Langankulutusta

Karkauspäivä. Helmikuun jatkoaika. Huomenna alkaa maaliskuu ja sen myötä virallisesti kevät.

Jos alkukuu meni askarrellessa, loppukuu meni juoksuttaessa lankaa sormien välissä. Ensin valmistui miehelle hänen toiveestaan Oslo-pipo. Lankana ohjeen mukaisesti Arwetta Filcolana Classic. Tähän kävin ostamassa tammikuussa kaksi kerää lankaa.

Kaksi riitti, koska upotin taitteen alle jämiä. Rakastan tällaisia ohjeita, joihin voi hyödyntää erilaisia langanloppuja. Lankaa kului yhteensä 128 grammaa. Pääväriä jäi noin metrin verran, sillä sain parsittua yhden puhki kuluneen villasukan.

Esikoinen oli lähdössä kummitädin luokse pohjoiseen hiihtolomalla. Matkaan piti pakata hiihtokamat, mutta ehdottomasti myös villasukat. Jo viime syksynä ostin TukuWoolia näitä sukkia ajatellen, mutta kuten niin usein, nämäkin jäivät viime tippaan. Muutama tunti ennen lähtöä sain nämä pääteltyä. Ei todellakaan aikaa mihinkään pingotuksiin tai hienoihin poseerauskuviin. Sukista tuli ihanat, lämpimät niinkuin vain suomilampaan villa voi olla. Lankaa näihin kului 103 grammaa.

Alkukuun ompelulaatikkotuunausta tehdessä manailin, että tarvitsen uuden neulatyynyn.  Muistin, että minulla oli parin vuoden takaa tallessa neulatyynymalli. En muista enää mistä kirjasta tämä on, mutta tämä oli hauska välityö ja tyynystä tuli juuri sopiva ompelulaatikkoon. Jämälangoista, tietenkin, ja täytteenä ne kaikkein lyhyimmät langanpätkät. Langankulutus huikeat 14 grammaa. 

Pipotuksen Johannalla on käynnissä Instagramin puolella #hukkapätkäkal -yhteisneulonta. Siitä inspiroituneena tein rakkaalle luppakorvalleni ikioman lelun. Perintöleluissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin ne on hyvin sisäänajettu, mutta Ludden naskalihampaat tuhoavat niitä hyvää vauhtia korjauskelvottomiksi. Idea tähän käsipunnukseen on netin syövereistä ja pyörinyt mielessäni jo useamman vuoden. Käytin tätä mallia inspiraationa muokaten sitä omiin lankoihin sopivaksi. Tähän kulutin 38 grammaa huopuvien lankojen jämiä, lähinnä Limaa. Täytteeksi vanua ja yksi vinku.

Lelu on testattu, hyväksytty ja otettu omaksi. Tällä on harjoiteltu noutoa ja olemme pisteessä, että tämä lelu noudetaan, mitään muuta ei.

Kivoja pieniä töitä, jotka valmistuvat nopeasti, onnistuneita tuotoksia mitkä pääsevät suoraan käyttöön. Itselleni pari vuotta sitten kutomat lapaset eivät olleet niin onnistuneet. Tai ne olivat ihan onnistuneet jämälankalapaset, mutta ajatuksissani heitin ne pesukoneeseen ja tietenkin ne kutistuivat kun joukossa oli 100 prosenttisia villalankoja. Resorit olivat kuitenkin hyvät, joten päätin purkaa lapaset resoriin asti.

Tällaisiin epäonnisiin lapasiin oli hyvä kutoa uudet terät toisesta epäonnisesta työstä puretulla langalla. Miehelleni kolmisen vuotta sitten kutoma pipo venähti käytössä ja lanka värjäytyi pesussa (ei kuitenkaan palauttanut pipoa alkuperäiseen kokoonsa). En halunnut heittää ihanaa Louhittaren luolan lankaa uudestaan värjättynäkään pois, vaan päätin, että se on kaunista tällaisenaankin. Kahdesta pilalle menneestä työstä tuli lopulta minulle mainiot lapaset. 

