turhalta muovilta tein mehiläisvahakääreitä. Olen itse käyttänyt näitä jo noin vuoden verran ja tykkään kovasti. Osa menee myyjäisiin, osa päätynee lahjapaketteihin (mutta shhh. sitä ei saisi sanoa ääneen näin lähellä joulua). Vyötin aina yhden isomman ja yhden pienemmän yhteen, vyötteeseen kirjoitin käyttö- ja hoito-ohjeet. Näitä jää myös muutama yli, joten jos jollakulla on kiinnostusta ostaa näitä, laittakaa minulle viestiä.


Joulu lähestyy hurjaa vauhtia. Vielä pitäisi käydä ostamassa muutama lahja ja tehdä pari juttua. Ja se joulusiivous. Ei kuitenkaan tänään. Tänään on kolmas adventti ja aion kaikessa rauhassa nollata mieleni, polttaa kynttilöitä ja rakentaa palapeliä.
 


9.12.2018

Tonttu nimeltä Taavetti

Eilen askarreltiin siskojeni ja serkkuni kanssa tonttuja. Ihan parasta valmistautumista jouluun. Ei siksi, että minäkään olisin tarvinnut yhtään uutta tonttua, vaan siksi, että oli ihanaa istua alas, vaihtaa kuulumisia ja syödä hyvin. Meillä oli yksi kuva tontusta. Se toimi inspiraationa ja mallina kolmelle hyvin erilaiselle tontulle. Minä tein tontun nimeltä Taavetti.


Ostolakon aikana en tietenkään voinut ostaa mitään materiaaleja, joten piti pärjätä sillä, mitä kaapeista löytyy. Ja löytyihän sieltä vaikka mitä. Kuopuksen pieneksi käyneet vihreät huovutetut tumput - niistä tulisi vartalo ja kädet. Jostain pehmolelusta talteen otettu raepussi, joka on revennyt ja rakeet ärsyttävästi pyörineet lipaston laatikossa vuosia, käyttäisin sen painoksi tontun sisälle. Kadulta löytynyt nahkahanska - kaksi viikkoa tarkkailin hanskaa ja kun kukaan ei ottanut sitä, annoin itselleni luvan ottaa sen talteen. Hanskasta tulisi tontulle saapikkaat (ja serkun tontulle myös).


Matkan varrella minua epäilytti paljon, että mitä pingviiniä olen oikein tekemässä. Kun sain lakin huovutettua, alkoi epätoivo muuttua toivoksi. Tumppujen peukaloista tein kädet. Muovirakeet olivat liian kevyet, joten laitoin tontun sisälle painoksi hiekkapussin (kyseinen hiekka on joltain reissulta kerätty ja etsinyt paikkaansa siitä asti, nyt pääsin siitäkin pussista "eroon"). Siskon vanha avokassukka täyttyi vanulla ja muotoutui nenäksi. Siskolta sain myös pellavaa parraksi (ajattelin ensin tehdä parran villalangasta, mutta kyllä pellava oli paljon parempi ratkaisu). Vielä kulkunen lakin kärkeen, sekin otettu talteen jostain vanhasta joulukoristeesta.


Illan aikana syntyi kolme hyvin erilaista ja erikokoista tonttua. Taavetti pienimpänä, Jörö keskimmäisenä ja Haarald punalakkisena. Miten hyvälle mielelle tulenkaan tästä projektista. Ensi vuonna teemme tonttuherroille vaimot!


Osaisipa sitä aina rauhoittua joulun alla yhtä hyvin kuin eilen illalla. Nauttia yhdessä olemisesta ja tekemisestä, eikä keskittyä niinkään siihen lopputulokseen. Aina se ei vain ole mahdollista. Sain valmiiksi tilaustyönä kutomani 10 paria sukkia. Miten hyvä mieli tuleekaan aina, kun saa ison tilauksen toimitettua eteenpäin!


Tilaustyönä niinikään virkkasin tämän poron. Vastaavia poroja tein muutama vuosi takaperin, edelleen se on minusta hauska ja söpö tapaus!


Kaikki lahjat ovat vielä hankkimatta, muutamat lahjasukat haluan vielä kutoa. En stressaa niistä, ehdin kyllä.  Paketoimista olen miettinyt paljon, vähän harjoitellutkin. Mutta vielä riittää lahjapapereita ja -nauhoja edellisvuosilta. Haluan käyttää ne pois ennenkuin siirryn kestävämpiin paketointiratkaisuihin. Tällaisten vaihtoehtojen jälkeen painetut kertakäyttöpaperit ja -nauhat eivät vaan tunnu kovin houkuttelevilta.


Haluaisin tehdä fudgea ja marmeladia, mutta en ole vielä ehtinyt. Miksi ihmeessä kaikki herkut pitäisi tehdä juuri ennen joulua? Miksi en ole kokeillut marmeladin tekemistä vaikka lokakuussa? Voisinko tehdä fudgen tammikuussa? Eiköhän jouluna syödä tarpeeksi herkkuja muutenkin, vaikka sitten kaupasta ostettuna? Ostamattomuus on tässä mielessä helppoa, mutta kun on jo luopunut ostamisesta, tuntuu vaikeammalta luopua myös herkkujen ostamisesta, valmistamisesta puhumattakaan. Miten sitä sitten valmistautuisi jouluun?  Vaikka lahjojen määrää perheen sisällä rajoitettaisiin (se ei koskaan ole ollut mikään iso muutenkaan), tuntuuko joulu joululta myös lasten mielestä? Ehkä en vain uskalla luottaa joulun taikaan ja yhdessä oloon. Vielä. Mutta joulu kerrallaan, kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla.

Projektilistallani on muutamat villasukat itselleni (ja laatikossa langat odottamassa kutomista). Olen suosiolla lykännyt niiden kutomisen ensi vuodelle. Mutta mutta, villasukkani kuluivat puhki nyt, ei vasta ensi vuonna. Sen sijaan, että olisin leikannut varret talteen ja kutonut terät uudelleen, yritin parsia nämä. Parsiminen vaatii selvästi harjoitusta, ehkä lahjatoivelistallani olevan parsinsienikin auttaisi.


Saa kelvata. Tämä jos mikä on materiaalin loppuun käyttämistä. Ei parsiminen ihan kauhean nopeaa ole, mutta kuitenkin nopeampaa kuin uusien terien kutominen ja ainakin lankaa meni paljon vähemmän. Näillä pärjään ainakin kevääseen!

Hyvää toisen adventin iltaa!