Ihan älytöntä, mutta tuntuu kuin minulla olisi pakottava tarve pienentää lankavarastoani. Ihan kuin maailma sillä pelastuisi tai ilmastonmuutos pysähtyisi. Mutta tuntuu, kuin sitä pienentämällä saisin oman elämäni paremmin järjestykseen. Parhaiten lankavarastoni tietysti pienenisi, kun vaan tekisin isoja monen sadan gramman töitä pois, kuten alla olevan kuvan pohjana olevan torkkupeiton, mutta en malta, haluan saada äkkiä valmista. Kyllä ihmismieli on nurinkurinen.

Kaiken kutomisen jälkeen päätin vielä virkata jotakin. Edellä mainitun hukkapätkä-yhteisneulonnan innoittamana virkkasin jämälangoista keskospeiton hyväntekeväisyyteen. Peitolla on kokoa noin 42 cm * 42 cm, siihen kului 113 grammaa lankoja.

Lankavarastoni pienee hitaasti mutta varmasti (helmikuussa 448 grammaa). Tai no, miten sen ottaa. Purin muutaman kutomani työn, mitkä eivät ole löytäneet käyttäjää, purin, pesin, kuivatin ja kerin. Sen sijaan, että ne olisivat jääneet nurkkiin pyörimään ikuisiksi ajoiksi, saan langat parempaan käyttöön - ja nurkat tyhjiksi. Mutta se tarkoittaa, että lankavarastoni kasvoi 134 grammalla. Ja kun vielä löysin yhden projektipussin pohjalta sinne jääneen 30 gramman lankakerän, on helmikuun saldo yhteensä -284 grammaa.

Gramma kerrallaan, silmukka kerrallaan. Hyvä maaliskuuta!

Lumiukkoja

Olen tehnyt lumiukkoja. Ensimmäisen tein Lumiukko elokuva mielessäni. Tehdessäni hyräilin Walking in the air, huomasin hymyileväni.

Lumiukon porkkananenä on siis edellisen postauksen arvoituksen ratkaisu. Useampi nenä, tai siinä vaiheessa vielä oranssiin maalin dipattu grillitikun pää, oli sokerikulhossa kuivumassa. Niinkuin niin usein ennenkin, eihän se lumiukko yhteen jäänyt. Tein perheen teineille kuulokepäiset lumiukot. Voipi olla, että nämä koristavat meidän joulupöytää tänä aattona.

Pian lumiukkoja oli kokonainen armeija. Pipopäisiä, silinterihattuisia. Kaikilla porkkananenä ja "hiilestä" tehdyt silmät ja suut.

Tämä oli hauska kierrätysprojekti. Miehen loppuun pelaamat golf pallot saivat uuden elämän (toki kunnon pesun ja pari kerrosta maaliakin). Käytin loppuun lasten kuivumassa olleista pienoismallimaaleista taas yhden purkin. Erilaisia nauhoja huiveiksi, jämälankoja kaulaiinoiksi ja pipoiksi, löytyipä laatikostani mustaa huopaakin silinterihatuksi. Entäpä olkihatut? Ne tein säkkikankaasta ja kuohuviinipullon korkista. Kuka ukoista on sinun suosikkisi?

Jatkoin kierrätysteemalla (eli kodin raivaamisella). En tiedä, mistä meille on jäänyt viisi puista verhorengasta. Todella kummallinen määrä. Mietin pitkään, että olisin vain polttanut ne takassa, mutta sitten keksin tehdä niistä purulelut vauvalle. Nyt pitäisi vielä löytää jostain vauva tai vauvat, jotka tarvitsevat puruleluja. Miksi en keksinyt tätä silloin kun omat lapseni olivat vauvoja? Nyt taisin joutua ojasta allikkoon...

Seuraava projekti ei oikeastaan liity raivaamiseen, tämä oli puhdas päähänpisto. Tai ei nyt ihan puhdas, koska aikaisempina vuosina minulta on myyjäisissä kysytty kissojen leluja. Mutta siis tein huovutettuja kissanleluja, pikkuisia kaloja joiden sisällä on kulkunen. Inspiraatiota hain netin syövereistä mutta malli ja toteutus on taas omasta päästäni. Tähän sain hyvin käytettyä pikkuisia langan pätkiä. Olen säästänyt niitä ajatuksena joskus käyttää niitä huovutettavien lapasten raitoihin, mutta tämä oli ehdottomasti kivempi käyttötarkoitus.

Sukkalankojen jämistä tein palkkiraitasukkia, koska kaikki muutkin tekevät niitä nyt. Näistä tuli pienet, vain noin kokoa 30. Pinkit onnistuivat mielestäni hyvin, sinisävyisissä värit ovat liian lähellä toisiaan erottuakseen kunnolla.

Ja koska minulla oli yksi ylimääräinen Tylypahka -kangasmerkki, tein Tylypahka sukat. Perusharmaat sukat, mutta teräosaan kudoin kaikkien tupien raidat. Tämä olisi erinomainen lahjaidea sellaiselle Harry Potter fanille, joka ei vielä ole varma, mihin tupaan kuuluu.

Aiemmin syksyllä tein koirashampoota, nyt paketoin ne. Ruskeaa paperia, niini nauhaa ja painettu tassun jälki koristeeksi. Yksinkertaista mutta kaunista. Näitä voisi antaa koirakavereille lahjaksi.

Se on ensimmäinen adventti viikonloppuna. Alle kuukausi jouluun. Minä olen ensi viikonloppuna Riihimäellä ja Kellokoskella joulumyyjäisissä. Tervetuloa, jos olet yhtään samalla suunnalla.

Vuodenaikahaaste: talvi

Huovutetut tumput. 100 prosenttista islantilaista villaa. En tiedä, onko olemassa mitään talvisempaa kuin huovutetut tumput, siksi osallistun näillä tumpuilla Tavaroiden taikamaailman Vuodenaikahaasteeseen. 

Lapaset on helppo ja nopea kutoa (itselle muistiin: 6mm puikot ja 38 silmukkaa). Siksi ihmettelen, miten on voinut kestää kolme vuotta lankojen ostamisesta näiden tekemiseen? Onneksi langat eivät marinoituessaan yleensä mene miksikään. Se nyt vielä puuttuisi, että tulisi lankahävikkiäkin.

Jos nyt ostaisin lankaa, ostaisin ehdottomasti suomalaista villaa. Pidän tästä LettLopista, pidän todella paljon, mutta ajatus siitä, että suomalaisesta villasta jopa puolet hävitetään, tuntuu järkyttävältä (lue lisää esim täältä). Ja vain siksi, että siitä ei olla valmiita maksamaan riittävästi. Se saa minut hyvin surulliseksi. Kunhan ostolakkoni on takanapäin ja seuraavan kerran oikeasti tarvitsen lankaa, aion ostaa suomalaista villaa.

Huovutuksen kanssa saa aina toivoa parasta ja varautua pahimpaan. Pesin nämä kaksi kertaa 40 asteessa, ennenkuin ne olivat huopuneet sopivasti. Tumput on tänään testattu ulkona ja olen oikein tyytyväinen.

 

Tämä oli Vuodenaikahaasteen viimeinen etappi. Johanna, kiitos hauskan ja mielenkiintoisen haasteen emännöimisestä. Haasteessa oli sopivasti tehtäviä sopivalla aikajänteellä ja ohjeet olivat riittävän väljät monipuoliselle osallistujajoukolle. Oli kiva osallistua. 

Sorsastuskausi alkoi

Sorsastuskausi alkoi! Ainakin meidän perheessä. Koiramme on villasukkien perään. Oikeastaan kaikkien villajuttujen, myös lankakerien. Netin ihmeellistä maailmaa tutkiessani ymmärsin. että koirat pitävät villan tuntumasta suussa, se on lämmin ja luonnollinen, pehmeä. Ja kaiketi sen tuoksukin on miellyttävä (samaa mieltä!). Siispä tuumasta toimeen ja kutomaan huovutettavaa vinkulelua! Taka-ajatuksena tietenkin oli, että jos mä en koske koiran villaleluihin niin koira ei koske mun villajuttuihin...

Täältä löysin ohjeen, jota osin muokkaamalla tein ensimmäiset sorsat. Ensin tein yhden sinisorsa uroksen, mutta koska se oli kovin yksinäinen, tein sille puolison.

Ja sitten pari tipua...

Ja hups, kohtahan lintuja oli kokonainen parvi.

Enpä ole koskaan ennen tehnyt huovutettua vinkulelua, mutta ihan varmasti teen toistekin! Koiramme tykkää niin paljon, että tästä ei voi luopua edes päiväunien aikana! Voi olla, että joku koirakaveri saa tällaisen lahjaksikin, koska kyllä yksi lintu per koira pitäisi riittää.

Loistava lelu lintukoiralle ;) Ja mikä parasta, mitä enemmän tätä pureskelee ja mutustaa tai kuljettaa suussa, sitä tiiviimmäksi se huopuu. Hyvää viikonloppua!

Huovutettetuja tumppuja pojille

Pari kerää sinistä LettLopia on odottanut laatikossani ainakin kolme vuotta. Esikoista ajatellen ne aikoinaan ostin. Nyt hänet on vihdoin "aivopesty" ymmärtämään lapasten ja tumppujen ylivoimaisuus pakkaskeleillä, joten kudoin hänelle tumput. Tumput olivat hädin tuskin kuivuneet pesun jälkeen kun lähdin hakemaan Snurresta vielä yhden vihreän kerän - kuopuskin tarvitsisi uudet tumput! Miehelle vielä kerran kiitos, täysin mukisematta ja yhtään ihmettelemättä hän tarjosi minulle kyydin lankakauppaan ja takaisin. Ihana pakkaslumi, iloiset lämminkätiset pojat - voiko äiti enempää toivoa?

En ole ennen käyttänyt LettLopia, mutta ensi vaikutelma on aivan ihana. Huopuu kauniisti, ei liian tiiviiksi tai paksuksi. Aika näyttää, miten kestää käytössä. Kokonaan yksiväriset lapaset olisivat olleet enemmän mieleeni, mutta nuukuus iski ja käytin kuopuksen lapasista puuttuvaan 9 grammaan esikoisen lapasten jämiä.

Itselle muistiin: 6mm puikoilla 36 silmukkaa, ennen peukaloa 27/25 kerrosta, peukalo yhteensä 12 silmukkaa ja 16/14 kerrosta, peukalon jälkeen 27/25 kerrosta, kavennukset joka kerroksella. Näitä taidan tehsä lisää. Ehkäpä minäkin tarvitsisin uudet, niin ihania värejä langasta löytyy!

Ihanaa lumista viikkoa Sinulle!

Huovutetut lapaset pojalle

Huovutetut lapaset kuopukselle ratikkaan unohdettujen tilalle. Ei menty lankakauppaan vaan kaiveltiin vanhoja jämiä. Novitan Huopasta, Päkää (?) ja Pikiä (?). Silmukka- ja kerrosmääriä lainasin Fannylta, vaikka lanka olikin aivan eri kuin hänen käyttämänsä.

Innoissani laitoin kudotut lapaset pesukoneeseen. Pyysin kuopusta pitämään peukut pystyssä, että tulisi hyvät lapaset. Vanhasta muistista valitsin 60 astetta (virhe, pesukone on vaihdettu edellisen huovutuskerran jälkeen...) ja pari pyyhettä kaveriksi. Nauru ja kauhistus sekoittuivat toisiinsa, kun avasin pesukoneen luukun. Lapaset olivat huopuneet erittäin hyvin, erittäin tiiviiksi. Ei mahtunut edes kuopuksen käteen.

Puolen tunnin voimakkaan venyttämisen jälkeen lapaset sopivat kuopuksen käteen. Kuopuksella oli hauskaa katsoa kuinka venytin lapasia puisten kenkälestien ja hyppynarun kahvojen avulla. Väreiltään lapaset sopivat hyvin pehmeisiin aluslapasiin, kooltaan ne sopivat kuopukselle ehkä tämän kevään.

Minkäs teet, joskus homma onnistuu vain melkein. Aina ei mene ihan putkeen. Hyvää viikonlopun jatkoa!

Huovutetut tossut

Sekalainen kasa Novitan Huopasta ja Lampolaa sekä jotain muuta huopuvaa lankaa päätyi tossuiksi. Minulle itselleni, mökkitossuiksi.

Otin kerän ja jaoin sen kahtia, yksi nöttönen kumpaankin tossuun. Kun lanka oli loppu, aloitin seuraavan värin. Sen enempää suunnittelematta käytin värin kerrallaan loppuun. Jälkiviisaana on helppo todeta, että kantaosan harmaa on liian hallitseva ja olisi pitänyt jakaa ainakin kahteen raitaan, mutta näillä mennään.

Tein tossut Moda 8/2012 ohjeella numero 29. Lanka on eri kuin ohjeessa, siksi tossut olisivat voineet olla kokoa isommat. Puikkoina 8 mm, langankulutus 89 grammaa. Olen positiivisesti yllättynyt, miten tasaisesti eri värit ja eri valmistajien langat huopuivat.

Näillä tossuilla oli kiire valmistua. Edelliset kun olivat jo aika viileät...

Edelliset tossut olen ostanut valmiina. Hyvää napakkaa huopaa enkä vielä raaskinut heittää pois. Osaako joku sanoa, miten pystyisin paikkaamaan nuo reiälliset tossut? Voinko märkä- tai neulahuovuttaa niihin paikan vai mitä minun kannattaisi niille tehdä?

Hyvää viikonloppua Sinulle. Minä ainakin aion nauttia raikkaasta syysilmasta ja mukillisesta glögiä!

Huovutettuja kiviä

Pääsiäisloma oli ja meni. Ihana sellainen. Mökillä. Lumisadetta ja pakkasta mutta myös aurinkoa ja vihjaus kevään lämmöstä. Pihasta noin puolet oli paljaana ja sen haravoiminen oli suorastaan nautinto! Lapset ovat enimmäkseen kiipeilleet rannan koivussa, jonka he "löysivät" pajunkissoja haettaessa.

Olen minä käsitöitäkin tehnyt. Neulonut ja huovuttanut kiviä.

Kivikivet olen tuonut Uudesta-Seelannista yli kymmenen vuotta sitten. Ne ovat niin aaltojen pehmittämät, että niitä tekee mieli paijata ja nostaa poskea vasten jatkuvasti. Mutta niitä on vain kaksi, joten halusin niille villakiviä kavereiksi. Novitan Huopasen ja Lampolan kerän lopuista ja vanusta niitä syntyi.



Idea kiviin on Novitan Talvi 2010 lehdestä. Mitat ovat kuitenkin omasta päästä, kivien kun piti olla mahdollisimman saman kokoisia kuin oikeat kivet. (Kuvasta on helppo löytää ensimmäinen kivi, jossa mitat eivät vielä olleet kohdillaan...) Pidän näistä, kovan ja pehmeän vuoropuhelusta. Käsissä tuntuu hyvältä myös Päijänteeltä viime kesänä sukelletut puunpalat, niin pehmeitä ja samalla niin rosoisia hiekanjyvineen.

Olen kerännyt aarteeni vadille. Siinä niitä voi ihailla ja halutessaan tunnustella. Kokoelma ei ole täydellinen, vaan se täydentyy sitä mukaa kun sopivia aarteita löytyy. Vati vain on täysin väärän värinen, pahasti kellastunut puu ei tee oikeutta harmaan ja ruskean vivahteille. Se pääseekin värikäsittelyyn heti kun osaan päättää, tuleeko siitä valkoinen, tumman puun värinen vai kenties harmaa.

Aurinkoista kevättä lukijoilleni!

Ja voittaja on...

Meillä arvotaan harva se päivä jotakin, lahopäinen äiti kun ei kaikista asioista aina muista, kumman pojan vuoro on. Kumpi saa valita katsottavan dvd:n, kummalle sanotaan ensin hyvää yötä, kummalle sidotaan ensin luistimen nauhat, kumman vuoro on auttaa pöydän kattauksessa... Arvonta on toiminut meillä hyvin, sillä on vältetty monet riidat. Jossain vaiheessa kyllästyin jatkuvaan lappujen kirjoittamiseen ja otin käyttöön arvontapallot. Tämä on sarjassamme "ei kai kukaan oikeasti noin tee", mutta näin meillä toimitaan.

Punainen ja vihreä huovutettu pallo. Niitä ei siihen tarkoitukseen ole tehty, mutta kaksi pehmeää palloa, joita ei käytetä mihinkään muuhun, ovat meidän viralliset arvontapallot. Ja niitä säilytetään käden ulottuvilla keittiön kaapissa mukissa, jota ei käytetä mihinkään muuhun kuin arvontapallojen säilytykseen.

Samaa mukia käytin blogini 1-vuotis arvonnan ratkaisemisessakin. Mies on matkoilla ja lapset nukkumassa, joten toimin itse onnettarena. Ja voittaja on...

Onneksi olkoon, Laura! Lähettäisitkö minulle osoitteesi variksenvillat@gmail.com niin laitan palkinnon tulemaan.

Kiitos kaikille osallistujille ja tervetuloa mukaan, uudet lukijani! Toivottavasti täydellinen talvikeli pikkupakkasineen ja lumisateineen jatkuu!